tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vähän ponikoulua ja rento pääsiäisloma

Tiistaina (26.3.) meillä oli merkattu 8-14 Seppäsen ratsastustunteja. Aamulla kuitenkin rakennettiin rata ja seurattiin, kun Rimma uusi rata 2, josta sai keväällä hylätyn. Mä olin tietenkin kameran kanssa aktiivisena kuvaamassa ja Nipsu järjestikin jokusen hienon tilanne kuvan :D

Rp-r Night Magic

Rp-r Night Magic


Sh-r Kaprada 06/2012
Ruuan jälkeen päästiin sitten ratsastamaan ja mä sain ratsukseni Kaapon. Olen sillä mennyt vain kerran aikaisemmin (?), mutta tällä kertaa meni kyllä ehdottomasti paremmin. Kaapo on niin hauska putte, se on niin pieni ja suhaa menemään etuset meloen hirveää kiitoravia, jos pidätteitä ei saa läpi. Mä sain pidätteet ihan ok läpi ja Kaapo meni pätkittäin ihan kivassa muodossakin. Laukassa oli jarrut vähän hukassa, mutta enpä tiedä voiko sillä hevosella niitä jarruja edes löytää laukassa, kun nytkään ei ollut mulla mitään sanomista vauhdin säätelyyn :D Ei tehty mitään erikoista, kun maneesin ovi oli jäätynyt auki ja puolet hevosista kyttäili avonaista ovea. Saatiin tehdä melko vapaasti ympyröitä yms. Mullakaan ei ollut istunta enää niin hukassa, kuin edellisenä päivänä. Oikea jalka jännitteli turhia ja ei tykännyt pysyä paikoillaan, mutta muuten istunta näytti peileissä ihan ok:lta.


Ratsastuksen jälkeen käytiin vielä läpi työssäoppimisasioita ja saatiin sopimukset, jotka täytyy nyt mahdollisimman pian käydä allekirjoittamassa top-paikassa.

Keskiviikkona (27.3.) meillä alkoi aamu yritystaloudella, jossa laskettiin kuvitellulle yritykselle kokonaispääoma- ja rahoitustarpeita. Aika helppoja laskujahan ne ovat, joten kävi jo melkein aika pitkäksi.
Tauon jälkeen meillä oli taidetta ja kulttuuria, jossa sovittiin, että pidetään kurssi rentona ja riittää, kun tehdään jokin lopputyö ja käydään joku tunti leffassa Kotkassa. Pitäisi vielä keksiä työlle aihe, valokuva-pohjainen siitä ainakin tulee, mutta kun vielä keksisi sen aiheen :D
Ruuan jälkeen oli sitten yrittäjyyttä, jossa käytiin läpi yritysimagoa ja saatiin kotitehtäväksi tehdä suunnitelma, millaisen yrityksen perustaisi. Päästiin tunnilta jo puoli kaksi ja koska opettaja oli antanut viimeisen tunnin meille vapaaksi, tulikin tänään varsin lyhyt päivä. Pakko se on varmaan viimeistään ensi viikolla hakeutua kameran kanssa jotain kuvailemaan, ei tätä ehkä henkisesti jaksa, että istuu vain kaikki illat koneella mitään järkevää tekemättä.

Torstaina (28.3.) meillä oli aamulla yrittäjyyttä ja aloitettiin tunti menemällä tutustumaan Kaisan talliin, joka on toinen Harjun yksityistalleista. Kaisa sitten kertoili meille (hevosalan) yrityksen perustamisesta ja pitämisestä. Sen jälkeen lähdettiin luokkaan, jossa käytiin vielä jotain yrityksen perustamisjuttuja läpi ja sitten päästiin kotiin. Matkalla meinasin käydä Haminassa kaupassa, mutta K-kaupassa ei ollut parkkipaikkoja yhtään, joten päädyin jatkamaan matkaa ABC Amiraalille, jossa kävin ostamassa välipalaa.
Porvoossa hain äitin ja käytiin sitten mäkkärissä, jonka jälkeen vein äitin edellisen työssäoppimisen arviointikeskusteluun. Sitten hain Jennin ja odoteltiin yhdessä äitiä arviointikeskustelusta. Sitten käytiin kaupassa ja mentiin kotiin. Kotoa suuntasin vielä käymään Titin tallilla hakemassa Titiltä allekirjoitukset työssäoppimissopimuksiin ja sopimassa kesälomasta. Sitten suuntasin kotiin. Illallemmalla pyysin Jenniä ottamaan jokusen kuvan musta kameroiden kanssa, kun ei ne itse ottamani niin kovin hyviä olleet. Jenni saikin jokusen tosi kivan, täytyy katsoa koska tulisi inspiraatio väkertää jokin uusi banneri :)

© Jenni Wallin

Perjantaina (29.3.) vietin kotipäivää tv:tä katsellen ja ulkoillen. Hakkasin meidän patiolta melkein kaiken jään pois, heti näyttää paljon keväisemmältä ;) Käytiin myös Jennin kanssa juoksuttamassa koiria vähän tiellä. Syötiin ihan kunnon päivällinen alkuruokineen ja kyllä oli hyvää :P
Illalla käytiin vielä koirien kanssa lenkillä, äiti ja Jenni eivät tulleet Nanan kanssa yhtä pitkää lenkkiä, mutta me reippailtiin Dinan kanssa 4,5 km ja aikaa siihen meni ~50 min. Päätin, että voisi aloittaa lenkkeilyn Harjussa, niin ei olisi ihan rapakunnossa, kun työssäoppiminen alkaa. Saa nyt nähdä kuinka hyvin sen jaksan toteuttaa :D

Dina ja Dinan possu




Meidän pääsiäispöytä :P

Laura oli tehnyt koulussa tällaiset söpöliinit :D

Nams nams, tehtiin hyvä kakku :P


Kaste 03/2013
Lauantaina (30.3.) sain äitin ylipuhuttua mukaan tallille, joten päivällä lähdettiin ajelemaan tallia kohti. Otettiin Kaste ensin ajoon ja koirat saivat aluksi juosta perässä. Dina ei ollut kovin innoissaan asiasta, vaan oli sitä mieltä, että kun mekin istutaan kyydissä, täytyy hänenkin päästä :D Niimpä lopulta kyllästyttiin sen räksyttämiseen (Kaste tosin ei ollut millänsäkään) ja otettiin koirat kyytiin. Äiti oli ihan ihmeissään, kun Kaste niin kiltisti malttoi seistä paikoillaan, vaikka kesken lenkin pysäyttelin sitä useammankin kerran. Korvat vain pyörivät, että "mitä te nyt taas siellä sähläätte" :D Äiti ei halunnut koko matkaa olla kyydissä, vaan jättäytyi koirien kanssa kävelemään loppumatkaksi, joten päästiin Kasteen kanssa ottamaan vähän reippaampaakin pätkää. Virtaa tuntui ponilla olevan, joten mentiinkin röllin suora kahteen kertaan, kun tuntui neiti niin mielellään juoksevan, vaikka metsästä kurkkiva mönkijä vähän häiritsikin :D Laitoin sports trackerin päälle vain reippaampien pätkien ajaksi ja keskinopeus kilometrille oli 3.11. Sillä ei vielä koelähtöä päästä läpi, mutta toisaalta perässä oli koppakärryt ja tie ei ole ihan samanlainen kuin rata. Näin ollen siis oikein mainio aika, innolla kyllä odotan sitä, että viedään Kaste joskus radalle ja katsotaan sitten mitä vauhtia sieltä lähtee. Päivän lenkille tuli pituutta ~8 km.


Siri 03/2013
Kasteen jälkeen ratsastin Sirillä kentällä ilman satulaa vajaan tunnin. Ravissa Siri toimi tosi hyvin ja oli varsin rento, kuten myös hoitaessakin. Enpä muista koska viimeksi olisi saanut mahanalusta harjata ilman, että uhataan kaviolla :D Treenailin vähän K.N. Specialin asioita ajatuksena, että olisin loppuun mennyt koko radan. Laukassa tuli kuitenkin ongelmia, kun Siri päätti, ettei yhtäkkiä ymmärräkään mitään mitä pyydän. Siinä tuli sitten parikymmentä minuuttia hinkattua laukka siirtymisiä, kun ei neiti muka ymmärtänyt laukasta käyntiin siirtymistä lainkaan. Lopulta saatiin jokunen onnistunut laukka-käynti siirtyminen ja lopuksi vielä lävistäjän loppuun, joten päätin sitten lopetella siihen. Ravailtiin pari kierrosta kentän ympäri ja lähdettiin sitten vielä kiertämään metsäpolku äitin ja koirien kanssa loppukäynneiksi. Ja kyllä oli kivaa ratsastaa metsässä, kun hevonen ei ollut koko ajan hermoilemassa kotiin pääsyä, vaan löntysti rauhallisesti pysähtyen välillä nappaamaan jonkun risun suuhunsa. Kyllä on kiva, kun hevonen edes joskus toimii :)
Kun Siri oli hoidettu pois, suunnattiin mäkkäriin (hyi, läskit taas kaksi kertaa viikossa mäkissä :( ). Sen jälkeen käytiin vielä kaupassa ja koirat odotteli autossa niin kiltisti. Kaupan jälkeen lähdettiin kotiin.


Kaste 03/2013
© Jenni Wallin

Sunnuntaina (31.3.) lähdettiin päivällä Ellun kanssa tallille, Ellun kaverin lapset tulivat mukaan. Tytöt saivat hoidella Kastetta mun pitäessä siitä kiinni (harjattiin tarhassa, kun karvanlähtöaika ja ulkona lämpimämpi) Ellun harjatessa Siriä vähän loitommalla. Kaste ei kyennyt ymmärtämään, kun ei saanut mitään herkkuja, vaikka niin söpönä pusutteli ja hankasi päätään mun käteen :D
Laitettiin sitten Kaste valjaisiin ja Sirille satula. Ellu lähti toisen tytön kanssa kentälle Sirin kanssa ja mä otin toisen tytön Kasteen kyytiin ja lähdettiin ajelulle. Kaste meni tosi kiltisti, joten annoin myös kyytiläisen kokeilla ajamista. Kotiin päin löytyi vauhtia vähän enemmän, mutta ei mitään mahdottomia kuitenkaan. Pari kertaa autoin jarruttamisessa, mutta muuten pysyi Kaste hyvin lapsosenkin kätösissä :)
Tallin pihassa vaihdettiin toinen tyttö Kasteen kyytiin ja toinen pääsi ratsastamaan. Olin varma, että Kasteelta olisi tullut jotain sanomista uudelle lenkille lähtiessä, mutta se meni niin kiltisti ja tuntui lähinnä vähän pohtivan, että "eikös me juuri tultu täältä?". Annoin siis toisenkin tytön ajaa Kastetta ja tällä kertaa tultiin kotiinkin vähän rauhallisemmin, vaikka sitten ei oltaisikaan maltettu kävellä lainkaan loppumetrejä.
Päivän rennolle lenkille tuli pituutta yhteensä ~7 km.
Ilta meni Lauran kanssa lautapelejä pelaillessa :)



Maanantaina (1.4.) oli kotipäivä, joka alkoi tv:n katselulla ja laiskottelulla. Päätettiin kuitenkin lähteä iltapäivällä koirien kanssa lenkille ja saatiin äitin kanssa Laurakin suostuteltua mukaan. Mentiin eri suuntaan kun yleensä lenkkeillessämme, Ellu oli kertonut äitille jostain peltoreitistä, jossa on hyvä juoksuttaa koiria vapaana. Niimpä pienen pohdiskelun jälkeen löydettiin oikea reitti. Kamera (jonka muuten vkl nimesin Maikiksi, älkää kysykö :D ) oli tietenkin mukana ja koiria tuli kuvailtua. Oli kyllä tosi kiva lenkki, kiva löytää uusia reittejä :) Lenkille tuli pituutta ehkä ~4 km.
Illemmalla oli sitten lähtö Harjuun Rimman kyydissä.

Näin ulkoilutetaan koirat ja laiska pikkusisko :D
© Äiti


Dina heti haukkumassa, että mitä ihmettä se mamma tekee, kun yhtäkkiä innostui juoksemaan :D


Yhäki on hiuka pitkät kynnet :D


Löydettiin hirvenmetsästys torni (mikälie) ja hetihän sinne oli kiivettävä, Dina tosin ei ollut kovin mielissään, kuten ilmeestä näkyy :D
© Arja Wallin

Tänään tiistaina (2.4.) meillä alkoi päivä yrittäjyydellä ja käytiin läpi liiketoimintasuunnitelman runkoa ja SWOT-analyysia. Tauon jälkeen oli yritystaloutta ja aiheena rahan hinta sekä yrityksen palveluiden hinnoitteluun liittyvät asiat.
Ruuan jälkeen meillä piti olla ratsastusta, mutta vain loppukokeita uusivat pääsivät ratsastamaan ja me loput jäätiin tekemään torstain ohjausharjoitukseen tuntisuunnitelmaa, aiheena pohkeenväistö. Ihan hyvä suunnitelma saatiinkin aikaiseksi, tosin tehtävä oli Seppäsen mielestä liian haastava ohjaajille, kun olisi pitänyt kyetä katsomaan sekä ravipuomeja että laukkaympyrää samaan aikaan. Noh, eriytettiin ravi- ja laukkatehtävä, niin sitten oli hyvä.
Meillä loppuikin sitten koulu jo kahdelta, jonka jälkeen kävin pesemässä pyykkiä ja kävin lenkillä. 6,5 km tuli lenkkeiltyä, enimmäkseen menin kävellen, mutta muutaman hölkkäpätkän otin väliin. Tulin vain siihen tulokseen, että mun kunto on kyllä melko huono, kun puuskutin jo ensimmäisen kilometrin jälkeen, vaikken edes vielä ollut hölkännyt. Noh, pikkuhiljaa tässä nyt kuntoa kasvattamaan, on tässä nyt kuitenkin 6 vkoa vielä työssäoppimisen alkamiseen.

Tällä viikolla jäi random-kuvien räpsiminen välistä, joten tässä viime viikkoinen maisemakuva :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti