torstai 5. helmikuuta 2015

Tarinoita Tuutikista - osa 2

Tässä olisi toinen osa Tarinoita Tuutikista -erikoispostaussarjasta. Ensimmäisen osan pääset lukemaan tästä. Edellisessä osassa muisteltiin aikaa ennen Toota, tässä osassa olisi luvassa kuvapläjäys Toon ensimmäisestä puolesta vuodesta. Kolme videotakin löysin youtuben kätköistä, joten myös elävää kuvaa on mukana. Postauksen kuvat ja videot ovat ajalta touko-lokakuu 2011.


Too syntyi siis 30.5.2011. Se asusteli emänsä kanssa pihatossa ja ruohon alkaessa vihertää pääsi se päivittäin myös laitumelle. Too on ollut pienestä pitäen rohkea ja reipas varsa, se ei ole ujostellut ihmisiä koskaan. Goldi suojeli sitä alkuun todella paljon ja minäkin sain kerran hampaista, kun erehdyin seisomaan liian lähellä hänen vauvaansa. Hevoskavereista Toon paras kaveri oli shettis ruuna Titus, joka asui Goldin kanssa pihatossa talven ennen Toota. Roo oli myös todella kiinnostunut varsasta, mutta Goldi piti huolen, ettei Roo päässyt liikaa komentamaan vaavia.

Too päivän ikäisenä
Too viikon ikäisenä

Too kolmeviikkoisena











Hirweesti kutittaa <3



Nimeä Toolle mietittiin todella pitkään. Marialla on yleensä ollut tapana sisällyttää kasvattiensa nimiin qui (esim. Quintana Roo, Luquikee, Zillion Zequina...), mutta Marian toiveissa oli keksiä sellainen nimi, joka muistuttaisi myös Tikusta, jonka kuoleman vuoksi Maria päätti Goldin astuttaa. Nimipää kuitenkin ammotti tyhjyyttään ja kaikki nimet tuntuivat vain epäsopivilta vauvalle. Nimiehdotuksia pohdittiin nettiä selailemalla, sanakirjoja lueskelemalla ja jopa ruokakaupassa tuotteiden nimiä lueskelemalla :D Pitkään harkittiin nimeksi Top Notch eli paras, mutta jotenkin sekään nimi ei tuntunut istuvan varsalle. Jossain vaiheessa kesällä Maria kävi risteilyllä, jossa oli muumi teema ja siellä Marian silmiin osui Tuutikki-hahmon englannin kielinen nimi, Tooticky. Ja se oli sitten siinä, sehän sopi varsalle kuin nenä päähän ja niimpä se ristittiin Tootickyksi.

Too ensimmäistä kertaa laitumella kuukauden ikäisenä, alempana myös video laitumelta









Too 5 ½ viikkoa

Too 2 kk

Ei paljon varsasta näy ruohikon seasta <3








Pitkä ja tylsä video Toosta ja Goldista, mutta onhan se Too aika söpö <3


Heinäkuun lopussa Too alkoi pikkuhiljaa vaihtaa varsakarvaansa. Hämmästykseksemme alta tulikin miltei mustaa karvaa ja vaalea ruunikkoväri muuttuikin tummanruunikoksi. Karvan vaihto alkoi päästä ja viimeisenä vaihtui jalkojen karvat. Toon jalat olivatkin aika vinkeän näköiset, kun jaloissa oli sekaisin sekä vaaleaa, että tummaa karvaa. Tumma väri sai Toon näyttämään ihan eri hevoselta ja jos en tietäisi näissäkin varsakuvissa esiintyvän Too, niin en varmasti edes tunnistaisi sitä samaksi. Olen kyllä ennenkin kuullut, että varsakarvan vaihtuessa, voi varsan väri muuttua (ja niin kävi myös tallin edellisvuotiselle Rolla-shetuvarsalle), mutten olisi ikinä kuvitellut, että väri voi muuttua noin paljon. Ei sillä, onhan tuo vauva-Too ihan söpön värinen, mutta kyllä tuo nykyinen tummanruunikkoväri puhuttelee minua enemmän :P

Tumma Too maitobaarissa kolmen kuukauden iässä

Jalat eivät vielä ehtineet mukaan karvanvaihtoon

Too ja naapurin ihana Leepu-setä

Too ja paras kamu Titus

"Leikkisit nyt vähän mun kanssa, jookos?"


Too raukka joutuu vielä nykyäänkin pitkien koipiensa takia syömään tässä asennossa ;D

Too 5 kk

Too 5 kk


Too 6 kk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti