lauantai 30. marraskuuta 2013

Paljon heppailua (ja kuvia!)

Jennillä on kumma pakkomielle kuvata lintuja joka kuvauskeikallaan... Tämä on 25.11. ratareissulta
© Jenni Wallin
Jälleen on kulunut luvattoman pitkä aika viime postauksesta, pahoitteluni. Yritän nyt vain muistella, mitä ponskien kanssa on tullut tehtyä, tallivapaitakin kertyi, jolloin ei tullut tehtyä paljoa mitään. Mutta nyt on taas pitkästä aikaa runsas tarjonta kuvia, jes :D

16.11. otettiin varaslähtö jouluun ja leivottiin pipareita ja joulutorttuja + fetakolmioita, nams :P

Sunnuntaina (17.11.) kävin tallilla iltapäivällä. Matti tuli mukaan ja päätettiin lähteä lenkille niin, että Siri valjaisiin ja Kaste satulaan. Käytiin ensin puolen tunnin lenkki tällä kokoonpanolla ja sen jälkeen vielä toinen samanmoinen pelkästään Sirin kanssa. Kaste käyttäytyi jälleen oikein asiallisesti ja selviytyi hienosti myös parista reippaammasta ravipätkästä ja nosti jopa parit laukat! Ja laukatkin sujui melkein paremmin, kuin Sirillä :D Hieno Kaste!
Kun oltiin viety Kaste talliin, mentiin vielä Sirin kanssa reippaampi lenkki. Varsin reippaasti se viipottikin, Matin mittarin mukaan 1.28 min / km.

Maanantaina (18.11.) käytiin Sirin kanssa maastossa pimeässä. Otsalampun valossa, mentiin niin tiellä kuin poluillakin ja tuulikin oli varsin hurja, mutta Siri meni niin hienosti ja kiltisti. Se oli melkein rauhallisempi, kuin valoisaan aikaan - eipä tarvitse kytätä mörköjä, riittää kun kuuntelee :D Mutta oli oikein kiva maastolenkki.
Kasteen kävin irtojuoksuttamassa kentällä. Opetin Kastetta nostamaan ääni komennosta laukkaa ja nopeasti se oppikin sen, kun aina sen nostaessa laukan kehuin ja annoin tulla luokse rapsutettavaksi. Kyllä sillä välillä meni vähän hermotkin ja se lähti varsin reipasta pukkilaukkaa toiseen päähän kenttää. Hienosti se kuitenkin kaiken kaikkiaan toimi.
Vaavin kävin vain harjaamassa ja jalat pesemässä, koska sillä oli edelleen kenkä irti ja en tiennyt oliko Pia sitä käynyt jo liikuttamassa. Vaavi vaikutti kyllä varsin tyytyväiseltä, kun ei joutunut töihin ja otti iloisena rapsutukset vastaan.

Tiistai, keskiviikko ja torstai pidin tallivapaata.

20.11. kävin Laffen kanssa viimeistä kertaa maastossa
Perjantaina (22.11.) käytiin Matin kanssa yhteislenkillä. Matti ajoi Kasteella ja mä ratsastin Sirillä. Mentiin ~8 km lenkki. Mentiin pätkittäin varsin reippaastikin. Menomatkalla Siri halusi koko ajan laukata, mutta kotiin päin mentiin monte-ravissa. Sirillä on yleensä tapana vauhdin kiihtyessä vain tihentää askelta, mutta kyllä se varsin hyvin myös pidensi askelta ravissa, en nimittäin ole vielä kertaakaan noin pitkää askelta Sirin kanssa päässyt menemään :)

Lauantaina (23.11.) käytiin tallilla Jennin kanssa. Ensin otettiin Siri kentälle koulutuuppailuun. Siri oli oikein kiva ja tuli varmaan parempia pätkiä, kun mitä ikinä. Laukkaa sai jälleen työstää vähän pidempää, että lähti rullaamaan sujuvasti, mutta lopuksi se sujui oikein mallikkaasti. Ravissa Siri oli tosi hyvä ja en olisi millään malttanut lopettaa ratsastusta, kun oli niin kivaa. Meiltä alkoi kuitenkin valo loppua ja Jennikin rupesi valittelemaan, kun ei kameralle riittänyt valo. Niimpä lopeteltiin reilun puolen tunnin tuuppailun jälkeen ja Jenni pääsi vielä käymään Sirin selässä. Huomasi, että Jennillä oli taas ollut vähän taukoa ratsastuksessa, koska etukenosta sai koko ajan olla huomauttamassa. Hyvin se Jennikin kuitenkin meni :)

© Jenni Wallin

Keskittyneet ilmeet :D
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Kyllä se askel vähän piteni :)
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Homma hanskassa, hanskat hukassa :D Laukannosto....
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Enpä roiku sisäohjassa :D
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Sirin jälkeen lähdettiin vielä pimeyteen Kasteen kanssa ajolenkille. Käytiin ~6,5 km lenkki, mentiin vain kevyesti hölkäten. Kaste olisi kyllä kovasti halunnut mennä reippaamminkin, mutta tyytyi kyllä kiltisti hitaampaankin vauhtiin. Hyvä lenkki oli, huomasi vain, että talvi tulee, kun oli lenkin jälkeen ihan umpijäässä :D

Sunnuntaina (24.11.) käytiin Ellun kanssa tallilla. Lähdettiin ratsu-lenkille, Ellu ratsasti Sirillä ja mä Kasteella. Mentiin ~4 km lenkki, useita ravipätkiä mukana. Kastetta vähän ärsytti meno matkalla, kun Siri meni niin hitaasti. Takaisin tullessa taas saatiin ravailla Siriä koko ajan kiinni, ei ihan sovi yhteen ponskien askelpituudet maastossa :D Yksi laukkapätkäkin otettiin tahattomasti, kun Siri päätti, että tässä laukataan. Ellu totesi, että eipäs ja Siri päätti pukittaa ja nostaa laukan siitä huolimatta. Kaste taisi kanssa yrittää pukittaa laukkaa nostaessaan, en ole varma, koska edellisellä kerrallakin Kasteen laukannosto tapahtui niin, että se laski pään miltei maahan ja nosti sitten laukan. Mutta joka tapauksessa, lenkki meni oikein hyvin. Kaste tuntui jo ymmärtävän vähän pohjeapujakin, koska Siriä kiinni ravaillessamme ei tarvinnut maiskuttaa, kuten aiemmilla lenkeillä. Hieno lapsonen <3
Tallilla vaihdettiin heppoja, Ellu laittoi Kasteen pois ja mä lähdin Sirin kanssa toiselle maastokeikalle. Siri tosin oli asiasta hieman eri mieltä ja esittelikin kaikki temppunsa ensimmäisen puolen kilometrin aikana, jotta pääsisi takaisin kotiin. Päästiin kuitenkin jatkamaan matkaa ja mentiinkin lenkki varsin reipasta vauhtia. Mentiin ~5 km lenkki, menomatkalla vain ravia ja laukkaa, kotimatka tultiin kävellen. Oikein kiva lenkki alkuvaikeuksista huolimatta :)
Kävin vielä Vaavin liikuttamassa, mutta koska kenkä puuttui edelleen, se arkoi kovaa kenttää niin paljon, että tyydyttiin vain kävelemään maastakäsin.

Maanantaina (25.11.) lähdettiinkin heppojen kanssa radalle. Jenni tuli mukaan apuriksi, mikä oli ihan hyvä, koska molempien heppojen ollessa mukana olisi voinut kädet loppua kesken, jos oltaisiin kaksin oltu Matin kanssa. Mutkiakin tosin tuli matkaan. Ensin ei saatukaan lainaan traileria, minkä Matti oli sopinut. Onneksi Marian traileri ei ollut heinän haku käytössä sillä hetkellä, joten saatiin lainata sitä. Molemmat hepat menivät kiltisti koppiin (Mattikin ihmetteli, että Siri meni varmasti paremmin kuin koskaan ennen). Sitten lähdettiin ajamaan Porvoon rataa kohti, kunnes Loviisantielle käännyttyämme rupesimme ihmettelemään tärinää. Pysähdyimme tarkistamaan asiaa ja totesimme trailerista puhjenneen renkaan.

Riekaleinen rengas
Lasse toi onneksi vararenkaan ja työkaluarsenaalinsa kanssa sai vaihdettua sen. Sitten päästiin jatkamaan matkaa. Pysähdyttiin Euromasterille vielä täyttämään renkaat ja loppumatka meni onneksi kommelluksitta.
Radalla otettiin hepat ulos ja varustettiin ne. Ja sitten lähdettiin. Kastehan oli ekaa kertaa radalla, mutta se tuntui heti tajuavan, että radalla mennään kovaa. Mattikin sanoi, että sai ihan kunnolla pidättää, että pysyi hölkässä. Sirikin oli varsin pirteänä ja paljoa ei tarvinnut pyytää, että se lisäsi vauhtia. Kahden hölkkäkierroksen jälkeen se alkoi jo hiota, mutta jaksoi kuitenkin hyvin. Otettiin myös pari reippaampaa kierrosta kilpailusuuntaan. Siri tosin jaksoi ravata kovaa vain kierroksen ja alkoi sitten hyytyä. Niimpä jäätiin hetkeksi kävelemään ja otettiin sitten kiitolaukalla Kaste kiinni. Kiltisti se jäi kävelemäänkin, juuri ennen laukannostoa se hirnahti, mutta ei yrittänytkään itsekseen lähteä. Tultiin vielä toiseen kertaan loppusuora kiitolaukalla ja sitten jatkettiin Kasteen vieressä vähän matkaa hölkässä ja käveltiin sitten loppukäynnit.

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin
Sitten eikun hepat katokseen, kamat pois, loimet päälle ja traileriin. Tälläkin kertaa lastaukset sujuivat oikein hyvin, Kaste vähän mietti ensin, mutta tuli lopulta. Sirikin ehti jo komentaa, että "tuus ny sieltä, et päästää joskus kotiaki" :D
Kaste meni radalla oikein hyvin, kelloa meillä ei ollut mukana, mutta se jaksoi hyvin mennä reipasta vauhtia sen pari kierrosta. Ensi kerralla vaan kello mukaan ja sitten ei kun starttiin ;)

Tyytyväinen ponski <3

... ja toinen <3

Tiistaina (26.11.) kävin liikuttamassa hepat kevyesti. Sirin kanssa käytiin maastolenkki ilman satulaa. Mentiin lähinnä käyntiä, yksi laukkapätkä otettiin. Alkumatka tultiin samaa matkaa Leevin kanssa ja meillä olikin Sirin kanssa vähän erimielisyyttä, kun jatkettiinkin eri suuntaan. Kiltisti se kuitenkin jatkoi, vaikka tekikin varsin selväksi, ettei haluaisi :D

Uljas ratsuni <3 Korvien asennosta näkee, ollaanko menossa kotiin päin :D

Kasteen kanssa käytiin pieni maastakäsin lenkki. Olisin halunnut mennä kentälle, mutta pihattohevoset oli siellä, enkä jaksanut/ehtinyt niitä lähteä siirtelemään, joten kierrettiin metsäpolku pariin kertaan. Kastekin esitteli mielipiteitään tekemällä kummia pomppuja, mutta muuten meni oikein hyvin.

Jenni halusi leipoa pipareita ja fetakolmioita, joten päätettiin yllättää äiti :)

Keskiviikkona (27.11.) suuntasin päivällä tallille ja otin Sirin ensin. Hypättiin vähän, tein meille jumppasarjan ja yksittäisen ristikon, joita tultiin ensin. Verkassa Siri tuntui vähän laiskalta ja ekat hypytkin oli tosi laiskoja. Lopulta Siri rupesi ohittamaan esteitä, jolloin mulla meni hermo ja näytin sille vähän piiskaa. Kummasti ponski heräsi. Ehkä vähän liikaakin, sillä ekat hypyt meni vähän räpellykseksi. Kun saatiin menoa vähän rauhallisemmaksi, alkoi tulla parempia hyppyjä. Lopuksi vaihdoin vähän esteiden paikkoja. Linja, kavaletti lävistäjällä ja pysty toisella pitkällä sivulla. Ensin tultiin esteitä yksitellen ja lopuksi ratana. Jouduttiin tulemaan pariin kertaan, kun onnistuttiin molemmat vähän sähläämään. Lopuksi saatiin kuitenkin onnistunut suoritus, joten loppuverkattiin ja keräsin esteet pois. Hieno Siri <3
Kasteen kanssa lähdettiin ajolenkille. Mentiin ~7 km lenkki, otettiin myös muutama reippaampi pätkä. Kovimmillaan mentiin ~1.51 min/km Sports trackersin mukaan. Reippaalta se tuntuikin ja laukkaherkkäkään se ei ollut, muutama laukka tuli, mutta vain kuoppien kohdalla. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä lenkki.

Torstaina pidin tallivapaan.

Perjantaina (29.11.) käytiin Matin kanssa yhteislenkillä. Matti ajoi Kastetta ja mä ratsastin Sirillä. Mentiin ympärilenkki, eli ~10 km. Loppumatkasta saatiin käydä Sirin kanssa vähän keskustelua pidätteiden kuuntelusta, kun Siri päätti käyttää omaa päätänsä ja ryntäsi Kasteen ohi pidätteistä välittämättä. Senkin jälkeen ryöstäminen oli varsin herkässä, mutta pienoisen keskustelun jälkeen se oli kuitenkin loppulenkin oikein kiltisti. Kiva lenkki oli keskustelun tarpeesta huolimatta :D

Jenni bongasi ratareissulla ketun pellolla
© Jenni Wallin

P.S. Lopetin työt Koivumäellä 22.11., jos jotakuta ihmetyttää näin runsas heppailu.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Hienoja ja vähemmän hienoja heppoja

Jälleen vähäkuvainen postaus, mutta koittakaa kestää. Edes yksi tuore kännykkäräpsy ja peräti kaksi videota. Lisäksi laitoin pari vanhaa kuvaa täyttämään kuvattomuutta. Kai se täytyisi hankkia joskus joku kuvaaja taas mukaan, muuten tulee blogistakin varsin tylsä :D

---------------------------------------------------------------------------------------------------

Sunnuntaina (10.11.) lähdin aamulla tallille ja liikutin ensin Vaavin. Ulkona oli järkyttävä tuuli ja Vaavi säpsyilikin jo hoitaessa aika tavalla, joten päätin suosiolla juoksuttaa ennen selkään nousemista. Vaavi oli kuitenkin juoksuttaessa ihan lunkisti, eikä ottanut lainkaan ylimääräisiä kierroksia tuulesta. Selkään päästyäni kaikki olikin kuitenkin hurjan jännää. Kierrettiin kenttä muutamaan kertaan käynnissä ja Vaavin joka kerta yrittäessä ryntäillä pois toisesta päädystä päätin suosiolla jättää sen päädyn käyttämättä ja jäätiin toiseen päätyyn ympyrälle. Jonkun aikaa ravailtuamme Vaavi rauhoittuikin ja muuttui milteinpä laiskaksi. Päätin jättää laukat tänään nostamatta, kun tosiaan oltiin vain puolikkaalla kentällä. Lopeteltiin, kun Vaavi vaikutti rennolta ja rauhalliselta.
Vaavin jälkeen lähdin laittamaan Siriä ja Kastetta kuntoon ja Ellun tultua lähdettiin molemmilla ponskeilla maastoon - ratsain! Ellu meni Sirillä edellä ja mä tulin Kasteella perässä. Mentiin ~3,5 km lenkki, myös muutama ravipätkä. Ja Kaste meni kuin olisi koko ikänsä kuljettanut ratsastajia maastossa! Ei tosiaan uskoisi, että se oli toinen kerta ikinä maastossa, eka kerta ikinä ilman taluttajaa ja että sillä on ratsastettu ehkä kymmenen kertaa yhteensä! Niin taitava lapsonen <3

Todistusaineistoa maastolenkiltä :)
Niin hieno lapsonen <3

Takaisin tallilla vein Kasteen karsinaansa ja pidin vielä kentällä Ellulle vähän istuntatuntia. Huomasi, että Siri ei ole taas vähään aikaan tehnyt töitä kentällä, kun oli työmoraali niinkin korkealla, että laukkaakaan ei olisi kyennyt nostamaan, kun se oli mukamas päässyt unohtumaan :D Mutta kiltistihän se kuitenkin lompsutteli ympäri kenttää ja saatiin Ellun istuntaakin kursittua taas kasaan :) Mutta oli kyllä varsin vilpoista, kun puoli tuntia seisoi siellä tuulessa, jossa oli lähellä, ettei mennyt nurin kun tuuli puhalsi niin kovaa. Istuinkin siitä hyvästä vielä illallakin fleece-viltin alla, kun palelsi :D
Pesin vielä ennen tallilta lähtöä molempien hevosten jalat Hexocilillä, kun nuo mutatarhat eivät oikein tee hyvää jaloille, vaikka vielä ollaankin vältytty riviltä ja mutaruvelta, Kasteelta olen pieniä ruven alkuja parina iltana rapsutellut pois.
Iltapäivällä käytiin vielä äitin kanssa ukin luona isänpäiväkahveilla.

Maanantaina (11.11.) menin töiden jälkeen Ilolaan, Jenni oli tullut bussilla aiemmin ja oli jo harjannut Kasteen. Käytiin siis ensin Kasteen kanssa ajolenkille. Mentiin ~7 km lenkki, aika kevyesti mentiin, mutta jokunen reippaampikin pätkä otettiin. Kaste oli vähän laukkaherkkä, mutta tiputti kuitenkin nopeasti takaisin raviin. Pakkasta oli muutama aste ja sen kyllä huomasi, ajolenkin jälkeen olin ihan jäässä. Kasteen menoa se ei kuitenkaan haitannut, lenkki meni oikein hyvin.
Jennin hoitaessa Kasteen pois harjailin ja suitsitin Sirin ja mentiin kentälle vähän tuuppailemaan ilman satulaa. Siri oli oikein kivalla ja herkällä tuulella, tosin alkuun se meinasi esittää pohkeelle kuuroa, kun jätin raipan pois. Kun otin raipan takaisin, muuttui ääni kellossa, vaikken edes käyttänyt raippaa :D Oikea laukka ei oikein pyörinyt, mutta vasen oli ok. Huomaa, ettei ole tullut vähään aikaan tuuppailtua kunnolla, kun oikea laukka kärsii heti. Ravissa Siri oli oikein hyvä ja kulki kivasti. Saatiin jopa useampi onnistunut ravilisäys, mikä on jo tosi hyvä Siriltä :)
Lopuksi Jenni köpötteli vielä vähän Sirillä ja mä hain Vaavin juoksutukseen. Se oli kuitenkin hukannut toisen takakenkänsä ja arkoi kovaa kenttää sen verran, että tyydyttiin kävelemään kenttää ympäri. Sekin tuntui olevan Vaaville riittävän jännää, etenkin kun kentältä lähti välissä hevosia. Hoidin Vaavin pois ja sitten hoidettiin Jennin kanssa Siri pois.

Täytekuvaksi vähän nostalgiaa, Kaste 2011 oltuaan vajaan kuukauden Matin omistuksessa. Voi kun se on niin pieni <3

Tiistaina (12.11.) pidin heppa-vapaan. Päivällä pohdin jo sittenkin meneväni tallille, mutta päätin toisin, kun iltapäivällä alkoi hirveä tuuli ja sade. Niimpä päätin olla sokerista ja pitää koti-illan :)

Keskiviikkona (13.11.) kävin Laffen kanssa maastossa töiden jälkeen. Ninan tytär Olivia tuli Londan kanssa seuraksi ja huomasi kyllä heti alkulenkistä huiman eron Laffessa, kun oli kaveri mukana. Yksin se on niin hurjan jännittynyt. Lenkki meni oikein hyvin, lopussa jouduttiin tekemään pieni reittimuutos, kun ensin tultiin vähän matkaa takaisin päin, kun väistettiin kuorma-autoa ja vähän ajan päästä sama kuormuri tuli takaisin ja päätettiin mennä eri reittiä kotiin, niin ei tarvinnut edestakaisin väistellä. Oikein kiva lenkki oli :)
Laffen jälkeen suuntasin Ilolaan ja liikutin ensin Vaavin. Päätin irtohypyttää ja alkuun Vaavi hyppäsikin oikein hyvin. Sitten pyysin Vaavin vaihtamaan suuntaa. Eka hyppy oli oikein hyvä, mutta sitten Vaavi sai ilmeisesti tarpeekseen, koska se hyppäsi portin yli pihaton puolelle. Onneksi pihattohevoset meni kutsumatyomasta vieraasta niin sekaisin, että sain Vaavin jätettyä pihattoon ja muut tarhan puolelle siksi aikaa, että sain Vaavin kiinninja takaisin kentälle. Hypytin Vaavia vielä pari kertaa liinan päässä ja sitten lopetettiin. Tosin liinan lukkokin onnistuttiin hajottamaan, kun Vaavi pääsi astumaan liinan päälle ja lukko napsahti poikki. Että sellainen päivä Vaavin kanssa....


Seuraavaksi otin Kasteen ja pitkän pohdinnan jälkeen päätin hypyttää senkin. Ja Kastehan hyppäsi oikein mallikkaasti, vaikken tänään ihan kunnollista kujaa jaksanut tehdä. Lopussa Kasteella tosin meni keskittyminen kaikkeen muuhun, kun hyppäämiseen, kun pihan tapahtumat oli kiinnostavampia. Muutamat puomit se linkosi ties kuin pitkälle, mutta pian se malttoi taas keskittyä olennaiseen ja viimeinen hyppy olikin päivän paras :)



Viimeisenä ratsastin vielä Sirin. Siri oli hoitaessa hieman erimieltä töihin lähdöstä ja sainkin peräti kahdesti hampaista. Ratsastaessa se käyttäytyi kuitenkin oikein hyvin ja oli tosi kiva ratsastaa. Ravissa se toimi tosi kivasti, laukkaa sai työstää aika kauan, mutta lopulta myös vaikea oikea laukka alkoi sujua oikein mallikkaasti.

Torstaina (14.11.) pidin koti-illan. Käytiin vain äitin kanssa töiden jälkeen kaupassa.

Perjantaina (15.11.) menin töiden jälkeen Ilolaan. Matti oli jo liikuttanut Sirin, joten mulla oli Kasteen ja Vaavin liikutus. Päätin liikuttaa Vaavin ensin. Juoksutin ensin ja Vaavi oli oikein kiva ja tottelevainen. Eli eikun selkään. Vaavi oli tosi kiva ratsastaa, oli vissiin tehnyt ihan hyvää, että edellinen ratsastus oli viikonloppuna. Ravissa Vaavi haki jo pätkittäin peräänantoa ja vaikka välillä piti kytätä omaa varjoaan, niin pystyttiin jopa käyttämään koko kenttää. Yleensä Vaavi kyttäilee päädyissä niin paljon, että on pakko vähän oikaista, mutta nyt päästiin uraa pitkin koko kenttää käyttäen. Laukannostoissa Vaavi vähän innostui ja alkoikin tarjoilla laukkaa ilman pyyntöäkin. Ensin laukka tippui aina muutaman askelen jälkeen, mutta lopulta onnistuttiin laukkaamaan puolikas ympyrä. Kerran onnistuttiin koko ympyrässäkin, mutta tänään ei laukka tuntunut ihan niin vakaalta. Jamin tullessa ratsastajineen kentälle Vaavilla meni vähän pasmat sekaisin ja se ehdotti töistä luistamista. Kiltisti se kuitenkin uskoi ja jatkoi työskentelyä. Lopeteltiin hyvään pätkään. Vajaa tunti taidettiin työskennellä, sen verran kivaa meillä oli. Hyvä fiilis jäi :)
Kasteen kanssa päätin lähteä maastakäsin kävelylle. Niimpä varustauduttiin heijastimin ja lähdettiin kävelemään. Lenkille tuli pituutta ~2 km. Oli kyllä kiva lenkki, Kasteen kanssa oli melkein kivempi kävellä, kuin Sirin kanssa. Sirin pitää kuitenkin kyseenalaistaa monet asiat, kun taas Kaste uskoo kerrasta. Tehtiin Kasteen kanssa muutamia pysähdyksiä ja peruutuksia sekä treenailtiin lätäköihin astumista ja otettiin muutama hölkkäpätkä. Missään ei ollut mitään ongelmaa. Ainoa ongelma oli, että meidän hienot ratsastusheijastinloimiviritelmät ei meinanneet kestää mukana, Sirin kanssa niitä sai olla koko ajan korjailemassa, mutta Kasteella ne eivät pysyneet senkään vertaa. Eipä auttanut kuin korjailla. Mutta kaiken kaikkiaan oli oikein kiva kävely :)

Joulukuu 2011, ensilumi ja hauvat oli vähän intona <3

lauantai 9. marraskuuta 2013

Sadetta, kuraa, pimeyttä ja kiirettä

Taas on kulunut luvattoman pitkä aika viime postauksesta, mutta ei ole ollut intoa kirjoittaa, kun ei ole kuviakaan. Iltaisin tulee niin nopeasti pimeää, että töiden jälkeen tallille ehtiessäni alkaa jo hämärtää. Niimpä arkisin ei voi kuvata ja viikonloppuisin en vain ole saanut ketään kuvaamaan. Niimpä postauksen kirjoitus on päässyt venymään. Pahoittelut siis siitä.

-------------------------------------------------------------------------------------------

Sunnuntaina (20.10.) pidin kotipäivän ja auttelin äitiä pihatöissä. Käytiin myös koirien kanssa lenkillä. Tarkoituksena oli, että oltaisiin menty pellolle kuvaamaan niitä, mutta pellot olikin kynnetty, joten tyydyin nappaamaan jokusen otoksen , kun koirat poseerasivat kannon päällä :)






Maanantaina (21.10.) kävin töiden jälkeen ratsastamassa Sirin. Mentiin kevyt käyntipainotteinen ~5 km maastolenkki. Sirillä oli selvästi virtaa ja se olisi halunnut päästä päästelemään höyryjä. Kovasti se meinaan ehdotteli reippaampaa askellajia, mutta tyytyi kuitenkin kiltisti haluamaani askellajiin. Sirillä oli takana pari vapaata ja totesinkin heti pihasta lähtiessä, että se on kyllä kivempi ratsastaa, kun se on saanut säännöllistä liikuntaa. Koko ajan piti ehdotella kotiin kääntymistä ja keksiä jotain säikyttävää. Kotiin päin ääni tietenkin muuttui kellossa. Mutta ihan kiva lenkki oli joka tapauksessa.

Pakko oli napata kuva, kun harvinaisesti oli lunta maassa :)

Tiistaina (22.10.) ratsastin Laffen töiden jälkeen. Mentiin vain kevyesti puolisen tuntia peräänantoa hakien. Ihan hyviä pätkiä tuli, vaikka Laffella olikin aika paljon keskittymisvaikeuksia, kun oltiin maneesissa ja ovi oli auki.
Laffen jälkeen hain Jennin keskustasta ja suunnattiin Ilolaan. Lähdettiin ensin ajamaan Kasteella. Mentiin ~7,5 km lenkki. Otettiin myös jokunen reipas pätkä, muutama laukkapomppu sieltä tuli, mutta Kaste on hyvin oppinut tiputtamaan laukan takaisin raviksi. Lenkki meni siis oikein hyvin.
Kasteen jälkeen suitsitin Sirin ja mentiin vähän kentälle tuuppailemaan ilman satulaa. Siri oli tosi kivalla ja herkällä tuulella. Ei tehty mitään kovin monimutkaista, kun kentällä oli meidän lisäksi kolme muuta hevosta. Tehtiin ympyröitä ja siirtymisiä askellajin sisällä. Laukkaa ei otettu kuin pari pätkää, kenttä oli niin kova ja Sirikin varoi laukassa niin paljon, että jätettiin laukat lopulta kokonaan pois ja keskityttiin ravin työstämiseen.
Lopuksi Jenni ratsasteli vähän Sirillä ja mä pidin vähän tuntia. Pimeässä ei kuitenkaan nähnyt kovin hyvin, kun ympyrälläkin pystyi katsomaan Jennin istuntaa vain puolen ympyrän verran valon valaistessa. Mutta ihan hyvältä se näytti, joten mitäs sitä enempää pilkkua viilaamaan :D
Noora tuli Keljun kanssa kentälle ja pyysi auttamaan, kun halusi ratsastaa. Keljuhan on vasta 3-v ja sen selässä ollaan oltu vasta jokunen kerta, joten pidin Keljua kiinni Nooran noustessa kyytiin ja talutin Keljua kenttää ympäri. Otettiin muutama pysähdys ja loppuun vielä pari ravipätkääkin. Kelju jopa liukastui osuessaan jäiseen kohtaan, eikä ollut millänsäkään. Varsin fiksu varsa siis :)

Keskiviikkona (23.10.) mulla oli vain Laffen ratsastus töiden jälkeen. Titti pohdiskeli sitä, kun Laffella pitäisi käydä säännöllisesti maastossa, joten päätinkin sitten toteuttaa maastoon lähdön heti samana päivänä. En saanut ketään kaveria mukaan ja ulkona oli ihan järkyttävä tuuli, elikkä varsin hyvät lähtökohdat :D Kyllähän se Laffe esitteli vaikka mitä pomppuja ja loikkia, mutta eipä se hirveästi haitannut, mulla kun on ollut hyvä opettaja (= Siri) :) Ihan kivaa meillä loppujen lopuksi oli, vaikka nopeasti se Laffe keräsi paineet jotain säikkyessään :D

Torstaina (24.10.) lähdin töiden jälkeen tallille, jossa Jenni jo odotteli. Otin ensin Vaavin liikutettavaksi. Juoksutin ensin hetken ja Vaavi toimi oikein hyvin. Naureskelinkin Jennille, että tässä mä juoksutan 3-v. heppaa, joka toimii paljon paremmin ja tottelevaisemmin juoksuttaessa, ku ykskää Harjun heppa, kellä harjoteltii juoksutustunneilla :D Ratsastaessakin Vaavi oli oikein asiallinen. Se oli edellisellä kerralla Pian kanssa tehnyt täyden stopin, eikä ollut suostunut ravaamaan ennen kun Lasse oli tullut juoksutuspiiskan kanssa auttamaan. Nyt ei ollut mistään sellaisesta tietoakaan, vaan Vaavi toimi kuin ihmisen mieli :) Laukatessa oikeaan kierrokseen Vaavi vain nosti aina ristilaukan, mutta osasi aina pukin kautta vaihtaa myötälaukaksi. Hauska ponski :)
Vaavin jälkeen otettiin Siri ja Kaste, Jenni ajoi Kasteella, mä ratsastin Sirillä. Mentiin alkumatka aika reippaasti, kun koitettiin ehtiä ennen pimeää, mutta pimeän kuitenkin yllättäessä piti kotimatka tulla vähän rauhallisemmin. Hepat oli aika reippaina, mutta molemmat tyytyivät pienten vastustelujen jälkeen myös käyntivauhtiin. Kiva lenkki oli :)

Perjantaina (25.10.) oli "heppa-vapaa" sen suhteen, ettei ollut ketään liikutettavaa. Käytiin äitin kanssa kaupassa ja ilta taisi mennä tv:tä katsoessa.

Vähän täytettä kuvattomaan kilometripostaukseen :)
Kuva lokakuun lopulta

Lauantaina (26.10.) lähdettiin Jennin kanssa tallille. Liikutin ensin Vaavin Jennin hoidellessa ja harjaillessa Siriä ja Kastetta. Juoksutin Vaavin ensin ja sillä tuntuikin olevan virtaa. Yleensä se kuuntelee juoksuttaessa niin hyvin ja tottelee hienosti, mutta nyt annoin sen ihan suosiolla laukata usean kierroksen ylimääräistä virtaa pois, kun ei neiti oikein malttanut keskittyä. Lopulta nousin selkään ja ratsainkin Vaavilla oli keskittyminen vähän hukassa. Vähän tuntui myös työnteko kiukuttavan, kun se heitteli pikkupukkeja aina sopiviin väleihin :D Mutta hyvin se kuitenkin lopulta meni ja saatiin tosi kivoja pätkiä. Lopetettiin onnistumiseen.
Mentiin ~7 km ajolenkki Sirillä Kaste perähevosena. Jenni ajoi alkumatkan ja Siri pääsi vähän niskan päälle, joten kotiin päin mun siirtyessä ohjaksiin päätin suosiolla, että kävellään niin kauan, että Siri malttaa kuunnella. Lopulta Sirin tahti muuttui vähän rauhallisemmaksi ja uskallettiin ottaa vähän ravia vielä loppumatkastakin. Kaste käyttäytyi oikein hyvin, mitä nyt alkumatkasta yhdessä ravipätkässä nosti laukkaa ja mun pidättäessä alkoi vissiin kiukuttaa, kun lensi aika tyylikäs pukki :D

Sunnuntaina (27.10.) pidin heppa-vapaan. Käytiin koirien kanssa lenkillä ja illalla vein Jennin Harju-bussille.

Maanantaina (28.10.) pidin "heppa-vapaan". Ilta meni tv:n ääressä löhöillessä.

Tiistaina (29.10.) irtohypytettiin töissä hevosia, joten innostuin sitten Ilolassakin hypyttämään varsoja, kun Pia pyysi Vaavia irtohypyttämään. Niimpä rakensin kentälle kujan ja otin ensin Vaavin. Vaavi oli ihan innoissaan ja hyppäsi tosi hyvin. Innoissaan se oli myöskin taskussani olevista porkkanoista, joita se oppi nopeasti tulemaan hakemaan luvan saatuaan. Harmitti kyllä, ettei sattunut kameraa tai videokameraa mukaan, sen verran hienoa askelta Vaavi esitteli ja hypytkin oli varsin hienoja.
Seuraavaksi otin Kasteen hyppäämään. Odotukset ei olleet hirveän korkealla, kun muistelin viime kevään esteharjoituksia, joissa sen sai juuri ja juuri kävelemään esteen yli. Kaste kuitenkin yllätti positiivisesti ja hyppäsi niin hienosti! Jälleen harmitti kameran puuttuminen, olisihan siitä pitänyt saada todistusaineistoa :) Kasteelle en nostanut esteitä niinkään isoksi, mitä Vaaville (ehkä ~70 cm okseri lopussa), mutta loppuun päätin kuitenkin jättää ensimmäisen esteen pois ja nostaa jälkimmäisen ristikosta ~50 cm pystyksi. Ja Kastehan hyppäsi sen niin hienosti! Hieno Kaste!
Olin ajatellut käydä vielä Sirin kanssa kävelyllä, mutta juuri Sirin harjattuani alkoi sataa, joten päätin olla sokerista ja antaa Sirille vapaapäivän :P

Keskiviikkona (30.10.) suuntasin taas töiden jälkeen Ilolaan ja lähdin ensin liikuttamaan Vaavin. Juoksutin ensin ja koska ei lapsosella tuntunut virtaa olevan, nousin selkään. Vähän oli ratsastaessa keskittymisvaikeuksia, kun pihan tapahtumia piti tuijotella. Menon rauhoituttua siellä myös Vaavi malttoi keskittyä ja tuli hyviä pätkiä. Huvitti vain, kun yhdessä laukannostossa istuin vähän huonosti ja Vaavi ilmoitti siitä heti pienellä pukilla :D Se on aika pikku-vanha :)
Sirin kanssa käytiin maastakäsin kävelyllä otsalampun valossa. Meillä oli hienot viritykset: ratsastusheijastinloimi oli heijastinrintaremmillä ja loimivyöllä köytetty Sirin selkään, ei oltu ehkä kaikkein tyylikkäimmillämme, mutta ainakin näyttiin :D Käveltiin ~2,5 km lenkki ja kaikki meni oikein hyvin. Siri kyllä huokaili siihen malliin, ettei ihan ollut mielissään ohjelmasta, mutta namit, joita sai aina silloin tällöin, auttoivat vähän asiaa :D

Torstaina (31.10.) pääsin työaikana Laffella maastoon Titin ja Ninan seuraksi. Lenkki alkoi vähän huonosti, kun meidän oli odoteltava ja väistettävä paria kuorma-autoa ja kun päästiin liikkeelle, perästä tuli vielä yksi auto. Se oli ilmeisesti Laffelle liikaa, koska auton yrittäessä ohittaa Laffe sai hirveän pukittelukohtauksen. Auto yritti vielä kerran tulla ohi, kun sain Laffen hetkeksi kuriin, mutta uuden pukittelusarjan ja tielle poikittain hyppäämisen jälkeen autoilija päätti odottaa, että väistämme sivutielle. Niimpä ei auttanut kuin ottaa ravia (tosin Laffe tuli jännittynyttä minilaukkaa välillä pukitellen), että päästiin sivutielle. Auton mentyä ohi Laffe vielä pukitteli muutaman kerran, mutta kun pääsin ratsastamaan reippaasti eteenpäin pidemmän pätkän ravia, Laffen paineet hellittivät ja loppulenkki sujui rauhallisemmissa merkeissä.
Illalla en lähtenyt Ilolaan, käytiin äitin kanssa kaupassa ja ilta meni tv:n ääressä.

Laffen jo rauhoituttua vähän matkan päässä kotoa

Perjantaina (1.11.) taas töiden jälkeen Ilolaan. Ensin liikutin Vaavin, mutta ei ole kyllä mitään hajua mitä tehtiin. Taisin vain juoksuttaa, kun ei ole tarkempaa muistikuvaa.
Sirin kanssa käytiin maastakäsin kävelyllä otsalampun valossa. Harjoiteltiin lätäköihin kulkemista, kun se alkuun oli Sirille niin kamalaa. Nameilla oli kuitenkin kumma vaikutus ja pian Siri jo loiskutteli lätäköihin kiltisti, niin kauan kun sai namin aina palkaksi :D
Kasteen kävin myös juoksuttamassa liinan päässä. Kiltistihän se Kaste juoksi, mutta vähän se tuntui turhalta meistä molemmista, kun Kaste toimii niin hyvin irtonakin. Niimpä päästinkin sen lopuksi irti, muttei ehditty tehdä töitä kuin käynnissä, kun kentälle jo tuli toinen hevonen ja päätettiin lopettaa siihen.

Lauantaina (2.11.) mulla oli varsapäivä. Oltiin Ellun kanssa yhdessä tallilla ja oltiin ajateltu ratsastaa Kasteella ja ottaa Siri kentälle hengailemaan. Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun kentällä olikin toinen hevonen, joten päätettiin jättää Siri talliin ja lähteä kokeilemaan onneamme Kasteen kanssa ekaa kertaa ratsain maastoon. Mä ratsastin ja Ellu talutti. Käveltiin noin 20 min lenkki (~2,5 km) ja Kaste käyttäytyi oikein mallikkaasti. Puolimatkassa se näytti vasta tajuavan, että sen selässä keikkui joku, koska silloin kääntyi korvat taaksepäin ja Kaste selvästi jäi pohtimaan: "heetkinen..." :D Loppumatkasta otettiin vähän ravia ja sekin tuli niin mallikkaasti että! Kotinurkilla Ellu vielä päästi meidät irti ja tultiin ilman talutusta loppumatka. "Noh, kun tää ei nyt tuntunut Kasteelle olevan mitenkään ihmeellistä, niin ens kerralla ratsastetaan molemmilla hevosilla ja katotaan mitä tapahtuu" Ellu totesi :) Hieno hieno Kaste!

Kännykkäkuva selästä käsin :)

Todistusaineistoa, että käytiin maastossa :)
© Elina Puonti
Kasteen jälkeen ratsastin vielä Vaavilla, tällä kertaa en juoksuttanut ennen ratsastusta, vaan suoraan selkään vain. Kentällä oli meidän lisäksi kaksi hevosta, joka aiheutti Vaaville hieman keskittymisvaikeuksia. Lauran lähdettyä kesken kaiken Vaavi meinasi hermostua, mutta rauhoittui kuitenkin nopeasti. Ellu lupasi hengailla Sirin kanssa kentällä niin kauan kuin menen Vaavilla, mutta muutti mieltään, kun sadevesi alkoi mennä vaatteista läpi. Niimpä jäätiin kentälle kaksistaan Vaavin kanssa. Mutta Vaavi ei hämmästyksekseni ollut Sirin lähdöstä millänsäkään. Kerran se hirnahti perään ja pari päänravistelu-pomppua teki, mutta sen jälkeen se keskittyi paremmin kuin muiden ollessa kentällä. Saatiin tosi kivoja pätkiä ja laukatkin nousi niin hienosti. Kauaa ei siis tarvinnut kentällä pyöriä, kun päästiin lopettamaan hyvään pätkään.

Sunnuntaina (3.11.) olin tosi laiskalla tuulella pitkälle iltapäivään. Makasin vain tv:n ääressä, kunnes äitin mulkaisut saivat nousemaan ylös ja imuroimaan. Sen jälkeen innostuin siivoamaan pitkästä aikaa huonettani, se on kyllä kumma, miten kaikki turha enemmän ja vähemmän tarpeellinen kertyy hyllyille ja pöydille. Mutta nyt on taas siisti huone, ehkä sen nyt jaksaisi pitääkin siistinä vähän pidempään.
Illalla kävin heittämässä Jennin bussille Harjuun.

Dina oli illalla vähän väsynyt ja oli niin suloinen, että oli pakko napata kuva <3

Maanantaina (4.11.) kävin töiden jälkeen Ilolassa. Lähdettiin Matin kanssa liikuttamaan Siri ja Kaste, Kaste ajaen ja Siri perähevosena. Mentiin ~7 km lenkki, välillä aika reippaastikin, kun Kasteella oli virtaa. Kotiin päin löytyi kyllä virtaa Siriltäkin, sai ihan kunnolla vetää vastaan, ettei Siri rynninyt Kasteen ohi. Mutta lenkki meni hyvin, eikä pimeys tai tihkusadekaan haitannut menoa.
Sitten oli vielä Vaavin liikutus. Olin sen verran märkä päivän sateiden jäljiltä ja illan viiletessä oli aika vilpoista, joten päätin vain juoksuttaa Vaavin. Vaavilla oli keskittyminen ihan jossain muualla, kuin juoksuttajassa, mutta se kuitenkin totteli ihan hyvin. Juoksutin aika kauan, kun yritin saada Vaavin keskittymistä muhun. Lopulta se alkoi rentoutua ja kuunnella paremmin, jolloin lopetettiin ja käveltiin kenttää ympäri loppukäynneiksi. Vaaville tuli ihan hiki pintaan, joten se pääsi loimi päällään yöpuulle.

Tiistaina (5.11.) pidin "heppa-vapaan". Käytiin äitin kanssa kaupassa ja ilta meni tv:tä katsellessa.

Keskiviikkona (6.11) lähdin töiden jälkeen Laffen kanssa maastoon. Kaikki meni oikein hyvin niin kauan, kunnes Laffe näki pellolla sumun keskellä kaksi peuraa. Se jännittyi ja pörisi ja pomppi, eikä suostunut liikkumaan eteenpäin. Jokusen kerran se ehdotti kotiin päin kääntymistä, välillä se lähti vain peruuttamaan ja jossain vaiheessa lensi peräkin. Onneksi ei tullut autoja, koska siinä keskellä tietä pomppiessamme olisi voinut olla vähän haastavaa koittaa väistää mihinkään suuntaan. Kymmenisen minuuttia tapeltiin siinä, kunnes Laffe lopulta suostui jatkamaan eteenpäin. Se oli jännittynyt ja oli näkevinään mörköjä joka paikassa. Mentiin vähän matkaa vielä eteen päin ja käännyttiin sitten kotiin päin. Kun arvelin Laffen rauhoittuneen sen verran, että se pysyisi hanskassa ravissakin, siirryttiin raviin. Ravattiin aika pitkä pätkä ihan reipasta ravia, jonka jälkeen Laffe vähän rauhoittui. Loppumatka sujui onneksi kommelluksitta.
Laffen jälkeen suuntasin Ilolaan ja liikutin ensin Vaavin. Juoksutin ensin ja sitten nousin selkään. Ensin Vaavi koitti vähän protestoida, mutta alkoi kuitenkin nopeasti keskittyä, kun protestoinnista ei ollut hyötyä. Laukat nousi yllättävän hyvin ja Vaavi oikein innostui. Yleensä ollaan vain nostettu laukka ja laukattu muutama askel uralla, mutta nyt saatiin laukka säilymään ympyrän verran. Hieno Vaavi!
Vaavin pois hoitamisen jälkeen suuntasin alatalliin. Matti oli jo päivällä käynyt liikuttamassa Sirin, joten mulle jäi Kasteen liikutus. Päätin irtojuoksuttaa sen, mutta koska kentälle lähti juuri hevosia jäin vielä miettimään sitä. Harjattuani Kasteen päätin selvittää ja lyhentää sen hännän. Olin järkyttynyt, kun sen häntä oli niin paksu, yleensä saan hännän selvitettyä ~10 minuutissa (kiitos Harjun letitystuntien ja vinkkien), mutta kampa ei mennyt hännästä läpi kokonaan, joten ei auttanut kuin selvittää tuppo kerrallaan. Puoli tuntia taisin hännän kanssa tapella, mutta sain sen selvitettyä ja lyhennettyäkin. Pakko oli lyhentää häntää, kun laahasi ainakin kymmenen senttiä maassa. Samantien päätin vielä tehdä saman käsittelyn Sirin hännälle. Siihen mennessä kenttä tyhjeni, joten lähdettiin Kasteen kanssa kentälle. Kasteella olikin kunnolla virtaa, sen verran spurttaili ja pukitteli. Hoidin Kasteen pois ja harjailin Siriltä vielä karvat suoraksi, kun se oli kuivunut hikilenkkinsä jäljiltä.

Torstaina (7.11.) kävin töiden jälkeen tallilla. Lähdettiin Matin kanssa ensin liikuttamaan Siri ja Kaste. Matti ajoi Kasteella ja mä ratsastin Sirillä. Mentiin ~7 km lenkki, muutama reippaampikin pätkä. Siri oli oikein kivalla tuulella, kun oli eilen käynyt Matin kanssa ajolenkillä päästelemässä vähän höyryjä (oli kuulemma mennyt mittarin mukaan ravissa 1.30 min / km, 1.25 min / km kiitolaukassa :D ). Se oli pirteä ja halusi tiukasti pysyä Kasteen perässä, mutta ei ollut lainkaan yrittämässä ohi, edes kotiin päin. Alkumatkasta Siri tarjosi koko ajan laukkaa pyytämättäkin, kotiin päin se tuli mielummin montea. Oli kyllä hauska tuntea, että kyllä se Siri näköjään osaa myös pidentää askeltaan, eikä vain tihentää, sen verran pitkiä askelia se harppoi Kasteen perässä. Oli oikein hauska lenkki, eikä häirinnyt, vaikka alkoikin jo hämärtää.
Liikutin vielä Vaavin, vähän aikaa arvoin menisinkö selkään, mutta päädyin kuitenkin juoksutukseen. Kenttä oli tyhjä, joten päätinkin irtojuoksuttaa Vaavin. Vaavilla oli keskittyminen ihan muualla alkuun ja sieltä tuli varsin pörheää ja näyttävää liikettä. Vähän rauhoituttuaan alkoi Vaavin pää pikkuhiljaa laskea ja se tuli kiltisti kutsuttaessa luokse, kun annoin sen pysähtyä. Tehtiin vielä joitain harjoituksia maastakäsin, että saatiin loppukäynnit spurttailun jälkeen.

Perjantaina (8.11.) hevoset oli töissä ihan sekaisin ja näinkin kaviot vähän turhan lähellä silmien tasolla kahteen kertaan, kun ensin Groza ja myöhemmin vielä Dude päättivät ottaa vähän paineita ja riuhtoivat itsensä pukitellen irti. Etenkin Duden pukittaessa suoraan naaman edessä hyppäsi kyllä kieltämättä sydän kurkkuun. Mutta sellaista se on, onneksi ei käynyt mitään ja loput hevoset oli suht rauhallisia.
Illalla en enää lähtenyt Ilolaan tallille vaan käytiin äitin kanssa kaupassa ja ilta meni tv:tä katsoessa ja koneella.

Tänään lauantaina (9.11.) kävin aamupäivällä koirien kanssa lenkillä. Hauvoilla oli hurjan hauskaa, ainakin Dinalla, sen verran isot hepulit se sai kun tultiin kotiin :D
Puolilta päivin lähdettiin Itikseen, mun piti löytää mekko valmistujaisiin. Löysinkin kivan mekon, tosin aika pitkään piti pohtia kahden mekon välillä. Ne olivat saman malliset, kuvio oli vain erilainen. Lopulta päädyin mustapohjaiseen ruusukuvioiseen mekkoon ja en kadu :) Mekon siis löysin Haloselta ja sieltä löytyi myös ylioppilaslakki ja musta bolero mekon kanssa. Käytyämme syömässä ja kierrettyämme ties kuinka monta kenkäkauppaa päädyimme takaisin Haloselle ja sieltä löytyi pitkän harkinnan jälkeen vielä kengätkin. Kuvia asusta saatte sitten valmistujaispäivältä ;)

Erittäin epätarkka ja tärähtänyt kuva tän päivän lenkiltä, mutta niin suloinen <3