Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bacardi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bacardi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, vanhat kujeet ;)

Jälleen tulee yli viikon ajalta postaus, joten varautukaa pitkään postaukseen. Ei ole tullut kauheasti kuvailtua, joten laittelin vähän vanhoja kuvia joukkoon :)


Siri 20.12.12
© Jenni Wallin

Sunnuntaina (30.12.) käytiin Ellun kanssa tallilla. Käveltiin ensin metsäpolku ja naureskeltiin, kun Kaste leikki vainuponia. Siri ei ilmeisesti ollut aivan yhtä vakuuttunut, vaan säikkyi Kasteen pörinää ja korskumista. Siirryttiin kentälle, jossa pistin pörhäkän ponin töihin. Vähän Siri jaksoi tuijotella mörköjä metsässä, mutta toimi ratsain tosi hyvin. En muista tarkalleen mitä tehtiin, mutta hyvä fiilis jäi ja Siri meni tosi kivasti. Loppuun päästettiin Siri irti kentälle ja mä kävin vähän roikkumassa Kasteen selässä. Kaste suhtautui asiaan ihan tyynesti, tiedä sitten veikö tiellä menevä koiravaljakko sen huomion pois niin, ettei edes huomannut painoa selässä :D




Siri 20.12.12
© Jenni Wallin
Maanantaina (31.12.) lähdin jo aamusta tallille. Hevosia ei oltu edes vielä viety ulos, kun saavuin paikalle. Siri suhtautui aamuiseen töihin lähtöön ihan positiivisesti ja oli oikein kiva ratsastaessakin. Alkuun tuuppailtiin ihan kunnolla ja Siri meni kivassa muodossa. Hyvä fiilis jäi. Ekojen laukkojen jälkeen huomasin Tuutikin olevan karkumatkalla, joten jätin Sirin kentälle ja kävin palauttamassa Tuutikin takaisin tarhaansa. Lasse hämmästeli, että "on se Siri kyllä rento kaveri, kun noin vain seisoskelee varusteet päällä odottelemassa" :) Onhan se, hieno tytsy <3 Otettiin loppuun vielä vähän laukkaa, muttei huvittanut enää enempää tuuppailla, joten laukkailtiin vain ympäri kenttää kevyessä istunnassa.
Tallin jälkeen lähdettiin äitin kanssa käymään kaupassa ja melkein heti kauppareissun jälkeen lenkkeiltiin koirien kanssa äitin kaksoisveljen luo. Mä pääsin testaamaan Jukan autoa, kun kuskasin Jukan kauppaan. Ihan kiva se oli ajaa, mut Citroen on silti en osta -listalla :D

Uusi vuosi meni syödessä ja koiria ulkoiluttaessa ja raketteja kuvatessa. Koirista Nana otti ihan rennosti, eikä välittänyt raketeista ollenkaan, kun taas Dina pelkäsi rakettien välkettä ja oli koko ajan pyrkimässä syliin (mitä se ei normaalisti tee melkein koskaan). Vuoden vaihtuessa oltiin Lauran kanssa pellolla kuvailemassa, mikä oli sateisen sään vuoksi aika hanurista. Kaiken kruunasi ruotsinkieliset nuoret, joiden auto ei päässyt jäistä mäkeä ylös ja sitä sitten rupesivat isolla porukalla kiroillen ja huutaen työntämään. Mikäs siinä... Kuvistakaan ei tullut oikein mitään, kun sade sumensi linssin. Onneksi aikaisemmin illalla oli vähän vähemmän sateista ja sain edes jonkunmoisia kuvia.

Hyvää Uutta Vuotta 2013!

Tiistaina (1.1.) oli laiska päivä. Mitään rakentavaa ei tullut tehtyä, vaan koko päivä tuli löhöiltyä tv:n ääressä. Mutta täytyyhän sitä välillä sellaisiakin päiviä olla :P

Dina ja Nanakin ottivat rennosti ;)

Keskiviikkona (2.1.) käytiin Ellun kanssa tallilla. Otettiin Siri ajoon ja Kaste perähevoseksi. Ajettiin noin 7 km lenkki. Kasteella oli melko tuima ilme koko lenkin ajan, ei vissiin päivän ohjelma miellyttänyt. Siri oli innoissaan, kun sai vetää kunnolla, kun sukset eivät ihan luistaneet kovassa pakkaslumessa. Käytiin vielä extralenkki heittämässä kääntöpaikka lenkin jälkeen, kun Sirillä oli niin kova meno päällä. Varmasti olisi jaksanut toisenkin samanmoisen lenkin mennä :)

Tui tui, ponit <3

Torstaina (3.1.) lähdettiin äitin kanssa kaupungille. Käytiin Mikrokulmasta, Honkkarista ja K-raudasta etsimässä äitille työkenkiä, ja käytiin Expertillä, josta viimein tarttui mukaan uusi puhelin. Vanhassa alkaa olla näyttö niin kulunut, ettei kirkkaassa päivänvalossa meinaa nähdä mitään ja välillä se lagailee ja heittää näppäinlukon pois, jolloin akku tyhjenee. Uusi puhelin on nyt siis Nokia Lumia 610. Ja minä kun joskus vannoin, ettei ikinä kosketusnäyttöistä eikä itseäni älykkäämpää puhelinta. Ja nyt sellainen sitten löytyy :D Vähän on vielä totuttelemista, lähinnä puhelimen koko vaatii totuttelua, vanha kun oli tuollainen pieni ja mahtui helposti taskuun. Melko hyvin osaan sentään jo käyttää tuota, ehkä se ei siis enää niin kovin paljoa mua älykkäämpi ole ;) Ilta menikin sitten uutta puhelinta tutkiessa :)

Uus ja vanha :)


Siri 20.12.12
© Jenni Wallin
Perjantaina (4.1.) lähdin aamupäivällä tallille. Kentällä oli syvä railo keskellä, joten kentällä ei voinut mennä. Pyörähdettiin sielä pari kierrosta ja todettiin, ettei tule mitään. Päätin sitten uskaltautua maastoon, Titus oli juuri sopivasti lähdössä ajoon ja saatiin vetoapua risteykseen asti, ettei siihen juututtu :D Ekassa mäessä Siri meinasi stopata, mutta jatkoi kuitenkin eteenpäin kun vaihtoehtoja ei annettu. Mentiin ihan käynnissä, tosin ennen mehiläispönttöjä otettiin pari ravipätkää. Pöntöiltä käännyttiin kotiinpäin, en viitsinyt pidemmälle mennä, kun hevonen oli niin jännittynyt ja valmiina pomppaamaan taivaalle pienimmästäkin rasahduksesta. Loppumatka tikutettiin sitten entistä jännittyneemmin, mutta heti kun tallinpiha tuli näkyviin Siri rupesi pärskähtelemään ja pysähtyi syömään jotain kuivia oksia. Että niin kamalaa oli olla maastossa yksin :D

Hoidin Sirin pois ja soittelin Titille, josko saisin tulla käymään sopimaan työssäoppimisasioista. Niimpä ajelinkin Koivumäen tilalle. Pääsin alkuun tallimestarin, Niinan (?) mukaan vaihtamaan pari heppaa tarhoihin samalla kun Niina esitteli mulle paikkoja. Hevosten vaihdon jälkeen lähdettiin jakamaan heiniä. Jossain vaiheessa Titti nappasi mut ohi mennessään mukaan ja puhuttiin työssäoppimisesta. Sovittiin, että maastoja voisin pitää parille tytölle, jotka käyvät tallilla ja ratsastuntien pito painottuisi enemmän alkuverkkojen pitämiseen Titin valmennusryhmille ja välillä voisin pitää ihan koko tuntiakin. Tuntui kyllä tosi kivalta paikalta, enkä malta odottaa työssäoppimisia. Sovittiin siis ihan "virallisesti", että menen Titille työssäoppimaan. En tiedä pitääkö koulun puolesta tehdä vielä joku erityinen työsopimus systeemi, siksi heittomerkit :)

Siri 20.12.12
© Jenni Wallin
Lauantaina (5.1.) lähdin iltapäivällä tallille. Matti tuli myös ja lähdettiin maastoon niin, että mä ratsastin Sirillä ja Matti ajoi Kasteella. Siri oli heti alkulenkistä tuijottelemassa mörköjä puskissa ja pelkäsi mukamas Kasteen kärryjen suksien rahinaa. Tokassa laukkapätkässä Siri lähti vähän lapasesta, mitä se ei yleensä tee kotoa poispäin. Nyt tultiin kuitenkin hiittimäki ylös sellaista haipakkaa, että sai Kastekin tehdä ihan töitä pysyäkseen perässä. Mäen päällä Siri onneksi hidasti. Kotiin päin käännyttäessä totesin parhaaksi jättäytyä Kasteen perään, kun Siri ei ollut ihan kuulolla. Viimeisellä suoralla ennen kotia mulla meni hermot, kun Siri ei kuunnellut mua ollenkaan, joten sai sitten neiti kävellä loppumatkan kotiin huolimatta edellä ravaavasta Kasteesta. Siinä sai kuskikin tehdä töitä, että poni pysyi käynnissä, mutta suunnilleen käynnin tapaista tultiin :D Kovin nautinnollinen maastoreissu ei siis ollut, kun hevonen oli tuolla tuulella, mutta sellaista se on Sirin kanssa. Välillä sitä toimitaan kuin ihmisen mieli ja välillä taas possuillaan enemmän kuin laki sallii. Mutta haastetta riitti :D

Sunnuntaina (6.1.) käytiin äitin ja koirien kanssa lenkillä, muuten päivä meni lähinnä Harjuun lähtöä odotellessa (Lue=kauhistellessa). Puoli seitsemältä Rimma sitten tulikin ja matka meni mukavasti joululoma kuulumisia vaihtaessa. Harjussa iski järkytys, kun tajusi, että täällä sitä taas ollaan. Kyllä kai tähän taas pikkuhiljaa tottuu, kunhan pääsee taas koulurytmiin kiinni :P

Maanantaina (7.1.) meillä oli aamusta opinnäytetyön tunti ja sen jälkeen opetustaitoteorian tunti. Koska molemmat ovat Kekkosen pitämiä, päätettiin käyttää molemmat opinnäytetyön tekoon, koska parin viikon päästä se pitäisi esittää. Tehtiin raporttia eteenpäin, tehtiin Power Point esitys melkein valmiiksi, kerättiin ja yhdisteltiin materiaalia alustavasti raportin lopullista muotoa varten. Suomeksi sanottuna saatiin näiden kahden tunnin aikana aikaan enemmän kun varmaan muina tunteina yhteensä :D Se on se viime hetken paniikki ;)
Ruokailun jälkeen meillä oli ohjausharjoitus, mutta koska meille ei oltu merkattu mitään toista luokkaa, kelle oltaisiin pidetty ohjausharjoitusta, saatiin ratsastaa ja pari meidän luokkalaista piti meille tuntia. Ratsastettiin kahdet hevoset, molemmilla tunneilla läpiratsastettiin hevosia kevyesti lomalta paluun jälkeen.

FWB-r Pee-Peen White Waltz 06/2012
Rp-r Bacardi 06/2012
Mulla oli ekana Pepe, jolla en kyllä osannut enää yhtään mennä. Siriin tottuneena sen liikkeet tuntuivat tosi isoilta (vaikkei se edes kovin iso ole) ja ei oikein kemiat kohdanneet muutenkaan tällä kertaa. Mentiin loivia kiemurauria ja laukkaa ympyröillä. Pätkittäin meni ihan ok, mutta päällisin puolin ei mennyt tunti erityisen hyvin. Toiselle tunnille sain Laikku-ponin, joka oli paljon helpompi Pepen jälkeen. Yleensä Laikku ei kuulu mun suosikkeihin, mutta tällä kertaa se meni ihan kivasti. Samoja kiemurauria ja laukkaympyröitä mentiin toisellakin tunnilla ja Laikun kanssa ne sujuivat paljon paremmin. Laikku meni ylipäätään tosi kivasti, haki kivasti tuntumaa pätkittäin ja lopputunnista liikkui tosi hyvin eteen alas.

Illalla oli valjaskerho, jossa olinkin ihan yksinään ekan tunnin, jonka jälkeen sinne tuli toinen kerholainen. Aloin tekemään Sirin suitsiin ohjia. Ihan normaalit nahkaohjat meinasin tehdä ja nyt ekalla kerralla pääsin tosi hyvin alkuun. Leikkasin ohjat oikeaan pituuteen, muotoilin kuolainrenkaiden päästä ohjien päät, tein reiät soljille ja aloin leiffien teon. Enää siis leiffit loppuun, kuolainrenkaiden päiden solkien ompelu ja toisen päähän solki, jonka jälkeen huolittelu. Saa nähdä, jos saan ne jo ensi kerralla valmiiksi. Sitten pitäisi keksiä seuraava työ. Toronen ehdotti full-koon suitsia itselle riimun seuraksi, ihan varteenotettava vaihtoehto :)

Tänään tiistaina (8.1.) oli jälleen 8-16 lukiopäivä (kuten huomenna ja torstainakin). Eipä siinä mitään ihmeellistä. Kuultiin, että meillä on 30.1. äikän preliminääri, mikä on kyllä sinänsä ihan kiva, niin pääsee vähän harjoittelemaan sitä kirjotuksissa istumista :) Saatiin myös meidän abi-hupparit, tosin enpä tiedä kehtaako sitä missään käyttää. Ylioppilaslakillinen super Mario selässä ja edessä sateenkaaren värillä kirjoitettuna Abi 2013.

Uuden vuoden lyhtykuvailuja ;)

perjantai 7. joulukuuta 2012

Joulukalenteri - 7. luukku!


Harju. Tuo ihanan kamala paikka, jossa olen nyt opiskellut 2,5 vuotta. Miksi sitten valitsin Harjun ja päätin lähteä omalta kotipaikkakunnalta pois opiskelemaan hevosalaa?

Maisema Mattilan ikkunasta eräänä iltana vuonna 2011

Olen kolmannelta luokalta asti halunnut työskennellä hevosalalla. En ollut koskaan kuullutkaan Harjusta, ennen kuin ensimmäinen hoitohevoseni, Ronja, lähti ylläpitoon tytölle, joka opiskeli Harjussa. Silloin päätin, että ylä-asteen jälkeen lähden Harjuun. Hain kaksoistutkintoon ratsastuksenohjaajaksi, joten soveltuvuuskokeissa oli haastattelun lisäksi ratsastuskoe, jossa piti verrytellä hevonen itsenäisesti ja hypätä sitten muutama este. En ollut hypännyt kovinkaan paljoa ja sen vähänkin suurimmaksi osaksi Sirillä, joten hypyt olivat vähintäänkin mielenkiintoisia. Mutta hengissä selvittiin ja kesällä tulikin kirje, jossa kerrottiin, että pääsin Harjuun.

:)

:)

:)

Ensimmäisenä iltana jännitti tosi paljon. En tuntenut ketään muista, mutta tutustuin äkkiä muihin meidän kämpässä asuviin. Ensimmäinen viikko meni muihin tutustuessa ja koulunkin puolesta meillä oli lähinnä tutustumisleikkejä yms. Ensimmäisellä luokanvalvojan tunnilla selvisi, että meistä kenestäkään ei tule ratsastuksenohjaajaa, koska emme ehdi oppia niin paljoa kun lukio rajoittaa ratsastustuntien määrää. Myöhemmin olen ollut ihan tyytyväinen, ettei ratsastuksenohjaaja onnistunut, koska eipä mulla niin kova hinku niitä tunteja ole edes pitää. Ensimmäisen viikon jälkeen alkoi pikkuhiljaa normaali opiskelu. Ratsastusta, ajoa, tallitekniikkaa (traktorilla ajoa), kengitystä ja muutamaa teoria-ainetta (mm. ruokinta, anatomia ja fysiologia). Ja sitten alkoi lukio. Ekana vuonna oli vielä helppoa, kun lukiota oli korkeintaan kolmena päivänä viikossa ja opettajat tulivat Harjuun opettamaan meitä.

Til-r Taavetti (R.I.P.) ekana vuonna ratsastustunnilla

Ekan vuoden ajoryhmä <3

FWB-r Pee-Peen White Waltz estetunnilla

Toisena vuotena lukiota alkoi tulla enemmän, joissain jaksoissa lukiota oli jo neljänä päivänä viikossa, mutta päivät eivät olleet ihan täynnä. Ratsastuksessa meillä oli estevälikokeet, joista sain T1. Muuten meillä jatkui normaali koulu, kengitys, ajo ja tallitekniikka tosin loppuivat, mutta tilalle tuli varsanopetus ja varustehuolto. Teoria-aineetkin vaihtuivat vähän syventävimmiksi, oli esim. ruokinnan suunnittelua, ympäristölainsäädäntöä sekä rehuntuotantoa ja laiduntaloutta. Tokan vuoden lopussa oli HH-näyttö (hevosenhoito ja hyvinvoinnista huolehtiminen), johon kuului ajo, varustehuolto, hevosen esittäminen ja tallityöt. Arvosanaksi tuli H2. HH-näytön lisäksi meillä oli ratsastuksen loppukokeet, esteistä tuli H2 ja koulusta (K.N. Special) H2.

Sh-r Tähti-Vekkuli välikokeissa

Til-t Adelheid ratsastustunnilla

Conn-r Shanachie harjoituskoulukilpailuissa

Nyt kolmantena vuonna lukio vie suurimman osan ajasta, lukiota meillä on neljänä päivänä viikossa ja vapaatunteja meiltä löytyy lukkarista aika harvoin ammatillistenkaan puolelta. Nyt sitä on vasta tajunnut, että täähän oikeesti kohta loppuu. Lukiossa valmistaudutaan yo-kirjoituksiin ja Harjun puolelta meitä valmistellaan pikkuhiljaa työssäoppimiseen. Meillä on aika paljon tunteja ohjausharjoituksiin ja opinnäytetyöhön. Lisäksi meillä on yrittämiseen liittyviä aineita aika paljon.

Rp-r Bacardi

Lv-r Sugre Montagne ravikorttikurssilla

Harjun käyminen on varmasti henkisesti rankempaa kuin omalle paikkakunnalle lukioon tms. jääminen, koska ei ole helppoa 16-vuotiaana lähteä kotoa vieraiden ihmisten joukkoon opiskelemaan alalle, joka on täynnä paskaa puhuvia ihmisiä (anteeksi yleistykseni). Harjussa näkee myös hyvin, mikä ero on ravi- ja ratsutallissa työskennellessä. Kavereiden tuki on todella tärkeää Harjussa, kaikkien kanssa on vähän pakko tulla toimeen, heidän kanssaan "joutuu" kuitenkin viettämään aikaa myös koulun ulkopuolella. Vaikka meidänkään luokalla ei ehkä luokkahenki ole kaikkein parhaimmasta päästä, uskaltaisin kuitenkin väittää, että se on syvempi kuin normaaleilla luokilla. Me kuitenkin vietämme niin paljon aikaa toistemme seurassa. Ja huomaahan sen jo siitäkin, että meidän luokalla on niin paljon inside-läppää, että lukiollakin meitä katsellaan aika paljon nenänvartta pitkin :D

Rp-r Bacardi itsenäisessä liikutuksessa

Lv-o Poivre Montagne ajotunnilla

Jos multa kysytään, suosittelenko Harjuun lähtöä, on vastaus ehkä sinänsä hankala antaa. Suosittelen ehdottomasti, jos on vakaasti sitä mieltä, että tahtoo hevosalalle ja päätöksen takana ei ole vain pelkkä ratsastustunneilla käyminen, vaan tallitöitä on käyty kokeilemassa ihan käytännössä. Harjussa aloittaa niin paljon porukkaa, joille iskee totuus hevosalasta vastaan ja sitten puolet lopettaa. Joukossa on tietenkin myös niitä, jotka eivät ole keksineet muutakaan paikkaa ja tulivat Harjuun vain koska pääsivät sisään. Mielestäni Harjuun tullessa täytyy oikeasti olla tietoinen, millaista hevosalalla työskentely on. Harjussahan tieto tietenkin lisääntyy, mutta täytyy tiedostaa tosiasia, että se on lähinnä tallitöitä. Jos ei kantti kestä, ei Harjuun kannata hakea.

tiistai 7. elokuuta 2012

Hukassa ilman kameraa :(

... ja postauskin tosi vähäkuvainen, mutta koittakaa kestää :(

Miss u, honey <3 :'(

Perjantaina (3.8.) oli siis aamupäivä teoriaa ja päästiin jo kymmenen jälkeen koulusta (tunnin olisi siis pitänyt loppua 11.30...) Oli kyllä yhtä tuskaa istua paikallaan kuuntelemassa kaksi tuntia, mitähän siitäkin sitten tulee kun pitää lukiossa istua 8 tuntia...
Kotona pääsin viemään äitin kauppaan ja loppuilta taisi mennä tv:n ääressä lagaillessa.

ox-r V.H. Al-Yazi BE 07/2012

Lauantaina (4.8.) lähdettiin aamupäivällä Savijärvelle valjakkokisoihin, koska Tiia oli pyytänyt kuvailemaan kun on groomaamassa Yazia. Oma kamera on siis edelleen huollossa, joten hain Tiian videokameran, jolla kuvailin parhaan taitoni mukaan (täytyy kyllä sanoa, ettei tuo videokuvaaminen oo ihan mun juttu, paljon varmempi olo kuvia kuvatessa :D ) Äiti ja Jenni änkesivät mukaan, mutta eivät sitten kuitenkaan kauaa viihtyneet vaan heti Yazin suorituksen jälkeen alkoi hirveä hoputus lähteä kotiin. Niimpä kävin viemässä kameran Tiialle ja sitten suunnattiin kotiin.


Ilta meni mun kaappeja tyhjentäessä ja ei voi muuta sanoa kun huh huh. Miten sitä ihminen hamstraakin kaikkea turhaa, joilla täyttää kaappinsa. Ei edes lopulta jaksettu tyhjentää kun vain yksi kaappi (joka kylläkin on kahden kokoinen) ja päätettiin jättää loput kaksi ja yläkaapit toiselle päivälle.

Sunnuntaina (5.8.) oli myös tarkoitus lähteä Savijärvelle, mutta äiti ei tahtonut toisena päivänä lähteä mukaan eikä myöskään antaa autoa yksin mun käyttöön. Sen sijaan lähdettiin sitten kaupungille etsimään hyllyä mun ja Lauran huoneeseen ja Jyskistä löydettiinkin sitten ihan kiva hylly. Päätettiin kuitenkin käydä vielä katsomassa Vaihtokalusteen valikoimaa, mutta se olikin kiinni. Äiti sitten soitteli Jyskiin, että ostettaisiin se hylly, mutta eipä ollutkaan niin helppoa. Olisi kuulemma pitänyt paikan päällä maksaa vähintään 10 % hinnasta, eli tilausta ei voinut hoitaa puhelimessa. Aiemmin kaupassa olivat sanoneet, että tilaavat vain joka viikon maanantaina, eli jos nyt sunnuntaina pyytää tilaamaan, tilaavat silloin maanantaina ja menee kaksi viikkoa toimitukseen. Jos taas menee vasta maanantaina pyytämään tilausta, menee tilaus seuraavalle maanantaille, jolloin toimitus menee kolmen viikon päähän. Elikkä tultiin sitten siihen tulokseen, että Jyskistä ei hyllyä ainakaan osteta, täytyy ensi viikonloppuna lähteä sinne Vaihtokalusteeseen ja luottaa, että sieltä löytyy parempi hylly :)
Ilta meni sitten loppujen kaappien tyhjentämisessä.

Maanantaina (6.8.) Rimma tuli aamusta hakemaan mut ja suunnattiin Harjuun. Harjussa eka tunti oli yritystaloutta. Koska lukujärjestys oli muuttunut edellisenä iltana seitsemän aikaan (alkuun meillä piti alkaa vasta 12.30, nyt alkoikin jo 10), eivätkä kaikki olleet muutosta huomanneet, ei oikein aloitettu edes aiheesta puhumista. Eli toisin sanoen oltaisiin ihan hyvin voitu tulla kouluun vasta puoli yhteen eikä oltaisi mistään paitsi jääty.
Ruuan jälkeen oli opinnäytetyön tunti. Mitään uutta ei oikeastaan pohdittu, lähinnä sitä onko mitään hoidettu ennen lomaa. Ja todettiinpa se, että ne kansalliset koulukisat on kolmen viikon päästä, että pitäisi vissiin tehdä asian eteen.
Viimeinen tunti oli taidetta, jossa alettiin suunnittelemaan luokkalehteä. Jokaiselle keksittiin joku juttu, mikä lehteen pitää kirjoittaa. Mun pitäisi keksiä joku hevosjuttu Harjun hevosista. Jutun kirjoittamisen lisäksi toimin tietysti valokuvaajana. Täytyy nyt toivoa, että kaikilla riittää intoa lehden tekoon loppuun asti, jotta saadaan aikaan hieno lehti :)

Tiistaina eli tänään meillä piti olla koko aamupäivä ajoa, mutta odoteltiin opettajaa puoli tuntia ja kun ei vain näkynyt päätettiin lähteä kämpille. Eipä ole näkynyt poissaoloja wilmassa, mutta huomenna samaisen opettajan ajotunnit, joten saa nähdä tuleeko jotain sanomista :D
Rp-r Bacardi 06/2012


Iltapäivällä oli ratsastusta ja mun ratsuna oli Laikku. Tunnilla mentiin kiemurauria ja laukat ympyröillä, ei mitään erityisen haastavaa, mutta hiki tuli hiostavan ilman ja maneesin takia. Laikku oli ihan kiva, mutten oikein ehtinyt saada siihen mitään tuntumaa, kun tunti oli niin löysä. Huomaa kyllä, että Seppäsen tunnit on vähän eri tasoa kuin muiden opettajien pitämät...
Omaa istuntaa tarkaillessani totesin, että pitää opetella taas ratsastamaan pidemmällä jalustimella, kevään estetreenit vissiin jättäneet takaraivoon tottumuksen, että jalustimen pitää olla lyhyempi. Lisäksi oikea jalkani vammailee edelleen. Keväällä sain saappaat jalassa jalan rennoksi ja niin, ettei varpaat sojotelleet sivulle, mutta tänään saappaista huolimatta sojotteli varpaat ihan mihin sattui enkä oikein saanut asiaa korjattuakaan. Täytyypä alkaa taas kiinnittää erityishuomiota tuohon oikeaan jalkaan.



Tällä viikolla olisi vielä luvassa melko paljon ratsastusta, vähän ajoa ja jonkun verran teoriaa.
Kovasti toivon, että Kar-Fotosta soittelisivat ennen perjantaita, että kamera olisi tullut, mutta vähän epäilen. Vasta viime perjantaina tuli arvio tarvittavista korjaustoimenpiteistä (komentokiekon mekanismien korjaus, takakuoren vaihto, rungon puhdistus ainakin niitä mitä nyt muistan siitä listasta mitä mulle luetteli), joten eiköhän se mee ainakin seuraavalle viikolle. Saisi nyt ainakin 17. päivä mennessä tulla, että pääsee silloin 18. päivä kuvailemaan meidän Dinaa koiranäyttelyissä :)
Huomaa kyllä, että kamera on aika tärkeä osa mua, koska oon jotenki koko ajan iha hukassa ku sitä ei oo. Huomaan katsovani asioita paljon enemmän miettien millaiselta se näyttäisi kuvassa ja koko ajan tekisi mieli tarjoutua jotakin lähteä kuvaamaan. Tässä jo leikittelin ajatuksesta ostaa uusi kamera ja jättää nykyinen kakkoskameraksi, mutta uudelta kameralta vaatisin jo niin paljon enemmän, ettei se nyt tässä tilanteessa ole ihan fiksu ajatus. Niin kauan kun nykyinen kulta vain kestää käyttöä, se saa kyllä ollakin käytössä :)

torstai 23. helmikuuta 2012

Hidastakaa ajan nopeutta, jookos?

No huhhuh, kyllähän on taas päivät menneet nopeasti. Mutta alotetaampa nyt siitä perjantaista :)

Eli herätys oli mulla vasta yhdeksältä, mutta kahdeksaan asti jaksoin sängyssä roikkua kun olin kuitenkin jo heräillyt ensimmäisen kerran viiden jälkeen Sannin mennessä suihkuun. Siinä oli sitten lyhyt dataushetki ennen kun Harjun tanssit alkoivat. Keskityin valokuvaamiseen Harjun juhlassa, päätin säästä videon ottamisen sitten illalle. Yleisöä ei ollut paljoa ollenkaan, mutta kaikki oli kyllä niin nätteinä :) Harjun juhlasta lähdettiin suoraan Virojoen lukiolle, jossa syötiin ja sen jälkeen odoteltiin noin tunti, että ala-astelaisten ruokatunti loppuu. Sitten lähdettiin kiertelemään luokissa. Pikkuset oli vähän hämillään kun yhtäkkiä tuli parikymmentä hienoksi pukeutunutta wanhaa häiritsemään tuntia :D Ei ne paljoa uskaltaneet kysellä, mutta katsoivat kyllä ihan ihmeissään tyttöjen nättejä pukuja.
Ala-asteella kiertämisen jälkeen alkoikin aika pian päiväjuhla. Siellä kuvailin vähän myös videota. Nyt riitti yleisöäkin vähän enemmän. Tanssien jälkeen ruvettiin pohtimaan mihin mennään syömään, kun Virojokelaiset oivat päättäneet lähteä pizzalle, mutta meitä ei pizzan syönti kiinnostanut. Niimpä päätimme kävellä paikalliseen ravintolaan, Wirtaan. Siellä oli kuulemma lounas loppunut ja päivällinen alkaisi vasta tunnin päästä. Noh, päätimme jäädä sinne odottelemaan ja räpsittiin vähän kuvia ja höpöteltiin niitä näitä. Kun vihdoin saatiin ruokaa, oli kyllä niin nälkä, että aika innolla kaikki kävivät ruokaan kiinni. Ei kyllä mitään erikoista ruokaa ollut, pihvi ja ranskalaiset olivat vielä kaiken lisäksi kylmiä. Mutta kyllähän ainakin nälkä lähti. Vähän aikaa vielä istuskeltiin siinä ja lähdettiin sitten kaupan kautta takaisin koululle. Siellä sitten istuskeltiin odottelemassa ja räpsittiin vähän lisää kuvia :D
Iltajuhlan vihdoin alkaessa alkoi olla jo vähän sellainen fiilis, että haluaisi vain äkkiä sen alta pois. Iltajuhlassa kuvailin siis vain videota ja alkoi kyllä tuntua, että kamera ei oikein tykännyt niin pitkästä päivästä. Akku loppui ja muistikortti meni täyteen jossain vaiheessa, mutta onneksi olin tullut ostaneeksi ne vara-akun ja vara-muistikortin. Juhlan lopussa kamera oli ihan kuuma, joten oli ihan hyvä, että ei tarvinnut sen pidempää kuvailla. Ties mitä kamera olisi keksinyt liikaa ylikuumetessaan. Juhlan loputtua puin samantien ulkovaatteet päälle ja lähdin pihalle soittamaan taxin. Kauaa ei tarvinnut odotella ja sitten eikun Harjuun. Ja matkakaan ei maksanut "kuin" 26 €. Olin varautunut vähintään 30€ mutta ihan kiva yllätys :D
Aloittelin siinä sitten vielä samana iltana kuvien läpikäyntiä, meinasin ensin, että olisin samana iltana käynyt Harjussa otetut kuvat läpi, mutta kun tajusin, että niitähän on eniten, niin päätin sitten yhden aikoihin lopettaa ja lähteä nukkumaan.

Lauantai aamuna nukuin sitten kymmeneen asti ja aloin sitten käymään kuvia läpi. Olin alkuun ajatellut, että olisin mennyt la liikuttamaan jotain koulun heppaa ja soittelin tallimestarillekin, mutta koska yksin ei saa ratsastaa ja en saanut ketään mukaani, joten se sitten jäi. Ulkona oli tosi nätti ilma ja meinasin, että olisin lähtenyt kuvailemaan Harjun heppoja tarhoissaan, mutta jotenkin vain jämähdin koneelle ja yhtäkkiä katsoin kelloa järkyttyneenä, että se on kymmentä vaille seitsemän. Senkin jälkeen jäädyin koneelle vielä puoli kahdeksaan asti, kunnes sitten siirsin koneen olkkariin tv:n ääreen ja kokkailin sitten jotain syötävää samalla kun katsoin Putousta. Suihkussa käynnin jälkeen iski hirveä v*tutus, kun tajusi, ettei vkl pitää tosiaan viettää Harjussa ja yksi päivä mennyt yhtään mitään järkevää tekemättä. No, siinä sitten jonkun aikaa koneella istuessa ärsytys vähitellen hävisi ja jaksoinkin roikkua koneella kahteen asti.

Lumituiskussa
Maneesi päiväsaikaan
Sunnuntai aamuna heräilin sitten ensimmäisen kerran vissiin jo 6-7 aikoihin, mutta jatkoin nukkumista puoli yhteentoista (?) asti, jolloin Tiia soitteli ja kyseli lähdenkö kuvailemaan Ilkeä. Söin siinä sitten aamupalaa ja sen jälkeen lähdin talliin Tiian kanssa. Tiia meinasi ensin mennä juoksuttamaan Ilkeä pellolle, mutta siellä oli liian kova ja syvä hanki, joten mentiinkin kentälle. Lunta pyrytti aika kivasti ja ei toki yhtään ärsyttänyt kun muisti millainen ilma edellisenä päivänä oli. Jonkun aikaa Tiia juoksutti kentällä, mutta päätettiin sitten kuitenkin siirtyä vielä vähäksi aikaa maneesiin, kun Ilke otti tosi lyhyttä askelta, niin Tiia halusi nähdä paraneeko askel maneesissa. Ja paranihan se, ainakin vähän. Kuvista tuli ihan kivoja, kentällä otetuissa lumi oli häiritsevästi edessä ja sen takia osassa oli tarkennus pielessä. Mutta maneesissa huomasi kyllä eron selvästi, että oli päiväsaika, sillä kuvat olivat paljon valoisampia kun iltaisin kuvatessa. Tallilla Tiia pyysi auttamaan Ilken valjaiden pesussa ja siinä hurahtikin puolitoista tuntia.




Sh-r Ajattaren Severi
Sh-r Rantalan Severi
Sen jälkeen lähdin käymään kämpillä ja kymmenen minuuttia taisin ehtiä siellä olla, kun tuli kutsu seuraavalle kuvauskeikalle. Lähdin siis kuvailemaan kun Sanni, Sofia ja Jasmina hyppäsivät hevosillaan. Kuvista tuli kyllä aika säälittäviä räpellyksiä, en sitten tiiä tykkäskö tarkennus huonoa lumisateessa kuvailusta vai vieläkö kamera oli loman tarpeessa perjantain jäljiltä. Vai enkö vain osannut asettaa asetuksia oikein, mutta joka tapauksessa kovin moni kuva ei onnistunut. No, kuvattavat eivät onneksi pahastuneet tästä, vaan olivat ihan tyytyväisiä kuviin.
Loppuilta menikin sitten taas vaihteeksi koneella lagatessa. Oon muute pari viime viikkoo iha innoissani pelannu tetristä (wooot?!?). En tajua, oon aina inhonnu tetristä ja joku ilta vaan eksyin älypäähän tylsyyksissäni ja satuin avaamaan tetriksen ja hups, nyt pelailen sitä joka välissä. No, saahan silläkin aikaa kulutettua...

Fannilla oli vähän omat kuvionsa...
Westf-t Fabienne

Rp-r Bacardi "Laikku" 08/2011
© Tuuli Jääskeläinen
Maanantaina alkoikin sitten aamulla ratsastustunnilla. Sain Laikku-ponin, joka on aika tahmea ja vähän kummallinen ratsastaa. Alkutunnista en saanutkaan siihen oikein mitään tuntumaa ja etenkin laukoissa oli kyllä hallinta vähän hukassa. Sitten vaihdettiin suuntaa ja sitten jostain alitajunnasta tuli käsky, että "nyt ala ratsastaa!" ja mä aloin ja yhtäkkiä poni toimiki paljon paremmin. Lopputunti meniki sitten tosi kivasti kun hiffasin miten Laikulla pitää ratsastaa ja loppujen lopuksi olin tuntiin ihan tyytyväinen. Tunnilla saatiin siis alkuverkat tehdä aika itsenäisesti ja päätehtävänä oli sitten ravivoltti toisessa päässä maneesia ja laukkaympyrä toisessa. Ensimmäisiä laukkoja nostaessa maneesin ohi meni lumilinko ja Nipsu tietenkin säikähti sitä ja lähti pukitellen tiputtaen Rimman. Ilmeisesti Rimma löi päänsä aika voimalla maahan, koska loppuviikon valitteli päänsärkyä ja keskiviikkona terkkarilla käydessään sai sitten sairaslomaa aivotärähdyksen takia. Jatkoi kuitenkin ratsastustunnin loppuun ja oli koko maanantai ja tiistai päivänkin koulussa ennen kun suostui silloin keskiviikkona terkkarilla käymään. Kyllä se Nipsu vaan on kiva hevonen...




Seuraavaksi oli työsuojelua ja meillä oli pitkät selitykset, miksi meidän video ei ole vielä valmis, vaikka sen piti jo olla, mutta opettaja olikin poissa. Sijainen sitten kyseli seuraavasta tehtävästä, mutta todettiin, ettei voida sitä alkaa tekemään ilman oman opettajan ohjeita. Päästiin sitten aiemmin tunnilta, kun tajuttiin että seuraavalle päivälle pitäisi olla kirjoitettuna neljän sivun äikän essee, joten sitä pääsi sitten raapustelemaan. Teinkin sen sitten vähän vajaa valmiiksi ennen seuraavan tunnin alkua ja jatkoin loppuun tunnin jälkeen.
Ja seuraava tuntihan meillä oli varustehuoltoa ja siellä alettiin tekemään toista tuntityötämme, joka on alaturparemmi. Mä pääsin jo ompeluvaiheeseen asti, kun sitten käskettiin lopetella. Ensi kerralla siis todennäköisesti saan sen valmiiksi :D
Sitten olikin kahdesta eteenpäin vapaata ja senhän vietin tutuissa merkeissä dataillen :)
Illalla oli valjaskerho ja aloin nyt tekemään niitä suitsia. Päätettiin jättää otsapanta vielä hautumaan, mutta muut palat sain jo leikattua, muotoiltavat osat muotoiltua, kantattua ja laitettua koristeuran. Kun piti lähteä maalaamaan, rupesin miettimään poskihihnoja, että nyt on joku pielessä ja niin olikin. Loppuaika menikin sitten niiden kanssa säätäessä. En siis tajunnut, että niistä pitää tehdä kaksinkertaiset, että siihen kuolain-solkeen saa sen läpyskän sinne väliin. Noh, pitää nyt hiihtolomalla sitten vielä mittailla niistä Sirin suitsista ne poskihihnat, että saa ne sitten tehtyä oikean mittaisiksi.
Shet-r Ilke

Tiia pyysi vielä kuvailemaan Ilkeä, joten valjaskerhon jälkeen nappasin kameran mukaani ja käppäilin talliin. Päästiin vanhaan maneesiin. Ilke ei vissiin ollut ihan vireessä, mutta kuvailin kuitenkin. Ihan kivoja kuvia tuli ja nauratti jälkikäteen Tiialle kuvia lähetellessä, kun Tiia ihmetteli onko kamera noussut jostain talvimasennuksesta vai miksi kuvat näyttävät paljon valoisammilta. Ehkä sillä on joku vaikutus kun on alkanut kuvata manuaaleilla automaatin sijaan :D



Tiistai, keskiviikko ja torstai ovatkin olleet ihania 8-16 lukiopäiviä. Tiistai oli perustylsä lukiopäivä, iltapäivästä alkoi meno käydä vähän levottomaksi. Eilen levoton meno jatkui, mutta tänään oltiin kaikki Anskua ja Sannia lukuunottamatta kumman masentuneen oloisia. Noh, huomenna pitäisi vielä jaksaa neljä tuntia puurtaa lukiossa ja sitten alkaakin hiihtoloma <3
Tänään kävin Tiian kanssa tallissa ja tarkoituksena oli, että oltaisiin menty irtojuoksuttamaan Ilke, mutta oltiin niin ajoissa ja toisessa maneesissa oli esteet huomista näyttöä varten ja toinen maneesi täynnä ratsukoita, joten vietiin vaan Ilke käppäriin ja pyörittiin tallissa sen aikaa. Tulipahan ulkoilutettua kameraa :D

Ja loppuun voisin vielä mainita vielä julkaisemattomat Ellun kennelin nettisivut. Mä oon joskus virtuaaliheppoja harrastaessani opetellut koodaamaan ja tekemään ulkoasuja, joten Ellu pyysi mua tekemään nettisivut. Lauantaina sitten tein pohjan ja aloittelin koodausta, mutta hermothan siinä meni kun en saanut sitä toimimaan (mulla yleensäkin aina ulkoasuja tehdessä käy niin, että ensin teen pohjan innoissani ja alan koodaamaan sitä, sitten menetän hermot sen kanssa kun en saa sitä toimimaan ja parin päivän päästä sitten jatkan koodausta ja saan sen toimimaan :D ). Eilen sitten palasin tarkastelemaan koodia ja päätin tehdä sen kokonaan uusiksi ja nythän sainkin sen jo toimimaan. Ja täytyypä kyllä sanoa, etten vielä koskaan ole ollut näin tyytyväinen ulkoasuun, jonka olen ihan alusta asti tehnyt itse :D Koska sivuja ei ole vielä julkaistu, en laita tähän nyt edes print screeniä, joten saatte nyt luvan olla jännityksessä kunnes sivut on julkaistu ;)

Ja vihdoin sain tuon Minä-sivun valmiiksi, siellä riittääkin tekstiä luettavaksi, onnea vain jos jaksatte lukea :D

Tulipas paljon tekstiä ja vähän kuvia :( Noh, ensi viikolla täytyy kameran kanssa heilua oikein urakalla, että saa materiaalia tänne ;)

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Pukkiponeja ja joulushoppailua

Perjantaina meillä olisi ollut aamulla puolitoista tuntia ratsastusta, mutta koska opo kutsui jokaisen vuorollaan keskustelemaan luokkahengestämme, meni eka 45 min yo10:n estenäyttöjä katsoessa. Siinä sen 80 cm okserin vieressä seisoessa se ei enää näyttänytkään niin isolta. Ehkä siitä näytöstä sitten keväällä selviää :D
Rp-r Bacardi "Laikku" 08/2011
Toiselle tunnille saatiin sitten hevoset pareittain. Mulla ja Kirsillä oli ratsuponi ruuna Laikku. Laitettiin hevosille ratsastuskamojen lisäksi sivuohjat ja juoksutusliinat, tunnilla sitten toinen juoksutti ja huuteli ohjeita istuntaa korjatakseen. Samalla opettaja huuteli maneesin katsomosta ohjeita, esim. käsi sivulle, pyöritä kättä vastapäivään, venytä käsiä niin ylös kun saat ym. Oli tosi kiva tunti ja luulen, että ihan hyödyllinenkin :D Laikku oli vähän laiska, joten välillä piti ratsastajanakin puuttua ponin vauhtiin, kun se ei oikein kuunnellut juoksutuspiiskaa.


FWB-t Dora Darling "Dora" 07/2011
Ratsastustunnin jälkeen oli vuorossa juoksutustunti, jossa mulla, Niinalla ja Rimmalla oli juoksutettavana FWB tamma Dora. Dora oli tosi kiva juoksuttaa, kuunteli tosi hyvin ja oli tosi tarkka piiskan suhteen. Jos piiska oli yhtään ilmassa hidastamaan pyytäessä, se ei hidastanut ollenkaan. Sinänsä tosi opettavaista :) Ei juoksutettu kauaa, jokainen sai juoksuttaa vähän aikaa, tosin mä sain juoksuttaa kahteen kertaan kun muissa ryhmissä oli neljä. Ihan vain siirtymisiä käynti-seis-käynti ja ravi-käynti-ravi. Seppänen kehui, kuinka meidän ryhmän juoksutus alkaa vähitellen näyttämäänkin jo ihan juoksutukselta, vähän kritisoi sitä kun kolmesta hevosesta kahdella oli liian löysä juoksutusvyö (meillä kanssa, hups, tuli lähettyy tallista vähän reippaasti :D ).
Juoksutustunnilta päästiin puoli tuntia etuajassa, joten siivoilin ja pakkailin viimeiset tavarat maanantain muuttoa varten. Sitten iki-ihana bussimatka Porvooseen ja jouluostoksille. Shoppailin mikrokulmasta jotain pientä, kävin robinhoodissa, mutten löytänyt mitään, joten sitten eikun kävelemään keskustaan. Keskustassa kävin citymarketissa ja sieltä shoppailin taas jonkin verran lahjoiksi kelpaavia jutskia :) Vähän huonosti tuli löydettyä mitään lahjoiksi kelpaavaa, niimpä päätin ehdottaa äitille, että jos mentäisiin sunnuntaina jatkamaan shoppailua.
Ennen kotiin lähtöä totesin olevani niin nälkäinen, että oli pakko käydä hesessä syömässä juustoateria :P Vähän olin pettynyt, hesen juustohampparit oli ennen parempia... :/
Kotona oli äiti vissiin heittäytynyt joulumielelle, koska olohuoneessa oli joulukuusi ja keittiön pöydällä äitin jokajouluinen "joulupöytä". En nyt löytänyt yhtään kuvaa äitin joulupöydästä, mutta täytyypä loman alussa kuvailla sitäkin ;)
Meiän joulukuusi sunnuntai-iltana :D

Kaste lopussa, kun oli purkanut turhat energiat pois :)
Lauantaina lähdettiin päivällä tallille Ellun kanssa. Ellu halusi koittaa kahden liinan juoksutusta Kasteen kanssa ja tarvitsi mut siihen apuun. Niimpä otettiin Kaste ensin järkyttävästä mutalöllö tarhasta ja vietiin vesariin jalkapesulle. Sitten juoksutusvyö selkään ja kentälle. Ellu teki aluksi maastakäsin harjoituksia Kasteen kanssa, ennen kun viritti liinat paikoilleen ja pyysi mut taluttamaan Kastetta. Kaste meni tosi hienosti, vähän näytti hämmentyneeltä kun Ellu ohjaili sitä liinoilla, mutta pienen vastustelun jälkeen antoi nopeasti periksi. "Okei, päästä se irti. Katotaan pysyykö käsissä vai juokseeko kenttää ympäri liinat perässään" sano Ellu ja heti ku päästin Kasteen irti, se totes "wuhuu, oon irti" ja lähti hirveellä vauhdilla juoksemaan ympäri kenttää. Vähän aikaa Ellu yritti pitää kiinni ja saada Kastetta hidastettua, mutta päästi sitten irti kun ei meinannut pystyssä pysyä. Ja kyllä sieltä sitten liikettä löytyikin, hienoja laukannostoja, käännöksiä ja pukkeja teki, onneksi oli kamera mukana :D Lopulta kuitenkin rauhoittui sen verran, että saatiin napattua se kiinni. Sen jälkeen se menikin liinoissa niin hienosti, ettei olisi uskonut olevan ekaa kertaa :)

Hyvä tuleva ravuri kun on noin hyvä laukka :D

Sieltä tuli vähän pukkeja :D


Siri söpönä tarhassa, huomaa ihana mutalöllö tarhassa...
Lähdin hakemaan Siriä tarhasta, jossa se seisoi puoli nukuksissa katsomassa Kasteen riehumista. "Hohhoijaa, kyllä säkin pian opit, että tollanen riekkuminen vaa aiheuttaa lisää töitä" oli sen ilme ollut koko ajan Kasteen kentällä ollessa. Sen verran kiinnostunut varsan koulutuksesta se oli, ettei vaivautunut portille tulemaan, joten oli pakko kahlata sinne mutarapakkoon sitä hakemaan. Jalkapesun jälkeen vein sen talliin, johon Maria tuli kyselemään mitäs Goldin kanssa kannattaisi nyt tehdä, kun se olisi varmaan hyvä saada vähitellen liikkumaankin, kun varsakin on jo puoli vuotias.

Goldi Hackstable "Goldi" (Tuutikki masussaan) 03/2011
© Jenni Wallin
Goldi on siis vanha vuokraheppani, jonka kanssa puuhailin viime talven ja ennen sitä se oli kesäloman mulla ylläpidossa. Sitä ei ole nyt varsan synnyttyä liikutettu ollenkaan, kun hän on niin ylpeä neiti, ettei anna kiinni. Ellu ja Maria pohti, että ensiksi se varmaan kannattaisi ottaa ihan vaan riimuun kiinni (jos saa) ja viedä kentälle ja katsoa mitä mieltä se on asiasta, kun joutuu eri puolille aitaa vauvansa kanssa. Päätettiin hoitaa se samantien ja niimpä nappasin riimun mukaani ja menin pihattoon. Goldi katsoi korvat hörössä "hei, tää on se kiva tyttö, joka tuo mulle aina herkkui ja rapsuttelee mua" ja sen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun se tajusi, että sillä on naru kaulalla. Ei siinä auttanut muu kuin lähteä hölmistyneenä katsomaan mitä ihmiset sille olivat keksineet.
Tooticky "Tuutikki" 10/2011
© Tiia Forsell
Päästiin Goldin kanssa kentälle ja se oli ihan rauhallinen, toisin kun varsansa, joka juoksi hulluna edes takas kentän ja pihaton välistä aitaa pitkin. Sitten se päätti loikata portin läpi. Olikin Tuutikille kova paikka joutua eroon emästä. Noh, ei siinä auttanut muu kuin viedä Tuutikki ja niiden pihattokaveri shettis ruuna Titus pihattoon ja jatkaa Goldin kanssa kentällä. Se pysyi edelleen tosi rauhallisena, ei tehty mitään monimutkaista, kunhan käveltiin kentällä ja tehtiin jokunen pysähdys ja peruutus. Ainoastaan pysähtyessä se aina vilkuili pihatolle päin, että missä se vauva oikein on, kun ei ole näkyvissä. Keskittyi kuitenkin tosi hyvin aina peruutukseen, kun huomautti vilkuilusta. Ei kauaa kiusattu varsaa, oltiin kentällä ehkä kaksi minuuttia, ja sitten palautin Goldin vaavinsa luo. Päätettiin, että tätä pitää toistaa nyt joka kerta kun tallilla käy, saa nähdä onko Goldin pyydystys ensi kerralla yhtä helppoa.

Sää oli mitä mainioin, Jenni ei kauaa kuvannut,
tämäkin alkukäynneistä... © Jenni Wallin
Goldin jälkeen palasin sitten Sirin pariin, satuloin sen ja lähdettiin kentälle, jossa Ellu piti meille tuntia. Verkassa harjoiteltiin kuuliaisuutta pysähdyksillä ja siirtymisillä. Meni oikeastaan aika hyvin, välillä Siri oli vähän hidas ja koska ei ollut raippaa mukana, ei oikein saatu nopeampaan askellajiin siirtymisiä sujumaan niin nopeasti kuin olisi voinut. Verkan jälkeen Ellu laittoi meille muutaman esteen ja ravipuomit. Mentiin alkuun ravipuomeja ja laukkailtiin aina puoli kenttää. Toiseen suuntaan meni tosi hyvin, mutta sitten Siri keksi ruveta riehumaan ja pukittelemaan. Noh, eikun sitten laukkailtiin pääty-ympyröitä ja pistettiin poni töihin.

Hyppelöt joskus keväällä 2011
© Jenni Wallin kännykkäkameralla
Jossain vaiheessa Siriä rupesi tympimään ja päätteli ilmeisesti työskentelyn olevan Ellun vika, koska yritti ohi mennessään potkaista Ellua. Muutenkin sieltä tuli kyllä aika jänniä koikkaloikkia aina välillä, mutta kai niihin on tullut totuttua, kun en kuitenkaan tippunut. Kun saatiin puomit sujumaan, siirryttiin hyppäämään kavalettia lävistäjällä. Taas mentiin toiseen suuntaan niin asiallisesti, mutta heti suunnan vaihduttua yritettiin kehittää huumoria. Noh, jälleen laukkailtiin ympyrällä. Taas tuntui aina Ellun ohi ratsastaessa vähän siltä, että Siri yritti ryysiä sinnepäin, mutta ei sentään yrittänyt enää potkia, tyytyi vain mulkoilemaan. Kun saatiin kavaletille yksi tosi hyvä hyppy, siirryttiin vielä pikku ristikolle. Sen Siri meni joka kerta tosi asiallisesti, kai se tajusi, ettei pääse talliin ennen kun hyppää kiltisti. Loppuun tultiin pariin kertaan vielä sekä ristikko että kavaletti peräkkäin. Sitten loppuravit ja -käynnit ja pikapikaa heppa loimitettuna talliin ja lähdettiin kotia kohti (Ellu oli menossa johonkin juhliin, siksi vähän kiire).
Illalla sitten saunottiin ja syötiin herkkuja ja sovittiin, että huomenna lähdetään shoppailemaan. Niin, ja tietysti tapeltiin meidän Sonera viihdepaketin kanssa, edellinen boxi lähetettiin Soneralle takaisin kun ei toiminut, mutta eipä kyllä tunnu tämäkään toimia... Saatiin kyllä kanavat näkymään, mutta videovuokraamo, joka eniten kiinnostaa ei vain toiminut. Kyllä mä sit rakastan tekniikkaa... -.-'

Ollaan oltu tosi kilttejä,
kun kuusen alla on jo näin paljon lahjoja :P
Sunnuntaina sitten lähdettiin mä, äiti ja Laura kuninkaanporttiin shoppaamaan joululahjoja. Käytiin hong kongissa, hemtexissä ja jyskissä. Sen jälkeen käytiin hautausmaalla ja sitten mäkkiin syömään. Sitten vielä ruokakauppaan S-markettiin ja sieltä löytyikin viimeiset joululahja-ideat. Nyt sitten sain kasaan (ainakin toivottavasti) kaikki lahjat, jos nyt en ole jotakuta unohtanut. Ilta menikin sitten niitä paketoidessa ja tv:tä katsellessa + Sonera viihdepaketin kanssa tapellessa.




Maanantaina olikin sitten kiireinen päivä, aamulla lähtö Harjuun, jossa menin kämpille ja totesin Anskun ja Sannin ilmeisesti jo muuttaneen, koska kämppä oli ihan tyhjä. Noh, kävin syömässä ja sen jälkeen hain asuntolanhoitajalta avaimen uuteen kämppään. Ja sitten eikun muuttamaan. Kyllä siinä kirosin kun ei ole autoa, olisi ollut niin helppoa lastata tavarat vanhasta kämpästä autoon, ajaa uudelle kämpälle ja purkaa ne uuteen kämppään. Mutta ei voi mitään, pakko oli tappaa kätensä raahaamalla painavia laukkuja tuo muutaman sadan metrin matka uudelle kämpälle. Sain juuri sopivasti muutettua, kun piti lähteä tunnille. Meillä oli työsuojelua, jossa meille annettiin ryhmätyö, jossa pitää esitellä turvallista käyttäytymistä hevosten kanssa ja tallitöitä tehdessä. Meidän ryhmä päätti tehdä videomuotoisena niin, että ensin tulee aina "ei näin" ja sitten "vaan näin". Enempi suunnittelu jäi seuraavalle tunnille.
Pv-r Warrior "Warri" 08/2011
Työsuojelun tunnilta päästiin puoli tuntia aiemmin, joten ehdin vähän purkaa tavaroita ennen ratsastustuntia. Ratsastustunnin meille piti Pekkala ja kuulemma koska viime kerralla hänen tunnillaan saatiin hevoset innostumaan vähän liikaakin, oli meillä rento leikkitunti. Sain ratsukseni ison PV ruunan Warrin. En ollut Warrilla ennen mennyt ja suhtauduin vähän varauksella, kun tuntuu, että kaikki nämä "paremmat" Harjun hevoset ovat sellaisia joilla en osaa ollenkaan mennä. Warri oli kuitenkin tosi kiva, vähän meinasi kuumua innostuessaan leikeistä. Alkuun tehtiin ihan vain tasapaino harjoituksia niin, että opettaja huuteli ohjeita esim. "käsi sivulle", "keventäkää kaksi pomppua alas ja yksi ylös", "toinen pitkä sivu silmät kiinni" ym.
Pv-r Ermitash "Eki" 08/2011
Oli ihan kivaa ja suht helppoa. Sen jälkeen oltiin seuraa johtajaa ja jokainen sai vuorollaan olla johtaja ja keksiä mitä erikoisempia kiemuroita ym. mitä muiden piti myös tehdä. Välillä piti vähän jarrutella Warria reilumminkin, mutta se pysyi kuitenkin hyvin hanskassa. Seuraa johtajaa -leikin jälkeen Pekkala tuli katsomosta ja käski vaihtaa hevosia mahdollisimman nopeasti. Eka vaihdokki oli PV ruuna Eki, joka on tosi laiska ja raskas ratsastaa.



Til-r Frederik "Fredi"
Pöllin kuvan sukupostista, kun itellä ei Fredistä kuvia ollu
Noh, kauaa ei näillä hevosilla menty, seuraava heppa oli tilasto ruuna Fredi, josta en kyllä tykkää yhtään. Fredi oli vähän innoissaan, meinasi heti lähteä laukalla liikkeelle kun pääsin selkään. Näiden hevosten kanssa piti tehdä pientä serpentiiniä pitkille sivuille ja yrittää rauhoitella vähän menoa.








Hann-t La Luna V "Luna" 09/2011
Sitten tuli seuraava hevosten vaihto ja sain hannover tamma Lunan, jolla en myöskään ollut ennen mennyt. Tiesin sen olevan melko reipas kaveri, mutta se kuunteli pidätteitä yllättävänkin hyvin, kun vain jaksoi tehdä niitä tarpeeksi tiuhaa tahtia. Nämä hevoset vain loppuverkattiin ja sitten lähdettiin talliin. Oli kyllä tosi hauskaa vaihtelua tuo tunti, joskus on ihan kivaakin vain hupsutella hevosten kanssa, eikä aina vain tuupata niska limassa.












Eli punasella merkityt kohdat vielä kesken,
muuten riimu valmis :)
Ratsastustunnilta päästiin vähän myöhässä, joten ehdin vain syödä ja käydä pikaisesti kämpillä ennen valjaskerhoa. Valjaskerhossa otin siis tavoitteeksi saada riimun valmiiksi, mutta valitettavasti se jäi vielä vähän kesken. Leukahihnan päistä toinen on ompelematta, toinen puoliksi ompelematta. Mutta ainakin sitten ensi vuoden puolella saan sen ekalla kerralla valmiiksi :) Laitoin tohon mun hienoon piirrokseen nyt punasella keskeneräset kohdat, ettei jää niin epäselväksi.
Valjaskerhon jälkeen menin vielä kuvailemaan Tiiaa ja Ilkeä. Meni vähän myöhäiseksi, kämpillä olin puoli yksitoista (kympiltä pitäs olla viimestään hups :D ) ja koska koneella kävin viimeksi torstaina, venyi koneella istuminen melkein yhteen asti. Muutenkin tuli kyllä yö nukuttua tosi huonosti, kai se sitten on se kun ekaa yötä uudessa kämpässä.



Conn-r Shanachie "Kirppu"
08/2011 © Tuuli Jääskeläinen
Tiistaina eli tänään oli sitten heti aamusta ratsastusta. Tallimestari Johanna Pulkkinen piti tunnin ja sain connemara ruuna Kirpun. Kirppu on yksi suosikeistani :) Jossu piti tosi hyvän tunnin, mentiin siirtymisiä ympyröillä ja pohkeenväistöä. Ympyröillä sai olla tarkka vauhdin kanssa, Kirppu kun tuppaa kuumumaan niin helposti, vaikka jo 16-vuotias pappa onkin. Väistöissä sai olla tarkkana, ettei Kirppu lähtenyt väistelemään omiaan, se on vähän turhan automaatti.





Sitten olikin teoriapläjäys, ensin ruokinnan suunnittelua ja ruuan jälkeen työsuojelua. Ruokinnan suunnittelussa käytiin rehuanalyysiä läpi ja ens vuoden puolella paneudutaan kuulemma kurssiin kuuluvaan projektiin, jossa pitää laatii realistiset ruokinta suunnitelmat kahelle hevoselle. Vois kysellä tallilta oisko niitten heinästä tehty rehuanalyysi, ni vois tehä Sirille ja Kasteelle ne suunnitelmat :)
Työsuojelussa alettiin suunnittelemaan tarkemmin meiän video-esitelmää, listattiin ylös millasii kohtauksii siihe tehää ja mitä niis pitää ottaa huomioon. Mähän luonnollisesti toimin kuvaajana, malleina toimii meiän ryhmäläiset hevosineen. Ainaki näillä näkymin sen videon tekeminen kuulostaa tosi hauskalta, toivottavasti se myös on sitä :D
FWB-r Pee-Peen White Waltz "Pepe"
09/2011 © Jasmina Lankinen
Viimeisellä tunnilla oli sitten juoksutusta, Seppänen antoi meidän valita halutaanko lähteä juoksuttamaan vai letitetäänkö mieluummin, päätettiin letittää. Mä, Niina ja Rimma letiteltiin Pepeä, ekat letit meni hiukkasen pieleen, mutta tokalla yrityksellä saatiin ne jaettuu tasasemmin ja vaan sä'än kohdalla oleva letti oli vähän liian pitkän välimatkan päässä seuraavasta. Mutta vois melkein sanoo, et ne oli tähä mennes parhaimmat letit mitä oltii tehty kaikil noil tunneil :D













Puoli viideltä oli jouluruoka ja sen jälkeen tässä onkin tullut datailtua loppuilta :) Huomenna ois kotiin lähtö ja JOULULOMA! <3 Paljon aikaa ratsastella Sirillä, harjotella Goldin kanssa, autella Elluu Kasteen koulutukses, lenkkeillä koirien kans ja viettää aikaa perheen kanssa <3 Tiia tossa tarjosi, jos haluan lähteä samalla kyydillä kun Ilke lähtee Porvooseen, kuskina Harjun toisen yksityistallin omistaja Hukkanen. Toivottavasti onnistuu niin ei tarvitsisi mennä tota inhaa bussimatkaa :D