tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kuvailua, heppailua ja opiskeluakin

Kyllä taas aika lentää, varautukaa jälleen kilometripostaukseen, etenkin, kun kuviakin löytyy vähintäänkin riittävästi :D

------------------

Maanantaina (25.2.) käytiin päivällä äitin ja koirien kanssa lenkillä. Otin kuvia, kun oli niin kiva aurinkoinen sää ja koirat oli niin söpöinä <3 Nämä kuvat otin kuvankäsittelykurssin yhteen tehtävään, siksi saatte nyt ihailla vesileimattuja kuvia :)













Iltapäivällä vein äitin töihin ja suuntasin tallille. Tiia lähti mukaan kuvailemaan ja kuvia tulikin reilusti :) Ratsastin ensin Sirin kentällä. Tuuppailin ihan normaalisti, keskityin aika paljon omaan istuntaani ja lähinnä ohjan käyttöön, koska olen huomannut ratsastavani aivan liian paljon ohjalla. Siri meni tosi kivasti, vaikka oli aika hidas pohkeelle. Se kuitenkin kantoi itsensä kivasti ja liikkui tosi hyvin. Oli muuten tosi lämmin päivä, plussaa useampi aste, joten tuli sitten mentyä ensimmäistä kertaa tänä keväänä ilman takkia :)

© Tiia Forsell

© Tiia Forsell

© Tiia Forsell

© Tiia Forsell

© Tiia Forsell
Huomatkaa erityisen lennokas askel <3

© Tiia Forsell

© Tiia Forsell

© Tiia Forsell

© Tiia Forsell
Lopuksi Siri tuntui niin hyvältä, että päätin kysäistä, haluaisiko Tiia kokeilla Siriä. Siri meni ihan kivasti Tiiankin kanssa. Ravi oli kuulemma tosi kiva, mutta laukassa ei osannut istua.


Sirin jälkeen lähdettiin ajamaan Kaste. Ajeltiin ensin hiittimäen päälle ja Tiia nappasi jokusen kuvan meidän tullessa alas päin. Kasteella tuntui olevan sen verran paljon vielä virtaa, että päätettiin käydä vielä Röllissä, jossa Tiia otti vielä muutaman kuvan meidän tullessa takaisin päin. Lenkille tuli pituutta ~8km.

© Tiia Forsell

© Tiia Forsell

© Tiia Forsell

© Tiia Forsell

Hoidettiin Kaste pois ja lähdettiin kotia kohti. Illalla lähdettiin Jennin, Lauran ja koirien kanssa hakemaan äiti töistä ja matkalla käytiin mäkissä :P

Tiistaina (26.2.) vein äitin taas iltapäivällä töihin ja suuntasin siitä suoraan tallille. Lähdettiin Matin kanssa maastoon tutulla kokoonpanolla: mä Sirillä ratsain ja Matti Kasteella ajaen. Lenkille tuli pituutta ~7,5km. Sirillä oli koko lenkin ajan hirveä hinku päästä Kasteen ohi, mutta hyvin se kuitenkin pysyi perässä. Viimeisellä vähän reippaammalla pätkällä tultiin reipasta ravia Kasteen perässä, kun Siri yhtäkkiä astui vahingossa kärryjen "suksen" päälle, joka ilmeisesti otti aika pahasti neidin kunnian päälle, koska siitä seurasi ihan jumalattoman iso pukki! Sain kuitenkin kädellä kaulasta tukea, joten en edes horjahtanut. Ja hyvin jatkoi Siri ravilla vielä pukin jälkeenkin, todettiinkin Matin kanssa, että se kyllä varmasti pärjäisi ihan hyvin montéssa, kun ei se ole koskaan nostamassa laukkaa itsenäisesti, vaan vasta laukka-avut saatuaan. Siri on selvästi henkisesti ravuri ;)

Hyytelökakku, nams oli hyvää :P
Kotona innostuin ensin leipomaan uuden hyytelökakun. Tällä kertaa tuli siistimpi kuin viimeksi, vaikka jälkikäteen tajusinkin, että kakussa oli vähän ainesuhteet menneet pieleen, kun olin jossain vaiheessa unohtanut tuplata reseptin aineet :D Illalla lähdettiin Jennin, Lauran ja koirien kanssa hiihtämään. Ei jaksettu hiihtää mitään lenkkiä, vaan pyörittiin vain laskemassa mäkeä. Hiihtämisen jälkeen päätettiin vielä lähteä luistelemaan, joten luistimet mukaan ja Aliveckoskelle luistelemaan. Löydettiin varastosta jotkut mystiset luistimet, jotka olivat kokoa 40, joten luistelin hetken niillä. Ne kuitenkin painoivat jotenkin oudosti mun jalkaa niin, etten kyennyt kauaa luistelemaan. Vaihdettiin sitten Jennin kanssa luistimia ja sain taas ihanat äitin luistimet jalkaani. Niitäkään en kylläkään kyennyt pitämään jalassa kuin vähän reilut 5 min, kun oli pakko vaihtaa kengät jalkaan. Pyörin sitten hetken koirien kanssa jäällä ja päätin sitten lähteä kävelemään koirien kanssa vähän matkaa tietä pitkin. Kun tultiin takaisin, Jenni ja Laura olivat valmiita lähtemään. Suunnaksi siis mäkki (taas, hyi läskit!) ja sitten haettiin äiti töistä.


Keskiviikkona (27.2.) vein äitin aamulla töihin ja tulin kotiin lukemaan. Ensin oli tosin pakko ottaa 1,5h päikkärit :) Sitten jaksoikin lukea, vaikka välillä oli pakko keskeyttää lukeminen ja napsaista pari suloista kuvaa Dinasta ja Nanasta, kun ne nukkuivat niin söpösti <3 Mutta kyllä tuli myös luettua, ensimmäiset kaksi matikan kurssia tuli kerrattua ja kertauksen jälkeen ne ovat ihan ok:sti pysyneet vielä muistissakin :)
Lukemisen jälkeen meinasin lähteä koirien kanssa hiihtämään, mutta ensimmäisessä alamäessä kävi hassusti, kun sukset meni ristiin ja monosta lähti pohja irti (y) Niimpä lähdettiin vain pellolle kävelemään ja napsin koirista jokusen kuvan.

Kooste hauvojen söpöilyistä, jotka oli pakko kuvata <3

Näin lähti monosta pohja irti (y)






Koira vaiko jänis, paha sanoa :D


Kolmelta hain äitin töistä ja sitten tulin kotiin vaihtamaan vaatteet ja syömään (mäkkiruokaa... kolmatta päivää peräkkäin...). Lähdettiin tallille Jennin kanssa. Harjailtiin hepat huolellisesti ja päätettiin ottaa vähän rakennekuvia molemmista, kun meidän piti odotella, kun kentällä irtojuoksutettiin hevosia. Kaste ei alkuun meinannut millään suostua seisomaan paikallaan ja onnistui kaatamaankin mut, kun tallasi jotenkin mun jalalle niin, että se taittui. Siinä vaiheessa mulla paloi käämi ja Kastekin vissiin huomasi sen, kun seisoi loppu ajan paljon paremmin paikoillaan. Siri seisoi paljon rauhallisemmin, mutta se oikein ymmärtänyt poseerata kameraan kohti. Ja ongelmia tuotti myös se, että Siri on vissiin liian ratsu, kun ei meinannut osata seistä, kuin etujalat tasan :D Lopulta kuitenkin saatiin Siristäkin edustavat kuvat.

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Otettiin sitten Siri kentälle ja pidin Jennille vähän tuntia. Siri ei oikein keskittynyt ja juoksi vähän Jennin alta pois, mutta Jenni sai ihan hyvin korjattua istuntaansa, vaikka korjattavaa olikin paljon. Jennin jälkeen mä nousin Sirin kyytiin ja koitin vielä vähän tuuppailla. Siri vaan ei ollut aivan samaa mieltä, vaan alkoi juosta pidätteitä vasten ja keskittyminen oli ihan hukassa. Parikymmentä minuuttia yritin sitten tapella Sirin kanssa, mutta totesin lopulta, ettei siitä ole mitään hyötyä, kun Siri ei kiinnittänyt muhun mitään huomiota. Päästin sen sitten irti ja juoksutettiin sitä, kunnes se alkoi pikkuhiljaa hakemaan kontaktia muhun. Sitten oltiinkin niin kaveria, että!

Torstaina (28.2.) vein äitin taas aamulla töihin ja tulin kotiin lukemaan. Päätin pitää vapaapäivän tallilta, kun lukemista kuitenkin riitti. Kertasin seuraavat kaksi matikan kurssia ja tulin siihen tulokseen, että kolmoskurssi on kyllä mennyt ihan ohi, koska sen kertaamiseen meni paljon kauemmin aikaa, kuin muihin ja siltikin siellä on asioita, joita en osaa. Sen jälkeen tulikin pieni kahden tunnin tauko, kun eksyin vahingossa koneelle selaamaan blogeja (ai miten niin muka yritin vältellä lukemista :D). Sain kuitenkin neloskurssinkin kerrattua ja siitä jopa jäi jotain mieleenkin. Kolmelta hain äitin töistä ja loppuilta taisi mennä tv:tä katsoessa.

Torstain lounas :P

Kattokaa nyt, ei tän nähdessään voi olla keskeyttämättä opiskelua <3

Todisteita, että kirjat on olleet ainakin esillä :D + eväät :P

Perjantaina (1.3.) vein taas äitin aamulla töihin ja tulin kotiin lukemaan. Innostusta lukemiseen ei oikein ollut, mutta sain kuitenkin viimeiset kaksi kurssia kerrattua. Sitten istuskelinkin koneella tekemässä kuvankäsittelykurssin tehtäviä, kunnes piti äiti hakea töistä.
Syömisen ja vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasin tallille. Kävin ensin ajamassa Kasteen. Lenkille tuli pituutta ~5,5km. Kaste ehdotteli alusta asti jokaisen risteyksen kohdalla kotiin päin kääntymistä, joten tehtiin pari kotoa pois päin kääntymisharjoitusta, kun se on ollut Kasteelle viime aikoina aika kova paikka. Nyt se kuitenkin vain käännöksissä vilkuili taakseen, että "et kai sä oo tosissas?" ja jatkoi sitten kiltisti matkaa. Tie oli melko liukas ja Kasteen jalat lipsuivat jonkun verran, kun ei se hölmö oikein ymmärtänyt mennä tien keskellä, missä oli vähän lunta. Kovasti yritin sitä aina keskelle ohjailla, mutta kaipa se sitten on niin hurjan vaikeaa kulkea suoraan.

Ei mukamas ollut riittävästi kuvia tähän postaukseen, niin oli pakko ottaa vielä yksi lisää :D
Hoidin Kasteen pois ja lähdin ratsastamaan Sirin kentälle ilman satulaa. Ensimmäinen puoli tuntia meni ihan ok, keskittyminen oli vähän hukassa välillä ja jarruista sai muistutella vähän useampaan kertaan, ennen kuin viesti meni perille, mutta Siri kulki kivassa muodossa ja oli ihan kiva ratsastaa. Olin jo lopettamassa, kun Siri päätti säikähtää jotain mörköä ja siinä meni sitten keskittyminen. Seuraavat puoli tuntia sitten tapeltiin ja koitettiin löytää se keskittyminen sieltä takaisin. Jarrutkin toimi entistä hitaammin ja multa alkoi pikkuhiljaa mennä hermot. Kun kuitenkin sain itseni rauhoittumaan, alkoi Sirikin pikkuhiljaa jo vähän toimimaan ja lopeteltiin, kun saatiin vähän pidempi hyvä pätkä. Hoidin Sirin pois ja lähdin kotia kohti, umpijäässä. Oishan ne talviratsastushousut olleet tallilla, mutta kaipa mä oon liian optimistinen sen suhteen, että kyllä se kevät on tulossa...

Lauantaina (2.3.) yritin puhua äitiä mukaan tallille, mutta ei se innostunut. Niimpä lähdin yksikseni. Ajoin ensin Kasteen, lenkille tuli pituutta ~4,5km. Koska kaviot lipsuivat jo edellisen päivän lenkillä, eikä tänään ollut paljon parempi, päätin mennä pari kilsaa umpihangessa. Sielläkään ei kuitenkaan ollut kovin hyvä mennä, koska Kaste halusi välttämättä kävellä moottorikelkan jäljissä, jotka olivat jäätyneet ja paikoitellen pitivät ja paikoitellen eivät. Yritin ohjailla sitä pehmeämpään lumeen, jossa se aina heti ottikin ravia, kun oli helpompi liikkua.



Hoidin Kasteen pois ja suuntasin taas Sirin kanssa kentälle ilman satulaa. Tällä kertaa oli kyllä molemmilla keskittyminen ihan hukassa, joten en asettanut kovin kovia vaatimuksia, vaan lopeteltiin jo 20 minuutin jälkeen, kun hevonen kulki edes suht koht kuulolla ja tuntumalla. Lähdettiin sitten kävelemään loppukäynnit metsäpolulle, kuljettiin polku kahdesti ympäri. Siri piti alkuun hirveää kiirettä ja yritti ehdotella toisella kierroksella kotiin kääntymistä useampaan otteeseen. Toisen kierroksen lopussa sain sen kuitenkin jollain mystisellä keinolla rauhoittumaan ja tultiin jopa kotiin rauhallisessa käynnissä, eikä hosuen, kuten yleensä. Kaipa se Siri vain pelkäsi, että joutuu vielä kolmannen kierroksen menemään, jos ei rauhoitu :D




Sunnuntaina (3.3.) aloitin aamun lumitöillä. Oon yleisesti tykännyt lumesta, mutta kyllä nyt alkaa vähitellen tulla mitta mullekin täyteen. Lumitöiden tekokaan ei ollut kovin helppoa, kun lumen alla on kuitenkin jäätä ja isojen lumikasojen päälle oli aika haastavaa päästä, kun jalat lipsui joka askeleella. Pari kertaa tuli kaaduttuakin ja monesti jalat vain liukuivat, kunnes sääret kolahti lumikolaan. Ah, miten ihanaa... -.-'
Päivällä lähdin tallille ja matkalla nappasin Pinjan kyytiin. Päätettiin ottaa Siri ekana kuvattavaksi. Olin päättänyt jo edellisenä päivänä, että voitaisiin käydä pellolla, että saisi Siri vähän vaihtelua ainaiselle kentällä juoksemiselle. Siellä oli kuitenkin tosi huono mennä, lunta oli liikaa ja alla oleva lumi ei pitänyt niinkään paljon, kuin edellisellä kerralla. Kauaa ei siis menty siellä, vaan suunnattiin kentälle. Kentällä tuuppailin vielä kevyesti. Siri oli melko hidas, mutta kulki kuitenkin kivassa muodossa ja avut meni hyvin perille. Loppuun annoin vielä Pinjan kokeilla Siriä. Pinja tykkäsi Siristä ja totesi sen olevan ainakin tosi erilainen, kuin Dar :D

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

Sirin jälkeen otettiin Heppu kuvattavaksi. Pinja ajoi kentällä ja Hepulla tuntui olevan aika raviponivaihde päällä. Tulipahan ainakin lennokkaita ravikuvia :D Tässä muutama kuva Pinjan blogista pöllittynä:

Shet-r Hemil

Kaste sai pitää vapaapäivän, kun en lopulta keksinyt, mitä sen kanssa tekisi, kun oli niin liukasta. Niimpä harjailin sen ja suunnattiin sitten kotia kohti.

Maanantaina (4.3.) vein äitin iltapäivällä töihin ja suuntasin siitä suoraan tallille. Otin Kasteen sisään harjattavaksi ja sovitin sille tossuja. Kasteen vanhat tossut olivat kuitenkin liian pienet, joten ei auttanut kuin mennä paljas jaloin. Mentiin kentälle tekemään talutus harjoituksia ja pöllöilemään omiamme :D Juoksenneltiin vain ympäri kenttää ja pidettiin hauskaa. Kyllä se Kaste on niin suloinen <3
Kun Matti tuli, vein Kasteen talliin ja laitettiin Siri valjaisiin. Siristä huomasi kyllä heti, että ajamisesta oli ollut taukoa, koska se oli niin intona koko lenkin ajan. Lenkille tuli pituutta vajaa 10 km. Jokunen pätkä tultiin vähän reippaampaakin vauhtia, eikä tarvinnut edes kovin paljoa pyytää, kun Siri jo itse lisäsi vauhtia ja kyseli vain, että vieläkö saisi mennä kovempaa :) Lenkin jälkeen se vielä hölkkäili kotipihassakin, juuri sen oloisena, että jaksaisi vielä mennä toisenkin samanlaisen lenkin :D Tui tui, meidän ravuria <3
Illemmalla lähdettiin vielä Jennin kanssa kaupungille, tarkoituksena ostaa Jennille uudet luistimet. Ei kuitenkaan löydetty, kun ilmeisesti kaupat myyvät nyt kaikki talviurheiluvälineet puoleen hintaan pois ja luistimistakin löytyi kokoja ainoastaan 31 ja 41. Jouduttiin siis lähtemään tyhjin käsin. Käytiin vielä Cubuksessa, kun Jenni halusi ja sieltä tarttui mulle mukaan kaksi toppia.
Ehdittiin olla kotona noin tunti, kun piti lähteä vielä äiti hakemaan töistä.

Koska postauksessa ei selvästikään ole riittävästi kuvia, niin lopetetaan tähän ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti