sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Humistar Kouvolassa 27.3.

Viime viikolla Lasse kyseli, josko haluaisin lähteä Humpan hoitajaksi Kouvolan raveihin torstaina. Ilmoitin lähteväni mielelläni mukaan. En ole vielä ennen päässyt raveja varikkoalueen puolelta seuraamaan ja Humpan kehitys muutenkin kiinnostaa, onhan sillä hyvin paljon samaa sukua (ja näköä) kuin Sirillä (Sirin isä Hovi-Ari on Humpan isänisä ja Sirin emänisä Visku Humpan eii).

Sh-t Humistar 03/2014

Tiistaina lähdin mukaan Loviisaan hiitille ja sainpa itsekin ajella Humpalla kierroksen hölkkää, kun Lasse halusi testata onnistuuko kuskin vaihto lennossa ja nähdä sivusta, miten Humppa juoksee. Hienosti Humppa käyttäytyi koko reissun, vähän se on hätäinen katoksesta lähtiessä, mutta muuten ok. Lasse ajoi aika kevyen hiitin, mutta siitä huolimatta Humppa oli aika hengästynyt. Se on kuitenkin ollut vasta pari kuukautta treenissä ja vielä puolikuntoinen, mutta omistajien painostuksesta Lasse päätti silti lähteä kokeilemaan Kouvolaan.

Loviisassa hiitillä



Torstaina olikin sitten itse ravien vuoro. Lähdettiin viiden aikoihin ajelemaan Kouvolaa kohti. Humppa oli viimeisessä lähdössä, joten aikaa oli. Perillä Humppa sai odotella tunnin verran trailerissa, koska katos vapautuisi vasta neljännen lähdön jälkeen. Päätettiin kuitenkin ottaa mallia erään toisen puten omistajista ja valjastaa Humppa ulkopesupaikalla. Niimpä ponski ulos ja kävin kävelyttämässä sitä kerran varikkoalueen ympäri. Se käyttäytyi ihan kiltisti, vähän jännitti, kun kaverit tuli rykelmänä radalta ja siinä tuli pari steppiaskelta ja pyörähdys mun ympäri. Vesarissa Lasse valjasti Humpan kärryjä vaille valmiiksi. Katokseen päästessämme oli enää putsit ja kärryt ja sitten Lasse lähtikin jo kävelemään Humpan kanssa. Unohdettiin tietenkin laittaa sekki kiinni jo katoksessa ja Humppa veti päätä niin alas, ettei sitä vauhdissa saanut kiinni. Niimpä Lasse ajoi sen katoksen peräseinään ja sekin kiinnitettyäni suuntasivat radalle lämmittelemään.

Lämmittelyssä



Lämmittelyn jälkeen Lasse oli ihan hämmästyksissään, kun painoputsit paransivat Humpan askelta niin paljon, että epäili jo valjastaneensa väärän hevosen :D Humppa sai odotella loimen alla katoksessa omaa starttiaan kolmen lähdön verran. Se oli yllättävän rauhallinen ja naapuri katoksen nainenkin ihmetteli sitä, kun näki meidän sekki sähläykset ja ketjuista päästämiset.

Huolestunut Humppa katoksessa

Sitten koittikin jo Humpan lähtö. Lähtö uusittiin kerran ja huomasi kyllä, että Humpassa oli painetta, oli meinaan viimeisimpien hidastajien joukossa. Saivat kuitenkin uusinnassakin ihan hyvän lähdön ja eka kierros meni oikein hienosti kärkipäässä. Toisella kierroksella Humppa alkoi kuitenkin jäämään keskijoukkoihin, kun ei jaksanut kuolemanpaikalla juosta. Lassen vetäessä pallot korvista hyppäsi Humppa samantien laukalle ja jäi joukon häntäpäähän, vaikka antoikin laukan nopeasti alas. Maalisuoralla tuli toinen laukka Humpan alkaessa jo väsyä. Maaliin tulivat toiseksi viimeisenä, mutta oltiin kaikki kuitenkin tosi tyytyväisiä Humpan juoksuun. Hoidettiin Humppa loimen alle, pakattiin hevonen ja tavarat autoon ja lähdettiin kotimatkalle.

Ennen lähtöä

Lähdössä

Oli kyllä oikein hauska reissu, ehdottomasti lähden toistekin hoitajaksi, jos pyydetään :) Tunnelma oli ihan eri, kun jos on katsojana, aivan mahtavaa. Nyt vain Kastekin kiireen vilkkaa radalle ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti