perjantai 28. lokakuuta 2016

Estetykki

© Satu Mustonen
Nyt kun ollaan Toon kanssa jumppatauolla, on ratsastukseen tullut panostettua hieman enemmän. Sileällä tulee jumpattua säännöllisesti ja välissä käydään maastoillen hieman päästelemässä energioita tai rauhallisilla palautusmaastoilla jonkun kivan kaverin kanssa. Kentällä ollaan myös otettu nyt uusi aluevaltaus, nimittäin hyppääminen. Hyppykertoja on takana alle 10, mutta kerta kerralta Too menee aina paremmin. Se tykkää kovasti ja esteet tuovat Toohun sopivasti ryhtiä. Ravi ja etenkin laukka ovatkin aivan toista, kuin sileällä. Välillä takajalat on niin hyvin rungon alla, että liike suuntautuu turhankin paljon ylöspäin :D Meidän oma kenttä on niin pieni ja raskas pohjainen, että siinä on tullut hypättyä vain yksittäistä estettä. 1.10. vierailtiin kuitenkin lähitallin isommalla kentällä tarkoituksena hypätä vähän rataa. Silja ja Leo olivat meidän seurana, Sirpa puomien nostelijana ja Satu kuvaajana.

© Satu Mustonen

© Satu Mustonen

© Satu Mustonen

© Satu Mustonen
Too kävi hieman ylikierroksilla aluksi vieraalla kentällä ja olinkin selässä hieman hukassa, miten tätä nyt pitäisi tässä mielentilassa pystyä ratsastamaan. Pian Too kuitenkin huokaisi ja alkoi taas toimia omana itsenään. Vauhtia riitti hieman turhankin paljon, mutten viitsinyt alkaa vääntämään siitä, kun jarrut kuitenkin toimivat. Aloitettiin hyppäämällä pientä ristikkoa, joka ylitettiin vaihtelevalla menestyksellä.

© Satu Mustonen

© Satu Mustonen

Tätä kuvaa edelsi kiemurtelua ja neuvottelua, mennäänkö yli vai ei :D
© Satu Mustonen

...ja lopputulos oli tämä :D
© Satu Mustonen

"Otetaan sitten varman päälle" totesi Too ja hyppäsi askelta ennen kuskia :D
© Satu Mustonen

Sitten tultiin vain yleisesti turhan kovaa :D
© Satu Mustonen
Jotakuinkin onnistuneen hypyn jälkeen päätin siirtyä seuraavaan esteeseen eli n. 50 cm okseriin. Drama queenini oli kuitenkin eri mieltä ja teki vauhdikkaan kiellon ja ainoa, mitä ehdin ajatella oli "No nyt kyllä tipun. Hitto täältä tippuu korkeelta!" ja sitten Too teki jonkun painon siirron ja putosinkin takaisin satulaan. "Miten sä pysyit siellä, sä olit jo ihan tyhjän päällä!" hämmästeli Sirpa, joka näki tilanteen takaviistosta. En tosiaan tiedä :D Eikun uusi yritys ja Too yritti samaa, jonka jälkeen kuski vähän suutahti. Seuraavalla yrityksellä päästiin tyylikkäästi kiemurtelun, raviin siirtymisen ja parin kirosanan voimin yli. Heti perään uusiksi ja hyvä hyppy, kiitokset ja käyntipaussi. Silloin iski tärinä allekirjoittaneeseen. Sain tehdä aikamoisen työn pääni sisällä, että sain epävarmuuden työnnettyä sivuun tähän asti. Kovin paljoa en ole kuitenkaan hypännyt ja siihen nähden aika usein on tullut muksahdettua maahan, joten kaikkein varmin estekuski en voi sanoa olevani. Tärinä meni onneksi nopeasti ohi ja päätin vielä hypätä okserin pari kertaa toisesta suunnasta ja sitten lopetetaan siihen. Too tuli molemmat hypyt nätisti, joten se riitti meille. Jätetään radat seuraavaan kertaan.

Oik yläkulman kuvaa katsoessa ei kyllä uskoisi, että kuvasarja päättyy näin :D
© Satu Mustonen

Mamman drama queen :D
© Satu Mustonen

"Nyt prkl yli!"
© Satu Mustonen

© Satu Mustonen

© Satu Mustonen

© Satu Mustonen

© Satu Mustonen

© Satu Mustonen
Tämän hyppykerran jälkeen ollaan hypätty kerran omalla kentällä yksittäistä pystyä ajatuksella molemmille kivaa. Too meni niin innoissaan ja mielellään, että itse sain varmuutta takaisin. Tästä rohkaistuneena ollaan nyt sunnuntaina menossa estetunnille, hui! :O

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti