torstai 9. elokuuta 2012

Kengitys on kivaa :)

Kengittäminen on kivaa puuhaa...
© Jenni Wallin

Jjuu, kävi tollanen pikku äksidentti keskiviikkona Hupatusta kengittäessä, nyt on sitten maanantaihin asti sairaslomaa.

Sh-t Paukku Pauliina 06/2012
Mutta aamu alkoi ratsastustunnilla ja ratsuna tällä kertaa Paukku. Harjoiteltiin samoja asioita kun tiistainakin eli keskityttiin paljon käynnin työstämiseen, että käynnin tahti muutu, jokunen pohkeenväistö tehtiin ja laukannostotkin käynnisä. Paukku oli tosi kiva, se vaan alkoi kyttäillä yhtä maneesin nurkkaa kun inttimiehet räjäytteli metsissä. Ja laukannostoissa kuumui aika paljon, mutta pysyi kuitenkin koko tunnin hyvin hanskassa, kun vain keskittyi ratsastamaan sitä huolella.
Tarkkailin taas jalkaani ja totesin vian olevan jossain lonkan alueella, koska puolessa välissä tuntia lonkkaa alkoi särkeä, kun koko tunnin keskityin väkisin kääntämään jalkaterää sisäänpäin. Siellä on todennäköisesti joku isompi jumi, joka nyt pitäisi jotenkin saada auki. Mutta tunnin loppua kohden särky alkoi kuitenkin hälvetä ja jalkakin oli paljon rennompi kuin alussa. Ei vielä tarpeeksi rento, mutta edistystä kuitenkin tapahtui. Kyllä se vielä tästä :)
Ruuan jälkeen oli sitten merkattu ajoa, saman opettajan, joka edellisenä päivänä jätti ilmestymättä paikalle. Selvisi siihenkin syy: opettaja ei ollut katsonut lukujärjestyksiä perjantain jälkeen ja nehän olivat muuttuneet sen jälkeen aika paljonkin. Noh, kuulemma tunnit pidetään joskus toiste :)
Sh-r Hupatus 05/2011
Meitä ruvettiin jakamaan porukoihin, kun juhlakärryt piti pestä ja Hupatus piti kengittää. Mä ja Rimma lupauduttiin sitten kengitys puuhiin. Täytyy kyllä sanoa, että tämä yksi "kengitystunti" oli opettavaisempi kuin koko kurssi silloin ykkösellä (terveuskeskusreissusta huolimatta). Meille neuvottiin miten itse voidaan kaviota maassa katsomalla nähdä miten kavio pitää vuolla, kun aiemmin meille on vaan tunneilla sanottu, että "vuole tosta, noniin, nyt on hyvä". Hupatus ei kylläkään ollut mikään helppo vuolla, kun se oli koko ajan nykimässä jalkoja alas. Itsepäisesti kuitenkin jatkettiin ja lopulta kolmen tunnin jälkeen oltiin tilanteessa, että toinen etunen (Rimman jalka) oli valmis ja mun jalasta jäljellä kaksi tai kolme viimeistä naulaa lyömättä. Just opettaja kehui, kuinka naulojen naputtelu sujuu kuin kokeneeltä kengittäjältä. Sain tämän toiseksi tai kolmanneksi viimeisen naulan lyötyä juuri niin, että se tuli ~puoli senttiä kaviosta ulos ja sitten Hupatus nykäisi jalkaa ja ilmeisesti kamppasi mut siinä samalla. Itse en ehtinyt tajuta muuta kuin, että nyt osui naula käteen. Todettiin, että haava on kyllä tikattava, joten lähdettiin ravitallin toimistoon etsimään sidetarpeita sillä aikaa kun opettaja ilmoitti toimistolle. Sitten eikun toimistolle odottelemaan taxia ja odotellessa toimistosihteeri täytteli vakuutuspaperit. Kun taxi tuli lähdettiin ajelemaan Haminan terveyskeskusta kohti. Rimma lähti mukaan.
Käsi siteessä...
© Jenni Wallin


Terveyskeskuksessa pääsin melkein heti toimenpidehuoneeseen, jossa hoitaja otti siteen pois ja desinfioi haavan. Sitten odottelinkin 20 min, jolloin Rimma tuli huoneeseen ja sanoi "niil on vissii jotai säätöö, se lääkäri jonka piti alottaa työvuoro nyt ei tullukkaa, joten nyt niitten piti soittaa takas se lääkäri joka lähti vähä aikaa sit...". Vajaa 45 min siitä, kun hoitaja oli lähtenyt, tuli lääkäri viimein ja tikkasi haavan. Sitten hoitaja laittoi siteen, antoi hoito-ohjeet ja sitten päästiin lähtemään. Käytiin tosin vielä pyytämässä lääkäriltä sairaslomaa, koska käsi tässä kunnossa ei ehkä ratsasteta. Sain siis saikkua maanantaille asti.
Sitten palattiin takaisin Harjuun, jossa totesin, että ehdin vielä viimeiseen bussiin Haminasta, joten Rimma sitten heitti mut Haminaan ja pääsin jo samana iltana kotiin.






Tänään torstaina lähdettiin sitten päivällä kaupungille (en voi edes kuskina toimia ton käden takii, angst :( ), jossa kävin autokoululla kyselemässä joko pikku-e:n ajolupa on tullut (ei ollut), jonka jälkeen käytiin Lindexissä (koska Laura välttämättä halusi), sitten käytiin Hesessä syömässä jätskit ja sitten käytiin vielä Cittarissa. Kotimatkalla käytiin vielä Vaihtokalusteessa tilaamassa meidän huoneeseen hyllykkö.
Käytiin Jennin ja koirien kanssa lenkillä ja myöhemmin käytiin vielä hypyttämässä niitä meidän "agiradalla", sillä aikaa kun äiti oli hevostelemassa Ellun kanssa ( :O ).

Teinpä muuten tuossa tiistai-iltana Pinjalle bannerin blogiin, kun niin nätisti pyysi :D Käykää toki katsomassa itse blogissa, vaikka tähän nyt bannerinkin laitan esille :)

Banneri Pinjalle :)


Kameraa edelleen ikävä, eipä ole mitään kuulunut. Nyt vain peukut pystyssä, että huomenna soittelisivat :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti