Maija starttasi 28.7. Loviisan raveissa ja pääsin taas apulaiseksi mukaan. Tällä kertaa Maijan omistajatkin pääsivät paikalle, joten mun hoitajan rooli rajoittui ennen ja jälkeen ravien autteluun. Lassen piti lähteä Loviisaan edeltä, kun ohjasti Lakia ekassa lähdössä, joten mä harjailin Maijan pikaisesti läpi ja laitoin pumpulit korviin. Kun Maijan omistajat tuli, lastattiin Maija traileriin ja lähdettiin Loviisaan. Maijalle oli varattu karsina, joten pienen kävelytyksen jälkeen vein sen sinne. Hetken seurailin, että Maija pysyi rauhallisena ja sitten Lasse tulikin käskemään mut raveja seuraamaan. Kovassa auringonpaiste ja vastavalo eivät houkutelleet kuvaamaan, joten päätin pitää kameran laukussa niin kauan, kunnes Maija tuli radalle. Maija näytti ihan hyvältä lämmittelyssä, joten sitten eikun odottelemaan lähtöä.
Maijan lähtö oli vasta yhdeksäs, joten aurinko ehti laskea aika alas siihen mennessä. Lämmittelyssä sai vielä tasaisesti valottuneita kuvia, mutta lähdössä kuvista tuli pimeitä ja taivaasta ylivalottuneita. Aurinkokin oli häiritsevästi juuri sen verran ylhäällä, että vastavalo häiritsi. Olen kuitenkin suht tyytyväinen kuviin, näissä olosuhteissa niistä tuli ihan hyviä. Maijan juoksu ei mennyt ihan nappiin, loppusuoralle se hyytyi ja jäi 7. sijalle. Aika oli kuitenkin 20,0ake.
Crista (yksi Maijan omistajista) hoiti Maijan pois ja traileriin. Sitten lähdettiin ajelemaan kotia kohti. Otin Maijan ulos trailerista ja vein talliin. Pumpulit pois korvista ja karsinaan. Heitin Maijalle ja Tessalle (ylätallin toinen asukki) heinät ja kaurat ja sitten kotia kohti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevosenhoitajana. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. elokuuta 2014
tiistai 22. heinäkuuta 2014
Hevosenhoitajana Riksun raveissa
Viime viikolla Lasse kyseli, kiinnostaisiko mua lähteä torstaina (17.7.) Mayan hoitajaksi Riihimäen raveihin. Suostuin tietenkin mielelläni. Lähdettiin matkaan neljän aikoihin. Perillä selvisi, että meille ei ollut katospaikkaa varauksesta huolimatta. Lasse antoikin järjestäjien kuulla kunniansa, ei ole oikein, että ensimmäisessä startissa oleva hevonen laitetaan tolpilla radan vieressä ja ammattilaiset kokeneiden hevosten kanssa saivat kaikki katospaikat. Mutta ei auttanut. Purettiin Maija kopista ja kävelytin sitä hetken. Sitten vein sen tolpille ja pian olikin aika alkaa valjastaa. Lasse kävi ajamassa pari lämmittelykierrosta radalla ja toi Maijan sitten takaisin tolpille.
