Too Precious: Vaavin kuulumiset

Kyllä on taas viime päivinä kiirettä pitänyt, kun ei ole edes blogiin ehtinyt kirjoittaa. Ties kuinka monta postausta nyt rästissä, mutta kaipa se pitää jostakin aloittaa. Jenni oli viime viikon keskiviikkona kuvailemassa Vaavia, joten olkoon tämä postaus kurkkaus Vaavin kuulumisiin.

Vaavi on päässyt viime viikkoina maastoilemaan aika paljon. Kentällä ollaan käyty korkeintaan 2-3 kertaa viikossa. Enimmäkseen ollaan maastoiltu Jennin ja Zokon seurana, mutta pikku hiljaa olen yrittänyt totuttaa Vaavia myös yksin menoon. Alkuun tehtiin niin, että aina kotiin käännyttäessä tultiin Vaavin kanssa kotimatka edeltä. Vaavi on toiminut siinä yllättävän hyvin, ei se kovin paljoa ole vastustellut eteen menemistä, vaikka se on selvästi tosi jännää. Jennin kanssa ollaan naureskeltu, että näyttää varmaan mielenkiintoiselta takaa päin, kun Vaavi sinkoilee tien toiselta puolelta toiselle, kun kivet väijyvät sitä metsässä :D

Kun edellä kulkeminen sujui, alettiin tehdä niin, että ei enää odoteltukaan ponia, vaan mentiin omaa vauhtiamme edellä ja poni tuli omaa vauhtia perässä = tultiin kotimatka yksin. Samaisella kerralla innostuin myös testaamaan, mitä Vaavi tykkää, jos jatketaan vielä vähän matkaa toiseen suuntaan kotoa poispäin. Hyvinhän se meni, vaikka olikin selvästi jännittyneempi, kuin kotiin mennessä.

Oma testiräpsy, kun Jenni valitti, ettei kamera kuvaa :)

Viime perjantaina päätin sitten viedä yksin maastoilun taas seuraavalle tasolle ja jättäydyttiin Vaavin kanssa ponista jälkeen jo alkumatkasta ja mentiin erisuuntaan. Kaikki menikin ihan hyvin niin kauan, kunnes päätin ottaa pätkän ravia paikassa, jossa Vaavi oli jo valmiiksi vähän varpaillaan, kun puskissa lenteli lintuja. Ehdittiin vissiin kaksi raviaskelta ottaa, kun Vaavi säikähti mörköä, teki täys stopin ja samantien lähti taakse päin, jolloin kuskilla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta pysyä kyydissä. Ensimmäinen ajatukseni oli: "älä päästä ohjista irti!", mutta Vaavin lähtiessä vetämään mua taakse päin, oli pakko päästää irti. Ylös noustessani näin, että Vaavi oli nurin tiellä ja Vaavin noustessa ylös lensi satula selästä. Nopea tilanteen rauhoitus ja sain napattua Vaavin kiinni, vaikka se selvästi puoli sekuntia miettikin kotiin lähtöä. Nopea tilannekatsaus: hevosessa ei suurempia haavoja ja itseäkin särki vain takamukseen ja sääreen, eli mustelmilla ja naarmuilla selvittiin. Satulavyö oli katkennut, joten ei auttanut kuin napata satula syliin ja lähteä kävelemään kotia kohti. Ensin kuitenkin käveltiin hetki edes takaisin tiellä, että Vaavi näki, ettei siellä puskissa oikeasti mitään mörköjä ole. Sitten eikun käpsyttämään kotia kohti. Jennin näin parissakin kohtaa menevän meidän edellä ja yritin huutaa, mutta eihän se Jenni mitään kuullut. Ei tullut mieleen soittaakaan, joten ei auttanut kuin kantaa satula itse. Kotipihassa sitten rupesin pohtimaan, että joku viisaampi olisi ehkä viskannut satulan ojaan ja mennyt jälkeen päin hakemaan sen autolla, mutta tyhmästä päästä kärsii koko kroppa :D Jalkoja pestessä tutkin Vaavin vielä tarkemmin läpi ja parissa kohtaa tosiaan oli naarmuja, mutta kaikki sellaisia, joista iho oli vain mennyt vähän rullalle ja karvat lähteneet, eli ei edes verta tullut. Itselläkään ei tosiaan paria mustelmaa pahempaa ollut ja tallilta lähtiessä huvittikin, kun toista jalkaa nilkutin siitä syystä, että kenkä oli kävellessä hiertänyt jalkaan rakon :D Mutta onni onnettomuudessa, pahemminkin olisi voinut käydä. Satulavyötä ollaan jo jonkin aikaa Pian kanssa katseltu, että alkaa olla siinä rajoilla, että pitäisi ottaa pois käytöstä, onneksi katkesi vasta kun olin jo tippunut, siinä olisi voinut olla hauskuus kaukana, jos olisi katkennut silloin kun olin selässä.

Perjantain jälkeen ollaan nyt käyty vasta kerran maastossa (viikonloppu meni aika lailla mustelmia parannellessa, takamuksen mustelma oli sen verran kivulias, että satulassa istuminen ei tullut kysymykseenkään) ja silloin mentiin Zokon perässä koko matka, että saadaan taas hyvä kokemus maastosta. Jenni oli muutenkin ponilla ekaa kertaa ratsain maastossa, joten siksikin pysyttiin koko matka kimpassa. Kotiin päin ravatessa tuli taas muistettua, miksi Vaavilla kannattaa martingaalia käyttää (tällä kertaa unohdin sen laittaa), sillä ponin ampaistessa matkaan Vaavi päätti vähän ryöstää ja siinä sai kyllä tehdä vähän töitä, että sai ponskin hanskaan sen nostaessa turvan kohti taivasta kuolainta vältelläkseen. Ei se nyt mitään ihan älyttömiä ryöstänyt, mutta kun tarkoituksena oli ravata ja Vaavi lähti ilman lupia laukkaamaan, niin ei se nyt ihan hyväksyttävää ole.

Maastoilun lisäksi ollaan tosiaan pari kertaa käyty kentällä. Vaaville selvästi sopii hyvin se, että mennään enimmäkseen maastossa, koska se on väläytellyt kentällä nyt niin hienoa liikettä ja työskentely motivaatio on ollut korkealla. Sen verran hyvin meni kaikki edellisetkin kenttä harjoitukset, joten täytyihän se ikuistaa kamerallakin. Jenni tosiaan tuli kuvaamaan ja räpsi reilut 700 kuvaa. Olin vielä unohtanut tiedostomuodot RAW+JPEG -kohtaan, joten kuvaaminen oli hidasta isojen tiedostojen tallentamisen kestäessä, kunnes tajusin muuttaa asetuksen pelkäksi JPEG:ksi. Pian Jenni kuitenkin valitti taas, ettei kamera kuvaa ja selvisi, että muistikortti olikin täynnä. Ja tietenkin juuri silloin, kun kameralaukku varamuistikortteineen jäi kotiin. Noh, positiivisesti ajateltuna; tiedä kuinka monta tuhatta niitä kuvia olisi, jos Jenni olisi saanut räpsiä kuvia ilman häiriötekijöitä :D

Mutta itse ratsastukseen. Alkuun mentiin vähän väistöjä käynnissä, jonka jälkeen ravailtiin molempiin suuntiin ympyröillä ja loivilla kiemuraurilla. Vaavi tuntui vähän siltä, ettei keskittyminen ollut täysillä mukana ja ehdinkin jo ajatella, kuinka tyypillistä on, että kun kuvaaja on paikalla, ei hommat enää sujukaan. Pienen käyntipaussin jälkeen otettiin laukat, mistä Vaavi kuumuikin ihan kunnolla, eikä ravista ennen nostoja meinannut tulla mitään. Kuvistakin näkee, kuinka Vaavi yrittää koko ajan rynniä laukkaan ja kuski vain nauraa selässä. Lopulta saatiin kuitenkin hallitut laukannostot. En viitsinyt hirveästi alkaa työstämään laukkaa, kun päivän ohjelmana oli kuitenkin hioa enemmän ravityöskentelyä.

En tiedä mikä säätötilanne tässä on meneillään, mutta heti kun näin tämän kuvan,
tuli mieleen, että Vaavi näyttää ihan lyhytkaulaiselta putelta :D
© Jenni Wallin

"Prkl, mä haluun laukata"
© Jenni Wallin

"Ai raviako halusit? No, jos mä vaik kolme askelta ravaan?"
© Jenni Wallin

"Mut sit haluun taas laukata"
© Jenni Wallin

"No hiffashan se kuski vihdoin"
© Jenni Wallin

Käyntipaussin jälkeen aloitettiin varsinainen tehtävä: mentiin kolmikaarista kiemurauraa, jonka jälkeen tultiin aina kokorataleikkaa askelta pidentäen. Näin ollen suunta vaihtui aina joka kierroksella. Alkuun tultiin koko tehtävä ravissa, välillä tultiin keskimmäinen kaari laukassa, välillä viimeinen kaari ja ravi lisäyksen sijasta tultiin suunnanvaihto laukassa. Tehtävä meni hieman vaihtelevasti, välillä paremmin, välillä huonommin. Meille sinänsä hyvä tehtävä, koska koko ajan tapahtuu jotain ja molempien on pakko keskittyä. Meidän yleisimmät virheet tehtävässä oli lähinnä kuskin mokia, unohduin välillä matkustamaan, jolloin alamäkeen mentäessä hevonen vain lähtee vyörymään aitaa kohti, jolloin jouduin korjaamaan asian isommalla pidätteellä, jolloin hevonen meinasi stopata ja tuloksena hevonen luisuu seuraavaan kaareen lapa edellä. Askeleen pidennyksissä Vaavi yritti jossain vaiheessa tarjota laukkaa ravin sijasta, joten siinä sai olla tarkkana, ettei kannusta pohkeella liikaa. Onnistuneita pätkiäkin toki tuli ja itse vain fiilistelin sitä, kuinka kaikki tuntuu helpolta silloin, kun kaikki toimii. Loppua kohden Vaavista tuli sopivan herkkä ja wau, mitä liikettä siitä lähti! Loppuun fiilisteltiin vielä muutamat ravilisäykset ja lopeteltiin sitten. Hieno hieno Vaavi!

Omia virheitä näkyi kuvissa taas turhankin paljon ja kummasti muistui kuvia läpi katsellessa mieleen, että voisihan sen Sirun pyytää taas tuntia pitämään :D Ohjat nyt ainakin on ihan liian pitkät, mistä mulle on sanottu ties kuinka usein ja silti en ole saanut tehtyä asialle mitään. Jalka näyttäisi myös olevan hieman liian takana ja kantapää liian ylhäällä. Käynnissä ja ravissa näyttäisi olevan vähän takakenoa, kun taas laukassa menen etukenossa (mikähän logiikka siinä on??). Sisäkäsi on joissain kuvissa turhan ylhäällä, mutta sen olen toisaalta kyllä ihan tiedostanutkin, Vaaville kun saa helpoiten huomautettua ulos katselusta kättä nostamalla. Sisäohjassa roikkuminen pitäisi kuitenkin edelleen saada loppumaan. Noh, täytyy taas muistaa kiinnittää huomiota jatkossa näihin asioihin, istunta pääsee selvästi vähän retuperälle, kun mun istuntatreeni heppa on maastosaikulla :D Mutta parin viikon päästä Siru lupasi tulla tuntia pitämään ja sitten täytyy vain yrittää tehdä siitä viikottainen tapa, niin jos vaikka valvovan katseen alla jotain kehitystäkin tapahtuisi :) Mutta harjoitus tekee mestarin, eikös!

Too Precious

Sivut

torstai 22. toukokuuta 2014

Vaavin kuulumiset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti