maanantai 26. joulukuuta 2011

Rauhallinen perhejoulu ja Tapaninpäivän myrsky

Ensiksi täytyy vielä ihailla täällä blogissakin Tiian mulle omistamaa videota, kiitoksia vielä kerran <3


Joulupyhät meni syödessä ja perheen kanssa aikaa viettäessä. Taidampa kertoa kuvin jouluaaton tapahtumat, koska tekstiä en kyllä saisi niin paljoa aikaan että kuvat saisi tekstin sekaan :D

Aamusta Lauran kummi tuli lastensa ja jackrusselinpentunsa Ainon kanssa tuomaan Lauralle lahjan :)

Ollaan oltu kilttejä kun näin paljon lahjoja oli kuusen alla :D
Tässä vielä pelkistä lahjoista kuva :)
Tällainen oli meidän joulupöytä, nams :P
Koirat sai meidän ruokailun jälkeen oman jouluruokansa, jossa oli vähän tähteitä mm. porkkanalaatikosta ja lohesta, ei ollut kovin herkullisen näköistä sekoitusta, mutta meidän pikkupossuille kyllä maistui <3
Koirille me annettiin joululahjaksi lahjapaperissa makkaranpaloja, ei ne oikein itse osanneet paketteja avata, mutta kun vähän avustettiin avaamisessa, niin kyllä ne makkarat aika äkkiä katosi parempiin suihin <3

Dina syömässä lahjaansa <3

Nana syömässä lahjaansa <3
Mun joululahjoihin kuului...
Kahdet villasukat ja kahdet normisukat (+ 2 karkkikeppii :P )

2 seinäkalenteria, heppakalenterin ajattelin pitää kotikäytössä, siilikalenterin voisin viedä harjuun
(+ 2 heppa-piparkakkumuottia)

Hangover II -leffa, Rakastettavat koiramme -kirja, Kiroileva siili -vihko ja heppakorvakorut

Suomalaiset ravilegendat t-paita

... ja paljon karkkia :P


Annoin koirille joululahjaksi tällaisen ison luun ja Dinan ilmeestä voi päätellä sen olevan aika hyvänmakuinen <3

 Joulupäivänä aamu meni tv:tä katsoessa, iltapäivällä kävin äitin ja koirien kanssa lenkillä ja illalla saunottiin.

Lenkillä napsittuja kuvia...
Tapaninpäivänä oli ulkona kauhea myrsky, tekstitv:ssä poliisi varoitteli ihmisiä pysyttelemään sisätiloissa. Kiva tuuli siellä kyllä näkyi olevankin, puut kallistuivat välillä vaarallisen paljon näköisesti. Me asutaan kuitenkin sen verran metsän keskellä, ettei tuuli ollut edes pahimmillaan. Aamusta yritettiin katsoa tv:tä, mutta sähkökatkot vaikeuttivat sitä aika paljon. Ulkona oli kuitenkin niin nätti auringonpaistekin, ettei olisi uskonut, että siellä on niin kova myrsky päällä. Vähän aikaa sisällä mökötettyämmekin päädyimme äitin kanssa lähtemään ulos. Otin kameran ja koirat ja meinasin kuvailla vähän koirien leikkejä. Äiti kuitenkin ehdotti, että jos lähdetään kävelemään kylälle katsomaan millaista tuhoa myrsky on muille aiheuttanut.

Harvinainen valoilmiö joulukuussa,
jos olisi lunta, olisi ollut vielä monta kertaa nätimpi sää...
Koska mulla oli kamera mukana, päätin kuvailla kaatuneita puita, joita bongattiinkin aika paljon. Yhden talon pihatielle oli kaatunut kaksikin isoa kuusta, joista toinen oli kaatanut sähkölinjat samalla. Yhden talon pihaan oli tippunut iso oksa, yhden talon takapihalla olevan vajan päällä pötkötti yksi puu ja kaatuneita puita näkyi ylipäätään aika monessa paikassa. Oli kuulemma tallillakin hevoset joutuneet pitämään sisäpäivän kun oli tarhoihin kaatunut puita ja sähkötolppa katkennut. Kyllä huomasi kävellessä heti, kuinka metsä suojaa tuulelta, koska heti kun tuli jonkun pellon reunaan, oli tuuli monta kertaa voimakkaampi. Kaatuneet puutkin oli pääosin kaikki peltojen ympäröimillä alueilla kaatuneet. Yhtä pellon keskellä olevan talon asukkaita käy kyllä vähän sääliksi, kun heidän roskiksensa oli kaatunut ja roskat levinneet ympäri pihaa. Kiva yllätys, kun tulevat kotiin joulunvietosta ja joutuvat ensi töikseen siivoamaan roskia pihalta.

Oli kyllä ihan kiva joulu, mutta täytyypä nyt toivoa, että huomenna olisi myrsky laantunut, että pääsisi tallille. Tosin Sirikin voi olla aika mielenkiintoisella päällä kolmen päivän vapaan jälkeen...

Cadinan Nadja "Nana" 1 v 8 kk (12/2011)
Cadinan Oili "Dina" 1v 8 kk (12/2011)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti