Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ilke. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ilke. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Villejä poneja ja super Siri!

Keskiviikkona (3.4.) meillä alkoi aamu opetustaitoteorialla, jossa meidän piti arvioida ykkösluokkalaisten tekemiä tuntisuunnitelmia. Oli kyllä jännä, miten eri lailla ihmiset olivat tajunneet eri kohdat, kun siinä tuntisuunnitelma pohjassa on melko monimutkaisesti selitetty aina kysymykset.
Tauon jälkeen meillä oli yrittäjyyttä, jossa käytiin syvällisemmin läpi SWOT-analyysia ja saatiin tuntitehtäväksi tehdä SWOT-analyysi artikkelin esittelemästä yrittäjästä. Mun ja Niinan artikkeli kertoi monitoimitalli-yrittäjästä.
Tauon jälkeen meillä oli ajotunti, jossa ajettiin Niinan kanssa Kasteen puoliveljellä Vilillä. Vili painoi alkuun melko paljon kädelle, mutta parin ravirata kierroksen jälkeen se pehmeni ja rauhoittui hölkkäilemään muiden perässä. Sillä oli kyllä tosi kiva ajaa, eikä kyllä uskoisi, että se on vasta kuukausi sitten ruunattu.

Sh-r Harjun Hurmaus "Vili"odottelemassa ajoon lähtöä :)

Viimeisellä tunnilla meillä oli vielä taidetta, mutta tunti ei kauaa kestänyt, kun Kekkonen höpisi jotain omiaan puolisen tuntia ja päästi meidät sitten "opiskelemaan itsenäisesti" :D
Neljän jälkeen lähdin kuvailemaan, kun Tiia ja Melina irtojuoksuttivat Ilkeä ja Indiä. Hienoja ninja-liikkeitä pojat esittelivätkin laukka-riehumisen ohella :D Tuli tosi kivoja kuvia, vaikka puoliksi varjossa oleva kenttä hankaloitti hieman kuvausta. Täältä voi katsoa lisää kuvia.

Sher-r Ilke ja gr-r Indiana Dar

Shet-r Ilke

Gr-r Indiana Dar

Illalla lenkkeilin vielä ahkerana 8,6 km. Tunsin kyllä itseni melko raihnaiseksi, kun alkumatkasta särki kävellessä oikeaan lonkkaan, kun lähdin hölkkäämään, särky loppui vähitellen, mutta sitten alkoi särkeä oikeaa nilkkaa. Vähän aikaa käveltyäni nilkan särky loppui, mutta sitten rupesi särkemään vasemman jalan reisilihakseen. Sen jälkeen nämä kaikki vuorottelivat aina ja lisäksi vielä kylkeen pisti aina hölkkäpätkien jälkeen. Hienosti siis meni vähintään puoli lenkkiä vähän nilkuttaen, mutta ehkä tää tästä pikkuhiljaa :D

Torstaina (4.4.) meillä alkoi aamu ohjausharjoituksella. Neea ja Anniina ohjasivat, me muut katsottiin ja arvosteltiin :D Ohjausharjoituksen jälkeen Seppänen piti meille vähän teoriaa ratsastuksen opetuksesta, käytiin läpi ohjaajien kommentit päivän tunneista ja puhuttiin peloista. Paljastipa Seppänen meille vielä, miksi on niin v-mäinen ihminen :D Yrittää kuulemma saada oppilaat pelkäämään/inhoamaan itseään enemmän, kuin esim. pelkäämään hyppäämistä, jotta oppilaat valmistuisivat. Noh, tapahan sekin ja ainakin on onnistunut :D
Ruuan jälkeen meillä oli yritystaloutta, jossa jatkettiin rahan hinnasta ja palveluiden hinnotteluista keskusteluja.
Tauon jälkeen oli vielä työssäoppimis info, jossa käytiin vielä tarkemmin läpi aikatauluja, näyttöjä ja yleistä ihmettelyä työssäoppimisten suhteen.
Illalla en saanut aikaiseksi enää lähteä lenkille, edellisen päivän jäljiltä oli lihakset niin hellinä, että päätin lopulta viisi tuntia tehtyäni lähtöä lenkille jättää kokonaan välistä :D

Perjantaina (5.4.) meillä oli yhteiskunta-, yritys- ja työelämätietoa, jossa käytiin läpi tasa-arvon asioita. Meillä olisi pitänyt olla vielä taidetta ja kulttuuria, mutta ahkerina opiskelijoina saatiin Kekkonen ylipuhuttua etäopiskeluun ;) Niimpä suunnattiin Rimman kanssa kotia kohti.
Kotona ehdin juuri ja juuri tehdä itselleni sämpylän, kun äiti soitteli, että saisi tulla hakemaan. Niimpä hypättiin koirien kanssa autoon ja haettiin äiti kotiin. Myöhemmin käytiin kaupassa ja illalla suuntasin vielä äitin kanssa tallille. Kaste sai pitää vapaapäivän, mutta Siri pääsi töihin. Käytiin pyörähtämässä ~15 min verran kentällä, jossa totesin Sirin olevan varsin leppoisalla tuulella ja apujen toimivan. Koin myös pienen valaistumisen, kun sain pohkeeni siirrettyä oikealle kohdalle ja hevonen oikesti toimi paremmin :D Sitten lähdettiin maastoon, äiti lenkitti koiria mukana. Ei käyty kuin ~2,5 km matka ja mentiin lähinnä käyntiä, mutta Siri käyttäytyi niin hienosti, että jätettiin päivän liikunta siihen. Hoidin Sirin pois ja harjailin vielä Kasteen. Sitten olikin vielä puolen tunnin odottelu, kun äiti löysi mieleistänsä juttu seuraa ja juttua vain riitti ja riitti :D

Sh-t Cirimo 04/2013


Lauantaina (6.4.) lähdettiin aamupäivällä äitin ja Lauran kanssa kaupungille. Ensin käytiin Euromasterilla tilaamassa autoon uudet kesärenkaat. Sitten käytiin Robinhoodissa, josta tarttui mulle mukaan huppari ja college-housut. Sitten suunnattiin keskustaan, jossa käytiin Sokoksessa (josta löysin mustat feikki-converset), suutarissa (ostin lisää lankaa nahkatöitä varten), City marketissa (josta ostin pari muistikorttia kameraan) ja vielä Hesessä syömässä. Sitten suunnattiin kotiin, jossa oli tarkoitus lähteä koirien kanssa vielä lenkille, mutta laiskoina jäätiin mielummin tv:n ääreen katsomaan leffoja :D

Sunnuntaina (7.4.) käytiin äitin ja koirien kanssa iltapäivällä lenkillä, lenkkeiltiin moikkaamaan ukkia ja ukin Sepe-koiraa. Lenkille tuli pituutta ~4,5 km.
Illemmalla lähdettiin vielä tallille, minä, äiti ja Ellu. Lähdettiin maastoon, mä Sirillä ratsain ja äiti ja Ellu Kasteella ajaen. Lenkille tuli pituutta ~5 km ja mentiin melko kevyesti. Siri oli tosi leppoisalla tuulella ja malttoi jopa kuunnella jarruja aina, kun pyysin jättämään välimatkaa, että saadaan laukattua. Hiittimäellä meitä tuli vastaan ratsukko lenkkeilijän ja kahden irti olevan koiran kanssa vastaan ja toinen koira ei millään uskaltanut tulla kärryistä ohi. Sirillä meni vähän pasmat sekaisin, kun ei tiennyt tuijottaako edellä karkuun pinkovaa koiraa vai takana vihelteleviä ja koiraa huutelevia ihmisiä. Kiltisti se kuitenkin meni, mutta oli melko ihmeissään :D Käännyttiin sitten mäen päällä, ja koira uskalsi kyllä tulla Sirin rinnalle kävelemään, mutta meni kyllä heti maihin, kun Siri vain vilkaisikin sitä :D Käytiin vielä uusi risteys, jossa on paljon mäkiä kiipeiltäväksi. Yksi pätkä tultiin Sirin kanssa astetta reippaammassa laukassa, kun Siri jäi rapsuttelemaan jalkaansa ja jäi jälkeen Kasteesta :) Loppumatkasta Siri oli vielä hyvin tyytyväinen itseensä, kun onnistui kiilaamaan Kasteen edelle sen jäädessä ihmettelemään kadonnutta vesilätäkköä :D

Sh-t Korven Kaste ja sh-t Cirimo 04/2013

Maanantaina (8.4.) meillä alkoi koulu vasta 14.30, joten lähdin aamulla käymään tallilla. Mentiin Sirin kanssa kentälle tuuppailemaan ilman satulaa ja Siri toimi ihan super hyvin! En edes muista, koska se olisi noin kivasti toiminut. Laukat eivät tänään menneet ihan nappiin, mutta en niitä kovin kauaa vääntänytkään, kun kentän pohja ei ollut paras mahdollinen. Ihan vain ympyröillä ja kiemuraurilla taivuttelin Siriä ja tarkkailin myös omaa istuntaani. Kamera oli kentän laidalla ottamassa videota ja videolta näin, että jalka oli kyllä pätkittäin jo turhankin edessä, mutta muuten olen kyllä istuntaani tosi tyytyväinen. Laukassa, etenkin vasemmassa, huomasin olevani ihan kiinni sisäohjassa ja kun yritin heittää ohjan kokonaan pois, olin ihan hukassa. Ennenkin olen huomannut ratsastavani liikaa ohjalla, mutta nyt olen saanut sen ravissa niin hyvin korjattua, että ero laukkaan tuli yllätyksenä. En sitten tiedä mikä siinä on, että laukassa pitää niin kauheasti siitä sisäohjasta kiskoa... Tein koosteen tämän päivän ratsastuksesta, kun nyt kamera oli ottamassa videota. Tuli ehkä turhan pitkä, mutta halusin jättää mahdollisimman vähän materiaalia pois, että saan itse hyvän kuvan päivän treenistä. Onnea vaan siis sille, joka videon jaksaa kokonaan katsoa (eikä menetä hermojaan tuolle äänenavaus-biisille :D ) ;)



Käytiin kävelemässä vielä loppukäynnit metsässä ja Siri oli sielläkin varsin leppoisalla tuulella. Alkumatkasta se sähläsi jotain ja yhtäkkiä oltiin polvillaan, sekosi vissiin jalkoihinsa yrittäessään samaan aikaan vilkuilla taaksepäin ja sukeltaa metsään hakemaan välipalaa... Vein Sirin suoraan tarhaan ja harjailin molemmat ponskit siellä sekä rasvailin Sirin rivit ja Kasteen hokinreiän. Sitten kipinkapin kotiin, jossa tuli suoritettua jonkin asteista pikajuoksua talon päästä päähän pakkaillessa ja valmistautuessa Harjuun lähtöön, kun Rimman tuloon oli ~15 min aikaa :D Hyvin ehdin, vaikka välipalan syöminen kyllä jäi :)
Matka kesti taas tuhottoman pitkään, mutta vihdoin päästiin kuitenkin perille. Meillä oli yritystaloutta, jossa tutkittiin atk-luokassa http://hevosyrittaja.fi/ sivuston hinnoittelulaskelmia hevosalan yrityksille. Ja siinä sivussa tuli päätettyä mikä leffa mennään huomisella taiteen tunnilla katsomaan yms erittäin aiheeseen liittyvää :D
Illalla kävin vielä lenkillä, 4,5 km tuli lenkkeiltyä, siitä ehkä 2 km juosten. Aikaa meni 36 min. Lonkka ei tänään äkäillyt mitään, mutta nilkat ja polvet sitäkin enemmän. Noh, ehkä tää tästä :D

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joululomailua :)

Kylläpä on taas aika vierähtänyt, jos vaikka yrittäisi saada tämänkin kilometripostauksen valmiiksi vielä tämän vuoden puolella :)

Keskiviikkona (19.12.) meillä oli normaali 8-16 lukiopäivä, mutta kahdentoista aikoihin ruvettiin pohtimaan, josko jätettäisiin seuraavan päivän lukio kokonaan välistä. Yhteen mennessä oltiin päätetty, että niin tehdään ja päädyttiin lopulta lähtemään jo silloin, fiksut Harjulaiset taas vaihteeksi... :D
Ajeltiin siis Harjuun (turvallisesti kuusi ihmistä viiden hengen autossa, mä istuin Rimman sylissä :D ), pakattiin kamat ja Rimma hoiti autonsa käyntiin. Lähtö venyi lopulta yli kahteen Bemaria lämmitellessä, mutta pian päästiin matkaan. Me fiksut Harjulaiset siis otettiin vähän omaa lomaa...
Kotona hyppäsinkin heti auton rattiin ja kävin hakemassa postista paketin, missä oli Ellun lahjaan, Sirin suitsiin kuolaimet. Eihän nyt normaalit kuolaimet käy, kun suitsissa kaikki soljet messingin väriset ;)

Sirin uudet suitset :)

Torstaina (20.12.) vein aamulla äitin kouluun ja tulin kotiin. Sain jonkun kumman siivouspuuskan ja aloin siivoamaan. Kesken siivouksen puhelin soi ja Seppänen (amispuolen luokanvalvoja) kyseli missäs sitä ollaan, kun lukio-opettajat ovat ihmetelleet. Itsehän en siis edes enää siinä vaiheessa muistanut, että olisi koulussa pitänyt olla, joten äkkiä sopersin jotain äkillisistä menoista.
Vähän ajan päästä äiti soittaa, että pääsikin jo koulusta, joten kävin hakemassa äitin kotiin. Parin tunnin päästä lähdin hakemaan Jenniä ja sitten lähdettiin tallille. Otettiin Sirin uudet suitset (Ellun lahja) sovitukseen ja otettiin vähän tonttukuvia. Mitään erityistä tuuppailua en jaksanut tehdä, kun kentällä oli aika iso lumihanki. Taidettiin kuitenkin kerran ratsastaa huvin vuoksi K.N. Special -rata läpi. Lopuksi mentiin metsäpolulle kuvailemaan, uskaltauduin jopa kokeilemaan ravia ja laukkaakin. Kuvista ei kuitenkaan erikoisia tullut, kun metsässä oli pimeämpää ja Jenni ei osannut asetuksia säätää paremmiksi.

Siriä haukotutti koko touhu heti alkuunsa :D
© Jenni Wallin

Tonttuilua <3
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Kyllästyttiin tonttuiluun ja alettiin tuuppailla "ihan kunnolla" :D
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Perjantaina (21.12.) sain aamusta toimia taxi-kuskina, kun vein Lauran + kaksi kaveria kouluuun ja Jennin ja Jennin kaverin kouluun. Käytiin äitin ja koirien kanssa lenkillä ja sitten lähdin hakemaan Jennin ja kaverinsa koulusta. Kun Laura pääsi koulusta, lähdettiin kauppaan ja otettiin Laura matkalta mukaan. Kaupassa käynnin jälkeen loppuilta meni maailmanloppua odotellessa ja 2012 elokuvaa katsellessa ;)

Nana 21.12.

Lauantaina (22.12.) ei tainnut tultua tehtyä mitään erikoista. Käytiin kai koirien kanssa lenkillä, mutta muuta ihmellistä ei nyt muistu mieleen.

Sunnuntaina (23.12.) otin iltapäivällä tonttukuvia koirista. Joulukorttikuva olikin jo esillä, mutta tässä joitain ulkona otettuja kuvia  :)







Illalla lähdin tallille. Ellun piti tulla samoihin aikoihin, mutta ehdinkin melkein ratsastaa Sirillä ennen Ellun tuloa. Olin juuri pelastamassa Tuutikkia sähkölankoista, joihin se sotkeutui ruvetessaan kuopimaan tarhan ulkopuolelta lunta (viisas poni... -.-'). Ellulla oli Tiltu mukana, joten pidin Tiltua sen aikaa, kun Ellu ratsasti jokusen kierroksen kentän ympäri. Sitten Ellu vei Tiltun pois ja haki Kasteen, jonka jälkeen päästettiin molemmat irti kentälle. Siri ei ollut asiasta kovin mielissään ja seisoi tasan paikoillaan koko ajan. Ellu juoksutti hetken Kastetta ja sitten vietiin molemmat talliin.

Maanantaina (24.12.) oli jouluaatto. Aamulla syötiin joulupuuro ja katseltiin tv:stä jouluohjelmia. Iltapäivällä syötiin, jonka jälkeen mentiin joulusaunaan. Sitten avattiiin lahjat ja loppuilta pelattiin Perhe trivia -peliä.






Ostettiin Nanalle joululahjaksi prinsessa-peti, mutta Dinahan sinne ensin uskaltautui :D

Mun lahjoja: lapaset, talviratsastushanskat, teetä, pompuloita, heppamuki, suihkusetti

Lisää mun lahjoja: valkosuklaata (omnom), villapaita, villasukat,
ratsastussukat ja kiroileva siili kassi

Ja vielä lahjoja: kolme yöpukua

Tiistaina (25.12.) lähdin päivällä tallille ja Matti tuli myös. Päätettiin ottaa Siri ajoon ja Kaste perähevoseksi. Ajettiin suht reipas lenkki (n. 7 km), joka oli paikoin aika tuskallista jäisen lumisateen piiskatessa naamaa. Hengissä kuitenkin selvittiin ja vaikka Kaste oli aika väsynyt, olisi Siri varmasti jaksanut toisenkin samanlaisen lenkin.

Tähän väliin ei ole mitään järkevää kuvaa, joten
ihailkaa äitin joululahjaa itselleen :D


Keskiviikkona (26.12.) ajelin päivällä Savijärvelle kuvailemaan Ilkeä. Pakkasta oli melkein 20 astetta, mutta kovin kylmä ei tullut, kun päällä oli kolmet housut (päällimmäiset topparatsastushousut), kolme paitaa ja talvitakki. Yksi lisäpaita tai toinen takki päälle ei olisi ollut haitaksi, mutta hyvin tarkeni. En oikein tiedä mitä pitäisi sanoa päivän kuvista. Olen ehkä tullut liian kriittiseksi, koska teki mieli muokata jälkikäteen jokaisen kuvan valaistusta. Kaipa mä kuitenkin ihan tyytyväinen olen kuviin, vaikka liian kriittinen olenkin :)

Shet-r Ilke

Torstaina (27.12.) käytiin äitin ja Lauran kanssa kaupungilla. Palautettiin terveyskeskukselle Lauralla lainassa ollut keuhkojen tilavuuden mittari (Lauralla siis epäillään astmaa, joten piti kahden viikon ajan puhallella siihen mittariin ja kirjata tulokset ylös) ja käytiin pankissa ja ruokakaupassa. Ilta menikin muistaakseni tv:tä katsellessa.

Perjantaina (28.12.) lähdin iltapäivällä tallille ja päätin ratsastaa Sirillä melko kevyesti. Itselle iski pieni flunssa, joten ajattelin olla rasittamatta itseäni kovin paljoa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat... Kentälle tullessa Siri huomasi Goldin, joka oli eilen tullut takaisin kotiin liisauspaikastaan, jonne lähti syksyllä. Siri haisteli ensin Goldia ihastuksissaan ja seuraavat kolme kierrosta kentän ympäri vain tuijotti Goldia ja yritti kävellä mahdollisimman nopeasti, että pääsisi taas haistelemaan ihanaa Goldia. Yhdessä vaiheessa Siri ehdotti jopa josko jalkautuisin ja antaisin sen hilpasta toiseen päähän Goldia haistelemaan. Sirin sivuloikka-pukki yritelmät eivät kuitenkaan mua hätkäyttäneet ja sen jälkeen päätinkin, että jos kerta tällä tuulella ollaan, niin sitten joutuu töihin. Vaadin Siriltä reipasta ravia ja ohjasin sen kentän keskelle, jossa lunta on enemmän kuin uralla, jossa se on jo tallautunut. Työskenneltiinkin sitten tunti hangessa, muuta en vaatinut, kuin reipasta eteenpäinpyrkimystä ja kaarreltiin välillä ympyröitä, välillä suoraan ja välillä kiemurrellen. Laukkaakin otettiin ja tunnin päästä alkoi Siri olla jo ihan hiessä, mutta niin oli kyllä kuskikin. Käveltiin siis loppukäynnit ja sitten Siri pääsi karsinaan. Hain vielä Kasteen sisälle harjattavaksi ja lähdin sitten kotiin.

19.12.2012
© Jenni Wallin

Lauantaina (29.12.) meillä piti olla ylä-aste aikaisten kaverien kanssa meetingi, mutta muilla ei ollut aikaa, joten Malla tulikin sitten vain meille. Oli ihan kiva nähdä Mallaa pitkästä aikaa, kun ei tule enää niin usein nähtyä kun molemmilla on omat menomme.
Ilta meni leffoja katsellessa ja dataillessa. Innostuin katselemaan joitain videoita Youtubesta ja bongasin pitkästä aikaa Simon's Cat -videoita, joista tämä on aina ollut suosikkini:


tiistai 18. joulukuuta 2012

Tonttuilua ja gramaanit

Maanantaina (10.12.) meillä oli aamusta ohjausharjoitus. Sanni, Kirsi, Neea ja Sofia pitivät tuntia ja me loput seurattiin ja etsittiin kehityskohtia. Tunnin jälkeen pidettiin taas yhteenveto ja kaikkea uutta tuli taas opittua. Alkaa tässä pikkuhiljaa jo itselle tulla hinku päästä taas testaamaan sitä ohjausta :D

Iltapäivällä meillä oli opinnäytetyötä, jossa vähän koottiin kaikkien tekstejä yhteen. Yo-11 esitteli meille oman opinnäytetyönsä, josta saatiinkin sitten inspistä alkaa tehdä power point esitystä meidän omasta opinnäytetyöstä. Sovittiin, että meidän luokka esittää opinnäytetyön 14.1. joten sitä ennen pitäisi vissiin kerätä kaikki tekstit lopullisesti kasaan ja tehdä power point esitys loppuun.

Illalla käpsyttelin iloisena ravitallille päin, aikeenani mennä valjaskerhoon, mutta tietenkin se oli juuri tämä viikko, kun valjaskerho oli peruttu. Tulipahan tehtyä pieni happihyppely.
Myöhemmin Tiia soitteli ja kyseli, lähdenkö kuvaamaan Ilken irtojuoksutusta. Lähdinhän mä ja vaikkei Ilkeä kauaa kiinnostanut juosta, tuli ihan kivoja kuvia. Kamera vain vähän temppuili, en tiedä johtuuko se pakkasista, vai suunnitteleeko se hajoavansa, kun siitä on nykyään tullut aika hidas. Mutta täytyy tosiaan toivoa, että johtuu vain pakkasista, koska en kuitenkaan vielä haluaisi uuttakaan ostaa ja huollossakin se vasta kävi.

Shet-r Ilke
Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina (11.-13.12.) oli normaalit 8-16 lukiopäivät ja etenkin keskiviikko iltapäivä tuotti tuskaa; viimeiset neljä tuntia matikkaa! Mutta siitäkin selvittiin.
Keskiviikkona (12.12.) Tiia pyysi illalla kuvailemaan, kun ohjasajoi Ilkeä. Kuvista tuli ihan kivoja, vaikka kauaa Tiia ei jaksanut esteiden välissä vääntää (molemmissa maneeseissa oli esteitä, joita ei saanut siirtää, joten tila oli vähän ahdas).
Shet-r Ilke
Perjantaina (14.12.) oli lukiota 8-14, jonka jälkeen lähdettiin Rimman kanssa ajelemaan kotia kohti. Kotona annoin koirille ruokaa ja etsin itsellenikin jotain syötävää. Kun äiti ja Jenni tuli kaupungista, lähdettiin äitin kanssa ruokakauppaan. Ja edistystä, kauppareissun jälkeen äiti totesi, että oli ensimmäinen reissu, kun ei pelännyt mun kyydissä ollenkaan. Onhan se ihan hyvä, että neljän kuukauden jälkeen ei enää pelota mun kyydissä.
Illalla lähdin vielä koirien kanssa lenkille ja päätin, että nyt kuntoillaankin ihan kunnolla! Kahlattiin meinaan koirien kanssa yksi auraamaton ~½ kilsan pituinen tienpätkä. Lunta oli paikoitellen mun polveen asti, joten koiraparat joutuivatkin kuntoilla ihan urakalla. :)

Lauantaina (15.12.) Ellu kävi isänsä kanssa tallilla, joten mulla oli kotipäivä. Lauantaina olikin joulukalenterissa aikataulupostaus, eli sieltä näkeekin lauantain puuhat :) Lyhyesti kerrottuna käytiin Jennin ja Lauran kanssa kaupungilla ja ilta meni lahjoja paketoidessa ja hiuksia värjätessä.

Sunnuntaina (16.12.) lähdettiin Jennin kanssa puolilta päivin tallille tarkoituksena ottaa vähän tonttukuvia. Harmittavasti alkoi pyryttää lunta vähän ennen kun lähdettiin, mutta jälkikäteen kuvia katsoessa totesin, että lumisade oli ihan kiva lisä. Harjailtiin siis Siri ja Kaste ja Siri sai tonttulakin päähänsä. Kasteelle meinattiin ensin laittaa poronsarvet, mutta päätettiin kuitenkin jättää laittamatta, koska ei löydetty mitään, millä oltaisiin saatu panta kiinni.

Tui tui, tonttuponi <3

Mentiin kentälle, päästettiin Kaste irti ja Jenni punttas mut Sirin selkään. Jonkun aikaa sitten tuuppailtiin siinä, ei mitenkään erityisen tosissaan, aikalailla ympäriinsä hölkkäilyä se oli :D Jossain vaiheessa päätin päästää Sirinkin irti ja siirtyä itse kameran taakse, kun Jenni valitti, ettei kuvista tule mitään kun sataa lunta. Ajateltiin, että annetaan Sirin vain käppäillä ympäriinsä rauhassa ja juoksutetaan vain Kastetta. Vähän aikaa se onnistuikin, mutta sitten Siri innostui lähtemään mukaan riehumaan. Mikäs siinä, hienoa liikettä esittelivät molemmat ponskit kun vähän innostuivat :) Eikä kuvatkaan kovin huonoja olleet, lumisateesta huolimatta. Vähän photoshoppasin pahimpia lumihiutaleita pois, mutta muuten kuvat olivat oikein hyviä :)
Loppuun käveltiin metsäpolku ympäri niin, että mä talutin Kastetta ja Jenni ratsasti Sirillä. Siri käyttäytyi oikein hyvin, mitä nyt teki yhden pienen sivuloikan, mutta mulla oli vissiin tarpeeksi tuima ilme, kun liike pysähtyi kun seinään, kun Siri tajusi mun tulevan Kasteen kanssa perässä :D

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin
(eipä muuten ollut erityisen käytännöllistä tuo liinan virittäminen, Kaste kun oli haluton seuraamaan ja Sirillä meni hermot Kasteen jatkuvaan kiehnäykseen :D )

© Jenni Wallin

Tui tui <3



Jostain syystä tykkään tästä kuvasta tosi paljon, vauhtia löytyy ja vaikkei Kasteen pää näykään kunnolla, on jotenkin tosi kiva kuva :D



Tässä on menossa joku Sirin väistämis liike :D


Tuleva ravuri!



Asenteella mennään <3


Puoli seitsemältä Rimma tuli hakemaan ja lähdettiin Harjua kohden. Sää oli aika kamala ja matka kesti melkein tunnin normaalia kauemmin. Päästiin kuitenkin ehjänä perille.

Maanantaina (17.12.) meillä oli aamulla yrittäjyyttä ja yritystaloutta. Tavallaan mielenkiintoista, mutta tuli vissiin edellisenä iltana valvottua liian pitkään, kun jälkimmäisellä tunnilla vähän nukahdin :D


Sukupostista pöllitty kuva :)
Iltapäivällä meillä oli pitkästä aikaa ratsastusta. Mä sain ratsukseni Lumin, jolla olen kerran aiemmin mennyt (eikä oikein ollut heppa silloin hanskassa...). Riemua lisäsi se, kun opettaja kehotti laittamaan gramaanit. Mä en ole koskaan ennen gramaaneilla mennyt, en edes kaksilla ohjilla ylipäätään. Oletin siis, että tunnilla tullaan rynnimään ympäri maneesia hallitsemattomasti ja mä oon ihan solmussa niiden ohjien kanssa... No en nyt ihan, otin tavoitteeksi, että heppa olisi edes melkein koko ajan hanskassa. Ja sehän oli. Mentiin tunnilla neljäsosa etuosankäännöksiä, ympyröitä ja vähän pohkeenväistöä. Lumi oli melkein koko ajan mun hallinnassa, yhdessä vaiheessa se kuumui vähän turhan paljon ja heitti aika hienon pukinkin, kun olisi halunnut laukata. Lopputunnista Lumi meni kuitenkin jo tosi hienosti, kun itsekin aloin ratsastaa pukista kimpaantuneena :D En sitten tiedä johtuiko gramaaneista vai olenko vain kehittynyt ratsastajana, kun Lumi tosiaan pysyi melkein koko tunnin ajan hanskassa. Enkä muuten ollut ihan solmussa niiden gramaanien kanssa. Alkuun oli hankaluuksia säätää ohjia sopiviksi ja koko ajan tuli huomautusta, että nivelohja roikkuu. Jossain vaiheessa kuitenkin hoksasin idean ja sain ohjat pysymään sopivina. Ihan mielenkiintoista :)
Illalla oli valjaskerho, jossa sain viimein suitset valmiiksi. Ja kyllä tuli hienot! Kuvaa laitan vasta joulun jälkeen, ettei Ellu vain näe suitsia, jos sattuisi jotain kautta tänne eksymään ;)

Tänään tiistaina (18.12.) meillä oli normaali 8-16 lukiopäivä. Eipä siinä ihmeempiä, tuskaa tuotti kolmen tunnin matikkaputki ja oikeastaan koko päivä. Plaah, missä olet motivaationi? :D Noh, huomenna ja torstaina vielä kahdeksan tunnin lukiopäivät ja sitten pääsee kahdeksi viikoksi joululomalle <3