Maija kävi aika hermona, kun ihan takana radalla meni jatkuvasti hevosia ja traktoreita. Maija, joka on yleensä niin fiksu ja rauhallinen. Päätettiin ottaa kärryt pois ja Lasse pyysi kävelyttämään Maijaa, jotta se vähän rauhoittuisi. Kolmannen varikkokierroksen jälkeen se alkoi pikkuhiljaa pärskiä ja rauhoittua sen verran, että tuntui, että se olen minä joka talutan. Vein sen takaisin tolpille ja vähän aikaa Maija pysyi rauhallisena, mutta pian se alkoi taas hermoilla. Rauhoittelin ja rapsuttelin sitä aikani siinä ja pian se rauhoittuikin. Rauhoitusnappi löytyi korvan tapaa rapsuttaessa ;)

Pian oli Mayan lähdön vuoro, joten pistettiin sekki kiinni ja eikun menoksi. Itse suuntasin radan portille kameran kanssa. Maija näytti aika kuumalta jo esittelyssä, eikä ainakaan rauhoittunut voltissa. Se kävi pari kertaa takajaloillaan jo voltatessa, eikä asiaa helpottanut se, että lähtö jouduttiin uusimaan. Lasse huikkasikin ohi mennessään, että Maija räjähtää kohta käsiin. Toisella yrityksellä lähtö hyväksyttiin, mutta Maija oli kerännyt jo liikaa paineita ja se purkautuikin kengurulaukkana, joka ei edes liikkunut eteen, saati, että Lasse olisi saanut sen alas. Tuloksena siis hpl ja laukkaavan hevosen varomaton ajo. Lopulta Lasse sai Mayan raville ja menivät kierroksen oikein hyvän näköistä ravia.
Lasse kävelytti Mayan ja sitten mentiin taas tolpille. Maija kävi edelleen kuumana ja kävi taas pari kertaa takajaloillaan, ennen kun saatiin se ketjuihin. Purettiin se valjaista ja vein sen pesulle. Pesun jälkeen se sai verkkoloimen selkäänsä ja kylmäyssuojat jalkoihin ja sitten lastattiin se traileriin. Kerättiin kamat kasaan ja lähdettiin kotia kohti. Ei siis onnistunein reissu, mutta ensi kerralla sitten paremmin.
Tunnisteet:
hevosenhoitajana,
Riihimäen ravit,
Sundsvik Mayday
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Humistar Kouvolassa 27.3.
Viime viikolla Lasse kyseli, josko haluaisin lähteä Humpan hoitajaksi Kouvolan raveihin torstaina. Ilmoitin lähteväni mielelläni mukaan. En ole vielä ennen päässyt raveja varikkoalueen puolelta seuraamaan ja Humpan kehitys muutenkin kiinnostaa, onhan sillä hyvin paljon samaa sukua (ja näköä) kuin Sirillä (Sirin isä Hovi-Ari on Humpan isänisä ja Sirin emänisä Visku Humpan eii).
Tiistaina lähdin mukaan Loviisaan hiitille ja sainpa itsekin ajella Humpalla kierroksen hölkkää, kun Lasse halusi testata onnistuuko kuskin vaihto lennossa ja nähdä sivusta, miten Humppa juoksee. Hienosti Humppa käyttäytyi koko reissun, vähän se on hätäinen katoksesta lähtiessä, mutta muuten ok. Lasse ajoi aika kevyen hiitin, mutta siitä huolimatta Humppa oli aika hengästynyt. Se on kuitenkin ollut vasta pari kuukautta treenissä ja vielä puolikuntoinen, mutta omistajien painostuksesta Lasse päätti silti lähteä kokeilemaan Kouvolaan.
Torstaina olikin sitten itse ravien vuoro. Lähdettiin viiden aikoihin ajelemaan Kouvolaa kohti. Humppa oli viimeisessä lähdössä, joten aikaa oli. Perillä Humppa sai odotella tunnin verran trailerissa, koska katos vapautuisi vasta neljännen lähdön jälkeen. Päätettiin kuitenkin ottaa mallia erään toisen puten omistajista ja valjastaa Humppa ulkopesupaikalla. Niimpä ponski ulos ja kävin kävelyttämässä sitä kerran varikkoalueen ympäri. Se käyttäytyi ihan kiltisti, vähän jännitti, kun kaverit tuli rykelmänä radalta ja siinä tuli pari steppiaskelta ja pyörähdys mun ympäri. Vesarissa Lasse valjasti Humpan kärryjä vaille valmiiksi. Katokseen päästessämme oli enää putsit ja kärryt ja sitten Lasse lähtikin jo kävelemään Humpan kanssa. Unohdettiin tietenkin laittaa sekki kiinni jo katoksessa ja Humppa veti päätä niin alas, ettei sitä vauhdissa saanut kiinni. Niimpä Lasse ajoi sen katoksen peräseinään ja sekin kiinnitettyäni suuntasivat radalle lämmittelemään.
Lämmittelyn jälkeen Lasse oli ihan hämmästyksissään, kun painoputsit paransivat Humpan askelta niin paljon, että epäili jo valjastaneensa väärän hevosen :D Humppa sai odotella loimen alla katoksessa omaa starttiaan kolmen lähdön verran. Se oli yllättävän rauhallinen ja naapuri katoksen nainenkin ihmetteli sitä, kun näki meidän sekki sähläykset ja ketjuista päästämiset.
Sitten koittikin jo Humpan lähtö. Lähtö uusittiin kerran ja huomasi kyllä, että Humpassa oli painetta, oli meinaan viimeisimpien hidastajien joukossa. Saivat kuitenkin uusinnassakin ihan hyvän lähdön ja eka kierros meni oikein hienosti kärkipäässä. Toisella kierroksella Humppa alkoi kuitenkin jäämään keskijoukkoihin, kun ei jaksanut kuolemanpaikalla juosta. Lassen vetäessä pallot korvista hyppäsi Humppa samantien laukalle ja jäi joukon häntäpäähän, vaikka antoikin laukan nopeasti alas. Maalisuoralla tuli toinen laukka Humpan alkaessa jo väsyä. Maaliin tulivat toiseksi viimeisenä, mutta oltiin kaikki kuitenkin tosi tyytyväisiä Humpan juoksuun. Hoidettiin Humppa loimen alle, pakattiin hevonen ja tavarat autoon ja lähdettiin kotimatkalle.
Oli kyllä oikein hauska reissu, ehdottomasti lähden toistekin hoitajaksi, jos pyydetään :) Tunnelma oli ihan eri, kun jos on katsojana, aivan mahtavaa. Nyt vain Kastekin kiireen vilkkaa radalle ;)
| Sh-t Humistar 03/2014 |

| Loviisassa hiitillä |

| Lämmittelyssä |
Lämmittelyn jälkeen Lasse oli ihan hämmästyksissään, kun painoputsit paransivat Humpan askelta niin paljon, että epäili jo valjastaneensa väärän hevosen :D Humppa sai odotella loimen alla katoksessa omaa starttiaan kolmen lähdön verran. Se oli yllättävän rauhallinen ja naapuri katoksen nainenkin ihmetteli sitä, kun näki meidän sekki sähläykset ja ketjuista päästämiset.
![]() |
| Huolestunut Humppa katoksessa |
Sitten koittikin jo Humpan lähtö. Lähtö uusittiin kerran ja huomasi kyllä, että Humpassa oli painetta, oli meinaan viimeisimpien hidastajien joukossa. Saivat kuitenkin uusinnassakin ihan hyvän lähdön ja eka kierros meni oikein hienosti kärkipäässä. Toisella kierroksella Humppa alkoi kuitenkin jäämään keskijoukkoihin, kun ei jaksanut kuolemanpaikalla juosta. Lassen vetäessä pallot korvista hyppäsi Humppa samantien laukalle ja jäi joukon häntäpäähän, vaikka antoikin laukan nopeasti alas. Maalisuoralla tuli toinen laukka Humpan alkaessa jo väsyä. Maaliin tulivat toiseksi viimeisenä, mutta oltiin kaikki kuitenkin tosi tyytyväisiä Humpan juoksuun. Hoidettiin Humppa loimen alle, pakattiin hevonen ja tavarat autoon ja lähdettiin kotimatkalle.
| Ennen lähtöä |
| Lähdössä |
Oli kyllä oikein hauska reissu, ehdottomasti lähden toistekin hoitajaksi, jos pyydetään :) Tunnelma oli ihan eri, kun jos on katsojana, aivan mahtavaa. Nyt vain Kastekin kiireen vilkkaa radalle ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)