Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pee-Peen White Waltz. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pee-Peen White Waltz. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, vanhat kujeet ;)

Jälleen tulee yli viikon ajalta postaus, joten varautukaa pitkään postaukseen. Ei ole tullut kauheasti kuvailtua, joten laittelin vähän vanhoja kuvia joukkoon :)


Siri 20.12.12
© Jenni Wallin

Sunnuntaina (30.12.) käytiin Ellun kanssa tallilla. Käveltiin ensin metsäpolku ja naureskeltiin, kun Kaste leikki vainuponia. Siri ei ilmeisesti ollut aivan yhtä vakuuttunut, vaan säikkyi Kasteen pörinää ja korskumista. Siirryttiin kentälle, jossa pistin pörhäkän ponin töihin. Vähän Siri jaksoi tuijotella mörköjä metsässä, mutta toimi ratsain tosi hyvin. En muista tarkalleen mitä tehtiin, mutta hyvä fiilis jäi ja Siri meni tosi kivasti. Loppuun päästettiin Siri irti kentälle ja mä kävin vähän roikkumassa Kasteen selässä. Kaste suhtautui asiaan ihan tyynesti, tiedä sitten veikö tiellä menevä koiravaljakko sen huomion pois niin, ettei edes huomannut painoa selässä :D




Siri 20.12.12
© Jenni Wallin
Maanantaina (31.12.) lähdin jo aamusta tallille. Hevosia ei oltu edes vielä viety ulos, kun saavuin paikalle. Siri suhtautui aamuiseen töihin lähtöön ihan positiivisesti ja oli oikein kiva ratsastaessakin. Alkuun tuuppailtiin ihan kunnolla ja Siri meni kivassa muodossa. Hyvä fiilis jäi. Ekojen laukkojen jälkeen huomasin Tuutikin olevan karkumatkalla, joten jätin Sirin kentälle ja kävin palauttamassa Tuutikin takaisin tarhaansa. Lasse hämmästeli, että "on se Siri kyllä rento kaveri, kun noin vain seisoskelee varusteet päällä odottelemassa" :) Onhan se, hieno tytsy <3 Otettiin loppuun vielä vähän laukkaa, muttei huvittanut enää enempää tuuppailla, joten laukkailtiin vain ympäri kenttää kevyessä istunnassa.
Tallin jälkeen lähdettiin äitin kanssa käymään kaupassa ja melkein heti kauppareissun jälkeen lenkkeiltiin koirien kanssa äitin kaksoisveljen luo. Mä pääsin testaamaan Jukan autoa, kun kuskasin Jukan kauppaan. Ihan kiva se oli ajaa, mut Citroen on silti en osta -listalla :D

Uusi vuosi meni syödessä ja koiria ulkoiluttaessa ja raketteja kuvatessa. Koirista Nana otti ihan rennosti, eikä välittänyt raketeista ollenkaan, kun taas Dina pelkäsi rakettien välkettä ja oli koko ajan pyrkimässä syliin (mitä se ei normaalisti tee melkein koskaan). Vuoden vaihtuessa oltiin Lauran kanssa pellolla kuvailemassa, mikä oli sateisen sään vuoksi aika hanurista. Kaiken kruunasi ruotsinkieliset nuoret, joiden auto ei päässyt jäistä mäkeä ylös ja sitä sitten rupesivat isolla porukalla kiroillen ja huutaen työntämään. Mikäs siinä... Kuvistakaan ei tullut oikein mitään, kun sade sumensi linssin. Onneksi aikaisemmin illalla oli vähän vähemmän sateista ja sain edes jonkunmoisia kuvia.

Hyvää Uutta Vuotta 2013!

Tiistaina (1.1.) oli laiska päivä. Mitään rakentavaa ei tullut tehtyä, vaan koko päivä tuli löhöiltyä tv:n ääressä. Mutta täytyyhän sitä välillä sellaisiakin päiviä olla :P

Dina ja Nanakin ottivat rennosti ;)

Keskiviikkona (2.1.) käytiin Ellun kanssa tallilla. Otettiin Siri ajoon ja Kaste perähevoseksi. Ajettiin noin 7 km lenkki. Kasteella oli melko tuima ilme koko lenkin ajan, ei vissiin päivän ohjelma miellyttänyt. Siri oli innoissaan, kun sai vetää kunnolla, kun sukset eivät ihan luistaneet kovassa pakkaslumessa. Käytiin vielä extralenkki heittämässä kääntöpaikka lenkin jälkeen, kun Sirillä oli niin kova meno päällä. Varmasti olisi jaksanut toisenkin samanmoisen lenkin mennä :)

Tui tui, ponit <3

Torstaina (3.1.) lähdettiin äitin kanssa kaupungille. Käytiin Mikrokulmasta, Honkkarista ja K-raudasta etsimässä äitille työkenkiä, ja käytiin Expertillä, josta viimein tarttui mukaan uusi puhelin. Vanhassa alkaa olla näyttö niin kulunut, ettei kirkkaassa päivänvalossa meinaa nähdä mitään ja välillä se lagailee ja heittää näppäinlukon pois, jolloin akku tyhjenee. Uusi puhelin on nyt siis Nokia Lumia 610. Ja minä kun joskus vannoin, ettei ikinä kosketusnäyttöistä eikä itseäni älykkäämpää puhelinta. Ja nyt sellainen sitten löytyy :D Vähän on vielä totuttelemista, lähinnä puhelimen koko vaatii totuttelua, vanha kun oli tuollainen pieni ja mahtui helposti taskuun. Melko hyvin osaan sentään jo käyttää tuota, ehkä se ei siis enää niin kovin paljoa mua älykkäämpi ole ;) Ilta menikin sitten uutta puhelinta tutkiessa :)

Uus ja vanha :)


Siri 20.12.12
© Jenni Wallin
Perjantaina (4.1.) lähdin aamupäivällä tallille. Kentällä oli syvä railo keskellä, joten kentällä ei voinut mennä. Pyörähdettiin sielä pari kierrosta ja todettiin, ettei tule mitään. Päätin sitten uskaltautua maastoon, Titus oli juuri sopivasti lähdössä ajoon ja saatiin vetoapua risteykseen asti, ettei siihen juututtu :D Ekassa mäessä Siri meinasi stopata, mutta jatkoi kuitenkin eteenpäin kun vaihtoehtoja ei annettu. Mentiin ihan käynnissä, tosin ennen mehiläispönttöjä otettiin pari ravipätkää. Pöntöiltä käännyttiin kotiinpäin, en viitsinyt pidemmälle mennä, kun hevonen oli niin jännittynyt ja valmiina pomppaamaan taivaalle pienimmästäkin rasahduksesta. Loppumatka tikutettiin sitten entistä jännittyneemmin, mutta heti kun tallinpiha tuli näkyviin Siri rupesi pärskähtelemään ja pysähtyi syömään jotain kuivia oksia. Että niin kamalaa oli olla maastossa yksin :D

Hoidin Sirin pois ja soittelin Titille, josko saisin tulla käymään sopimaan työssäoppimisasioista. Niimpä ajelinkin Koivumäen tilalle. Pääsin alkuun tallimestarin, Niinan (?) mukaan vaihtamaan pari heppaa tarhoihin samalla kun Niina esitteli mulle paikkoja. Hevosten vaihdon jälkeen lähdettiin jakamaan heiniä. Jossain vaiheessa Titti nappasi mut ohi mennessään mukaan ja puhuttiin työssäoppimisesta. Sovittiin, että maastoja voisin pitää parille tytölle, jotka käyvät tallilla ja ratsastuntien pito painottuisi enemmän alkuverkkojen pitämiseen Titin valmennusryhmille ja välillä voisin pitää ihan koko tuntiakin. Tuntui kyllä tosi kivalta paikalta, enkä malta odottaa työssäoppimisia. Sovittiin siis ihan "virallisesti", että menen Titille työssäoppimaan. En tiedä pitääkö koulun puolesta tehdä vielä joku erityinen työsopimus systeemi, siksi heittomerkit :)

Siri 20.12.12
© Jenni Wallin
Lauantaina (5.1.) lähdin iltapäivällä tallille. Matti tuli myös ja lähdettiin maastoon niin, että mä ratsastin Sirillä ja Matti ajoi Kasteella. Siri oli heti alkulenkistä tuijottelemassa mörköjä puskissa ja pelkäsi mukamas Kasteen kärryjen suksien rahinaa. Tokassa laukkapätkässä Siri lähti vähän lapasesta, mitä se ei yleensä tee kotoa poispäin. Nyt tultiin kuitenkin hiittimäki ylös sellaista haipakkaa, että sai Kastekin tehdä ihan töitä pysyäkseen perässä. Mäen päällä Siri onneksi hidasti. Kotiin päin käännyttäessä totesin parhaaksi jättäytyä Kasteen perään, kun Siri ei ollut ihan kuulolla. Viimeisellä suoralla ennen kotia mulla meni hermot, kun Siri ei kuunnellut mua ollenkaan, joten sai sitten neiti kävellä loppumatkan kotiin huolimatta edellä ravaavasta Kasteesta. Siinä sai kuskikin tehdä töitä, että poni pysyi käynnissä, mutta suunnilleen käynnin tapaista tultiin :D Kovin nautinnollinen maastoreissu ei siis ollut, kun hevonen oli tuolla tuulella, mutta sellaista se on Sirin kanssa. Välillä sitä toimitaan kuin ihmisen mieli ja välillä taas possuillaan enemmän kuin laki sallii. Mutta haastetta riitti :D

Sunnuntaina (6.1.) käytiin äitin ja koirien kanssa lenkillä, muuten päivä meni lähinnä Harjuun lähtöä odotellessa (Lue=kauhistellessa). Puoli seitsemältä Rimma sitten tulikin ja matka meni mukavasti joululoma kuulumisia vaihtaessa. Harjussa iski järkytys, kun tajusi, että täällä sitä taas ollaan. Kyllä kai tähän taas pikkuhiljaa tottuu, kunhan pääsee taas koulurytmiin kiinni :P

Maanantaina (7.1.) meillä oli aamusta opinnäytetyön tunti ja sen jälkeen opetustaitoteorian tunti. Koska molemmat ovat Kekkosen pitämiä, päätettiin käyttää molemmat opinnäytetyön tekoon, koska parin viikon päästä se pitäisi esittää. Tehtiin raporttia eteenpäin, tehtiin Power Point esitys melkein valmiiksi, kerättiin ja yhdisteltiin materiaalia alustavasti raportin lopullista muotoa varten. Suomeksi sanottuna saatiin näiden kahden tunnin aikana aikaan enemmän kun varmaan muina tunteina yhteensä :D Se on se viime hetken paniikki ;)
Ruokailun jälkeen meillä oli ohjausharjoitus, mutta koska meille ei oltu merkattu mitään toista luokkaa, kelle oltaisiin pidetty ohjausharjoitusta, saatiin ratsastaa ja pari meidän luokkalaista piti meille tuntia. Ratsastettiin kahdet hevoset, molemmilla tunneilla läpiratsastettiin hevosia kevyesti lomalta paluun jälkeen.

FWB-r Pee-Peen White Waltz 06/2012
Rp-r Bacardi 06/2012
Mulla oli ekana Pepe, jolla en kyllä osannut enää yhtään mennä. Siriin tottuneena sen liikkeet tuntuivat tosi isoilta (vaikkei se edes kovin iso ole) ja ei oikein kemiat kohdanneet muutenkaan tällä kertaa. Mentiin loivia kiemurauria ja laukkaa ympyröillä. Pätkittäin meni ihan ok, mutta päällisin puolin ei mennyt tunti erityisen hyvin. Toiselle tunnille sain Laikku-ponin, joka oli paljon helpompi Pepen jälkeen. Yleensä Laikku ei kuulu mun suosikkeihin, mutta tällä kertaa se meni ihan kivasti. Samoja kiemurauria ja laukkaympyröitä mentiin toisellakin tunnilla ja Laikun kanssa ne sujuivat paljon paremmin. Laikku meni ylipäätään tosi kivasti, haki kivasti tuntumaa pätkittäin ja lopputunnista liikkui tosi hyvin eteen alas.

Illalla oli valjaskerho, jossa olinkin ihan yksinään ekan tunnin, jonka jälkeen sinne tuli toinen kerholainen. Aloin tekemään Sirin suitsiin ohjia. Ihan normaalit nahkaohjat meinasin tehdä ja nyt ekalla kerralla pääsin tosi hyvin alkuun. Leikkasin ohjat oikeaan pituuteen, muotoilin kuolainrenkaiden päästä ohjien päät, tein reiät soljille ja aloin leiffien teon. Enää siis leiffit loppuun, kuolainrenkaiden päiden solkien ompelu ja toisen päähän solki, jonka jälkeen huolittelu. Saa nähdä, jos saan ne jo ensi kerralla valmiiksi. Sitten pitäisi keksiä seuraava työ. Toronen ehdotti full-koon suitsia itselle riimun seuraksi, ihan varteenotettava vaihtoehto :)

Tänään tiistaina (8.1.) oli jälleen 8-16 lukiopäivä (kuten huomenna ja torstainakin). Eipä siinä mitään ihmeellistä. Kuultiin, että meillä on 30.1. äikän preliminääri, mikä on kyllä sinänsä ihan kiva, niin pääsee vähän harjoittelemaan sitä kirjotuksissa istumista :) Saatiin myös meidän abi-hupparit, tosin enpä tiedä kehtaako sitä missään käyttää. Ylioppilaslakillinen super Mario selässä ja edessä sateenkaaren värillä kirjoitettuna Abi 2013.

Uuden vuoden lyhtykuvailuja ;)

perjantai 7. joulukuuta 2012

Joulukalenteri - 7. luukku!


Harju. Tuo ihanan kamala paikka, jossa olen nyt opiskellut 2,5 vuotta. Miksi sitten valitsin Harjun ja päätin lähteä omalta kotipaikkakunnalta pois opiskelemaan hevosalaa?

Maisema Mattilan ikkunasta eräänä iltana vuonna 2011

Olen kolmannelta luokalta asti halunnut työskennellä hevosalalla. En ollut koskaan kuullutkaan Harjusta, ennen kuin ensimmäinen hoitohevoseni, Ronja, lähti ylläpitoon tytölle, joka opiskeli Harjussa. Silloin päätin, että ylä-asteen jälkeen lähden Harjuun. Hain kaksoistutkintoon ratsastuksenohjaajaksi, joten soveltuvuuskokeissa oli haastattelun lisäksi ratsastuskoe, jossa piti verrytellä hevonen itsenäisesti ja hypätä sitten muutama este. En ollut hypännyt kovinkaan paljoa ja sen vähänkin suurimmaksi osaksi Sirillä, joten hypyt olivat vähintäänkin mielenkiintoisia. Mutta hengissä selvittiin ja kesällä tulikin kirje, jossa kerrottiin, että pääsin Harjuun.

:)

:)

:)

Ensimmäisenä iltana jännitti tosi paljon. En tuntenut ketään muista, mutta tutustuin äkkiä muihin meidän kämpässä asuviin. Ensimmäinen viikko meni muihin tutustuessa ja koulunkin puolesta meillä oli lähinnä tutustumisleikkejä yms. Ensimmäisellä luokanvalvojan tunnilla selvisi, että meistä kenestäkään ei tule ratsastuksenohjaajaa, koska emme ehdi oppia niin paljoa kun lukio rajoittaa ratsastustuntien määrää. Myöhemmin olen ollut ihan tyytyväinen, ettei ratsastuksenohjaaja onnistunut, koska eipä mulla niin kova hinku niitä tunteja ole edes pitää. Ensimmäisen viikon jälkeen alkoi pikkuhiljaa normaali opiskelu. Ratsastusta, ajoa, tallitekniikkaa (traktorilla ajoa), kengitystä ja muutamaa teoria-ainetta (mm. ruokinta, anatomia ja fysiologia). Ja sitten alkoi lukio. Ekana vuonna oli vielä helppoa, kun lukiota oli korkeintaan kolmena päivänä viikossa ja opettajat tulivat Harjuun opettamaan meitä.

Til-r Taavetti (R.I.P.) ekana vuonna ratsastustunnilla

Ekan vuoden ajoryhmä <3

FWB-r Pee-Peen White Waltz estetunnilla

Toisena vuotena lukiota alkoi tulla enemmän, joissain jaksoissa lukiota oli jo neljänä päivänä viikossa, mutta päivät eivät olleet ihan täynnä. Ratsastuksessa meillä oli estevälikokeet, joista sain T1. Muuten meillä jatkui normaali koulu, kengitys, ajo ja tallitekniikka tosin loppuivat, mutta tilalle tuli varsanopetus ja varustehuolto. Teoria-aineetkin vaihtuivat vähän syventävimmiksi, oli esim. ruokinnan suunnittelua, ympäristölainsäädäntöä sekä rehuntuotantoa ja laiduntaloutta. Tokan vuoden lopussa oli HH-näyttö (hevosenhoito ja hyvinvoinnista huolehtiminen), johon kuului ajo, varustehuolto, hevosen esittäminen ja tallityöt. Arvosanaksi tuli H2. HH-näytön lisäksi meillä oli ratsastuksen loppukokeet, esteistä tuli H2 ja koulusta (K.N. Special) H2.

Sh-r Tähti-Vekkuli välikokeissa

Til-t Adelheid ratsastustunnilla

Conn-r Shanachie harjoituskoulukilpailuissa

Nyt kolmantena vuonna lukio vie suurimman osan ajasta, lukiota meillä on neljänä päivänä viikossa ja vapaatunteja meiltä löytyy lukkarista aika harvoin ammatillistenkaan puolelta. Nyt sitä on vasta tajunnut, että täähän oikeesti kohta loppuu. Lukiossa valmistaudutaan yo-kirjoituksiin ja Harjun puolelta meitä valmistellaan pikkuhiljaa työssäoppimiseen. Meillä on aika paljon tunteja ohjausharjoituksiin ja opinnäytetyöhön. Lisäksi meillä on yrittämiseen liittyviä aineita aika paljon.

Rp-r Bacardi

Lv-r Sugre Montagne ravikorttikurssilla

Harjun käyminen on varmasti henkisesti rankempaa kuin omalle paikkakunnalle lukioon tms. jääminen, koska ei ole helppoa 16-vuotiaana lähteä kotoa vieraiden ihmisten joukkoon opiskelemaan alalle, joka on täynnä paskaa puhuvia ihmisiä (anteeksi yleistykseni). Harjussa näkee myös hyvin, mikä ero on ravi- ja ratsutallissa työskennellessä. Kavereiden tuki on todella tärkeää Harjussa, kaikkien kanssa on vähän pakko tulla toimeen, heidän kanssaan "joutuu" kuitenkin viettämään aikaa myös koulun ulkopuolella. Vaikka meidänkään luokalla ei ehkä luokkahenki ole kaikkein parhaimmasta päästä, uskaltaisin kuitenkin väittää, että se on syvempi kuin normaaleilla luokilla. Me kuitenkin vietämme niin paljon aikaa toistemme seurassa. Ja huomaahan sen jo siitäkin, että meidän luokalla on niin paljon inside-läppää, että lukiollakin meitä katsellaan aika paljon nenänvartta pitkin :D

Rp-r Bacardi itsenäisessä liikutuksessa

Lv-o Poivre Montagne ajotunnilla

Jos multa kysytään, suosittelenko Harjuun lähtöä, on vastaus ehkä sinänsä hankala antaa. Suosittelen ehdottomasti, jos on vakaasti sitä mieltä, että tahtoo hevosalalle ja päätöksen takana ei ole vain pelkkä ratsastustunneilla käyminen, vaan tallitöitä on käyty kokeilemassa ihan käytännössä. Harjussa aloittaa niin paljon porukkaa, joille iskee totuus hevosalasta vastaan ja sitten puolet lopettaa. Joukossa on tietenkin myös niitä, jotka eivät ole keksineet muutakaan paikkaa ja tulivat Harjuun vain koska pääsivät sisään. Mielestäni Harjuun tullessa täytyy oikeasti olla tietoinen, millaista hevosalalla työskentely on. Harjussahan tieto tietenkin lisääntyy, mutta täytyy tiedostaa tosiasia, että se on lähinnä tallitöitä. Jos ei kantti kestä, ei Harjuun kannata hakea.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Hevosten liikutusta oikein urakalla!

Lauantaina oli aamutalli 6.15, jonka jälkeen kämpille syömään aamupalaa ja 7.30 takaisin talliin. Hepat pihalle ja karsinoita siivoomaan. Oltiin nopeita ja meillä oli talli hoidettu ja tarhat vaihdettu jo yhteentoista mennessä. Kämpille syömään ja sitten talliin laittamaan heppoja ratsastuskuntoon.


Til-t Adelheid 05/2011


Sh-t Paukku Pauliina
(sukupostista pöllitty kuva)
Menin Adella, joka oli kyl taas tosi kiva :) Alkuun tuntu vähän säpsyltä, ku tuntu keräävän vähä paineita ku maneesis oli hetken Neea Apollon kans (ori), mut käyttäyty kiltisti. Alkuun ei meinattu kyl löytää yhteistä säveltä, mut laukkojen jälkeen alko sujuu hyvin ja sieltä tuli tosi rentoa menoa. Tarkkailin aina muistaessani tota oikeeta jalkaa, joka pysy mun mielest pätkittäin aika rentona. Välillä kyl kantapää tuppas nousee ja jalka jännittyy, mut ei ollu ollenkaa paha. Aden jälkeen ratsastin vielä Paukulla, joka oli kanssa ihan kiva, muttei kuitenkaan niin kiva kun mitä muistin. Toimi kyllä ihan kivasti, vaikka tuntuikin aika jäykältä aluksi. Paukun satula oli kyllä jotenki tosi hankala, en saanu jalkoja etenkää keventäessä ollenkaa oikeeseen asentoon. Mut sinänsä olin kuitenki ihan tyytyväinen, Paukku oli hauska ja toimi ihan kivasti :)


Ratsastuksen jälkeen oli neljän talli, jossa siis otetaan hepat sisään, ruokitaan ja tehdään hoidot. Sen jälkeen kämpille dataamaan ja syömään ja seitsemäksi uudelle maneesille kuvailemaan kun Ansku ja Sanni ratsastivat Heidi Svanborgin valmennuksessa. Kuvista tuli ihan ookoita ja valmennusta oli ihan kiva seurata sivusta :) Kahdeksalta oli vielä iltatalli ja sitten pääsikin kämpille datailemaan.

FWB-r Pee-Peen White Waltz
Westf-t Fabienne













Sunnnuntaina aloitettiin talli jo seitsemältä, koska aikataulut menisi joka tapauksessa vähän sekaisin orisuoran takia. Ehdittiin kuitenkin sopivasti siivoilla talli siihen mennessä kun ensimmäiset orit tulivat. Tarhojen vaihdon jälkeen päästiinkin vielä seuraamaan orisuoraa, oli kyllä aika makeita suokkeja. Harmitti kun rakenne-esittely oli jo ehtinyt mennä, mutta sainpahan kuvata koulu- ja estenäytökset. Laitan tähän omia suosikki kuviani, loput löytyvät kuvagalleriastani.

Sh-o Brilliantti

Sh-o Brilliantti

Sh-o Corleone

Sh-o Harjun Kakkonen

Sh-o Hessin Leevi

Sh-o Hessin Leevi

Sh-o Kiripassi

Sh-o Lerkkana

Sh-o Linkker

Sh-o Raja-Hurrikaani
(huomatkaa Angry birdsit satulahuovassa ;D )

Sh-o Veeran Taaveri

Neljältä oli taas neljän talli, jossa hepat sisään, ruuat ja hoidot. Sen jälkeen lupauduin kuvailemaan kun Sanni hyppäsi Fannilla, mutta heti sen jälkeen Tiiakin soitteli kuvailemaan. Lupasin lähteä Ilkeä ja Samua kuvailemaan siksi aikaa, että Fanni menee maneesille. Tiia ohjasajoi ja Tiitu juoksutti, kuvista tuli ihan kivoja, vaikken kovin kauaa ehtinytkään kuvailla. Kamera kyllä taas v*ttuili, eikä alkuun suostunut tarkentamaan ollenkaan, mutta rupesi toimimaan normaalisti ennen maneesille siirtymistä.

Shet-r Ilke
Pv-r Sacho
 












Fannistakin tuli tosi kivoja kuvia, se on kyllä hauska, miten aina kun Fannia käy kuvaamassa, tulee räpsittyä vähän tilannekuvia :D Tälläkin kertaa tuli jokunen kieltokuva ja esteen edessä pomppimista :D Se onkin sitten eri asia minkä laatuisia ne kuvat on...

Westf-t Fabienne
Westf-t Fabienne
 











Maanantaina oli taas normipäivä tallissa, ykköset ei vielä tulleet, joten saatiin tehdä tallihommat taas meidän luokan voimin. Heppojen ulosviennin jälkeen lähdettiin Niinan kanssa pihatolle ruokkimaan varsat ja takaisin tullessa olikin talli jo melkein siivottu. Kummasti eksyttiin taas heinävarastoon sluibailemaan, kun hommat oli tehty. Oli hieman levottomat jutut, mutta saatiimpahan aikaa tapettua se 40 min, mikä piti odottaa, ennen kun heinät sai jakaa.
Päivällä en saanutkaan mitään järkevää aikaiseksi, lagailin vaan netissä, kunnes oli aika lähteä neljän talliin. Siinä ei ollut mitään erikoista, paitsi että kauroja jakaessa kuului yhtäkkiä hirveä pamaus ja todettiin, että kaurakärryjen rengas räjähti (y)
Illalla oli aluksi tarkoitus lähteä Tiitua ja Samua kuvailemaan, mutta Samulla olikin hieroja, niin jäi sekin sitten käymättä. Sen sijaan lagailin vähän lisää taas koneella :D

Tiistaina oli jälleen suht normipäivä tallissa, hepat pihalle, karsinoiden siivous ja ruuat. Sitten saatiin lähteä katsomaan tamma- ja varsanäyttelyitä, jossa tuli vähän kuvailtuakin. Kovin kummoisia ei kuvista tullut, mutta kaipa tähän voi jokusen esillekin laittaa :) Loput kuvat voi katsoa täältä.

Lv-o Mild Mosquito

Lv-o Mustang Point

Lv-t Frost Flower

Sh-t Siviker
("Alma", eli se jota mekin Niinan kanssa edellisellä viikolla yritettiin opettaa tavoille)


10.45 lähdettiin tekemään tarhojen vaihto lennossa ja sen jälkeen syömään. Iltapäivällä lähdin kuvailemaan Tiitua ja Samua. Menivät tosi kevyesti eilisen hieronnan jälkeen, mutta jokunen ihan kivakin kuva tuli napattua :)

Pv-r Sacho
Pv-r Sacho
 











Sieltä menin suoraan syömään ja toimistoon hakemaan kokeita. Eipä kummoisesti menneet, mutta läpi pääsin kaikista, jopa siitä matikasta! Enkku oli 8½, äikkä 6 (kielenhuolto 8+), matikka 6- ja psyka 5½... Tohon psykaan oon kyl aika pettyny, koska kerranki suht helppo aihe, mut enpä jaksanu lukee ni tulos oli toi :/ Mutta vahvistaapa ainaki sen etten aio psykaa kirjottaa.
Toimistolta tullessa olikin heti lähtö neljän talliin, jossa taas hepat sisään, ruuat ja hoidot. Sen jälkeen vaatteiden vaihto ja laittamaan Adea kuntoon. Tällä kertaa keskityin etsimään nappuloita, jolla saisin muodon säilymään. Ihan vielä en niitä löytänyt, mutta lähelle pääsin. Toivottavasti ensi kerralla jo onnistuu :P Ade oli kyllä vielä kivempi kuin lauantaina, jälleen muoto alkoi löytyä vasta laukkatyöskentelyn jälkeen, mutta sain sen jo ravissa vähän myötäämään niskasta, vaikkei sitä muodoksi voikaan vielä sanoa. Kyllä siitä Adesta tulee mun ykkösvaihtoehto koulu-loppukokeisiin, täytyy vain vielä päästä ratsastamaan sillä mahdollisimman usein :)

Keskiviikkona eli tänään ykköset tuli talliin, joten meiltä kiellettiin taas tallihommat. Aamulla saatiin yhet hevoset viedä ulos ja sen jälkeen seuraava reilu puoli tuntia meni istuessa ja Matua odottaessa. Kun Matu viimein tuli, vietiin gatorilla korjattavana ollut ravi-kyltti ravitallin vintille, jonka jälkeen meidän piti mennä ravitalliin odottelemaan (taas) Matua. Taas reilu puoli tuntia vain odoteltiin, kunnes Matu taas suvaitsi tulla. Sitten lähdettiin katsomaan Sakun karsinaa, jonka seinässä oli reikä, mikä piti paikata. Jälleen lisää odotusta kun Matu lähti hakemaan työvälineitä ja loppujen lopuksi se menikin sitten niin, että Matu sen reiän korjasi ja me autettiin tallivuoroa, kun ei jaksettu vain odotella.
Lv-o Poivre Montagne
© Sofia Koivuniemi

Ruuan jälkeen lähdettiin ajamaan ravureita, mä sain Pippurin. Mentiin radalle ja saatiin melko vapaasti sielä mennä. Tynski siinä lähtiessä huikkas mulle: "aja sillä sit kovaa, se on koko ikänsä lintsannu, et sitä sietääki ajaa ku rantapiru". Joten melko reipasta vauhtia siellä mentiinkin, vaikkei se Pippuri tosiaan mitään kilpailuvauhteja juossutkaan. Mutta oli kyllä kivaa vaihteeksi päästä radalle vähän reippaammin ajamaan :) Sofia ei halunnut ajamaan lähteä, joten tuli kameran varteen :D





Lv-o Poivre Montagne
© Sofia Koivuniemi
Lv-o Poivre Montagne
© Sofia Koivuniemi













Siinä kun nyt kerran kamera oli Sofiaa varten mukana, päätin räpsiä jokusen kuvan syötävän suloisesta Huminan varsasta, joka syntyi lauantaina. Niin suloinen pikku-poju, tosi utelias ja touhukas :)

Sh-o "Harjun Taisto"
 
Sh-o "Harjun Taisto"

Sh-r Tähti-Vekkuli 11/2011 (estevälikokeet)
© Jasmina Lankinen


Kun kämpille pääsin, tuli Tanja ovelle kyselemään, haluaisinko lähteä ratsastamaan. Ade oli jo liikkunut, mutta vaihtoehtoina oli Paukku, Veku ja Tero. Päädyin sitten Vekuun ja se olikin ihan kiva tänään. Koko ajan sai kyllä olla tosi tarkkana, töitä sai tehdä eikä mitään saanut ilmaiseksi. Mutta lopussa Veku alkoi jo kulkea ihan kivasti, jos olisi pitempään vielä vääntänyt, olisi varmaan se muotokin sieltä löytynyt. Mutta olin kyllä tosi tyytyväinen, olisi varmaan ne estevälikokeetkin menneet paremmin, kun olisi saanut itsenäisesti selvitellä miten sen Vekun saa toimimaan... :/


Se ois vielä huominen ja pe koulua, ei varmaankaan tallihommia saada tehdä vaan johonkin pihahommiin. Mutta ei se mitään, kunhan ei museota vain tarvitse lähteä siivoamaan :D