keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Töitä ja hikilenkkejä Sirin kanssa

Taas on mukamas mennyt yli viikko viime postauksesta, mihin nää päivät katoaa?

Työssäoppimispaikalla on töitä riittänyt ja kivaa on ollut, eipä mitään ihmeempiä ole tapahtunut. Siriä ja Kastetta on tullut liikuteltua melko ahkerasti ja en tiedä kuvittelenko, mutta ihan kuin Siri ei olisi ihan niin lihava, kun mitä se voisi olla :D

Tiistaina (23.7.) suunnattiin Sirin kanssa kentälle parin kilsan päähän, meillä oli Jenni mukana. Hoitaessa Siri päätti heittäytyä vitsikkääksi ja karkasi laitumen portille ja katseli vain hämmästyneenä, että mistä hyvästä se nyt mulle suuttui... Uskoi kuitenkin onneksi kerralla ja oli oikein super muuten :)
Matka kentälle sujui kommelluksitta, otettiin yhdellä suoralla vähän laukkaa ees taas ja Siri tykkäs, kun sai vähän kiihdytellä :)

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

<3
© Jenni Wallin
Kentällä testailin ensin vähän millä tuulella Siri on eli mentiin hetki sileällä. Siri malttoi keskittyä paljon paremmin, kuin edelliset kerrat kentällä ja tuli paljon hyviä pätkiä. Niimpä ei kauaa tuuppailtu, vaan otettiin vielä muutama reippaampi laukkapätkä ennen esteiden rakennusta.

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Rakastuin tähän kuvaan <3
© Jenni Wallin

Tuima laukannosto :D
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin
Jenni talutteli Siriä sen aikaa, kun kannoin kentälle kavaletin ja ristikon. Sirillähän on hypätty viimeksi Ilolassa ja kesämahakin rajoittaa vähän hyppäämistä, joten tyydyttiin kahteen pikkuesteeseen. Siri oli ihan innoissaan hyppäämisestä ja ensimmäiset hypyt se vain kuskas mua 6-0 (mikä näkyy kuvissakin vähintään mun mielenkiintoisissa ilmeissä :D ). Alku innon laannuttua tuli muutama tosi hyvä hyppy, jonka jälkeen Siri alkoikin jo väsymään. Niimpä otettiin vielä yksi onnistunut hyppy ja lopeteltiin siihen. Jenni sai ratsastaa Sirin takaisin laitumelle, mun talutuksessa tosin, Siristä kun ei voi koskaan tietää :)

© Jenni Wallin

Mun suosikki hyppy-kuvista <3
© Jenni Wallin

Kuskia hymyilyttää kun poni on innoissaan :D
© Jenni Wallin

... ja tykkää tehdä tiukkoja kurveja :D
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Väsyneet, mutta tyytyväiset <3
© Jenni Wallin
Vähänkö olen ylpeä ponista, se ei edes näytä ihan niin pahalta tankilta kuvissa, mitä kuvittelin :D Se on kuitenkin kaksi kuukautta ollut yötä päivää laitsalla, mutta ehkä siitä on ollut jotain hyötyä, kun olen pistänyt ponin töihin :D Omakaan istunta ei näytä ihan kamalalta, vaikka korjattavaa löytyisikin. Mutta pääasia oli, että meillä oli Sirin kanssa molemmilla hauskaa ;)

Keskiviikkona (24.7.) oltiin laitsalla Ellun kanssa ja aikataulu oli vähän tiukka. Ratsastin siis vain Sirillä kevyesti laitumella Kasteen juoksennellessa meidän perässä. Siri oli tosi laiskalla tuulella ja ohjaus oli vähän hukassa kuolaimettomilla, mutta ihan ok meni kuitenkin. Eipä me kovin montaa kierrosta lopulta mentykään, aika rennolla meiningillä vähän käyntiä, ravia ja laukkaa.

Torstaina (25.7.) Jenni lähti kaverinsa Sandran kanssa mukaan laitsalle ja lähdettiin ajamaan molemmat ponskit. Mä menin edellä Sirillä kevyillä kärryillä ja Jenni, Sandra ja Kaste tuli perässä. Siri oli ihan innoissaan, kun pääsi taas pitkästä aikaa kärryjen eteen ja vauhtiakin löytyi vähintään riittävästi. Sain jarrutella Siriä aika paljon, kun meinasi Kaste jäädä Sirin kiihdyttelyistä jälkeen :D Meidän lenkille tuli pituutta ~8 km.

Käytiin vähä city-poneilemassa pyörätiellä ;)

Perjantaina (26.7.) lähdin Sirin kanssa maastoon, ensin aikomuksena mennä reipas lenkki, mutten sitten jaksanutkaan alkaa stressaamaan lenkin rankkuudesta, vaan päätin, että mennään leppoisasti ja rauhallisesti. Vaikka mentiin kevyesti, päätin kuitenkin ottaa pari reippaampaakin laukkapätkää, kun Sirillä tuntui olevan virtaa. Takaisin tullessa meinasin, että oltaisiin palattu metsän kautta, mutten löytänyt polkua, kun se yhdessä kohtaa katoaa, joten palattiin takaisin tielle. Siri käyttäytyi oikein asiallisesti ja tuntui tykkäävän rennommasta meiningistä :)

Lauantaina (27.7.) ponit sai pitää vapaapäivän, kun oli niin lämmin, enkä jaksanut enää töiden jälkeen lähteä laitsalle. Tein siis ylimääräisen työvuoron, kun viikonlopputyöntekijää ei löytynyt lauantaille.

Sunnuntaina (28.7.) innostuin lähtemään Sirin kanssa taas Tauriaisten kentälle tarkoituksena vähän muistella koulutuuppailuja taas pitkästä aikaa. Siri malttoi keskittyä ja meni pätkittäin tosi kivasti. Itse keskityinkin sitten lähinnä omaan istuntaan ja apujen käyttöön, kun poni kerta meni melkeinpä itsekseen. Melkein tuntui, että olin itse enemmän hukassa, kun mitä Siri. Olis kyllä kiva päästä jonkun valvovan silmän alle, sen verran haastavalta se hevoseen vaikuttaminen ja istunnan säilyttäminen tuntui. Laukassa olin ihan pihalla, mutta positiivista oli se, että Sirillä on kyllä laukka selvästi kehittynyt, ainakin jos vertaa viime syksyyn.

Matkalla kotiin tuuppailujen jälkeen, Siriä pelotti hirveästi, kun tuossa oikealla talon alla oli kaksi issikkaa laitsalla :D

Maanantaina (29.7.) Jenni lähti taas mukaan ja meinattiin lähteä molempien heppojen kanssa liikenteeseen. Kasteella oli kuitenkin toinen takakenkä sen verran huonosti (halki, puoliksi irti ja vääntynyt), että päätettiin jättää Kasteelta lenkki väliin. Laitettiin sitten Siri valjaisiin (oli hieman hämmentynyt ilme ponilla, kun otettiinkin satula pois ja lyötiinkin valjaat selkään) ja lähdettiin ajolenkille. Päätettiin ottaa vähän seikkailumieltä mukaan ja lähdettiin kulkemaan asfalttitietä pitkin, kunnes päätettiin kääntyä jollekkin hiekkatielle, jossa näkyi muitakin hevosia menneen. Lenkille tuli pituutta yhteensä ~10 km ja hiekkatiellä otettiin muutama ihan kunnon reipas pätkä. Sports trackerin mukaan maksimi nopeus oli 37.6 km/h ja meillä oli Jennin kanssa hauskaa, kun Siri niin tosissaan kipittää :D Vähän tosin saatiin paheksuvia katseita, kun takaisin tullessa meillä oli hevonen ihan vaahdossa turvasta häntään asti :D Mutta hyvin ehti poni kuivua, kun 2,5 km pätkä asfalttitietä oli käveltävä kotiin mennessä. Mutta eipä se Siri tainnut kovin paljoa väsyä, kun kotiristeyksessä katseli vielä toiseen suuntaan, että eikös voitaisi käydä vielä toinen lenkki :D

Kotiin menossa :)

Kotona sokeripalkkojen jälkeen varsin muikea poni <3

Tiistaina (30.7.) mulla oli töissä iltavuoro, joten lähdin jo aamulla puoli kahdeksalta laitsalle. Ensi töikseni otin Kasteelta takakengät irti, tosin ennen sitä se piti käydä herättämässä, kun toinen nukkui laitumella ihan pitkin pituuttaan, eikä olisi millään jaksanut nousta ylös <3 Kaste käyttäytyi oikein hyvin, vaikka lopussa alkoi vissiin jo kyllästyttää paikoillaan seisominen.
Sirin kanssa lähdettiin ilman satulaa metsään seikkailemaan, tarkoitus oli mennä polkuja pitkin tielle, mutta samainen polun pätkä, jota ollaan jo useampaan kertaan etsiskelty, pysyi edelleen piilossa ja Siri onnistui ovelasti ohjaamaan mut takaisin polun alkupäähän. Mikäs siinä, kierrettiin vähän pidempää kautta hiekkatietä pitkin takaisin ja otettiin lyhyet ravi- ja laukkapätkät vielä lenkin loppuun. Siri meni hienosti ja kuskikin oli ihan tyytyväinen kevyempään lenkkiin :)

Väsynyt Kaste-poni <3

Ei toki kulunut kenkä (y)

Tänään keskiviikkona (31.7.) en lähtenyt laitsalle, enkä ole varma onko Ellu tai Matti käynyt. Huomennakaan en varmaankaan mene, koska iltavuoro, pitää katsoa sitten perjantaina. Lauantaina olisi taas tiedossa ylimääräinen työvuoro ja täytyy vähän katsoa, jos vaikka sunnuntaina eksyttäisiin Jennin kanssa Vermoon poninäyttelyihin :)

Blogi alkaa kohta muistuttaa enemmän Sirin ja Kasteen päiväkirjaa, mutta eipä työssäoppimisen ohella paljoa muuta ehdikään tehdä, jos lähtee samana päivänä poneja hoitamaan. Nanan ja Dinan kanssa ehdin käydä torstaina lenkillä Ellun seurana. Sunnuntaina käytiin Ikeassa, nyt on sekin ihmekauppa nähty (en ollut aiemmin käynyt), eikä se nyt erityisen erikoiselta vaikuttanut. Maanantaina mulla oli vapaapäivä lauantain extra työvuoron takia, joten lähdettiin kaupungille shoppailemaan Jennille tavaroita Harjua varten (fiksu sisko mulla, seuraa siskonsa jalanjälkiä...). Muuta tavallisesta poikkeavaa ei nyt ainakaan äkkiseltään tule mieleen :D

Mahtava lenkillä puhelimella otettu tärähtänyt kuva :D


maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kiirettä pitää...

Johan on taas aika vierähtänyt, koneella en ole ehtinyt viettää aikaa, joten on postausvälikin venynyt luvattoman pitkäksi. Kaipa se pitäisi yrittää parantaa tapansa :D

Töissä on ollut tosi kivaa ja olen päässyt tekemään aika paljon hommia itsenäisesti. Muutama iltavuorokin (12.30-20.30) on tullut tehtyä ja sekin on ollut ihan kivaa vaihtelua. Täytyy kyllä sanoa, että olen iloinen, että aloitin jo kolme viikkoa ennen lomaa ja ehdin oppia tuntemaan hevoset etukäteen. Muuten olisin ihan hukassa, kun hevoset vaihtavat jatkuvasti paikkoja :) Mutta kivaa on ollut ja töitä on päässyt tekemään paljon monipuolisemmin nyt kesällä, kun suurin osa hevosista on laitumella ja on aikaa tehdä kaikkea ylimääräistä. Kuvia ei ole töiden lomassa ehdi paljoa näpsiä, mutta tässä jokunen.

Pv-t Desdemona III

Torinh-r Paradox Est

Shet-t Nellie

Aitin varsa

Sh-o Leevi Lennokas

Zorro päiväjumpalla :)
Zorro ja mönkkäri :)

Siriä ja Kastettakin olen ehtinyt käydä liikuttamassa. Sirin kanssa olen ottanut aina tavoitteeksi saada sen ratsastettua hikeen (jos se edes ehkä vähän auttaisi, ettei se olisi syksyllä ihan niin lihava...). Kerran ollaan käyty kentällä, silloin oli keskittyminen täysin hukassa ja vasta tunnin vääntämisen jälkeen sain edes siedettävän pätkän, johon lopeteltiin.
Muuten ollaan lähinnä maastoiltu, meidän maastolenkit on aika laukkapainotteisia, mikä onkin Sirin mieleen. Se melkein tarjoaa automaattisesti laukkaa, kun ottaa ohjat tuntumalle :)

Kaste ei ole päässyt ihan yhtä usein liikkeelle, mutta sen kanssa ollaan tehty enemmän ja vähemmän reippaita ajolenkkejä. Laitumen lähistön teillä on sen verran paljon asutusta, ettei kovin reippaita pätkiä pääse ajamaan. Mutta ollaan ajeltu rennosti ja parissa kohtaa, missä uskaltaa, ollaan otettu jokunen reippaampi pätkäkin.

2.7. kentältä tullessa superponin kanssa <3

16.7. astetta reippaamman lenkin jälkeen :)

11.7. täytin 19 vuotta ja samaisena päivänä käytiin Ellun kanssa laitsalla. Ellulla oli koirat mukana ja käytiin ensin lenkillä niin, että Ellu käveli koirien kanssa ja mä ratsastin Sirillä. Siri oli tosi laiskalla tuulella, joten lenkin jälkeen mentiin vielä laitumelle pyörimään. Ellu haki Kasteen myös laitumelle ja näpsi jokusen kuvan, kun laukkailtiin Kasteen kanssa kilpaa. Hauskaa oli ja alkoi Siristäkin löytyä vauhtia, kun ei tarvinnut kovin monimutkaisia kuvioita tehdä :)

© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

Kaste käyttää hyväkseen sitä, ettei Siri voi löylyttää sitä kun on kuski kyydissä :D
© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

Ohjat on vaikea pitää tuntumalla :D
© Elina Puonti

... ohjastuntuma...
© Elina Puonti

Siirtymisessä sentään tuntuma löytyy :D
© Elina Puonti






Lauantaina 6.7. käytiin Jennin kanssa Loviisassa poniraveissa kuvailemassa. Itse kävin ensimmäistä kertaa Loviisan radalla ja ihan mielenkiintoista oli :D Tosi kivat ravit oli ja vaikka olisi ollut ihan kiva nähdä hevosiakin juoksemassa, oli ihan mielenkiintoista katsoa ponejakin. Ja kyllähän sieltä omat suosikitkin löytyi äkkiä :) Täältä voit katsoa lisää kuvia.

GR-o Leijan

GR-r Ernst Ravelli

GR-o Ajoksen Jimi

Shet-t Gunpower

Shet-t Mimmi IV

Ja kun valokuvauksessa päästiin kerta vauhtiin, niin seuraavana kahtena viikonloppuna käytiin Ilolan hepsuja kuvailemassa. Goldin vauvahan se oli pääsyy Ilolassa vierailuun ja kyllä se olikin suloinen <3



Vaava ja Dar
Lv-t:t Tooticky, Goldi Hackstable + varsa, Quintana Roo

Lv-r Hole in One, pv-r Dar, pv-r Windsor II, sh-r Benjami

Perhepotretti, emä Goldi Hackstable ja varsat Tooticky + pikkusisko :)

Lv-t Goldi Hackstable ja varsa

Lv-t Quintana Roo

Lv-r Hole in One ja pv-r Dar

Pv-r Dar

Lv-r Hole in One

Lv-t Goldi Hackstable + varsa

Lv-t Goldi Hackstable + varsa

Lv-t Quintana Roo ja Tooticky

Lv-t Tooticky

Pv-r Windsor II

Pv-r Windsor II

Lv-t Luquikee, pv-t Gabrietta, lv-t Zillion Zequina

Lv-t Luquikee ja pv-t Gabrietta

Lv-t Zillion Zequina ja Luquikee

Pv-t Gabrietta

Pv-t Gabrietta ja lv-t Luquikee

Lv-t Zillion Zequina

Pv-r Dar

Lv-t Tooticky

Lv-t Goldi Hackstable

Lv-t Goldi Hackstable

Vavva

Lv-t Quintana Roo

Ja loppuun vielä sekalainen kasa kuvia, mitä on tullut tässä muutaman viikon aikana kuvailtua :)

Nom nom nom, tehtiin omatekoisia hampurilaisia :P

Meidän ulkovalo :D





Naapurin shetlanninlammaskoira Eetu, samalta kasvattajalta kuin meidän hauvat :)








Meidän kasvihuoneen ovi




Äiti teki mulle synttärikakun <3

... ja toskakakun <3 <3 <3

Meidän kasvimaa: perunoita, tilliä, punasipulia, porkkanoita, salaattia, herneitä, mansikoita, avomaankurkkua, maissia (ainakin ;D )

Tässä näkyy maissit, mansikat, avomaankurkut, herneet, salaatit

Kasvihuoneesta löytyy paprikaa...

... tomaattia...

... ja kurkkua.

Dina ja Dinan lintu :)

Jenni värjäs mun hiukset, tällä kertaa mustapunaisen sijasta sävy oli luumunpunainen, tykkään :)