keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Katsaus vuoteen 2014



○ Vaavin kanssa treenit alkoivat pikkuhiljaa vakinaistua ja alkoi jo tuntua enemmän siltä, että alla on tuttu hevonen, kuin vieras. Päästiin tammikuun aikana Vaavin kanssa kahdesti Siru Vänskän tunnille, kun eräs tallilainen oli järjestänyt opettajan paikalle (eka tunti, toka tunti). Sitä myötä sain itse paljon uusia nappuloita käyttööni ja Vaavin kanssa treenit lähti sujumaan kerta kerralta paremmin.

○ Kasteen kanssa treenailtiin normaalisti. Alkukuusta käytiin kerran Porvoossa radalla testailemassa, kuinka kulkee. Loppukuu treenailtiin kotona, aika paljon mentiin myös ratsulenkkejä, kun pakkaspäivinä ei viitsinyt lähteä kärryille palelemaan. Ratsain otettiin myös ensimmäisiä laukannostoja, välillä onnistuen välillä pukitellen.

○ Sirin kanssa vietettiin tammikuu aika rauhallisesti. Loppuvuodesta alkaneet jäykkyydet eivät menneet vapailla ohi, vaan Siri oli vuoroin jäykkä vuoroin normaali. Eläinlääkäri kävi sen kotona tutkimassa ja ottamassa verikokeet, josko vaiva olisi esim. Cushingin tauti. Tulokset olivat kuitenkin normaalit ja jatkettiin pohdiskelua. Lopulta todettiin, että parempi pitää Siri kevyemmällä liikunnalla ja alettiin pohtia ajanvarausta klinikalle.

○ Tammikuussa blogi koki muutoksen: vanha nimi Waiting for the Dream Coming True vaihtui lyhyempään ja enemmän blogin sisältöä kuvaavaan Something Borrowed. Päätin myös vaihtaa kirjoitustyyliäni; ennen kirjoitin jokaisesta päivästä lyhyesti, vaikkei mitään hevosiin liittyvää olisikaan tapahtunut. Muutoksen myötä aloin kirjoittamaan vain silloin, kun kirjoitettavaa todella oli ja sain näin bloggauksesta itselleni huomattavasti stressittömämpää.

○ Tammikuussa meillä kävi myös ns. vieraileva kuvaaja, kun Hanna Pietiläinen (Lännen Nopein -blogin kirjoittaja) tuli mukaani ja kuvaili kaikki kolme hevosta. Postaus Hannan käynnistä.



○ Vaavin kanssa treenit jatkui normaaliin tapaan. Alkukuusta käytiin vielä yhdellä Sirun tunnilla (postaus tunnista) ennen, kuin kenttä meni niin huonoon kuntoon, ettei auttanut, kuin mennä päivä kerrallaan. Itsenäisissä treeneissä Vaavi alkoi keksiä omia mörköjä, selkeästi liikaa menty kentällä. Niimpä lähdettiin kerran Kasteen mukaan maastoon ja siitä lähtien tehtiin maastoilusta ihan säännöllistä. Maastossakin oli omat ongelmansa, kun Vaavi innostui liikaa ja pukkeja sateli niin paljon, että kuskilla oli täysi työ pysyä kyydissä. Loppukuusta kenttäkin suli sen verran, että innostuttiin testaamaan hyppäämistä ekaa kertaa.

○ Kasteen kanssa mentiin aikalailla yhtä paljon ratsain kuin ajaenkin. Lumikelien myötä Kasteelta ja Siriltä otettiin kengät pois ja olisihan se pitänyt arvata, että sitten säät menivätkin huonoiksi. Ei siis auttanut, kuin mennä tossut jalassa. Maastoiltiin paljon yhdessä Sirin kanssa pientareita ja metsiä pitkin rymyten, jotta vältyttiin liukastelulta tiellä. Kentälläkin käytiin ja yllättäin Kaste ei ollutkaan niin hyvä ratsastaa, vaan kulki vinossa ja vastusti kuolainta.

○ Sirin kanssa jatkettiin kevyellä liikunnalla, kunnes loppukuusta lähdettiin klinikalle. Diagnoosina alkava kinnerpatti, joten jalat piikitettiin ja liikuntamääräykseksi kuukausi kävelyä. Niimpä Sirin kanssa mentiin paljon maastakäsin ja ratsain ilman satulaa tai metsässä rymyten.

○ Helmikuussa päätin, että haluan lähteä opiskelemaan valokuvausta. Tiedä sitten mistä sekin päähänpisto tuli, mutta työkkärin kurssilla vaativat jotain keksimään, joten valokuvauskouluun pääsyä päätin lähteä tavoittelemaan.

○ Vuoden ensimmäinen ravireissu tehtiin 26.2. Vermoon. Meidän tallilta oli Tessa siellä juoksemassa, joten oman tallilaisen kannattaminen oli hyvä syy lähteä palelemaan radan reunalle :D Postaus ja kuvia Vermosta täällä.

○ Helmikuussa blogissa tuli myös vuoden ensimmäinen erikoispostaus, kun innostuin täyttämään virtuaaliseen hevosten ystäväkirjaan lainaheppojeni tiedot :) Klik!



○ Maaliskuu alkoi perinteisesti Horse Fair messuilla. Aluksi meinattiin jättää tämä vuosi väliin, mutta Pinja (Pieni ja Pippurinen -blogi) ylipuhui lähtemään messuille. Tulihan siellä shoppailtua ja ihailtua hienoja hevosia. Horse Fair -postaus.

○ Sirin kanssa rymyttiin metsässä katselemassa hienoja maisemia, kunnes kuukausi kävelyä tuli täyteen. Alettiin pikkuhiljaa lisätä liikuntaa, vaikkakin edelleen mentiin kevyesti. Sirillä oli todella paljon virtaa ja lenkkien pitäminen kevyenä oli helpommin sanottu, kuin tehty, kun hevonen harrasti ihan omine lupineen turhan reippaitakin pätkiä.

○ Kasteen kanssa mentiin jälleen paljon sekä ratsain että ajaen. Ratsain vinous ongelmat jatkuivat, joten kävin ostamassa turparemmin, jonka kanssa ohjasotteet alkoivat mennä paremmin perille. Ajaessa Kaste meni oikein hyvin ja käytiin hiitilläkin kertaalleen.

○ Vaavin kanssa suunniteltiin kisoihin menoa, mutta kisat peruttiin vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Niimpä jatkettiin treenejä normaalisti ja mörköpäädystäkin alettiin päästä eroon, kun kuski osasi alkaa vaatia enemmän. Kerran pidettiin estetreenitkin, kun satuin tallille yhtä aikaa Pian kanssa.

○ Raveissakin pääsin käymään, tällä kertaa hevosenhoitajana. Sh-tamma Humistar starttasi loppukuusta Kouvolassa ja Lasse tarvitsi hevosenhoitajan reissulle. Humppa ei valitettavasti pärjännyt erityisesti, mutta se oli kyllä odotettavissakin, kun kunnonkohotos oli vielä kesken. Postaus startista ja sitä edeltävästä hiitistä, klik!

○ Maaliskuussa Dina kävi pari kertaa Askolassa sulhasen luona ja alettiin innolla odottamaan, montako pentua Dina saa :)



○ Vaavi lähti alkukuusta pariksi viikoksi ratsutukseen Koivusalon Tilalle ja kävi myös Kyvyt Esiin -tapahtumissa Maaritin kanssa. Estepäivänä ei tehty korkeushyppyennätyksiä, mutta hyvin Vaavi kuitenkin meni, vaikka jännittikin. Koulupäivänä ei enää jännitys häirinnyt ja Vaavi esiintyi oikein hienosti. Vaavin kotiuduttua jatkettiin treenejä melko kevyesti, olihan Vaavi joutunut ihan kunnolla töihin ratsutuksessa. Maastoiltiin paljon ja Vaavi pääsi ensimmäistä kertaa metsäpolulle. Myös irtojuoksutus ja -hypytys kuuluivat ohjelmaamme loppukuusta.

○ Kaste pääsi hiitille kolme kertaa huhtikuussa, itse olin kuskina kahdesti. Kahdella kerralla kolmesta meillä oli kaverikin mukana. Kaste meni oikein hyvin ja ratsutouhutkin alkoivat sujua paremmin, raspauksen jälkeen avut meni perille ilman turparemmiäkin. Myös Kaste pääsi hyppäämään irtona loppukuusta.

○ Sirin kanssa jatkettiin kevyellä linjalla. Maastoilu oli oikein rentouttavaa, kun hevonenkin selkeästi nautti päästessään liikkumaan. Suhde Sirin kanssa syveni selkeästi saikkuilun ja kevyen liikunnan aikana, maastoillessakaan ei tarvinnut pelätä Sirin normitemppuja, kun oltiin hyvässä yhteisymmärryksessä ja tehtiin kompromissit yhdessä.

○ Varmasti isoin juttu huhtikuussa oli se, kun siskoni Jenni sai pitkän vinkumisen jälkeen ylipuhuttua äitin ja osti itselleen oman ponin. Gr-t Zoega II aka Zoko muutti Ilolaan 26.4. ja on siitä lähtien ollut Jennin silmäterä. Lue lisää Jennin ja Zokon touhuja heidän blogistaan.

○ Huhtikuun alussa päätin tehdä meidän koirille oman blogin, jottei tämä blogi pursuisi yli koiranpentuaiheisista postauksista Dinan pentujen myötä. Niimpä 3.4. Nana ja Dina muuttivat omaan blogiinsa, Halihauvat. Dina ultrattiin 10.4. ja ultrassa näkyi 3-5 pentua.

○ Huhtikuussa blogissa nähtiin yksi erikoispostaus, kuvapostaus työpäivästä tallilla, klik!

○ Huhtikuussa olin myös ensimmäistä kertaa ajamassa Toolla, tosin kyydissä vain. Vielä en kuitenkaan alkanut säännöllisemmin Toolla ajamaan, kun kolmen hevosen kanssa riitti tekemistä aivan riittävästi.

○ Myös raveihin lähdettiin jokusen lähdön ajaksi palelemaan 9.4. Jennin kanssa. Tuttuja nimiä oli kolmin kappalein, meidän tallilta Laki (joka valitettavasti laukkasi hylkyyn) ja entinen tallin asukki Hotessi (jonka tuloksena myös kirjaimia) sekä entinen luokkalaiseni Malin, joka meni ja pokkasi voiton valmennettavallaan! Postaus Vermosta.



○ Vaavin kanssa mentiin toukokuussa paljon maastossa ja kentällä harvemmin. Mentiin paljon yhdessä Zokon kanssa ja alettiin pikkuhiljaa harjoittelemaan yksin menoakin. Ekalla lenkillä kokonaan yksin kävi kuitenkin hassusti, kun pyllähdin Vaavin säikähdyksen seurauksena alas ja samassa hötäkässä Vaavi meni nurin (tässä postauksessa lisää). Loppukuu maastoiltiinkin taas kaverin kanssa. Runsas maastoilu auttoi kentällä työskentely motivaatioon ja Vaavi väläytteli sellaisia pätkiä, että kuskikin oli ihan ihmeissään!

○ Kasteen kanssa käytiin alkukuusta hiitillä, mutta Kaste ei ollut ihan oma itsensä. Ravi ei oikein kulkenut yhtä lennokkaasti, kuin ennen, joten päätettiin jättää hiitit sikseen ja keventää vähän treeniä. Hieroja kävi myös hieromassa Kasteen muutamaan kertaan. Loppukuusta palailtiinkin normi liikuntaan, kunnes Siri ja Kaste muuttivat kesälaitsalle Pornaisiin. Siihen loppuikin minun tarinani näiden puttejen kanssa, ainakin toistaiseksi.

○ Sirin kanssa jatkettiin samalla linjalla kevyesti maastoillen. Siri nautti täysin siemauksin, vähän olisi vauhti saanut muorin puolesta olla kovempi :D Kuun lopussa Siri ja Kaste tosiaan muuttivat laitsalle ja sen jälkeen en ole niitä liikutellut.

○ Jenni tutustui Zokoon päivä päivältä lisää ja kärryjä odotellessa Jenni kokeili ratsastusta ekaa kertaa. Poni oli, kuin olisi ikänsä ratsastajaa kantanut selässä, joten ratsuksi opetus sujui hyvin. Kärryjen saavuttua Jenni pääsi ajamaan Zokoa ja siinä poni olikin elementissään.

○ Toukokuun isoin juttu meidän perheessä oli Dinan pennut, jotka syntyivät 11.5. äitienpäivän kunniaksi. Kolme mustaa pentua, yksi narttu ja kaksi urosta.

○ Raveissa tuli tässäkin kuussa käytyä, eräs ponikuski kyseli oikein sähköpostilla kuvaajaa Vermon paikallisraveihin, joten täytyihän sitä lähteä! Kuvista tuli tosi kivoja ja niistä valitsinkin kuvia tapahtumatehtävään valokuvakoulun ennakkotehtäviä varten. Postaus Vermosta.



○ Sirin ja Kasteen lähdettyä mulle jäi liikutettavaksi vain Vaavi. Oli mukavaa vaihtelua, kun sai keskittyä vain yhteen hevoseen, eikä tarvinnut aina stressata "yksi liikutettu, vielä ois kaks ja aikaa kaks tuntia...". Kauaa en kuitenkaan ehtinyt Vaavista ainokaisena nauttia, kun se lähti 9.6. kuukaudeksi estetreeniin Hämeenlinnaan ja sen kuukauden jälkeen se muuttikin Loviisaan lähemmäs omistajaansa. Viimeisellä viikollamme ehdimme kuitenkin käydä Sirun tunnilla, käydä pariin otteeseen maastossa yksinämme ilman ongelmia ja treenailla kentällä. Vaavia on edelleen iso ikävä, mutta samalla olen äärettömän kiitollinen Pialle, kun sain noinkin vähän ajan olla mukana näin hienon hevosen koulutuksessa. Vaavi on superhieno hevonen ja toivottavasti se pääsee vielä pitkälle!

○ Vaavin jälkeen pidin viikon hevosetonta aikaa (juu niin varmaan, hengailin tallilla päivittäin Jennin liikuttaessa Zokoa ja raveissakin tuli käytyä), jonka jälkeen aloin 15.6. alkaen liikuttaa Tuutikkia. Kesäkuu menikin toisiimme tutustuessa, tosin Too kyllä otti minut heti omaksi ihmisekseen. Ekoilla lenkeillä meillä oli vähän huonoa tuuria mukana, mutta sen jälkeen on lenkit sujuneet oikein hyvin.

○ Valokuvauskoulusta tuli kutsu haastatteluun, mutta siellä ilmoitettiin vain, etten pääse kouluun. Hieman kiukutti, kun ennen hakemista otin kouluun yhteyttä ja kysyin, voinko hakea tällä taustallani juuri tähän koulutukseen ja minulle ilmoitettiin, että ilman muuta, voi olla itse oppinut. Haastattelussa kuitenkin kerrottiin, etten pääse kouluun, koska minulla ei ole koulutusta tai työkokemusta. Kehuivat kuitenkin kuviani ja pohtivat, kuinka hyvin olen saanut kuvattua vaikeaa kohdetta (hevosia).

○ Kesäkuussa pidin Lauralle (nuorin siskoni) pari ratsastustuntia Zokolla, muuten Jenni treenaili itsekseen Zokon kanssa.

○ Kesäkuussa tuli myös korkattua ravikortti käyttöön, kun ajoin 28.6. ensimmäisen ravistarttini russ-ruuna Mannilla. Startattiin Loviisassa ja saatiin ravien toisiksi hitain aika (myös a-ponit laskettu mukaan...). Mannia ei oikein kiinnostanut juosta, kun se säikkyi muiden ohituksia ja hyppi laukalle, jolloin jäätiin jälkeen ja hölköteltiin sitten hidasta hölkkää saaden kuitenkin hyväksytty suoritus. Saatiin ainakin ravien isoimmat kannutusaplodit kun hitaasti mutta varmasti lähestyttiin maalia puoli kierrosta muista jäljessä :D Mannin kaveri Leija, jota Jenni ajoi laukkasi hylkyyn. Postaus startista.

○ Raveissa käytiin myös kameroiden kanssa, 7.6. oli Vermossa poniravit ja tokihan sinne oli mentävä. Postaus Vermosta. Samaisena päivänä kamera joutui aamullakin töihin, kun Ilolassa oli laitumelle lasku. Postaus laitumelta.

○ Koiranpennut kasvoivat hurjaa vauhtia ja kasvattaja hyväksyi meidän nimiehdotukset. Niimpä pennut saivat virallisiksi nimikseen Cadinan Wild Wish (narttu), Cadinan Wild Winner (isompi uros) ja Cadinan Wild Will (pikku-uros). Halihauvojen blogi täyttyi pentukuvista, klik!


○ Toon kanssa jatkettiin treenejä normaaliin tapaan, Too hankki mystisiä vammoja jalkoihinsa ja välillä treeni olikin vähän on/off, kun toisilla lenkeillä liike oli epäpuhdasta ja toisilla täysin puhdasta. Ahkerasti kuitenkin treenailtiin tilanteen mukaan ja Toon kunto koheni nopeasti.

○ Manni ja Leija pääsivät taas starttiin 6.7. Lahdessa, minä ajoin Mannilla ja Jenni Leijalla. Manni pysyi tällä kertaa paremmin porukan mukana ja paransi ennätystään puoli minuuttia. Silti ei päästy vielä alle kolmen minuutin. Leijakin sai tällä kertaa hyväksytyn juoksun, tosin senkin aika oli yli 3 min. Postaus Lahden startista. 30.7. käytiin myös ponipoikien kanssa Loviisassa hiitillä kuvaajan kera, postaus siitä täällä.

○ Heinäkuussa saatiin yksi viikonloppu järjestettyä mökkiviikonlopuksi, joten kolmen päivän reissu käytiin Savonlinnassa 18.-21.7. Postaus mökkireissusta.

○ Raveissa tuli käytyä oikein urakalla, Vermossa käytiin 9.7. kannustamassa Maija läpi koelähdöstä ja Loviisassa 14.7. kannustettiin Lakia, mutta valitettavasti loppusuoralla tuli ikävä laukka (Vermon ja Loviisan ravit). Pääsin myös Lassen mukaan Maijan hoitajaksi 17.7. Riihimäen raveihin (postaus) ja 28.7. Loviisan raveihin (postaus).

○ Dinan pennut jatkoivat kasvamistaan ja 3.7. toinen pojista sai jo oman kodin ja uudeksi lempinimekseen Unto. 14.7. toinenkin pojista lähti uuteen kotiinsa, mutta tulikin bumerangina takaisin 17.7., mutta jatkoi siitä suoraan kasvattajalle odottelemaan uutta kotia. Lokakuun lopussa uusi koti viimein löytyi pikkupojallekin ja se sai lempinimekseen Rommi. Kolmas pentu, tyttöpentu Luna jäi siis meille meidän Halihauvoja täydentämään.

○ Blogiin ilmestyi heinäkuussa yksi erikoispostauskin: Mitä hevoseni tekee, kun...? Näin jälkikäteen postausta lukiessa huomaa kyllä selvästi, etten ollut vielä paljoa touhunnut Toon kanssa. Nykyään vastaukset voisivat meinaan olla vähän erilaiset, kun tunnen Toon paremmin :D


○ Toon kanssa alettiin pikkuhiljaa lisätä lenkkien rankkuutta, kun huomasin Toon jaksavan jo rankempiakin lenkkejä. Hämmästelin Toon nopeaa kunnon kohoamista, mutta samalla tietenkin iloitsin harppauksesta eteenpäin. Rakennekuvastakin alkoi nähdä selkeästi eroa alkutilanteeseen, hurjan paljon tullut lihasta lisää! Toon kanssa autettiin myös Nanan laihiksen kanssa; Nana pääsi muutaman kerran juoksemaan Toon perässä rauhallisilla lenkeillä ja kummasti paino lähti laskemaan. Tietysti Nana nostettiin välillä kärryihin lepäämään, ettei ihan läkähdyksiin asti tarvinnut juosta. Myös Zoko kävi parilla lenkillä meidän mukana.

○ Ponipojat pääsivät starttaamaan elokuussa kahdesti. Ensin Orimattilassa 8.8. Manni oli viides ajalla 2.59,1 eli päästiin alle kolmen minuutin wuhuu! Leija kävi liian kuumana ja laukkasi hylkyyn. Postaus Orimattilasta.
Poikien viimeinen startti oli Porvoossa 23.8. ja tehtiin kuskien vaihto. Me sijoituttiin Leijan kanssa toiseksi ajalla 2.53,7 ja Jenni ja Manni tulivat neljänneksi ajalla 3.03,8. Poikien raviura oli tässä, sillä ne ovat kuitenkin ratsuponeja arkisin, eikä näillä ajoilla pahemmin pärjätä, kun keskiverto russin kuuluisi mennä n. 2.30 aikoija. Oli kuitenkin tosi kiva päästä starttaamaan ja ainakin poikien kanssa tuli opittua paljon uutta raveista! Postaus Porvoosta.

○ Zoko kävi ekat kerrat hiitillä Jennin kanssa sekä ottivat ekat hypyt kentällä. Vermon poninäyttelyissäkin käytiin hakemassa III -palkinto ja huonot fiilikset tuomarista. Näyttelyt on kuitenkin arvostelulaji ja kaikkia ei voi miellyttää.

○ Hauvat saivat elokuussa rokotukset ja innostuttiin myös treenailemaan agilityä itseksemme. Dina tiputti pentujen myötä suurimman osan karvoistaan pois ja Nana oli laihiksella. Lunan kanssa saatiin harmaita hiuksia sen esitellessä tuhovimmaansa mm. äitin kukkapenkeille.


○ Toon kanssa pähkäiltiin, mistä johtuu yksittäiset epäpuhtaat askelet hölkässä. Jatkettiin kuitenkin treenejä normaalisti, kun ep-askeleet olivat kuitenkin vain yksittäisiä ja niitä tuli ehkä 0-5 per lenkki. Ajettiin vähän vetojakin ja Too meni super hyvin ja valmentaja oli tosi ylpeä mussukastaan <3

○ 29.9. esitin Zokon Sipossa Hippoksen poninäyttelyssä. Zoko palkittiin II -palkinnolla ja arvosteluun oltiin erittäin tyytyväisiä! Postaus Sipoosta. Käytettiin Zoko myös Vermossa hiitillä ja olin kuvailemassa Jenniä ja Zokoa ratsumaastolenkillä. 4.9. käytiin myös Loviisassa hiitillä Manni hiittikaverina, postaus Loviisasta.

○ Raveissa ei tullut käytyä, mutta kamera pääsi ulkoilemaan 14.9. Porvoon koiranäyttelyihin mittelikehän luo. Kuviin en ollut täysin tyytyväinen, mutta harjoitus tekee mestarin, eikös? Postaus Porvoon koiranäyttelyistä.

○ Hauvojen kanssa käytiin Match Showssa Helsingissä (postaus HH-blogissa), jossa Nana yllätti ja se palkittiin sinisten kolmantena! Myös Dina ja Luna saivat siniset, mutteivät menneet sen pidemmälle. Alku kuukausi meni näyttelyihin treenaillessa ja pellolla rallittaessa.


○ Toon kanssa suunniteltiin kovasti hiitille menoa, mutta Too keksi aina uusia haavoja yms, joita turvotteli niin, ettei viitsitty lähteä ep hevosen kanssa radalle. Niimpä kevennettiin ja vähennettiin liikuntaa ja seurailtiin tilannetta.

○ Lokakuussa aloitin työkokeilun Ilolan tallilla ja aloin Toon lisäksi ajella silloin tällöin myös sen puolisiskolla, Quintana Roolla.

○ Hauvojen kanssa ei tapahtunut ihmeempiä. Syksyisiä kuviakaan ei paljoa tullut kuvattua, kun Dina oli niin karvaton ja Luna niin hassussa kasvun vaiheessa pitkine koipineen ja valtavine korvineen. Yhtenä päivänä oli kuitenkin pakko raahata koirat ja kamera lehtikasaan kuvattavaksi.

○ 15.10. käytiin Jennin ja Lauran kanssa Linnanmäellä valokarnevaalissa. Mikael Gabriel esiintyi siellä, joten olihan sitä mentävä katsomaan. Laitteissa ei käyty, kierreltiin vain keikan jälkeen ihailemassa valoja. Ja paleltiin koko ilta... :D


○ Loka-marraskuun vaihde eleltiin Toon kanssa saikkuillen. Ensimmäisten pakkasten aikaan Too meni ihan kolmijalkaiseksi maan ollessa kova. Niimpä jätin sen kokonaan saikulle, pariin viikkoon ei laitettu kärryjä perään, ainoastaan Toon mielen virkistykseksi käytiin maastakäsin kävelyillä ja puuhailtiin muuten kaikkea hauskaa maastakäsin. Kun Too alkoi liikkua ontumatta käyntilenkit ja juoksentelemaan itsekseen tarhassa, palailtiin pikkuhiljaa normiliikuntaan. Sen jälkeen ei ole epämääräisiä askelia näkynyt. Mitä lie kasvukipuja olivat.

○ Marraskuussa satoi ensilumi, joka peräti jäi maahan pariksi päiväksi. Siitä piti tietenkin ottaa ilo irti ja kamera kaivettiin esille. Otettiin tonttukuvat valmiiksi, seuraavasta lumesta ei kuitenkaan voinut olla varmuutta, tuleeko ennen joulua. Talviposeerauksetkin piti tietty kuvailla. Laitumelle otettiin myös juoksemaan Toon seuraksi pikkusisko Weeko ja myöhemmin myös Roo. Myös Jennin treenattava shettis tamma Rolla järjesti itselleen irtojuoksutuksen. Myös koirat pääsivät luonnollisesti kameran eteen lumitaustaan.

○ 8.11. Luna kävi Messukeskuksessa Best-In -pentunäyttelyssä. Luna käyttäytyi huippuhyvin ja pärjäsikin hienosti: pentuluokan 1. + kunniapalkinto sekä paras narttu 2. Lue lisää Halihauvojen blogissa.

○ Blogissa oli marraskuussa myös yksi erikoispostaus: Blogitallin haaste; Mikä on parasta talvessa?


○ Toon kanssa joulukuun treenit sujuivat tuttuun tapaan. Saikun jälkeen alkoi kunto ja rutiinit taas löytyä, joten ollaan menty paljon kovempia lenkkejäkin. Luntakin on kivasti riittänyt kuun puolesta välistä eteenpäin, joten pientä lisävastustakin on lenkeillä ollut. Siitä huolimatta (vai siitä johtuen?) Too on ollut ihan huippuhyvä ja odottelen taas innolla pääsyä radalle. Sitä odotellessa jatketaan treenejä normaaliin tapaan ja koitetaan ottaa entistä enemmän myös reippaampia pätkiä mukaan, jotta myös vauhtikunto lähtisi kohoamaan. Sään ja olosuhteiden mukaan täytyy tietenkin mennä. Lumen tulon jälkeen ollaan ajeltu pari kertaa pellolla, joten kuviakin on saatu meidän menosta. Itse olen kuvista hämmästynyt, kuinka hienolta Toon meno todellisuudessa näyttääkään, pitäisi vissiin joku päivä pyytää Jenniä ottamaan videotakin.

○ Vaikka kuun puolen välin jälkeen satoi lunta, oli alkukuu hyvin lumeton. 3.12. irtojuoksutettiin ensin Too ja Weeko sekä myöhemmin Zoko ja Rolla laitumella ja taustoja katsellessa voisi kuvitella kuvien olevan otettu kesällä laidunten vihertäessä. Onneksi ennen joulua tuli kuitenkin lunta ja Zoko ja Rollakin ovat päässeet pellolla kameran eteen.

○ Hauvojen kanssa olen tuskaillut tonttukuvien oton kanssa, ei ole meinaan helppoa, kun on kolme noin eriväristä koiraa. Niimpä lopulta työnsin syrjään perfektionistin itsessäni ja tyydyin jonkinlaiseen kompromissiin sekä kuvailin koiria tonttutamineissa riehumassa.

○ Tämän postauksen lisäksi blogista löytyi joulukuussa toinen erikoispostaus: Blogitallin haastepostaus: Minun tallirutiinini


© Jenni Wallin

Sellainen oli meidän vuosi 2014, kaiken kaikkiaan oikein hyvä vuosi. Toivottavasti ensi vuodesta tulee vähintään yhtä hyvä, ellei parempikin.

Hyvää uutta vuotta kaikille!


1 kommentti:

  1. Mahtava ja hieno postaus �� Kiitos ��

    VastaaPoista