Saikkua pukkaa...

Viime keskiviikkona (28.1.) hain Toon tarhasta tarkoituksena lähteä ajolenkille. Too oli hieman vaisun oloinen ja matkalla talliin hengitti nopeasti. Tallissa sen käytöksestä pystyi lukemaan, että tänään se ei halua lähteä lenkille. Sama kävi viimeksi kesällä, kun Too oli telonut oikean etujalkansa, joten osasin heti huolestua. Tutkin Toon jalat samantien ja vasemman takajalan vuohinen olikin verinen. Eikun vesariin putsaamaan haavaa ja sieltä paljastui pieni viiltohaava. Haava ei ollut syvä eikä Too ontunut, mutta jalka oli silti selkeästi kipeä. Vuohinen kuumotti ja turvotti, joten kylmäsin sitä. Too sai siis vapaapäivän.

Marian kanssa pohdittiin haavan alkuperää. Toollahan ei ole takasissa kenkiä ja tuskimpa se etujalalla onnistuisi tallomaan takajalalleen. Tultiin siihen tulokseen, että ehkä Roo on astunut sen jalalle, Too kun osaa aina välillä olla jääräpää, eikä väistä Roota.

Vanha hokinreikä ja uusi viiltohaava

Seuraavana aamuna kylmäsin jalkaa ennen ulosvientiä, koska jalka oli edelleen turvoksissa ja lämmin. Too oli jättänyt osan aamuheinistä syömättä, mutta ajattelin sen johtuvan vain siitä, kun se joutui keskeyttämään syömisen kylmäyksen ajaksi.

Iltapäivällä jalka oli jo paljon paremman tuntuinen, mutten silti viitsinyt lähteä ajamaan Toolla. Hengailtiin vain kentällä. Kenttä oli jäässä, joten käyntiä kovempaa ei voitu mennä. Too oli hieman haluton tekemään harjoituksia, joten ei viivytty kentällä pitkään. Kylmäilin jalkaa vielä varmuuden vuoksi ja päästin sitten Toon karsinaan syömään. Too söi normaalisti ja oli aivan oma itsensä.

Perjantaina en käynytkään tallilla ja Maria laittoi illalla viestiä, että Toolla oli ollut torstai-iltana ja perjantai-aamuna 41 kuumetta. Ei mitään muita oireita, kuin kuume ja ruokahaluttomuus. Lauantainakin kuumetta oli vielä 39, mutta Too oli jo paljon pirteämpi. Sunnuntaina kuume oli laskenut 38 asteen puolelle, joten Too pääsi ulos 1,5 tunniksi. Maanantaina lämpö oli taas 39, mutta Too oli vaatinut kovaäänisesti pääsyä ulos, kun olivat meinanneet jättää sen sisään. Kaipa se siis parempaan päin on menossa, kun kerta on päivä päivältä pirteämpi. Eli saikkua pukkaa, taas vaihteeksi.

Roon kanssa ollaan jatkettu entiseen tapaan, sekä ratsain että ajaen. Ratsutouhut menevät kerta kerralta parempaan suuntaan, joka kerta huomaan sen luottavan minuun vähän enemmän. Enää se ei ole tosissaan yrittänyt ympäri kääntymistä, muutoin kuin oikeasti jännässä kohdassa. Torstaina käytiin aiempia lenkkejä pidempi lenkki, en katsonut kelloa, mutta kyllä meillä ainakin tunti meni. Roo oli oikein tyytyväinen lenkin jälkeen, eikä hermoillut turhia lenkin aikanakaan.

Sunnuntaina huomasin Roon hukanneen toisen etukenkänsä, joten päätin ottaa toisenkin pois. Toinen takakenkäkin oli lähtemäisillään, joten nappasin kaikki kengät pois. Viikonloppuna oli kuitenkin tullut sen verran lunta, että kengättömänäkin pärjää. Toivottavasti lumikelit nyt säilyisivätkin vähän aikaa, niin pärjätään ilman kenkiä seuraavaan kengitykseen. Ja toivottavasti Toon kuumetauti ei ole tarttuvaa, yksi saikkuilainen tallissa riittää aivan hyvin.

Myös Toon ja Roon pikkusisko Weeko pääsi sunnuntaina siirtymään eskarilta ekalle luokalle, kun sai ekaa kertaa kärryt peräänsä. Tarkoitus oli vain valjastaa kärryt perään ja jättää oppitunti siihen, mutta Weeko ei välittänyt tuon taivaallista kärryistä perässään, ei edes silloin, kun Jenni kolisteli kyydissä. Niimpä kävin värväämässä Sailan apuriksi ja kierrettiin piha kärryt perässä. Ensin Weeko sai parit sätkyt, kun rämisevät kärryt lähtivätkin seuraamaan sitä, mutta nopeasti se hiffasi, että kaipa tämä on ihan okei. Loppumatka mentiinkin niin hienosti ja suulissa Weeko sai hurjasti kehuja. Kun palautettiin se pihattoon, oli se sen näköinen, että "hei, joko se muka oli tässä? Mennään uudestaan!" Jäi siis ainakin hyvä mieli ekan ajokerran jäljiltä. Eikun ensi viikolla uudestaan, niin saadaan pikkuhiljaa Weekonkin ajopuuhat alkuun.