Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gabrietta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gabrietta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Ja taas on blogi unohtunut...

Meillä tuli Toon kanssa 15.6. vuosi täyteen, näiden kuvien välissä on 11 kk
Näin runoilin Toosta ekojen yhteisten viikkojen jälkeen
... mutta ei hätää, hengissä ollaan. Viimeksi kirjoitin Toon ekasta hiitistä 5.6. Toiselle hiitille Too pääsi heti seuraavana torstaina eli 11.6. Siitä ei valitettavasti ole kuvamateriaalia, mutta hyvin meni. Too oli aivan yhtä järkevä, kuin edelliselläkin kerralla ja hölkötteli menemään oikein nätisti.

Roo pääsi hiitille saman viikon tiistaina eli 9.6. Edellisellä viikolla hieroin Roon ja se sai myös vähän kranio-sakraali käsittelyä. Laitettiin Roolle myös polvisuojat, (ratsu-)jännesuojat sekä taakse pidemmät suojat. Ensimmäisen hiitin Roo könkkäsi tapansa mukaan epäpuhdasta ravia, mutta toisella hiitillä se vissiin hiffasi, että suojien kanssa ei kolhi jalkojaan, koska jälkimmäisen hiitin se ravasi niin hienoa ja puhdasta ravia että! Hiittiä seuraavana viikonloppuna läträilin vielä pliisteriä sen jalkoihin ja seuraavat kaksi hiittiä Marian ajamana Roo oli kuulemma ollut parempi, kuin mitä se on ollut ikinä! On sitten syynä näin huimaan parannukseen ollut hieronnat, suojat, pliisterit, laukkavedot vai kaikki yhdessä, niin nyt näyttäisi pitkästä aikaa taas siltä, että Roo ehkä pääsisi kuin pääsisikin joskus starttiin!

Hiittien välissä ollaan köpötelty molempien kanssa kotona, Roon kanssa vain ratsain käynti + jokunen laukkaspurtti -lenkkejä ja Toon kanssa sekä ratsain että ajaen. 14.6. alkaen Too sai jäädä kesälomalle, kun lähdettiin juhannuksen viettoon Savonlinnaan. Lomapäiviä kertyi 11 ja ne tekivät varmasti Toolle oikein hyvää, vaikka mahanympärys onkin kasvanut turhankin paljon :D Rookin sai vietellä kevyemmän jakson, kun se kävi vain kahdesti hiitillä Marian kanssa.

Nyt palaillaan pikkuhiljaa yhdessä lomilta ja yritetään löytää päästä taas arkeen kiinni. Too pääsi eilen (25.6.) ekaa kertaa loman jälkeen lenkille ja oli kyllä niin iloinen ja pirteä, että oli oikein ilo ajaa. Käytiinkin 10 km ajolenkki ilta-auringossa ja kyllä oli kivaa! Roo kävi jälkimmäisen hiittinsä tiistaina 23.6., joten se sai eilen pitää vapaapäivän, mutta tänään joutui sekin töihin. Tosin ennen sitä joutui allekirjoittanut hikoilemaan irtokengän kiinnityksen kanssa, kavio oli niin pirun kova, että naulat vain vääntyivät, ennen kuin hiffasin käyttää reilummin voimaa. Eikä tietenkään helpottanut, kun Roo nojaili tyytyväisenä koko painollaan mua vasten. Mutta sain kengän kiinni ja päästiin heittämään ~8 km maastolenkki - enimmäkseen käynnissä, kun tuli niin reipas alkuverryttely kuskille kenkää lyödessä.

Tällainen tilannekatsaus näin tekstin muodossa, loppuun vielä kuvaoksennus kuluneelta kuukaudelta.

Maastolenkki Roon kanssa 11.6.

Hevoset pääsivät vihdoin 8.6. laitumelle, Too, Roo ja Weeko saivat kaverikseen sh-r Prinssin

... tammat ovatkin olleet kaikki vuorotellen kiimassa ja flirttailleet Prinssi-paralta pään sekaisin :D

13.6. pääsin pitkästä aikaa Rian selkään, kun Saila pyysi maastokaveriksi hänelle ja Leeville :)

... ja samaisena päivänä myös Too pääsi testaamaan ekaa kertaa lännensatulaa, innostuttiin rämpimään umpimetsässä ja se olikin Toon mielestä oikein hauskaa!

16.6. pakattiin auto (ja peräkärry)...

... ja suunnattiin tien päälle...

... määränpäänämme oli mökki Savonlinnassa.

Mökillä ei ollut käynyt ketään viime syksyn jälkeen, joten aikamoinen työleiri siellä odotti. Nurmikkokin muistutti enemmän viidakkoa :D

Mutta tätä maisemaa kelpasi kyllä katsella!


Kun työleiri saatiin suoritettua, päästiin keskittymään lomailuun - ja syömiseen, nams!

Jenni heitteli virveliä ja onnistui saamaan kaksi haukea. Molemmat pääsivät kuitenkin takaisin järveen kasvamaan.

Siskokset kävi Sulkavalla ja heti piti saada jätskiä :D

Juhannuksena meillä oli hieno kokko!

Juhannuspäivänä käytiin soutelemassa järvellä - iloiset venekoirat mukana tietty!

Koirien mielestä lomailu oli hirveän rankkaa


Lunan kanssa järvellä aurinkoa ottamassa, loppuviikosta lämpömittari meni yli 20 asteen ja vesikin lämpeni samoihin lukemiin. Alkuviikosta vesi oli 14 asteista ja oli muuten kylmää! Mutta talviturkki oli pakko heittää, vaikka kylmä olikin :D

Venekoira Luna <3

Lunan suuri herkku: vesimeloni!

Tytär ja äiti <3

Kolme karvaista <3


Maanantai-iltana 22.6. suunnattiin auto kotia kohti, lomat oli lomailtu!

Ja koirat oli samaa mieltä, hirweä väsymys rankan lomailun jälkeen <3
Ja koska viikko heppalomaa oli lusittu, voi sitten seuraavan viikon viettää tallivahtina, kun Maria lähti vuorostaan reissuun. Kuvassa mun ja Jennin eväät keskiviikko-illalle 24.6. :D

Torstaina 25.6. pakattiin päivällä Zoko ja Rolla traileriin ja suunnattiin Loviisaan hiitille. Mäkin pääsin ajamaan molempia poneja, Zokosta en vain sattunut nappaamaan kuvaa. Rolla oli tosi hyvä hiitillä, Zokosta en oikein vielä löytänyt oikeita nappuloita :D

Tookin pääsi torstaina lenkille loman jälkeen. Oli niin kiva päästä taas oman hepan kyytiin <3

Tänään perjantaina Too sai pitää vapaata ja päivällä yllätinkin Toon ja Weekon yhteispäikkäreiltä. Kamera ei tietenkään ollut mukana ja kännykän kanssa pitää päästä niin lähelle, että Weeko ehti jo karata kuvasta ja Tookin oli jo nousemassa.

Roo sen sijaan pääsi metsälenkille. Hänen mielestään mentiin vissiin liian hitaasti, kun piti jatkuvasti tarjota laukkaa :D


Tällaista kuuluu tänne päin. Tiistaille Jenni suunnitteli ilmoittavansa ponit Riihimäelle harkkareihin, jossa mä pääsisin ajamaan Zokoa. Keskiviikolle tai torstaille suunniteltiin yhteishiittiä Toon ja Kasteen kanssa, Roo pääsee ehkä hiitille perjantaina Lakin kanssa. Nyt vain ankarasti treeniä treeniä, josko meidänkin tallilta joku kohta pääsisi starttiin saakka!

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Laitumelle lasku Ilolassa 07.06.2014

Viime lauantaina Ilolassa oli laitumelle lasku. Ensin oltiin ajateltu, ettei mennä katsomaan sitä, kun oltiin kuitenkin päivällä lähdössä Vermoon poniraveihin. Jenni halusi kuitenkin nähdä, miten poni tulee toimeen uuden laumansa kanssa. Zoko pääsi vanhempaan herraseuraan, laumassa ovat nimittäin Leepu 19-v. Jami 19-v ja Dar 16-v. Poni pisti kyllä pojat heti kuriin, kellään ei ollut asiaa hänen lähelleen ilman lupaa, kuten kuvistakin näkee. Tällä hetkellä Jami taitaa olla Zokon yläpuolella, mutta Leepu ja Dar väistävät suosiolla ponin tullessa lähemmäs.

Photogenic pony 




Poikia kiukuttaa juosta ponin perässä, Darkin innostui jumppailemaan :D


Lv-t Hole in One ja sh-r Benjami



Laki päätti maastoutua :D

Pv-t Gabrietta, lv-t Luquikee ja lv-t Zillion Zequina


Pv-r Gibaldo

Torinh-r Leevi

Siskokset, lv-t Weeko Wamblee ja lv-t Tooticky

Leepu ajoi Jamin pois naisensa luota :)


Lisää kuvia kuvagalleriassani.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kiirettä pitää...

Johan on taas aika vierähtänyt, koneella en ole ehtinyt viettää aikaa, joten on postausvälikin venynyt luvattoman pitkäksi. Kaipa se pitäisi yrittää parantaa tapansa :D

Töissä on ollut tosi kivaa ja olen päässyt tekemään aika paljon hommia itsenäisesti. Muutama iltavuorokin (12.30-20.30) on tullut tehtyä ja sekin on ollut ihan kivaa vaihtelua. Täytyy kyllä sanoa, että olen iloinen, että aloitin jo kolme viikkoa ennen lomaa ja ehdin oppia tuntemaan hevoset etukäteen. Muuten olisin ihan hukassa, kun hevoset vaihtavat jatkuvasti paikkoja :) Mutta kivaa on ollut ja töitä on päässyt tekemään paljon monipuolisemmin nyt kesällä, kun suurin osa hevosista on laitumella ja on aikaa tehdä kaikkea ylimääräistä. Kuvia ei ole töiden lomassa ehdi paljoa näpsiä, mutta tässä jokunen.

Pv-t Desdemona III

Torinh-r Paradox Est

Shet-t Nellie

Aitin varsa

Sh-o Leevi Lennokas

Zorro päiväjumpalla :)
Zorro ja mönkkäri :)

Siriä ja Kastettakin olen ehtinyt käydä liikuttamassa. Sirin kanssa olen ottanut aina tavoitteeksi saada sen ratsastettua hikeen (jos se edes ehkä vähän auttaisi, ettei se olisi syksyllä ihan niin lihava...). Kerran ollaan käyty kentällä, silloin oli keskittyminen täysin hukassa ja vasta tunnin vääntämisen jälkeen sain edes siedettävän pätkän, johon lopeteltiin.
Muuten ollaan lähinnä maastoiltu, meidän maastolenkit on aika laukkapainotteisia, mikä onkin Sirin mieleen. Se melkein tarjoaa automaattisesti laukkaa, kun ottaa ohjat tuntumalle :)

Kaste ei ole päässyt ihan yhtä usein liikkeelle, mutta sen kanssa ollaan tehty enemmän ja vähemmän reippaita ajolenkkejä. Laitumen lähistön teillä on sen verran paljon asutusta, ettei kovin reippaita pätkiä pääse ajamaan. Mutta ollaan ajeltu rennosti ja parissa kohtaa, missä uskaltaa, ollaan otettu jokunen reippaampi pätkäkin.

2.7. kentältä tullessa superponin kanssa <3

16.7. astetta reippaamman lenkin jälkeen :)

11.7. täytin 19 vuotta ja samaisena päivänä käytiin Ellun kanssa laitsalla. Ellulla oli koirat mukana ja käytiin ensin lenkillä niin, että Ellu käveli koirien kanssa ja mä ratsastin Sirillä. Siri oli tosi laiskalla tuulella, joten lenkin jälkeen mentiin vielä laitumelle pyörimään. Ellu haki Kasteen myös laitumelle ja näpsi jokusen kuvan, kun laukkailtiin Kasteen kanssa kilpaa. Hauskaa oli ja alkoi Siristäkin löytyä vauhtia, kun ei tarvinnut kovin monimutkaisia kuvioita tehdä :)

© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

Kaste käyttää hyväkseen sitä, ettei Siri voi löylyttää sitä kun on kuski kyydissä :D
© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

© Elina Puonti

Ohjat on vaikea pitää tuntumalla :D
© Elina Puonti

... ohjastuntuma...
© Elina Puonti

Siirtymisessä sentään tuntuma löytyy :D
© Elina Puonti






Lauantaina 6.7. käytiin Jennin kanssa Loviisassa poniraveissa kuvailemassa. Itse kävin ensimmäistä kertaa Loviisan radalla ja ihan mielenkiintoista oli :D Tosi kivat ravit oli ja vaikka olisi ollut ihan kiva nähdä hevosiakin juoksemassa, oli ihan mielenkiintoista katsoa ponejakin. Ja kyllähän sieltä omat suosikitkin löytyi äkkiä :) Täältä voit katsoa lisää kuvia.

GR-o Leijan

GR-r Ernst Ravelli

GR-o Ajoksen Jimi

Shet-t Gunpower

Shet-t Mimmi IV

Ja kun valokuvauksessa päästiin kerta vauhtiin, niin seuraavana kahtena viikonloppuna käytiin Ilolan hepsuja kuvailemassa. Goldin vauvahan se oli pääsyy Ilolassa vierailuun ja kyllä se olikin suloinen <3



Vaava ja Dar
Lv-t:t Tooticky, Goldi Hackstable + varsa, Quintana Roo

Lv-r Hole in One, pv-r Dar, pv-r Windsor II, sh-r Benjami

Perhepotretti, emä Goldi Hackstable ja varsat Tooticky + pikkusisko :)

Lv-t Goldi Hackstable ja varsa

Lv-t Quintana Roo

Lv-r Hole in One ja pv-r Dar

Pv-r Dar

Lv-r Hole in One

Lv-t Goldi Hackstable + varsa

Lv-t Goldi Hackstable + varsa

Lv-t Quintana Roo ja Tooticky

Lv-t Tooticky

Pv-r Windsor II

Pv-r Windsor II

Lv-t Luquikee, pv-t Gabrietta, lv-t Zillion Zequina

Lv-t Luquikee ja pv-t Gabrietta

Lv-t Zillion Zequina ja Luquikee

Pv-t Gabrietta

Pv-t Gabrietta ja lv-t Luquikee

Lv-t Zillion Zequina

Pv-r Dar

Lv-t Tooticky

Lv-t Goldi Hackstable

Lv-t Goldi Hackstable

Vavva

Lv-t Quintana Roo

Ja loppuun vielä sekalainen kasa kuvia, mitä on tullut tässä muutaman viikon aikana kuvailtua :)

Nom nom nom, tehtiin omatekoisia hampurilaisia :P

Meidän ulkovalo :D





Naapurin shetlanninlammaskoira Eetu, samalta kasvattajalta kuin meidän hauvat :)








Meidän kasvihuoneen ovi




Äiti teki mulle synttärikakun <3

... ja toskakakun <3 <3 <3

Meidän kasvimaa: perunoita, tilliä, punasipulia, porkkanoita, salaattia, herneitä, mansikoita, avomaankurkkua, maissia (ainakin ;D )

Tässä näkyy maissit, mansikat, avomaankurkut, herneet, salaatit

Kasvihuoneesta löytyy paprikaa...

... tomaattia...

... ja kurkkua.

Dina ja Dinan lintu :)

Jenni värjäs mun hiukset, tällä kertaa mustapunaisen sijasta sävy oli luumunpunainen, tykkään :)