"Miks aina sataa, kun menee huonosti?"

Viitisen vuotta sitten maisema näytti tältä. Kuvassa Toon emä Goldi Too masussaan.

Tänä vuonna lumesta ei tietoakaan. Eikun masentavaa kuraa ja rapaa kaikkialla. Hevoset saa työntää puoliväkisin kuratarhoihin ja ne vain möllöttävät portilla koko päivän odottaen sisään pääsyä. Ja joka päivä sataa, jolloin hevoset on pakko loimittaa. Plaah...

Toon kanssa ollaan reenailtu ajaen. Joka lenkillä tuijottelen vainoharhaisena sen oikeaa takajalkaa, jota se edelleen vääntää sisäänpäin. Eilen lenkki jäi lyhyeksi, kun Too meni niin epäpuhtaana, että näytti kuin otj olisi laukannut koko ajan. Takaosan lihaksetkin alkavat muuttua eriparisiksi, kun Too liikkuu väärin.

Satulan sain muokattua romaanin avulla taas sopivaksi, mutta jotenkin ratsastusintokin on nyt jäissä. Ja Toon jatkuva pukittelu kiukuttaa. Ehkä pieni mietintätauko on paikallaan.

Too saa pitää nyt pienen hengähdystauon. En tiedä kuinka pitkään, mutta tässä tilanteessa on itselläkin motivaatio nollassa. Ehkä pakkaskelit toisivat motivaation takaisin. Niitä odotellessa...

Too sentään on tykännyt, kun on päässyt taas enempi kärryjen edessä kulkemaan.

Ja kävihän meillä jonain päivänä aurinkokin kylässä. Mitä nyt lenkin lopuksi taivas repesi ja loppupäivän satoikin kaatamalla...

P.S. Kuuluu meille jotain positiivistakin: käytiin pyörähtämässä viikonloppuna kentällä ja otettiin ekat laukat aitojen sisällä. Alkuun laukat oli aika köyrypukkipainotteisia, mutta niin nätit laukat tuli loppuun, eikä kaahotuksesta tietoakaan!

Eräällä lenkillä törmättiin kolmen ratsun porukkaan ja ensimmäinen asia, mitä huikkasivat oli "Onpas sulla kaunis hevonen!" <3