maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kolmen viikon kuvapainotteinen postaus :D

Nyt ensi alkuun suuret pahoittelut blogin hiljaisuudesta, mutta kotona ollessa en vain ehdi istua koneella niin kauaa, että saisin postauksen aikaiseksi. Nyt mulla on kesäkuu lomaa, mutta en uskalla luvata sen muuttavan blogin postaustahtia. Yritän kuitenkin pyrkiä siihen, että saisin aikaiseksi edes yhden postauksen per viikko.

Nyt, koska postattavana on kolmen viikon kuulumiset, tulee postaus hieman erilaisena. Ensin kerron yleisesti työssäoppimisesta ja sitten kertoilen niitä kuulumisia, mitä nyt muistan (= kuvien ja Sirin ja Kasteen päiväkirjojen perusteella). Varoitan nyt etukäteen valtavasta kuvatulvasta, melkein voisi sanoa tätä kuvapostaukseksi :D

Kesä on selvästi tullut, tällaista näytti auton lämpömittari eräänä päivänä Mäkin pihalla syödessämme :D

Ensinnäkin, maanantaina (13.5.) alkoi työssäoppiminen, työssäoppimispaikkanani toimii siis Koivumäen tila. Olen tehnyt 7.30-15.30 päivää, johon kuuluu ihan perus tallitöitä: hevosten ruokkimista ja tarhaamista, karsinoiden siivousta ja pihojen siistimistä. Lisäksi aina päivästä riippuen, ollaan pesty tallin ikkunoita, lapioitu kentän laidalta ylimääräisiä hiekkoja keskemmälle ja hevosia on tullut varustettua ja purettua Titille useampana päivänä.
Tiistaina (14.5.) ja torstaina (16.5.) pääsin maastoon Titin kanssa. Mun pitää suorittaa maastonäyttö työssäoppimispaikalla, joten Titin on hieman esiteltävä maastoja mulle. Molemmilla kerroilla ratsastin Titin koulutammalla Vakkiksella. Se tuntui hirmu isolta Sirin jälkeen, mutta oli kyllä tosi kivan tuntuinen. Ei tarvinnut kuin vähän ottaa ohjaa tuntumalle ja pitää pohjetta kiinni, niin se haki jo muotoa.
Torstaina (23.5.) verryttelin Vakkiksen Titille, jolloin pääsin vähän testailemaan, kuinka se toimii kentällä. Se ei ollutkaan ihan niin helppoa, enkä oikein ehtinyt löytää oikeita nappuloita, millä Vakkiksen olisi saanut toimimaan. Pätkittäin meni ihan hyvin, mutta siinä se.
Perjantaina (31.5.) pääsin taas maastoon Vakkiksella, mentiin sama lenkki kuin viimeksi, tosin otettiin pari ravipätkää enemmän, kuin edellisellä kerralla. Hyvin meni :)
Työ on ollut raskasta, mutta tosi kivaa. Olen viihtynyt Koivumäellä tosi hyvin, ihmiset ja hevoset (+ tietty koirat) ovat kaikki mukavia. Kuntokin on selvästi kasvanut, ensimmäiset pari iltaa olin ihan loppu ja teki mieli vain nukkua koko ilta, mutta ensimmäisten päivien jälkeen on alkanut jaksaa tehdä illalla muutakin kuin nukkua :D
Kovin paljoa en ole ehtinyt kuvailemaan töiden ohella, mutta tässä jokunen räpsy:

FWB-t Rocil

FWB-t Roshita

Sh-r Pikku-Eemeli

Tallimestari Niinan Zorro-koira aamujumpalla (pomppii karsinan oven ylle, kun se joutuu karsinaan kahvitauon ajaksi )

Piian super söpö varsa <3

Piian varsa

Keskiviikkona (15.5.) Musti ja Mirri järjesti Porvoossa koirien match shown, johon päätettiin lähteä Nanan ja Dinan kanssa. Dina sai punaisen nauhan ja Nana sinisen. Punaisten kehässä Dina ei kuitenkaan kauaa päässyt olemaan, kun sillä meni keskittyminen, kun tuomari lähti liikkeelle. Tuomari oli liian tuttu henkilö, kasvattaja meinaan. Nana pääsi toiselle kierrokselle punaisten kehässä, mutta tippui kuitenkin ennen kärkisijoja. Molemmat koirat käyttäytyivät todella hyvin ja oltiin kyllä ylpeitä meidän hauveleista, vaikkei kovin hyvin pärjättykään :)

Dinaa stressasi vähän liikaa kuvaustilanne, mutta Nana osasi olla vähän kuvauksellisempi :)

Torstaina (16.5.) kävin töiden jälkeen tallilla. Ensin meinasin mennä kentälle ilman satulaa, mutta Saila pyysi mukaan maastoon, joten lähdettiin Sailan ja Leevin kanssa. Siri oli jo päivällä käynyt maastakäsin kävelyllä ja oli selkeästi sitä mieltä, että se oli riittävästi liikuntaa. Satuloidessa se ei meinannut päästää mua ollenkaan laittamaan satulaa vaan katsoi vain sen näköisenä, että "vie se pois, mä oon jo liikkunu tänään". Maastossa mieli kuitenkin muuttui, kun mentiin vain ~4,5 km lenkki käyntiä ja matkalla Siri sai syödä vähän ruohoa tien vieriltä. Oli kyllä ihan kiva lenkki ja ponikin oli kerrankin tyytyväisenä koko lenkin :)

Lauantaina (18.5.) käytiin Ellun kanssa tallilla. Otettiin molemmat hevoset kentälle ja Ellu kokosi meille vähän esteitä hypättäväksi. Jossain vaiheessa Kaste innostui pukittelemaan ja riehumaan enemmänkin ja siinä ohimennen tuli hypättyä jokunen estekin. Siri ei ollut lapsen riekkumisesta millänsäkään vaan jatkoi tasaista vauhtia :D Tehtiin melko lyhyt, mutta tehokas estetreeni, tavoitteena oli pitää reipas vauhti yllä ja saada siistejä hyppyjä. Kun tavoitteeseen päästiin, lopeteltiin ja Siri sai loppuajan vain hengailla kentällä.
Kaste pääsi vielä riehumisen lopuksi ratsuhommiin, tällä kertaa Kaste ei ollut hetkeäkään jännittynyt. Kiltisti käveli kenttää ympäri moneen kertaan, tosin ainoana miinuksena oli se, että se oli koko ajan kerjäämässä Ellulta nameja. Hienosti kuitenkin meni!
Illalla Ellu tuli vielä käymään meillä iltaa istumassa. Vähän ennen puoltayötä tuli kunnon ukonilma ja viedessäni Ellua nykimään johtoja seinästä nähtiin kyllä niin hieno salama, että melkein teki mieli lähteä ulos kuvailemaan salamoita. Sen verran kuitenkin ukkosta kunnioitan, että en sitä lähtenyt tekemään :D
Päivällä ehdin kuitenkin kuvailla vähän Nanaa ja Dinaa ja muutama taiteellinenkin ruutu ilmestyi kameran eteen :P






Nanan lempipaikka = rappusten yläpäässä lököttely :)




Sunnuntaina (19.5.) Savijärvellä järjestettiin Shetlanninponien rotunäyttelyt, johon sitten lähdin Heppua kuvailemaan. Olin tällä kertaa tylsä, enkä jaksanut kuvailla muita poneja, kuin Hepun luokissa meneviä. Kuvia kertyi kuitenkin kiitettävä määrä niinkin, käsittelemättömänä niitä taisi olla jotain kuutisensataa, lopuksi reilu 200. Täältä voi katsoa kaikki kuvat, alla kooste omista suosikeistani :)

Ylhäällä vasemmalta oikealle: SMK Sointu, Hemil, Gaterley Golden Actress
Alhaalla: Picala's Morning Star (vas ja keskellä), Hemil (oik)
Illalla kävin vielä tallilla ratsastamassa Sirin. Kevyesti ratsastin Sirin läpi kentällä, mutta koska oli niin kuuma, en jaksanut kovin kauaa jäädä sinne koulua hinkkaamaan. Sirin mentyä puolisen tuntia hyvin päätin lähteä vähän käymään maastossa. Mentiin ~4,5 km lenkki, mennessä pidin yllä melko reipasta vauhtia, laukkaa ja ravia. Takaisin tullessa tultiin enemmän käyntiä, kun Siri tuntui sen verran säpsyltä. Hienosti kuitenkin meni lenkki ja loppumatkasta Siri malttoi jo vähän rentoutuakin.


