lauantai 24. joulukuuta 2011

J O U L U L O M A !!! ja joululahja Siriltä...

Hann-t Dalice 09/2011
Keskiviikkona oli aamulla juoksutustunti ja mulla, Niinalla, Rimmalla ja Neealla oli hevosena Dalice. Dalice oli hoitaessa aika hermona, se steppas ja nosteli jalkojaan koko ajan ja onnistu potkasemaan Rimmaa. Juoksuttaessa se oli kuitenkin ihan kiva, vähän yritti ryöstää ja sai jarrutella vähän enemmänkin.
Juoksutustunnin jälkeen oli ruokinnan suunnittelua, jossa harjoittelimme ruokintalaskuja. Tuntui ihan helpoilta, ei sen monimutkaisempia kuin plus-, jako- ja kertolaskuja.
Sitten alkoikin JOULULOMA!!! <3 Tiia soitteli aamulla ja kertoi Hukkaselle olevan ihan ok, että tuun kyydillä. Niimpä kello 12 lastattiin Ilke ja Ilken kärryt koppiin ja lähdettiin ajamaan kohti Huhtisia.
Perillä purettiin Ilke kopista ja kannettiin tavarat talliin. Hukkanen lähti jatkamaan Helsinkiin hakemaan toista hevosta ja me hoidettiin Tiian kanssa Ilke ja järjesteltiin tavarat paikoilleen. Talli vaikutti tosi kivalta, ainakin ottaen huomioon sen olevan vain pieni neljän hevosen talli. Erillinen huone pesarina, paljon säilytystilaa ja isot karsinat. Kyllä siellä Ilken kelpaa asustella joululoma :)
Kun Tiia haettiin tallilta, pääsin kyydillä Porvooseen, jossa kävin Citymarketissa katselemassa viime hetken joululahjoja, kuitenkaan mitään löytämättä :D Sitten bussilla kotiin ja loppuilta meni syödessä, koneella ja tv:tä katsoessa :)

Torstaina lähdin aamusta äitin orjaksi kauppaan. Ostettiin paljon ruokaa, kyllä sitä nyt riittää joulun yli, ei kuolla nälkään :P
Lanka meni naaman yli ja korvien takaa
ja kahva roikkui päästä...
Sitten lähdettiin Ellun kanssa tallille, jossa meitä oli tarhassa vastassa Kaste porttikahva päässään roikkuen. Lanka ei ollut katki tai mitään, se oli vain onnistunut taiteilemaan sen naamansa yli ja korvien takaa, ilmeisesti heiniä aidan toiselta puolelta onkiessaan. Kiltisti se siellä seisoi odottelemassa, että hänet pelastetaan :D
Hepat jalkapesulle ja sitten Siri karsinaan harjaukseen ja Kaste käytävälle kavioiden vuolua varten. Siriä siinä harjaillessa Siri ei oikein tykännyt kun sen mahanalusta harjailin. Se nosti jalkaansa, niinkun sillä on tapana ja potku osui mua reiteen. Sirin ilme oli järkyttyny ku se tajus sen osuneen ja se pomppas taaksepäin ja jyräs siinä ohimennen Jennin jalan yli. Samantien se tuli kuitenki haistelemaan mua varovasti ja hamuilemaan mun kättä ja selvästi pyytämään anteeks. Eipä siinä mitään, hokki repäs housuihin reiän ja reidessä on tyylikäs mustelma. Alkuun potku ei ees sattunu, mut vähän ajan päästä alko kirvellä kivasti.




Tollanen mustelma siitä potkusta tuli...
Harjailin Sirin huolellisesti ja kun Kasteen kaviot oli vuoltu ja tossut sovitettu, lähin Sirillä ratsastamaan. Kenttä oli ihan jäässä ja kivikova, joten ratsastelut jäi käynniksi. Jenni teki meille tehtävärataa, puomilabyrinttejä, maapuomeja, pujotteluratoja yms. Lisäks mentiin Sirin kanssa etu- ja takaosankäännöksiä ja pohkeenväistöä. Siri meni tosi kivasti ja vaikka tehtävät oli suht yksinkertasii ja mentiin vain käyntiä, pysy Sirin mielenkiinto yllä just tehtäväratojen ansiosta. Oli kyl ihan kivaa vaihteluu tollanenki käyntityöskentely :)


Goldi ja Tuutikki 06/2011
Hoidin Sirin pois ja ennen lähtöä otettiin vielä Goldi pihatosta. Kuten arvelinkin, tällä kertaa se ei enää ollut niin helppo saada kiinni, mutta kun saatiin Tuutikki ja Tiitus pihattoon sisälle, se anto kiinni ja oli sen olonen, että "noniih, hoidetaas tää nyt alta pois...". Tällä kertaa en vienytkään sitä kentälle, vaan tallin pihalle. Goldi ei uhrannut ajatustakaan varsalleen, puhisi vain ihmeissään kun on viimeksi ollut tarhan ulkopuolella silloin kun se raspattiin joku pari kuukautta sitten. Tuutikkikin oli kuulemma vähän rauhallisempi, vähän se pyöri pihatossa ja yritti kurkistella oven yli, mutta oli kuulemma syönyt koko ajan. Varmaankin parin kerran jälkeen ei enää edes ole huolissaan äitistä, vaan ajattelee vain "jaaha, sinne se taas menee, kyllä se kohta takasin tulee".
Kotona käytiin äitin ja koirien kanssa lenkillä ja saunottiin ja syötiin herkkuja tv:n ääressä :P

Perjantaina lähdin Ellun kyydillä Porvooseen, jossa oli puoli tuntia aikaa ennen bussin tuloa, joten kävin vähän kaupoilla odotellessa. Mitään erikoista en löytänyt, mutta menipähän ainakin aikaa jonottaessa. Tallilla hevoset oli vissiin juuri saaneet päiväheinät, joten odottelin hetken ennen kun hain Sirin tarhasta. Ihmettelin kun se oli niin vaisu ja ei syönyt heiniäkään loppuun. Vesarissa sitten huomasin sen toisen etukengän valuneen taaksepäin ja kengän läppä oli painautunut kavioon. Nyppäsin kengän irti ja huomasin painauman olevan kosketusherkkä. Siri ei kuitenkaan kävellessään tai ravatessaan aristanut jalkaa. Soittelin Ellulle ja Ellu ehdotti, että soittaa Virvelle, joka oli eilen kysellyt jos Ellun oppilaista löytyisi joku, joka voisi ratsastaa Kipinällä. Hetken päästä Ellu soittikin takaisin ja kertoi, että Virvelle oli käynyt, mutta että Sirilläkin olisi hyvä ratsastaa, jos löydän tossun jostain tavaroiden joukosta.
Sh-t Kimman Kipinä "Kipinä" 02/2011
Niimpä lähdin ensin ratsastamaan Kipinällä, joka oli alkuun tosi hermostunut. Kun otin ohjat ja aloin ratsastaa pysähdyksiä ja voltteja käynnissä, se vähitellen rauhoittui. Vähän se selvästi yritti testailla mua, välillä askelsi vähän sillä lailla, että tunsi kuinka se suunnitteli jonkinlaista jäynää. Heti kun teki pari puoli pidätettä, se kuitenkin lopetti ja keskittyi taas. Enimmäkseen mentiin käyntiä, mutta muutama ravipätkäkin otettiin. Pyörittiin puoli tuntia kentällä ja olin kyllä tosi tyytyväinen. Jossain vaiheessa Kipinä kuuli kun Goldille heitettiin pihattoon rehut ja tajusi vissiin olevan ruoka-aika ja yritti tehdä jonkinlaisen syöksyn kentän toiseen päähän. Sirin loikat ovat kuitenkin sen verran nopeampia ja isompia, joten Kipinän syöksyilyyn ehti kyllä nopeasti puuttumaan ja sitten jatkettiin taas rauhassa. Se yritti syöksyä myös toisen kerran, mutta ei onnistunut silloinkaan. Niimpä jossain vaiheessa se pärskähti ja sen jälkeen se alkoi vähitellen rentoutua.
Siri 10/2011 (videolaatu)
Tästä näkee, että kyllä se Siri vähän on laihtunut :D
© Jenni Wallin
Lopettelin siihen, että Kipinä oli rauhallinen ja sitten vein sen talliin, hoidin pois ja siirryin Sirin luo. Olin löytänyt tossun, joten päätettiin lähteä kevyesti köpöttelemään kentälle, ettei Sirille jää liian monta vapaapäivää joulupyhien takia. Ensin ravattiin maasta käsin kierros kentän ympäri, että varmistin, ettei Siri onnu ja että pysyy kentällä pystyssä, vaikka tossussa ei olekaan hokkeja.




Tässä kuva 11/2011
© Jenni Wallin
Sirin kanssa ravailtiin vähän enemmän kuin Kipinän kanssa, mutta aika varovasti ja vain uraa pitkin niissä kohdissa, missä ei ole jäistä. Menin puolisen tuntia Sirinkin kanssa, alkoi jo aika lailla hämärtää, mutta se ei meitä haitannut. Vannoitin vaan Sirille, ettei saa tehdä mitään koikkaloikkia, kun tossussa ei ole hokkeja ja ei pysy pystyssä. Kiltisti Siri käyttäytyikin, vaikka tuuli aika paljon ja se katseli pimeydessä ohi menevää pyöräilijää ja lenkkeilijää lamppuinensa. Sitten eikun Siri talliin ja paljon herkkuja palkaksi hyvästä käytöksestä. Sitten bussilla kotiin ja kotona herkkujen syöntiä, koneella oloa ja tv:n katselua :)

Lauantaina eli tänään on siis jouluaatto ja meillä joulua vietellään ihan perheen kesken. Syödään paljon jouluruokia, avataan lahjat ja katsellaan tv:stä joulun ohjelma tarjontaa :D Hyvää joulua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Aai ihana Kaste, on siinäki yks houdini :-3 Ootko käyny maastossa, tiiätkö yhtään missä kunnos ne on? Voisin ajella pounin kans joku päivä sinne jos uskallan tulla Myrskyläntien yli!

    VastaaPoista
  2. :D En oo kyl vähää aikaa käyny maastos, oisko ollu viime kerta sillo ku Sirillä käytii ajelemas Siril ja se lähti vähä lapasest... Mut seki oli varmaa joskus marraskuun puolel :D Et en osaa sanoo yhtää mis kunnos ne on...

    VastaaPoista