Näytetään tekstit, joissa on tunniste Siiri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Siiri. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Viikonloppu

Siri 06/2010
Perjantaina oli taas sietämättömän pitkät neljä tuntia lukiota ja sitten oli lähtö kohti Porvoota. Bussin ollessa Karhulassa rupesin pohtimaan, miksi on niin levoton olo. Tuntui, ettei millään olisi jaksanut istua paikallaan ja lopulta tulin siihen tulokseen, että sen oli johduttava siitä, kun on koko viikon joutunut istumaan lukiossa, niin alkaa vähitellen riittää! Noh, selvisin kuitenkin tallille asti, vaikka koko ajan oli ihan adhd-olo.
Tallilla hain ensin Kasteen ja Sirin sisään ja rupesin raaputtelemaan Kastetta furminaattorilla. Pinjaa ja Heppua oli siis tarkoitus mennä kuvailemaan, joten ajattelin kuluttaa aikaa odotellessa. Pinja kuitenkin soitteli jossain vaiheessa pääsevänsä tallille vasta viiden maissa, joten päätin sitten lähteä Sirin liikuttamaan siinä välissä. Alkuun piti toki viettää puoli tuntia furminaattorilla raaputtaen.
Siri 03/2010
Ratsastin Sirillä vaihteeksi kuolaimet suussa ja huomasin heti alussa, että muoto oli aika pahasti hukassa. Niimpä varovasti, samalla kentän pohjaa tunnustellen, etsiskelimme sitä muotoa sieltä. Kyllä se sieltä rupesi pikkuhiljaa löytymäänkin, mutta ei ollut ihan yhtä pysyvä, kun kuolaimettomien suitsien kanssa. Kentän pohja oli parempi, miltä näytti, joten uskallettiin sitten ottaa jokunen laukkapätkäkin. Tehtiin aina päätyihin voltti tai kaksi ja pitkät sivut laukattiin. Ylipäätään keskityttiin lähinnä ympyröihin ja voltteihin, alussa mentiin vähän pohkeenväistöä, joka meni yllättävänkin hyvin. Ja omasta istunnasta löytyi taas virhe: oikea pohje ei pysy kyljessä kiinni ja pohjetta käyttäessä juuri oikean jalan kantapää nousee. Vasempaan jalkaan olin tosi tyytyväinen, pohje pysyi hyvin kiinni ja varpaatkaan ei sojottanut mihin sattui. Mutta täytyy nyt ruveta seurailemaan tuota oikeaa pohjetta, luulen, että sekin vaikutti siihen, ettei muoto pysynyt kovin pitkiä pätkiä.
Ratsastuksen jälkeen innostuin raaputtelemaan taas lisää karvaa Siristä furminaattorilla ja ylätallin pitäjän mies, Niko kommentoikin ajolenkiltä tullessaan "taasko sä raaputat sitä, varmasti raaputit samaa kohtaa sillon ku mä lähinki" :D


Shet-r Hemil
Shet-r Hemil
Kohta Pinja huuteli tallin ulkopuolelta ja eikun kamera matkaan ja kentälle. Olin oikein yllättynyt, kuinka kivoja kuvia sain, Heppu oli juuri sopivan värinen, kun Ilkeä kuvaillessa on tottunut siihen, että poni jää vähän epäselvemmäksi, etenkin vähän huonommassa valossa. Hepusta sai kuitenkin tosi kivoja kuvia ja vaikka jälleen aika monta kuvaa lensi roskikseen, olin todella tyytyväinen jäljelle jääviin.
Kuvailun jälkeen totesin, että seuraava bussi tulee vasta tunnin päästä. Niimpä lähdin jatkamaan Sirin raaputtelut loppuun ja raaputtelin toki vähän Kastettakin. Ja sitten eikun kotia.

Lauantaina lähdettiin tallille vasta iltapäivästä, joten innostuin lähtemään koirien kanssa lenkille päivällä. Menin yksikseni, kun ei ketään muita kiinnostanut lähteä ulkoilemaan, kun oli niin masentava, sumuinen sää. Meinasin ensin, että olisin mennyt neljän kilsan lenkin, mutta muistin sitten äitin kieltäneen menemästä maantielle, jossa koirat likaantuvat. Niimpä meninkin sitten vain kahden kilsan lenkin, kun en jaksanut lähteä mitään edestakaista lenkkiä tekemään. Sää oli kieltämättä todella masentavan synkkä.
Kaste söpöilee :)
Iltapäivällä lähdettiin sitten Jennin ja Ellun kanssa tallille ja päätettiin ottaa Jenni mukaan varsan koulutukseen Ellun isän ollessa reissussa. Niimpä lähdettiin niin, että meidän ponikuski Jenni ajeli Kastetta Ellun taluttaessa ja mä ajelin Sirillä edellä. Kaikki meni hyvin, kunnes puolisen kilometriä käveltyämme tuli tallin friisiläinen liilat valjakkokärryt perässään vastaan. Ellu varoitteli Sirin loikkineen nähdessään kärryt ja eipä nytkään ilman loikkia selvitty. Alkuun Siri ei meinannut ollenkaan mennä ohi, mutta vihdoin ohi mennessään lähtikin aika vauhdilla. Ja sen jälkeen loppulenkki menikin tuijotellessa metsään ja säpsyessä jokaiselle keksimälleen pelottavalle asialle. Kaste käyttäytyi tosi hienosti ja saikin tallilla paljon kehuja. Siri sen sijaan joutui Ellun maastakäsin höykytykseen ja sen jälkeen vielä ratsastukseen. Siinä vaiheessa alkoi jo Sirinkin ilme muuttumaan suopeammaksi, pelkäsi vissiin, että keksivät vielä neljännen liikuntamuodon sille päivälle :D
Ellun kouliessa Siriä, mä raaputtelin jälleen Kasteesta karvaa furminaattorilla. Samoin selvittelin harjan ja hännän ja vaihdoin jopa Sirin ja Kasteen nimikyltit oikein, niiden nyt vaihdettua karsinoita. Ellun ollessa tyytyväinen Siriin keräiltiin tavarat kasaan ja lähdettiin kotiin.

Siiri syömässä Tassun luuta

Sunnuntaina lähdin päivällä Ellulle kuvailemaan Tassua. Sain meidän naapurit koirineen mukaan, kun päättivät tulla samaa matkaa moikkaamaan Ellua ja Tassua. Nana ja Dinakin oli mulla mukana ja ne eivät, ihme kyllä, syöneet Siiriä, joka on naapureiden nuorempi koira. Etenkin Nana tuppaa yleensä aina ärisemään ja isottelemaan Siirin ollessa lähettyvillä (vaikka kokoeroa löytyy kyllä aika melkoisesti airedalenterrierin ja mittelspitzin välillä :D ). Tällä kertaa se kuitenkin alkuärinöiden jälkeen ei välittänyt Siiristä tuon taivaallista, haistelivatkin pitkään toisiaan.

Huolestunut Tassu "ottakaa se luu siltä pois!"


Tassu ei kauheasti tykännyt, kun Siiri löysi jostain Tassun luukätkön ja rupesi sitten tyytyväisenä mussuttamaan luuta. Kamala haukkuminen ja ulina, että "etteks te nää et se syö mun luuta, ottakaa se siltä pois!" Tuli siis aika paljon haukkumiskuvia räpsittyä, mutta tottakai jossain välissä ehti jokusen poseerauksenkin napattua. Kaiken kaikkiaan ihan kivoja kuvia tuli räpsittyä.








Tassu: "Se on mun luu, älä luulekkaa saavas sitä takas!"
Siiri: "Okeei okeei..."


Ellulta palattuani tartuin lapioon ja lähdin kaivamaan meidän koira-aitaa esille. Aamulla meinaan ruvettiin katsomaan, että "hetkinen, nyt on kyllä Dina väärällä puolella aitaa...", juhannusruusupuskan päällä on niin paljon lunta, että se nojasi aitaan juuri sen verran, että koirien tarvitsi hädin tuskin hypätä päästäkseen aidan toiselle puolelle.
Lapiointi hommien jälkeen lähdettiin äitin ja koirien kanssa Jukan seuraksi lenkille. Mulla oli kamera mukana, joten pakkohan se oli jokunen kuvakin räpsäistä lutu-hauvoista ;)
Napotti <3

Kevät tulee, hiekkatie jo sula <3 (ainaki tost yhest kohtaa :D )

Diipe <3

Lenkki-Napo <3

Illalla olikin sitten taas Harjuun lähtö ja jälleen onnistuin bongaamaan Rimman bussista. Tämän kertaisena keskusteluaiheena oli kuitenkin lähinnä meidän psykologian opettajan haukkuminen :D

Tänään maanantaina meillä oli aamusta varustehuoltoa, mutta Toronen oli taas vaihteeksi kipeä (ei toki ärsytä kun ei tänäänkään pääse valjaskerhoon niitä suitsia jatkamaan... -.-'), joten meidät laitettiin auttamaan talliin. Heppojen ulosvientiä ja karsinoiden siivousta. Oli kyllä kivaa taas vaihteeksi tehdä tallihommia, onneksi kohta alkaa tallijaksokin niin pääsee talliin ihan pidemmäksikin aikaa :)
Ruuan jälkeen olisi vuorossa ratsastusta ja viimeisellä tunnilla vielä ympäristölainsäädäntöä. Illalla voisi kyllä tuppautua kuvailemaan jotain, kun ei nyt sinne valjaskerhoonkaan pääse.

Unohdin muuten viime postauksessa mainita, että soittelin maanantaina Porvoon autokouluun ja sovin, että menen kesälomalla suorittamaan ajotunnit sielä, että saan kortin aiemmin. Inssiin pääsen kylläkin vasta 23.7. (mulla on synttärit 11.7.), mutta Harjussa jos olisin suorittanut autokoulun, olisi mennyt elokuun puolelle. Mutta innolla nyt odottelen ajotunteja, kova hinku olisi jo päästä auton rattiin ;)

maanantai 9. tammikuuta 2012

Vika joululomaviikko

Huhhuh, kylläpä hujahti viimeinen lomaviikko nopeasti. Edes blogiin ei ehtinyt/jaksanut kirjoitella, joten varoitan: tästä taitaa tulla pitkä postaus :D

Vuoden vaihde vietettiin siis Ellun perheen kanssa herkkuja syöden ja lautapelejä pelaten. Vähän ennen kahtatoista lähdettiin kävelemään kylälle katselemaan raketteja. Mä kameran kanssa yritin parhaani mukaan heilua, mutta kovin hyviä kuvia en saanut. Tuli kuvista kyllä parempia kuin mitä viime uutena vuotena, mutta en kyllä ole tämän vuotisiinkaan täysin tyytyväinen. Kai se pitää hyväksyä tosiasiat ja pysyä eläinten kuvauksessa, kun siinä (ainakin omasta mielestäni) olen hyvä.





Sädetikkujen sytyttämistä ulkotulessa :P
Nana söpistelemässä <3

Ennen Ellulle lähtöä käytiin äitin ja koirien kanssa lenkillä. Äitiä odotellessa otin muutaman kuvan koirista, täytyihän sitä ottaa parit söpöstelykuvat ennen kun vuosi vaihtuu :) Meidän koirat ei raketteja paljoa pelänneet, lähtiessä tosin ihmettelivät etäistä pauketta ja isomman pamahduksen tullessa Dina säikähti vähäsen. Ellun koira Tassu oli koko illan huolestuneen näköinen, mutta sai meidän koirista tukea, joten istui vain jonkun jaloissa turvaa hakemassa. Oli kuulemma ennen meidän tuloa vain tärissyt sohvan alla.


Dina riehumassa <3
Jossain vaiheessa Ellun miehen ja lapsien lähtiessä ampumaan raketteja unohtivat laittaa ulko-oven kiinni ja Dina pääsi ulos. Tuli kuitenkin aika liukkaasti sisään kun kuuli jonkun raketin pamahduksen. Nana ei koko iltana välittänyt paukkeesta tuon taivaallista :)
Ellulla viivyttiin sitten kahteen asti ja sitten lähdettiin käppäilemään kotiin päin. Kotona muut jatkoivat valvomista puoli neljään asti, mutta mä päätin olla ilonpilaaja ja lähteä nukkumaan samantien, että jaksaa päivällä lähteä tallille ;)



Sunnuntaina taisin herätä Ellun tekstariin, jossa kyseli jaksanko lähteä tallille. Tottakai, joten eikun menoksi. Kaste pääsi ensimmäistä kertaa ajotreeniin ihan yksinään, Matti istui kyydissä ja mä ja Ellu talutettiin. Kaste meni ihan asiallisesti, alkuun näytti vähän hämmästelevän kun ei ollutkaan Siri hidastelemassa edellä, mutta ei ottanut siitä minkäänlaista stressiä. Päätettiin kääntyä ensimmäisessä mahdollisessa paikassa ja ajella edestakaisin käännöksiä treenaillen. Käännös kotiinpäin sujui aina todella hienosti, mutta kotoa poispäin olikin sitten hankalampi. Etupää alkoi olemaan vähän turhan kevyt ja Matti sai kärryistä käsin komentaa Kastetta aika reippaastikin eteen, kun välillä melkein näytti olevan lähellä, että Kaste kaatuu taaksepäin. Kai se siitä jotain stressiä otti kun huomasikin, ettei aina tallipihaan pääseminen tarkoitakaan töiden loppumista. Lopetettiin ensimmäisen kohtalaisen käännöksen jälkeen ja sitten valjastettiin Siri vuorostaan. Ellun piti lähteä aikaisemmin, koska olivat menossa johonkin kyläilemään, joten ajeltiin Matin kanssa reipas lenkki. Käytiin tällä kertaa Röllin lenkki, jossa on kiva suora, missä pääsee menemään vähän kovempaa. Ajettiin suora kahteen kertaan, koska Siri päätti pompata suoran lopussa olevan lätäkön kohdalla laukalle. Toisellakin kerralla muutama laukka-askel tuli, mutta päätettiin silti jättää kovempaa meno siihen. Ei kuitenkaan menty heti suorinta tietä takaisin kotiin, vaan käytiin vielä vähän matkaa kääntymässä poispäin, jotta Siri ei aina oleta kotiinpäin mentäessä pääsevänsä heti kotiin. Ei kuitenkaan menty kuin hiittimäen alta lähtevä tiepätkä, koska Siri käyttäytyi niin asiallisesti. Vähän matkaa ennen kotia huomattiin Siriltä puuttuvan toinen tossuista (etusista kengät irti, joten kovilla teillä käytetään sillä tossuja kengitystä odotellessa). Päätettiin kuitenkin mennä autolla etsimään se, koska ei oltu huomattu ollenkaan missä kohtaa se olisi voinut tippua. Niimpä ajeltiin tallille ja hoidettiin Siri karsinaan. Sen jälkeen lähdettiin autolla etsimään tossua ja löydettiinkin se siististi irronneena keskeltä tietä juuri siinä kohdassa, jossa oli hidastettu vähän reippaamman spurtin jälkeen. Siri oli ilmeisesti hidastaessa seonnut jotenkin jalkojensa kanssa ja onnistunut polkaisemaan tossun siististi jalastaan. Eikun tossu tallille ja sitten kotia kohti.

Tosi edustava kuva Kipinästä, mutta sopii teemaan kun
mekin ratsasteltiin lumimyräkässä ;)
Kimman Kipinä 12/2010
Maanantaina mentiin Ellun kanssa tallille ja alkuperäinen suunnitelma oli ollut, että oltaisiin lähdetty Sirin ja Kipinän kanssa maastoon. Ellulla meni kuitenkin niin myöhään, että päädyttiin ratsastamaan kentällä. Kipinä oli tälläkin kertaa tosi kiva, ihan rennosti ja tyytyväisen oloisena se köpötteli kentällä. Kauhea tuuli ja lumimyrsky pistivät miettimään onko tämä nyt ihan viisasta, mutta kun kerta tallille asti oltiin tultu, niin kyllähän sitä nyt ratsastaa täytyy ;) Tälläkin kertaa Kipinästä huomasi, kuinka se yritti suunnitella jonkinmoisia koikkaloikkia, mutta pieni puolipidäte riitti huomautukseksi käyttäytyä kunnolla. Tällä kertaa ravailtiin vähän enemmän ja kivasti Kipinä rupesi kyllä rentoutumaan kun malttoi keskittyä. Kaiken kaikkiaan olin tosi tyytyväinen, on se Kipinä niin hauska tapaus :) Tosin päivän vaikein tehtävä oli kentältä poistuminen, kun Kipinää vissiin rupesi ärsyttämään kentän osittaisesta tuulensuojalta täyteen tuulen tuiverrukseen siirtyminen ja rupesi jyräämään joka suuntaan. Pihaan kääntyessä kuitenkin taisi tajuta olevansa matkalla talliin ja käyttäytyi loppumatkan kiltisti.
Päätettiin Ellun kanssa vielä käydä Kasteenkin kanssa jotain tekemässä, jotta sekin tottuu sään muutoksiin. Kastetta harjatessaan Ellu kuitenkin huomasi sen jaloissa kauheat mutaruvet, joista johtuen sen jalat olivat ihan vereslihalla. Todettiin niiden hoidossa menevän tovi, mutta päätettiin kuitenkin käydä ensin kentällä. Siellä oli toinen hevonen irtojuoksutuksessa ja Kasteelta meinasi hermot mennä odotellessa, että omistaja ottaa hevosensa kiinni. Kentällä sitten Ellu teki sen kanssa talutusharjoituksia, jotka eivät neitiä miellyttäneet ollenkaan. Jossain vaiheessa jotain riekkuessaan se tupsahti nurin, vaikka tossuissa onkin hokit. Vähän nolon näköisenä se nousi sieltä ylös ja menikin sitten vähän aikaa vähän rauhallisemmin. Kun Ellu oli tyytyväinen Kasteeseen, lähdimme vesariin. Jälleen ei ohjelma ollut varsan mieleen, mutta malttoi kuitenkin seistä paikoillaan kun syötin sille leipää sillä aikaa kun Ellu yritti rapsutella mutia pois. Pestiin jalat hexocilillä ja yksi hevosen omistaja lainasi Ellun suosittelemaa rasvaansa, jota Ellu laittoi sitten haavoihin. Sitten vietiin kärttyinen neiti talliin ja lähdettiin kotiin.

Tiistaina Sirillä oli kengitys ja Matti sanoi hoitavansa sen ja Sirin liikutuksen silloin. Niimpä oli oivallinen aika nähdä kavereita joiden kanssa on viimeksi nähty yli puoli vuotta sitten. Aamulla tein lumityöt (vihdoinkin lunta!!! vaikka se alkoikin jo muuttua silloin loskaksi :/ ). Siinä sitten äitin talvikengät jalassa tuli aika kuuma, joten päätin kauppaan lähtiessä ottaa jalkaani lenkkarit, huolimatta niiden pohjissa olevista rei'istä. Se oli kuitenkin virhe, sillä kaupassa meni niin pitkään, että jäinkin suoraan bussipysäkille odottelemaan Mallaa Gatorinsa kanssa kyyditsemään mut Porvooseen. Katilla ja Sadulla oli tiistaina jo ensimmäinen koulupäivä, joten me lähdettiin sitten Mallan kanssa käymään heidän koululla ilkkumaan kaikille tutuille kuinka meillä on vielä viikko lomaa :D Kati pääsi koulusta myöhemmin, joten Mallan ja Sadun kanssa käytiin odotellessa kirjastossa, kirpparilla ja antikvariaatissa katselemassa löytyisikö mitään. Mulla oli taskussa äitiltä lainattu 20€, joten en kovin tarkasti mitään katsellut, ettei vain tulisi hinku tuhlata turhuuksiin :D Tässä vaiheessa viimeistään mietiskeli omaa tyhmyyttään kun reikäset kengät ja loskasää ei kovin hyvin sopineet yhteen...
Kun Kati pääsi koulusta, menimme Paahtimoon kaakaoille (Kati kahville :D ) ja juteltiin. Kai me siellä pari tuntia istuskeltiin, Satu lähti vähän aikaisemmin kun oli nukkunut huonosti edellisenä yönä ja rupesi olemaan sen verran väsynyt, ettei enää kokenut olevansa hyvää seuraa. Joku puoli tuntia me vielä Mallan ja Katin kanssa siellä istuskeltiin juttelemassa ja sitten päätettiin lähteä. Mallan kanssa käytiin vielä Agrimarketissa, jossa lopulta pitkän pähkäilyn jälkeen päätin kehdata märkine sukkineni sovittaa muutamat ratsastussaappaat. En kuitenkaan löytänyt sopivia, joten tyhjin käsin lähdettiin jatkamaan matkaa huoltoasemalle, jossa Malla tarkisti ajokkinsa renkaiden paineet. Sieltä jatkettiin meille, jossa annoin Mallalle joululahjan ja vaihdoin viimein kuivat sukat jalkaan. Malla hetken aikaa suunnitteli meidän koirien varastamista, mutta lähti kuitenkin kotiin meidän koirien lukumäärän pysyessä edelleen kahdessa.

Keskiviikkona lähdin tallille jo aamusta, kymmenen aikoihin tallille saapuessani siellä oli hevoset pimeässä odottelemassa ulos pääsyä. Rasvailin Kasteen jalat ja vein sen tarhaan Iikun viedessä muita hevosia. Sirin jäädessä talliin yksin se roikkui toiveikkaana karsinan ovella, jos vaikka joku tulisi pelastamaan sen. Satulan selkään saadessaan sillä kyllä naama venähti ja aika äkäisillä ilmeillä yritti mua pelotella.
Kun olin satuloinut ja suitsinut sen, piti mennä paimentamaan pihattohevoset kentältä. Silloin jäi Siri hätääntyneenä karsinaan steppaamaan "hei, emmä tosissani ollu, pliis tuu takas, älä vaa ny jätä mua tänne yksinää, hoidetaa tää alta pois, jookos?". Otin pihattohevosille jokaiselle porkkanan ja houkuttelin ne oman tarhansa puolelle. Sitten meinasin voitonriemuisena mennä vaan sulkemaan portin, mutta eiköhän Goldi ehtinyt jo mennä kentän puolelle. Siinä hetken pohdin pitäisikö hakea lisää porkkanoita, mutta päätin testata, jos saisin sen paimennettua tarhan puolelle ilman. Nyt oli kerrankin hyötyä siitä, ettei Goldi halua antaa kiinni, sillä se ei päästäny mua lähellekkään päätään, joten se oli helppo vaan ohjailla tarhan puolelle. Tuutikki ja Ruukki oli pujahtanu kanssa kentän puolelle, mutta Tuutikki seuras emäänsä ja Ruukilla oli riimu päässä, joten eikun portti kiinni. Sitten vain talutin Ruukin tarhan puolelle ja sitten oli kenttä tyhjä hevosista. Sitten hain närkästyneen oloisen Sirin ja vein sen kentälle. Verryteltiin tosi huolellisesti ja rauhallisesti. Siri vaikutti aika laiskalta, mikä saattoi kyllä osin johtua myös raskaasta kentästä. Puoli tuntia verryteltyäni mentiin hetki käyntiä ja sitten otin jalustimet kaulalle ja rupesin keskittymään istuntaani ja apuihini. Alkuun tuntui tosi oudolta treenata istuntaa satulan kanssa, kun viime aikoina sitä on tullut treenattua enemmän ilman satulaa. Äkkiä siihen kuitenkin tottui ja vaikken täysin tyytyväinen istuntaani ollutkaan, oletin pientä edistystä tapahtuneen. Keskityin pääosin pitämään kyynerpäät kyljissä, ettei Siri saa painavan päänsä kanssa vedettyä käsiäni väärään asentoon. Lisäksi keskityin katseeseeni ja että osaan käyttää ulkoapuja pelkän sisäohjalla kääntämisen sijaan. Nämä olen todennut suurimmiksi ongelmikseni Sirin kanssa ja niiden korjaamiseen täysin keskittyessä ne sujuivatkin. Loppuun otettiin vähän kevyttä ravia eteen-alas, minkä kylläkin teen joka ratsastuskerran loppuun, mutta tällä kertaa panostin siihen ihan kunnolla. Huolellisten loppukäyntien jälkeen vein Sirin talliin, loimitin sen, rasvasin jalat (Sirillä on vähän riviä) ja jätin karsinaan kuivattelemaan hetkeksi, vaikkei hionnutkaan kuin vähäsen. Oletin bussin tulevan 12.45 joten 12.30 asti järjestelin Sirin ja Kasteen kaappia ja kävin sitten viemässä Sirin tarhaan ennen bussipysäkille lähtöä. Pysäkillä tajusin katsoa kännykästä bussiaikataulut ja totesin bussin menneen jo 12.25 ja seuraavan tulevan vasta 13.45. Pari minuuttia pähkäiltyäni totesin, etten jaksa tallillekaan enää takaisin mennä lorvimaan, vaan lähden samantien kävelemään Porvooseen päin. Tunnissa ehtisin kuitenkin perille Tarmolaan, johon olin matkalla (nimim. kokemusta on :D ). Niimpä lähdin kävelemään ~10km melkein liian pienet, hiertävät ja ei tosiaan kävelemiseen tarkoitetut ratsastuskengät jalassani. Ekat pari kilsaa meni ihan hyvin, mutta sen jälkeen loppumatka meni siihen, kun koko ajan tuskailin jalkojani. Olin kuitenkin Ridaajassa 13.43, joten säästinpähän aikaa ja muutaman euron rahaa :D Jalkojeni kustannuksella tosin, mutta who cares?
Ridaajassa sovitin saappaita, mutta koska liikkeen pitäjä ei ollut paikalla, ja sijaisena oli ilmeisesti hevosista paljon mitään ymmärtävä koiranruoka-putiikkia vieressä pitävä nainen, joka suositteli tulemaan paikalle joskus liikkeen pitäjän paikalla ollessa. No, eipä siinä mitään, kävelin kipeine jalkoineni robbariin, jossa kävin ostamassa välipalaa ja juomista itselleni ja päätin kävellä ensimmäiselle bussipysäkille missä olisi penkki. Vähän ennen sitä vilkaisin kuitenkin kelloa ja päätin sittenkin kävellä ihan keskustaan asti. Siellä istuin matkahuollon ikkunalaudalla odottelemassa bussia ja bussin viimein tullessa lähdin kotiin. Soittelin äitille ja äitin kanssa sitten päiviteltiin sitä, kuinka nuorin siskoni oli soitellut äitille koulusta päästyään, että tulisi hakemaan, kun märät kengät jalassa ei jaksaisi kävellä vajaata kahta kilometria kotiin. Mä kiltisti kävelin kilsan matkan pysäkiltä kotiin, eikä tuottanut mitään ongelmaa, vaikka kävelytyylini saattoikin olla aika omaperäisen näköinen säestettynä tasaisin välein ai- ja outch-huudahduksilla samalla, kun yritti pysytellä pystyssä jäisellä tiellä. Mukavat rakot jaloissa näkyi kyllä olevan ja loppulomalla en melkein liian pieniä, hiertäviä kenkiä jalkoihini sitten laittanutkaan.
Ennen tallille menoa olin soitellut Harjussa järjestettävän autokoulun pitäjälle kysyäkseni, olisiko mitään mahiksia päästä mukaan, vaikka autokoulu alkaa puoli vuotta ja kaksi päivää ennen synttäreitäni. Siellä vastattiin, että kyllä se on siitä parista päivästä kiinni, mutta toukokuussa alkaisi toinen kurssi. Kotiin päästyäni puhelimeni kuitenkin soi ja sama nainen ilmoitti jutelleensa pomonsa kanssa ja olivat päättäneet, että saan sittenkin osallistua kursille. Kortin saaminen menee kuitenkin todennäköisesti elokuulle, koska heinäkuussa he ovat lomalla. Mutta mitä väliä, ainakin pääsen autokouluun :D

Torstaina oli tarkoituksena lähteä taas tallille porukalla ja opettaa Kastetta ajolle. Tallilla oli kuitenkin eläinlääkäri rokottamassa hevosia, joten Kaste menikin rokotukseen ja Siri sai extra huolellisen harjauksen + hännän selvityksen odotellessa. Sitten lähdettiin Matin kanssa ajamaan ja Ellu meni tekemään Kasteen kanssa jotain maastakäsin juttuja. Siri oli tosi rauhallisen oloinen, eikä pitänyt mitään kiirettä. Kotiinpäinkään ei tullut hirveää höyryämistä kuten yleensä, se vain vähän kiihdytti askelta ja ei olisi malttanut kävellä. Pysyi kuitenkin hallinnassa koko ajan, eikä missään vaiheessa tuntunut edes siltä, että olisi lähtenyt kiihdyttelemään. Ja vauhtia pystyi säätelemään. Wautsi, tosi outoa... :D Matin kanssa pohdittiin pitäisikö käydä kääntymässä ja vähän kiihdyttelemässä jossain, mutta päätettiin kuitenkin mennä ihan vain kotiin palkaksi hyvästä käytöksestä. Niimpä hoidettiin Siri tallilla karsinaan ja lähdettiin kotiin.

Perjantaina aamulla Tassu tuli meille hoitoon, sillä Ellu perheineen lähti Tahkolle viikonlopuksi, eikä mökkiin saanut ottaa lemmikkejä mukaan. Ellu olikin edellisenä päivänä todennut: "niin, sulla on nyt sit Heidi kaikki meiän eläimet kolme seuraavaa päivää hoidettavana" :)
Ryhti parempi, edelleen Sirin pää vetää kädet liian alas,
jalka vähän turhan takana
© Jenni
Tallille lähdettiin Jennin kanssa ja sain sen ylipuhuttua kuvailemaan kun ratsastin Sirillä. Perjantai oli loppias-päivä, joten bussit kulki sunnuntai aikataulujen mukaan, eli meillä oli aika vähän tiukilla. Ratsastelin Sirillä vain vajaan puoli tuntia, ihan vain kevyesti pääosin omaan istuntaani keskittyen. Jenni kuvaili enimmäkseen videoita, mutta en nyt saa tähän lisättyä tuota yhtä kuvaa lukuunottamatta kuvia, koska koneeni kovalevy ilmoitti olevansa täynnä. Kai se täytyy joku päivä pienennellä kuvia tai siirrellä pysyvästi tikuille...
Videoista näin kuitenkin itse, kuinka olen kehittynyt ja se riitti. Ryhti oli ainakin parantunut, kun keskityn kyynärpäiden kyljissä pitämiseen. Käsistä en sano mitään, sillä Sirin pää painaa edelleen niin paljon, että se vetää käteni vähän väärään asentoon. Lisäksi satulan kanssa ratsastaessa on edelleen ongelmana toisen jalan nouseminen, nyt se on vuorostaan vasen, kun olen oikean oppinut pitämään rentona. Eli hiottavaa vielä löytyy. Hoidin Sirin karsinaan ja rasvailin Kasteen jalat. Sitten pikapikaa bussipysäkille ja kotiin.
Tassu nukkuu 06/01/2012
Kotona käytiin äitin ja koirien kanssa lenkillä. Tassua tuntui vähän äsyttävän, kun Nana ja Dina pääsivät flexeissään pitemmälle kuin se lyhyessä nahkahihnassaan ja vähän väliä sai huomautella vetämisestä. Lenkin jälkeen valvottiin aika pitkään ja kyllä huomasi, että Tassu on tottunut menemään kymmeneltä nukkumaan, kun se unisen näköisenä ihmetteli eikö tässä talossa koskaan mennä nukkumaan.


Naapureiden Siiri-koira vielä ihan pentuna 12/2010


Lauantaina heitettiin aamulla koirat pihalle ja hetken päästä äiti huuteli naapurin Siiri-koiran ilmestyneen portille. Vähän aikaa se juoksenteli aidan viertä ja katosi sitten. Kohta se ilmestyi ihan pihan puolelle, lumessa näkyvistä jäljistä päätellen oli kiertänyt talon ja loikannut takapihan puolelta aidan yli. Sinänsä hassua, kun aita on täsmälleen saman korkuinen myös portin luota. Noh, äkkiä vaatetta niskaan ja omat koirat (+ tietty Tassu) sisälle ja Siiri hihnaan ja lähdin toimittamaan sitä takaisin naapuriin. Siellä ei hirveän iloisia oltu, Siirillä kun on ollut tapana karkailla ennenkin. Tehtiin äitin kanssa lumityöt ja yhdentoista jälkeen lähdin bussilla tallille.
Siri 07/01/2012
Tallilla menin kameran kanssa kuvailemaan Siriä ja Kastetta. Kaste siellä taas seisoskeli aitalangat päässään, tosin tällä kertaa vain väliaidan (tarha jaetaan aina välillä kahteen osaan ja kun se ei ole jaettuna puoliskojen väliset portit vain avataan). Laittelin aitalangat niin, että ne toivottavasti pysyisivät ylhäällä ja räpsin jokusen poseerauskuvan Siristä ja Kasteesta. Crista ja Pinja näkyivät päästävän shettikset Rollan, Ellan ja Hepun laitumille juoksemaan ja kuuluivat valittavan omista kameroistaan akkujen loppuneen. Vähän aikaa koitin kuvailla Sirin ja Kasteen tarhasta käsin, mutta päätin sitten mennä ihan laitumen puolelle kuvailemaan.
Lv-r Hole In One "Leevi"
Samaan aikaan Mari tuli lv-ruunansa Leevin kanssa ja päätti päästää myös Leevin vähän rallittamaan laitsalle. Ja sehän kyllä rallittikin, ravaili ja laukkaili niin ylväänä ja yritti saada tylsiä shetuja mukaan riehumaan, mutta nämä vaan söivät. Jossain vaiheessa Leevi meni nurinkin, mutta pomppasi samantien ylös ja jatkoi baanatusta samaan malliin. Mari kävi sen jälkeen ottamassa sen kiinni ja vei talliin loimitettavaksi.




Lv-r Hole In One "Leevi"

Lv-r Hole In One "Leevi"

Lv-r Hole In One "Leevi"
Nurin meni...
Shet-r Hemil "Heppu" ja shet-t Elva's Tolwa "Rolla"
Vähän ajan päästä Rolla ja Heppukin sitten innostuivat vähän riehumaan. Se oli hauska kun ensin katsoi ison lämppärin rallitusta ja sen jälkeen menikin kaksi pientä shettispalleroa täyttä rallia ympäri laidunta. Ja Ella, kun on vähän kipeänä, koitti kipitellä kipeistä jaloista huolimatta omaa vauhtiaan perässä. Ja se oli kyllä kanssa kumma, että Leevi sai pyöriä ponien ympärillä ties kuinka kauan houkutellen niitä mukaan rallitukseen ilman mitään tulosta, mutta heti kun Leevi lähti, alkoi Rolla ja Heppukin innostua riehumisesta. Hauskan näköistä se oli kun kaksi pientä, karvaista pallosalamaa juoksi pukkilaukkaa ympäri laidunta. Tosin jossain vaiheessa ne taas jämähti syömään ja lopulta Pinjan ja Cristan piti ne melkein laitumen toisesta päästä asti käydä ne syöpöt hakemassa :D

Shet-r Hemil "Heppu" ja shet-t Elva's Tolwa "Rolla"
Shet-r Hemil "Heppu" ja shet-t Elva's Tolwa "Rolla"
Shet-r Hemil "Heppu" ja shet-t Elva's Tolwa "Rolla"
Shet-r Hemil "Heppu" ja shet-t Elva's Tolwa "Rolla"
Siri möllöttämässä tarhassa
Kun ponit otettiin kiinni, lähdin kasailemaan Sirin kamat karsinalle ja hain sen sisään. Se näytti vähän myrtsiltä, kun ei ollut ehtinyt kaikkia Kasteen heiniä vielä syömään. Karsinassa se sitten possuili oikein koko rahan edestä, kamala pyöriminen, näykkiminen, luimiminen ja potkaisun uhkailu. Ja vähänkään jos yritti komentaa suututtiin kahta kauheammin ja jossain vaiheessa otti herneen niin pahasti nenään, että rupesi uhkailemaan pystyyn hyppimisellä. Päättelin tämän sikailun tarkoittavan Sirillä olevan ylimääräistä energiaa, joten päätin vaihtaa ratsastuksen irtojuoksutukseksi.

Siri ihmettelemässä laitumella rallittavia poneja
Kyllä se sitten hölkkäili kentällä, mutta mistään ylimääräisestä energiasta ei näkynyt jälkeäkään. Juoksutin sitä kuitenkin parikymmentä minuuttia ja hain sitten suitset ja kypärän ja päätin vähän ratsastellakin. Siri oli vähän erimieltä asiasta ja ottikin huimat pari käyntiaskelta karkuun suitsia. Loppuajan käyttäytyi kuitenkin tosi asiallisesti ja puolisen tuntia pyörittiin kentällä. Sitten vein Sirin talliin, harjailin sen huolellisesti ja rasvailin jalat.





Kaste poneja ihmettelemässä
Sitten oli Kasteen vuoro. Hain sen tarhasta, harjasin ja laitoin tossut jalkaan. Sitten vain Monty-riimu päähän ja kentälle. Päästin sen irti ja juoksuttelin sitäkin irtona ehkä noin 15 minuuttia. Ei tuntunut Kasteellakaan kauheasti ylimääräistä energiaa olla, ainakaan sen jälkeen kun teki yhden liian tiukan kurvin ja tupsahti nurin. Sen jälkeen otti vähän rauhallisemmin.
Kaste tarhassa möllöttämässä
Otin sen kiinni ja tein vielä vähän talutusharjoituksia. Pysähdyksiä, peruutuksia ja etupään väistämistä. Alkuun se yritti vähän rimpuilla, jotta ei tarvitsisi totella, mutta kun huomasi joutuvansa joka tapauksessa harjoitukset tekemään, se teki ne oikein asiallisesti. Etupääväistötkin alkoivat sujua jo tosi hyvin, kyllä se vielä oppii kärryjenkin edessä kääntymään :) Sitten vein Kasteen talliin, harjailin, otin tossut pois ja rasvailin jalat. Sitten kotia kohti.
Kotona käytiin äitin ja koirien kanssa kävelemässä lyhyempi lenkki ennen saunaa. Sitten saunottiin ja loppuilta katseltiin tv:tä. Tassukin vaikutti jo vähän sopeutuneen meidän taloon, jossa ei koskaan nukuta, sillä se otti mallia meidän koirista ja nukkui itsekseen jossain melkein koko illan. Jossain vaiheessa se kuitenkin heräsi vielä vähän leikkimään Dinan kanssa <3

Tassu nukkumassa 06/01/2012
Sunnuntaina nukuin pitkään ja Tassukin tuli useaan otteeseen herättelemään mua, mutta kun sitä jonkun aikaa rapsuttelin edes silmiäni avaamatta se huokaisi ja meni takaisin jalkopäätyyni nukkumaan. Kun sitten heräsin, istuin melkeimpä koko loppupäivän tv:n edessä. Oltiin suunniteltu äitin kanssa, että oltaisiin lähdetty koirien kanssa pitkälle lenkille, mutta kun lämpömittari näytti -14 astetta, päätettiin kuitenkin jättää välistä. Meidän koirat kyllä viihtyi pitkiäkin aikoja ulkona pakkasessa, mutta Tassu tuli heti parin minuutin päästä ovelle haukkumaan haluavansa sisälle. Niimpä päätettiin vain löhöillä koko päivä ja illalla olikin sitten lähtö iki-ihanaan Harjuun. Bussimatka tuntui taas vaihteeksi kestävän ikuisuuden, joka kerta kun pohti missä kohtaa mahdetaan olla, huokaisi vain kun tajusi "huoh, täällä vasta...". Siinä bussimatkalla koti-ikävää potiessa tulin miettineeksi, kuinka helppoa se olisi ollut vain jäädä kotiin ja jättää Harju kesken, mutta välittömästi sen ajatuksen putkahdettua päähän totesin sen olevan aivan turha idea. Tämä kun nyt on se ala, jota haluan tehdä (en nyt välttämättä mitään harkkarin hommia, mutta kuitenkin hevosalalle aion jäädä) ja kyllä täällä Harjussakin kuitenkin viihtyy. Ristiriitainen asia; Harju on ihan perseestä, mutta enpä mä missään muuallakaan haluais opiskella :D