Tiistaina (21.5.) sain Lauran taas mukaani tallille illalla. Käytiin ajamassa ensin Kaste. Mentiin melko reipas ~9 km lenkki. Otettiin pari vähän reippaampaakin pätkää, kun Kaste tuntui varsin virtaisalta. Sports Trackersin mukaan max nopeus oli 31,2 km/h. Kaste meni tosi hienosti ja oli lenkin jälkeen aika hikinen, joten pääsi vielä pesulle. Pesun jälkeen se sai syödä vähän ruohoa kuivatellessaan.

Ensin piti ryysätä tarhaan, kun oli muka pakko päästä piehtaroimaan, vaikkei kuitenkaan mennyt....

Sitten pääsi syömään vähän vihreää :)
Kasteen jälkeen mentiin vielä ratsastamaan Siri. Ratsastin sen taas kevyesti läpi, alkuun oli keskittyminen ihan hukassa, mutta loppua kohden parani. Loppuun tuli ihan hyviäkin pätkiä ja hevonen alkoi jo vähän rentoutuakin, joten uskalsin päästää vielä Laurankin ratsastamaan. Laura halusi harjoitella keventämistä, joten saivat mennä liinan päässä ravia. Pari laukkapätkääkin Laura uskaltautui ottamaan. Hienosti meni ja Sirikin osasi käyttäytyä. Lopuksi käytiin vähän syöttelemässä Siriäkin.


Torstaina (23.5.) käytiin Ellun kanssa illalla pesemässä molemmat ponit. Haluttiin pestä ne kerran ennen laitumelle menoa, edellinen pesu kun taisi olla edellisenä keväänä :D Molemmat osasivat käyttäytyä pestessä oikein hyvin ja pääsivät palkaksi syömään vähän vihreää.

Perjantaina (24.5.) sain Jennin mukaani kuvailemaan tallille. Ensimmäisenä bongattiin Mandy varsansa kanssa tarhassa, joten täytyihän sitä pysähtyä vähän kuvailemaan, kun kamerakin sattui olemaan kädessä.

Lv-o Unbeatable Emerald

Lv-t White Diamond ja lv-o Unbeatable Emerald

Lv-t White Diamond ja lv-o Unbeatable Emerald

Lv-t White Diamond ja lv-o Unbeatable Emerald

Lv-t White Diamond ja lv-o Unbeatable Emerald
Varsakuvailujen jälkeen laitettiin Siri kuntoon. Siri oli ilmeisesti saanut jonkin allergisen kohtauksen tai jotain, koska sen mahanalus oli ihan näppylöillä. Niimpä päätettiin mennä ilman satulaa, kun näpyt kuitenkin tuntuivat vähän aroilta. Halusin satulattomuudesta huolimatta ottaa muutaman hypyn ennen laitumelle muuttoa ja Jennihän siitä sitten innostui. Mä olin ajatellut yhtä pientä kavalettia, jota oltaisiin hypätty muutamaan kertaan, mutta Jenni teki meille kolme estettä ja innostui kantamaan esteiden sekaan auton rengasta, pressua ja ämpäreitä. Niimpä sitten hyppäiltiin vähän erikoisesteitä. Jokaista estettä Siri vähän kyttäili ja toisille esteille tuli ensin kielto, mutta hyvin se sitten hyppäsi, kun kuskilta tuli riittävän jämäkät avut :) Ensi jännityksen hälvennyttyä Siri oikein innostui ja hyppäsi normaalia kummallisempia esteitä oikein mielellään. Selvästi se kuitenkin huomasi, ettei mulla oikein ilman satulaa ollut tasapaino ihan yhtä hyvä kuin satulan kanssa, koska joka esteen jälkeen se veti päätä vähän alemmas ja köyristi selkäänsä, jos sen kuskin saisi vaikka jalkautumaan :D Hyvin kuitenkin pysyin selässä, vaikka pari läheltä piti -tilannetta tulikin :D Jenni otti vain videota, joten tässä muutama pysäytyskuva, videon editoin joskus paremmalla ajalla ja laitan kyllä tänne näytille :)

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin
Lopuksi Jenni ratsasti vielä Sirillä ja innostui myöskin hyppäämään pientä kavalettia. Ihan hyviä hyppyjä nekin saivat, mutta eräs hyppy päättyi ikävästi Jennin tippumiseen. Siri säikähti autoa ja otti pienen spurtin, hyppäsi esteen, Jenniltä meni tasapaino ja Jennin tyylikkäästä apina-riippumisesta huolimatta Jenni muksahti maahan. Ja kamera ei tietenkään ollut valmiina, kun kiiruhdin heti tilanteen alussa kentän keskelle aikeenani pysäyttää Siri ennen Jennin tippumista :D Mutta oli kyllä tyylikäs laskeutuminen :) Eikun Jenni takaisin selkään ja pienen rohkeuden keräämisen jälkeen tulivat vielä kavalettia niin ravissa kuin laukassakin pariin kertaan.

Tui tui, poni <3
Sirin jälkeen hain Kasteen ja treenailtiin vähän näyttelyitä varten. Kasteella oli keskittyminen ihan muualla, kun kentällä oli kaksi muuta hevosta ratsain. Pienen työstön jälkeen Kaste kuitenkin muisti, että mäkin olin paikalla ja tuli ihan hyviä käynti- ja ravipätkiä ja loppuun malttoi vielä poseerata Jennille rakennekuviinkin.

© Jenni Wallin

Ei oo ihan keskittyminen parhaimmillaan...
© Jenni Wallin

Tässäkin kyyläillään muita hevosia
© Jenni Wallin

Kuuroudesta seuraa peruutus
© Jenni Wallin

Ja kun vähän edes malttaa keskittyä, tulee kehuja
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin
Vein Kasteen takaisin talliin ja sitten pääsin vielä testailemaan Riiaa. Saila ehdotti sitä jo edellisenä torstaina maastolenkillä, joten täytyihän sitä Riiaa käydä kokeilemassa. Ihan hauska ja tosi herkkä tapaus, selvästi reagoi siihen, kun mulla on paha tapa roikkua sisäohjassa. Riia oli tosi erilainen kuin Siri ja sitä piti ratsastaa tosi erilailla, joten alkuun se tuntui tosi haastavalta. Loppuun aloin kuitenkin löytää oikeat nappulat ja tuli tosi hyviä pätkiä. Tosi kiva ja opettavainen hevonen, voisihan sitä toistekin testailla ;)

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Hups, välillä kävi näin....
© Jenni Wallin

Mutta sitten alkoi sujua :)
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Ja väistöjähän ei tehty yhtään tarkoituksella :D
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Maanantaina (27.5.) kävin töiden jälkeen laitumella poneja moikkaamassa. Sirin kanssa lähdettiin maastoon, mistä ei alkuun meinannut tulla yhtään mitään, kun Siri ja Kaste vain koko ajan huusivat toisilleen. Kun päästiin metsäpolulle, Siri kuitenkin rauhoittui ja malttoi jo vähän keskittyäkin. Polun loppupäässä onnistuttiin eksymään, kun polku päättyy hassusti ja loppupätkä pitää löytää itse. Moneen kertaan ollaan hortoiltu metsässä aiemminkin juuri samasta syystä, niin Sirin kuin Goldinkin kanssa. Mä en vaan opi mistä se polku jatkuu :D Löydettiin kuitenkin takaisin tielle ja päätettiin jatkaa vielä vähän matkaa kotoa poispäin tietä pitkin. Vastaan tuli traktori kyntökoneen kanssa, jonka ohi talutin Sirin. Siri kuitenkin vain katseli hämmentyneenä, että "pitäiskö tota muka pelätä" :D Mutta parempi ottaa varman päälle :) Loppumatka meni oikein hyvin, kuten oikeastaan koko lenkki. Harmittaa, kun en muistanut laittaa Sports trackeria päälle, olisi ollut mielenkiintoista katsoa kartalta meidän metsähortoiluja :D En osaa arvioida paljon matkaa kertyi, mutta tunti meillä meni lenkillä ja suurin osa lenkistä mentiin kuitenkin käyntiä.
Sirin jälkeen otin vielä Kasteen. Tarkoituksena oli mennä vähän taluttelemaan sitä, mutta pelkästä paikallaan seisomisesta harjaamisen ja etenkin kavioiden oton ajan tuli sellainen tappelu, että melkein tunnin päästä saatuani Kasteen hetkeksi seisomaan paikallaan jalka ylhäällä päätin jättää päivän harjoitukset siihen ja palauttaa ponin laitumelle. Siinä Kasteen häseltäessä onnistuin jättämään sormeni narun ja puun väliin, joten tallitöidenkin tekeminen on ollut varsin mielenkiintoista, kun vasen käsi tuntuu jyrän alle jääneeltä...

Siri on ollut kaksi päivää laitumella ja jo alkaa maha kasvaa...


Possujono :P

Sirillä varsin epäluuloinen ilme: "mitä sil ny muka viel on, mähä kävin jo lenkillä..."



Keskiviikkona (29.5.) suuntasin taas illalla töiden jälkeen laitumelle, tällä kertaa otin Kasteen käsittelyyn ensin. Oli vissiin edes osittain mennyt toissapäiväisen tappelun viesti perille, koska harjatessa Kaste osasi seistä paikoillaan. Kavioiden nostamisesta saatiin vähän neuvotella, mutta lopulta sekin onnistui ja päästiin lähtemään maastakäsin kävelylle. Mentiin vain lyhyt, ehkä 1,5-2 km lenkki lähimetsässä ja lähiteillä. Metsässä oli vaikka mitä jännää (kuten tukkeja), joille piti puhista ja tiellä piti pysähtyä pitkäksi toviksi ihmettelemään lampaita. Lenkki meni kuitenkin hyvin ja tällä kertaa palautin Kasteen laitumelle varsin paljon parempi tuulisena kuin toissapäivänä.

"Mitä noi määkijät tuolla on?!?"

Seuraavaksi oli Sirin vuoro, päätin olla vähän uhkarohkea ja suunnata läheiselle kentälle. Siri oli melko säpsy alkumatkasta ja meinasi heittää ympäri jo ensimmäisen kilometrin aikana, kun tien vieressä meni tosi pelottava aita ja mutkan takaa näkyi hurja koira. :D Päästiin kuitenkin jatkamaan matkaa ja muutama autokin ohitti meidät ihan ongelmitta (talutin aina auton tullessa vastaan). Ennen kenttää on laitumella islanninhevosia, joille piti hirnahdella ihan urakalla. Kentällä Siri ei sitten malttanutkaan keskittyä lähes ollenkaan, kun piti vain huudella muille hevosille. Parikymmentä minuuttia koitin jotain koulua vääntää, mutta lopulta päätin lopetella suht hyvään pätkään. Kotimatka sujui oikein hyvin, yksi vastaantuleva autokin ohitettiin ihan selästä käsin ilman mitään pomppuja. (Sirillähän on aina välillä tapana hypätä poikittain tielle auton tullessa, siksi olen ehkä vähän ylivarovainen autojen suhteen)

Kotia kohti :)
Lauantaina (1.6.) alkoikin sitten jo kesäloma. Aamulla käytiin Jennin kevätjuhlissa ja täytyy kyllä sanoa, että oli pienoinen järkytys joutua käymään vanhalla ylä-asteellaan.
Iltapäivällä lähdettiin Lauran kanssa käymään laitumella. Otettiin ensin Kaste ajoon. Se osasi nyt jo seistä tosi paljon kiltimmin paikoillaan ja kaviotkin nousi ihan tappeluitta. Käytiin kevyt ~5 km lenkki, yksi vähän reippaampi pätkä otettiin. Kaste kyttäili ja puhisi melko paljon, mutta edellisenä päivänä oli kuulemma ollut hyvä, että se oli tiellä pysynyt kun kaikki oli niin hurjan jännää :D Kaste meni tosi hienosti ja Laurakin sai hetken ohjastaa Kastetta :)

Kaste ja Laura :)

Minä: "Nyt poni hyvä poseeraus, että saadaan edustava kuva blogiin"
Kasteella on näköjään eri mielikuva edustavasta... :D
"Kaveriiit!"

"Pakko käydä ensin piehtaroimassa..."

"Mä tuuun!"
Kasteen jälkeen satuloitiin Siri ja ratsastettiin sillä samalla laitumella muiden kanssa. Oli tosi kuuma, joten en jaksanut kovin kauaa ratsastella, kun Sirilläkin oli keskittyminen enemmän laumassa kuin mussa. Parikymmentä minuuttia kuitenkin ravailtiin ja laukkailtiin ristiin rastiin laitumella, Kaste tiiviisti Sirin perässä koko ajan :D Lopuksi Laura pääsi ratsastamaan, otin Sirin taas liinaan. Ongelmana vain oli, ettei laitumella ollut riittävän isoa tasaista kohtaa, jossa olisi voinut juoksuttaa, joten ympyröistä tuli vähän mielenkiintoisia. Laura oli kuitenkin tyytyväinen, kun sai ravailla ja harjoitella keventämistä. Siri käyttäytyi oikein hienosti ja sekä ratsastaja, että hevonen vaikuttivat tyytyväisiltä.

"Nytkö se Kaste tuli takaisin?"


Fidelma tykkää rapsutuksista :)

Illalla lähdettiin vielä koko perheen voimin elokuviin. Käytiin katsomassa Hangover III, oli kyllä tosi hauska leffa :D



Tänään sunnuntaina (2.6.) meidän serkku Hanna tuli käymään. Hanna pyysi päästä ratsastamaan, joten lähdettiin laitsalle. Siriä ei olisi lainkaan kiinnostanut lähteä laitumelta, mutta antoi kuitenkin kiltisti kiinni ja saatiin raahattua vastahakoinen ratsumme harjauspaikalle :D Mentiin tällä kertaa toiseen laidun lohkoon ratsastamaan, kun edellisenä päivänä muut hevoset olivat kuitenkin vähän turhan paljon edessä. Mä ratsastin ensin, tsekkailin vähän millä tuulella Siri on. Alkuun ei meinannut keskittyä lainkaan, mutta kun käytiin laitumen toisessa päässä kurkkimassa kavereita, alkoi Siri vähän rentoutua. Mitään kouluvääntöä ei ruvettu tekemään, koska laidun on kuitenkin sen verran epätasainen ja mäkinen, mutta kivasti Siri kuitenkin liikkui.
Ratsastettuani otin Sirin liinan päähän ja Hanna pääsi ratsaille. Siri alkoi rentoutua kivasti Hannan kanssa ja malttoi jopa kuunnella vähän kuskiakin. Lopuksi päästin Sirin irti liinasta ja Hanna sai vähän ratsastella itsenäisesti. Siri käyttäytyi oikein hyvin ja sai paljon kehuja ja leipää palkaksi.
Sirin jälkeen otettiin vielä Kaste ajoon. Tällä kertaa se ei olisi taas millään malttanut seistä paikoillaan, mutta muutamaan kertaan huomautettuani seisoi kuitenkin kiltisti. Mentiin sama ~5 km lenkki, kuin edellisenä päivänä ja nyt alkoi vissiin reitti olla jo Kasteellekin riittävän tuttu, kun ei enää puhissut lainkaan. Kaste meni tosi kivasti ja sai myöskin runsaat kehut ja leipäpalkat :)

Loppuun mun leipoma, äitin koristelema kakku :)

.... ja syreenin kukka :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti