Ajatuksiani hevoshieronnasta

Rauhallinen keskiviikkoilta ja hierontavuorossa mamman oma mussukka Too. Tallilla ei ole muita, vain minä, hierottavana oleva hevonen ja rauhallisina iltasapuskoita odottelevat hevoskaverit. Kotitallin hevoset ovat jo oppineet, että iltaruokia on turha alkaa kerjäämään ennen kun hierontavuorossa oleva on palautettu karsinaansa ja hörpännyt hieronnan perään ämpärillisen lämmintä vettä. Ympärillä ei ole mitään häiriötekijöitä, joten pystyn keskittymään täysillä hevosen lukemiseen ja vastaavasti hevonen kykenee täysin keskittymään hierontaan. Rentoutuessaan hevonen haukottelee makeasti ja rento fiilis tarttuu ympäröiviin hevosiinkin, vaikka niiltä aluksi saakin närkästyneitä katseita, kun ei ollutkaan niiden oma hierontavuoro. 

Olen nyt aika tarkalleen kaksi vuotta hieronut hevosia. Lopetin laskemisen kuudenkymmenen kohdalla mutta eiköhän vähintään parisataa eri hevosta ole päässyt rentoutumaan käsittelyssäni. Hierontakoulutus ELK Weterillä kesti vuoden ja oli hyvin käytännönläheistä, vaikka välillä lähiopetusviikonloppujen teoriapäivät tuntuivatkin kestävän ikuisuuden ja tuntui, että eihän kenenkään päähän voi päntätä näin paljon tietoa kerralla. Niin vain vuoden koulutus hujahti ohi ja vaikka jo sinä aikana oppi paljon uutta, en olisi ikinä voinut uskoa, miten paljon sitä vielä jatkuvasti oppii lisää itsekseen hieroessa. Opettaja varoittelikin koulutuksen aikana, että tähän jää helposti koukkuun, eikä tosiaan ollut väärässä.

Toon kanssa tuli treenattua koko syksy ja talvi lähinnä ratsain, kunnes vuodenvaihteessa ratsastusmotivaationi kaikkosi ja lähestyvä kevät sai taas innostumaan ajotouhuista enemmän. Syksyllä meillä kävi fyssari, jonka kanssa pohdittiin, millaisilla jumppaliikkeillä saataisiin virheellisiä liikeratoja korjattua ja ilokseni huomasinkin nyt kevät-talven ensimmäisellä rankemmalla ajolenkillä Toon lyöneen otj jalkaansa viitisen senttiä aiempaa alemmas. Eihän haavat tietenkään ikinä ole toivottuja, mutta tulipahan konkreettinen todiste siitä, että liikerata on muuttunut. Nyt vain paremmat suojat jalkaan, jottei lyöntejä pääse tulemaan.

Nyt kun koko talven on tuijotellut oman hevosensa liikkumista normaalia tarkemmin ja pyrkinyt huomioimaan vielä tarkemmin meidän ongelmat hieroessakin, on tullut koettua monta ahaa-elämystä ja palaset on loksahtaneet paikoilleen oman pään sisällä. Tänään hiljaisessa tallissa täysin hevoseen keskittyessä niitä tuli taas oikein urakalla. Suutarin lapsi on ollut huolellisesti kengässä tänä talvena eli toisin sanoen Too on saanut säännöllistä hierontaa vähintään kerran kuussa koko talven ajan. Ratsain tapahtunut liikutuskin on ollut paljon ravitreeniä kevyempää, joten Too ei ole ollutkaan kovin jumissa. Myös lihaskalvot on venytelty huolella Sadun toimesta ja näin ollen minulla on hierojana mahdollisuus päästä käsiksi myös hieman syvempiin jumeihin ja työstää niitäkin auki. Esimerkiksi niska tuli viime hieronnassa käsiteltyä oikein erityisen huolella auki, kun Too oli kehitellyt oikein kunnon jumin vasemmalle. Ja kas kummaa, ratsain asettuminen on nykyään huomattavasti helpompaa ja ajaessakaan ei roikuta pää vasemmalle vinossa oikeassa ohjassa kiinni. Tänään pääsinkin siis käsittelemään kaulaa, rintalihaksia ja lapoja ihan eri tavalla, kun niskan jumi ei heijastele koko kroppaan. Toisena esimerkkinä on Toon vasemman etusen pukinkavio, jonka se pyrkii viemään aina seisoessa kropan alle oej:tä taaemmas. Tänään pääsin käsittelemään jalkaa ympäröiviä lihasjumeja aiempaa syvemmältä ja kas vain, kun Too heräsi transsistaan haukottelemaan, korjasi se heti jalan edemmäs.

Vaikka omaa hevosta hieroessa onkin paljon etua siitä, että sitä näkee päivittäin ja tietää ihan käytännössä sen ongelmat, on myös toisaalta välillä haittaakin siitä, että hevosen tuntee niin hyvin. Helposti tulee kuitattua joku havainto sillä, että "se on aina tehnyt noin" ja vasta myöhemmin tajuaa, että sehän on koko ajan yrittänyt kertoa tästäkin lihasjumista. Vieraan hevosen kohdalla samainen asia olisi tullut heti ilmi, mutta omaan hevoseen sokaistuu niin helposti. Juuri siitä syystä minäkin otan säännöllisesti myös jonkun vieraan käymään omaa hevostani läpi. Tulee esille myös sellaiset asiat, mille on itse sokeutunut ja toisaalta yhdessä pohtiessa tulee aina opittua uutta.

Toinen huono puoli oman hevosen kohdalla on se, että sen oman hieronta tuppaa aina venymään kestoltaan turhan pitkäksi. Vaikka tietenkin hieron kaikki hevoset huolella ja yksilöllisesti, käy sen oman kanssa hyvin helposti niin, että unohtaa täysin kellon ja keskittyy vain miettimään, mistä tämäkin jumi johtuu ja mitä voisin tehdä toisin, ettei se menisi jumiin. Tänäänkin etupään hieronta kesti tunnin ja selkä ja takaosa menivät sitten hieman kevyemmin hierottuna 45 minuutissa. Ymmärrettävästi Too alkoi jo aina välillä hieman huomauttelemaan, että pistäs mamma vauhtia. Tosin hieronnan päätteeksi loimea hakiessa Too katsoi hämmästyneenä, että joko se loppui.

Olen nyt vuoden alusta tehnyt töitä hevosia hieroen oman yritykseni, Hevosen Hyvinvointipalvelu Hedulin kautta ja toivon kyllä täydestä sydämestäni, että palveluilleni löytyy jatkossa vielä enemmän kysyntää ja yritykseni alkaa kannattaa, sillä tänään rauhallisessa tallissa Toota hieroessani taas tajusin entistä selvemmin, että tämä tosiaan on se intohimoni ja tätä haluan tehdä työkseni. Tässä haluan kehittää itseäni aina vain paremmaksi ja monipuolisemmaksi, jotta voin omalta osaltani auttaa hoitamiani hevosia voimaan hyvin ja liikkumaan riemulla. 

Postauksen kuvat © Nea Koivisto ja ne on otettu 31.12.2016