Hieman pidempi sairasloma

Heissan! Melkein puoli vuotta kulunut viime postauksesta, mutta täällä ollaan taas. Viime postauksessa oltiin harkkareissa toukokuun lopussa. Tämän jälkeen ehdittiin muistaakseni pari kertaa käydä hiitillä ja Too tuntui kerta kerralta paremmalta. Niin hyvältä, että rohkaistuin jopa avaamaan Kilpailukutsut-lehden ja vilkuilemaan sopivaa starttia.

Torstaina 8.6. Toolla oli ollut öljykääreet yön yli takasissa, jotta saataisiin ruvet pehmitettyä ja hoidettua pois. Päätin jättää kääreet vielä päiväksi jalkoihin, nehän seisoskelee kuitenkin koko päivän tarhassa. No eipä tällä kertaa. Tytöt sai kunnon hepulit ja vetivät puolisen tuntia rallia tarhassa, aidat vaan tutisi, kun pukkipotkut osuivat lankkuihin. Kun tammat viimein rauhoittuivat, menin tarhaan keräilemään pintelin riekaleita ja purkamaan loput pintelinraadot Toon jaloista pois. Vasemmassa etusessa näkyi verta ja nopeasti paikallistin haavan polven yläpuolella jalan sisäpuolella. Nappasin Toon sisälle ja pesin ja kylmäilin haavaa. Too sai muutaman päivän vapaata, kun haava turvotteli hieman. Haava todennäköisimmin tullut potkusta ja seuraavat pari päivää Too väisti aivan liioitellusti Roota, joten päättelisin siksi Roon syylliseksi, vaikkei sillä sinänsä mitään merkitystä olekaan.

Sunnuntaina lähdettiin ekan kerran lenkille ja Too meni mielellään, vaikka tuntuikin hieman jäykähköltä. Päättelin haavan häiritsevän vielä liikettä, vaikka se näyttikin lähteneen parantumaan hyvin. Maanantaina saatiin ratsastuskentän laajennusprojekti siihen pisteeseen, että kenttälle pääsi ratsastamaan, joten täytyihän "uusi" kenttä mennä testaamaan. (Kentän laajennus onnistui muuten ihan huippuhyvin, ei lainkaan huomaa missä vanha kenttä loppuu ja uusi alkaa!) Too tuntui aavistuksen jäykältä, mutta pistin sen jännityksen piikkiin, kun ympäristö näytti erilaiselta. Keskiviikkona ratsastin seuraavan kerran ja alusta asti vej tuntui hieman kummalliselta. Mitä pidempään ratsastin, sitä enemmän muuttui liike epäpuhtaaksi ja siihen kohtaan lopetettiin, kun ravissa alkoi tulla selkeä ontuma. Muutaman vapaapäivän jälkeen kokeilin vielä kerran viikonloppuna, miten Too liikkuu ja ravissa jalka oli aivan alta pois - vielä pahemmin, kuin keskiviikkona.

Jätin Toon sairaslomalle ja toivoin parasta. Lähdin mukaan Tampereen klinikalle yhden tutun hevosen kanssa ja käytin tilannetta hyväkseni ja kysyin eläinlääkäriltä mielipidettä ja näytin kuvat haavoista. Itse epäilin, josko siellä olisi kuitenkin joku tulehdus haavassa, vaikka haava ei lämpöillyt tai turvottanut erityisemmin. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että kannattaa käyttää röntgen kuvissa - jalassa saattaisi olla hiusmurtuma. Kotiin päästyäni laitoin heti Porvoon klinikalle sähköpostia ja liitin kuvat mukaan ja kysyin heidän mielipidettään. Siellä oltiin samaa mieltä, rtg-kuviin. Varasin seuraavana päivänä ajan, mutta se meni juhannuksen takia 28.6. asti.

Päiväkänni klinikalla

Röntgen-kuvissa näkyi kaksi pientä hiusmurtumaa olkaluussa. Ylläolevassa kuvassa olen ympyröinyt hiusmurtumat. Klipsu on kuvassa näyttämässä, missä kohtaa haava on. Toipumisaika ainakin 2-4 kk, kuukauden päästä kontrolli. Suositeltiin karsinalepoa tai sairastarhaa, mutta tämän hevosen tuntien en edes harkinnut asiaa. Laitumelle kavereiden kanssa, siellä se on jo rällännyt koko alkukesän, eikä murtumat tuon pahempia. Klinikalta kotiuduttuamme nappasin samantien kengät pois, kun Too olisi pitänyt kengittää lähipäivinä ja totesin, että tuskimpa antaa kengittää kipeää jalkaa.

Koko kesä meni siis laitumella lomaillessa. Kieltämättä mamma käänsi aina katseen pois, kun tammat lähti laitumella Too etunenässä juoksentelemaan. Ekat pari viikkoa jalka oli kyllä selkeästi kipeä, kun Too vältteli juoksemista ja jos joutui juoksemaan, valitsi askellajiksi laukan. Sen jälkeen se rälläsi menemään ihan kun kintussa ei olisi mitään vikaa. Tarkasti jos katsoi, pystyi havaitsemaan pienen nyökkäyksen oej:ssä, mutta jos ei olisi tiennyt, ei olisi varmaan sitäkään huomannut.

7.8. aamulla Too oli kuitenkin mennyt aivan oej ontuen ulos. Illaksi ehdin itse tallille kopeloimaan Toota läpi ja olin löytävinäni jotain selkälihaksesta. Totesin toki silloinkin jo, että selkälihas on voinut vain rasittua ontumisen seurauksena. Muutama päivä seurailtiin tilannetta ja ontuma vain paheni. Too oli jo aika apaattinen ja minä varma siitä, että nyt se on se hiusmurtuma revennyt kunnon murtumaksi. Varasin ajan klinikalle, mutta se meni parin viikon päähän. Onnekseni eräs vanhanajan ravimies näki Toon liikkeen ja totesi heti sen olevan kaviopaise. Olinhan minäkin sitä kavionpohjaa painellut, mutta en ollut löytänyt. Paise ei ollut iso ja ei vielä kovin paha, joten saatiin se avattua ja aloitin metacam-kuurin. Seuraavana viikonloppuna ajeltiin eräälle lähitallille sairaskengitykseen, jossa Too sai jotain antiseptista ainetta+täytteet+välipohjat ratsukenkien kera etusiinsa.

Tältä näytti armas hevoseni pari minuuttia ennen lähtöä kengitettäväksi ;D Ja samalta näytti myös ennen klinikalle lähtöä. Miksi aina kun pitäisi ihmisten ilmoille lähteä, on vastassa harma hevonen!?!

23.8. mentiin toiveikkaana klinikalle kontrolliröntgaukseen. Murtumat olivat lähteneet hyvin parantumaan, mutta olivat vielä selvästi havaittavissa. Kovin jaksoivat molemmat ellit hämmästellä, kuinka hyvin jalka oli lähtenyt parantumaan, vaikka Too on ollut laitumella. "Kai mä voin nyt kirjoittaa tähän paperillekin ohjeeksi, että laitumelle vain, kun se siellä kerta noin hyvin on lähtenyt parantumaan" totesi lääkäri. Liikutuslupaa ei vielä saatu, mikä tietenkin harmitti, kun olin jo toiveikas, että kai se nyt olisi jo melkein kolmessa kuukaudessa parantunut.

Onneksi tallilla keksii aina tekemistä, vaikka oma heppa olisi saikulla. Tässä yhden iltapäivän projekti. Kuinka paljon voi yhdellä hevosella olla nahkavarusteita?!? (Vastaus: vielä enemmän, kuin kuvassa näkyvät)

Niimpä jatkettiin samaan malliin. Too saikkuili ja mamma keksi muuta puuhaa. Heti ensimmäisen klinikkareissun jälkeen aloin liikuttelemaan pari kertaa viikossa vanhaa tuttua, sh-tamma Korven Kastetta. Kaste oli enemmän ja vähemmän ahkerassa hiittivalmennuksessa koko kesän, mutta välipäivinä mä jumppailin sitä aikatauluni puitteissa ratsain tavoitellen suoruutta. Lähtötilanne oli se, että hevonen kulki suoralla uralla aivan mutkalla ja kaarteissa vielä pahemmin. Näin viiden kuukauden jälkeen ollaan tilanteessa, jossa vinon hevosen saa jo suht helposti korjattua suorahkoksi ja voltilla saadaan yksittäisiä askelia myös rungosta taipuen. Suurin apu suoruuden harjoitteluun saatiin kyllä kaveriltani Sadulta, joka opiskelee ratsastuksenohjaajaksi ja on käynyt pitämässä meille tunteja. Kummasti se hevonen alkaa toimimaan kun osaa antaa sille ohjeita, jotka se ymmärtää. Kaste on kyllä ihan hauska tyyppi ja nyt kun ollaan löydetty yhteinen kieli, on kaikki vielä huomattavasti helpompaa ja kivempaa.

Sh-t Korven Kaste 10/2017

Toinenkin projekti piti loppukesän ja syksyn minua kiireisenä, nimittäin 1.9. alkaen musta tuli tallinpitäjä! Vuokrasin Marialta ylätallin kuusi karsinaa omaan käyttööni, niin josko siitä vaikka jäisi jotain rahaa taskuunkin, kun kaikki päivät tallilla kuitenkin hengailen. Pitkälle ei siis muutettu, ihan vain tallipihan toiselle puolelle :D
Loppukesä ja alkusyksy menikin aikalailla pientä pintaremonttia tehden, jotta saan tallista oman näköiseni ja lopputulokseen olen aika tyytyväinen. Vielä olisi muutama juttu to-do-listalla, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa!

Vas ennen ja oik jälkeen

Ennen vs jälkeen

Ennen vs jälkeen
(tosin jälkeen kuva otettu ennen kun kaikki tavarapaljous siirtyi sinne, nykyään ei ole ihan noin tyhjää ja siistiä)

Nikkaroin itse loimihyllyn tallin puolelle

Tallissani asuu tällä hetkellä Toon lisäksi Kaste, siskoni poni Zoko sekä muutama uudempi tuttavuus: Ruissi, Kake ja Jessi. Jessi tosin tämän kuun aikana muuttamassa pois ja tilalle tulee Mirre. Hetken aikaa Jessistäkin riitti mulle puuhaa, se nimittäin tuli mulle pohjakuntotreeniin. Jessi on siis 1,5-vuotias lv-tamma, jonka omistaja meni vahingossa ostamaan Ypäjän varsahuutokaupasta. Alunperin oli puhe, että Jessi jää koko talveksi mulle treeniin, mutta nyt omistaja haluaa viedä sen Italiaan tuttunsa treenaukseen, jotta varsa saa parhaat mahdolliset lähtökohdat ikäluokkalähtöihin. Mieluusti olisin tämän mukavan pikkuneidin pitänyt pidempään tallissani, mutta tällaista tämä on. Pari kuukautta ehdin sen kanssa touhuta, aluksi aika pitkälti maastakäsin ja eniten harjoiteltiin malttia - neiti kun osaa olla hieman hätäinen. Ajamaankin päästiin apurin kanssa ja hienosti meni. Oikein mukava ja lupaava tyyppi, toivottavasti tulevaisuudessa hänestä vielä kuullaan!

Lv-t Jessie Blackwillow

Ja sitten takaisin Tuutikkiin. 25.10. oli viimeisin kontrolli rtg ja jälleen mentiin toiveikkaana, josko terveen paperit saataisiin mukaan. Onhan tapahtuneesta jo melkein viisi kuukautta. Noh, terveen paperit jäi odottamaan vielä seuraavaa kertaa, mutta saatiin sentään liikutuslupa. Yhdestä kuvakulmasta oli vielä juuri ja juuri havaittavissa hennot tummentumat, joten otetaan mielummin varman päälle ja edetään vielä rauhassa, ettei tässä kohtaa enää tapahdu mitään takapakkeja. Käyntiä ja kevyttä hölkkää saa mennä selästä tai kärryiltä jalkaa tarkkaillen. Vuodenvaihteen jälkeen seuraava  ja toivottavasti viimeinen kontrolli, jos ei mitään muuta ilmene.

Ja voi kyllä voi pieni hevonen olla onnellinen viiden kuukauden tauon jälkeen, kun mamma heittää satulan selkään ja lähdetään lenkille <3 Ja entäs mamma sitten! Ei paljoa sade haitannut ekan lenkin aikana, kun sai istua oman tutun ja turvallisen hevosen selässä vailla huolen häivää. Loppupäivä menikin ihan vaaleanpunaiset lasit silmillä pää pilvissä leijuen *sydänsilmäemoji*
Kovin pitkiä lenkkejä ei olla menty ja pääosin ollaan pysytty käyntivauhdissa. Pisin lenkki on tainnut olla viitisen kilometriä. Kaiken lisäksi Too sai jonkun syyspöpön, joka aiheutti räkäisyyttä ja yskimistä, joten senkin takia ollaan ihan hissukseen menty. Jalka ei ole reagoinut mitenkään, vaikka joka lenkin jälkeen sitä puolihysteerisenä kopeloinkin.
Ainoa, mikä tällä hetkellä aiheuttaa meille hieman päänvaivaa on tuo meidän metsätie, jolle tehtiin kesällä remontti. Muuten tie on ihan tosi hyvä, niin tasainen ja kuopaton, mutta pintamateriaaliksi on ajettu ekan parin kilsan matkalle aika terävää soraa, joka ainakin omalla hienostoneidilläni aiheuttaa niiailua - hänellä kun on niin herkät kavionpohjat etusissa. Viime kengityksessä laitettiin välipohjat ihan sitä varten, että suojaisivat hieman, mutta ei mennyt kauaa, kun Too arkoi niidenkin kanssa ja tajusin välipohjien väliin menevän niin paljon mutaa ja pikkukiviä, että ne painoivat kavionpohjaa. Niimpä otin pohjalliset pois ja nyt olen koittanut keksiä kaiken maailman niksipirkkoja, millä suojata herkät kavionpohjat. Vielä ei ole täydellistä ratkaisua löytynyt, joten mietintämyssy on tiukasti päässä.

Tällaista siis kuuluu meidän arkeen. Kesä meni ohi ja koelähtö umpeen, joten ei kun uutta yritystä ensi kesälle. Jos vaikka meilläkin onni kääntyisi ja ei tulisi enää takapakkeja. Nyt on motivaatiot kohdillaan niin hevosella, kuin omistajallakin. Vielä kun saataisiin nuo kelit kohdilleen, tämä ainainen vesisade ja muta saisi jo pikkuhiljaa riittää. Lumestakaan ei osaa nauttia, kun katselee säätiedotusta, joka näyttää aina lumisateen jälkeiselle päivälle +5 ja vesisadetta. Ei tosiaan elellä sitä mukavinta vuodenaikaa tallinpitäjän näkökulmasta. Eikä kyllä hevoshierojankaan, omistajan epätoivoisesta hevosen mudasta puhdistamisesta märkää hevosta kun on niin mukava hieroa :D

Tähän ei vielä sentään olla ryhdytty. Vielä... :D