Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vanessa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vanessa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kiireitä ja kehuja

Kai se pitää pikkuhiljaa alkaa uskoa itsekin siihen, että on ihan hyvä valokuvaaja, sen verran on taas kehuja sadellut viikonlopun kuvista :D Mutta niistä lisää myöhemmin :)

Torstaina viimeisellä vahu-tunnilla korjailtiin taas suojia, eipä siinä sen ihmeempää.
Ollaan muuten nyt melkein koko luokka menossa 15.5. harjoituskoulukisoihin, mulla on ratsuna Kirppu ja luokkana K.N. Special. Pidän kyllä aikamoisena ihmeenä jos saadaan siitä edes hyväksytty tulos...
Illalla kävin kuvailemassa meidän luokkalaisia, kun hyppäsivät kentällä. Kuvista tuli ihan kivoja, valotuksien kanssa oli taas jonkin verran säätöä auringon ja varjon takia.

Westf-t Fabienne, sh-r Ajattaren Severi ja sh-r Rantalan Severi
Ehdin kämpillä olla kymmenen minuuttia, kun Tiia soitteli kuvailemaan Ilkeä. Noh, eikun kamera mukaan ja menoksi :) Ajoivat ensin kouluajoa kentällä ja sitten siirryttiin maratonesteille. Lopussa kävi pieni haaveri, kun Tiia olisi ajanut sillan alta, mutta Ilke ei uskaltanut ja ryntäsi sitten pystysuoraa mäkeä ylös. Oli kyllä aika pelottava tilanne, kun näytti että kohta menee poni kärryjen kanssa ympäri. Hetki sitten pähkäiltiin miten se poni saadaan sieltä alas (mäen päällä aita) ja päädyttiin sitten siihen ratkaisuun, että otetaan kärryt ja valjaat pois ja annetaan ponin itse valita reitti alas. Aika helpon näköisesti se sitten lopulta alas tuli, mutta ei kyllä ollut kiva tilanne. (Kuvia Ilken blogissa)

Shet-r Ilke

Ilken jälkeen lähdin vielä kuvailemaan Samun ja Vanessan irtojuoksutusta. Mitään kauhean hienoja riehumiskuvia ei tullut saatua, mutta ihan kivoja kuvia silti :)

Pv-t Vanessa III ja pv-r Sacho

Perjantaina meillä oli ratsastusta ja saatiin ratsastaa kisahepoillamme. Mulla siis ratsuna Kirppu. Reenailtiin niitä K.N.:n asioita, keskihalkaisijalla suoraan ratsastamista, laukkaympyröitä ja laukasta käyntiin siirtymistä. Tuota laukasta käyntiin siirtymistä harjoiteltiin sillä lailla, että tehtiin aina vastakaartoa ja siirrettiin käyntiin aitaa vasten. Eli tavallaan mentiin koko ajan voltin kokoisella kahdeksikolla, jossa nostettiin laukka aina kahdeksikon lävistäjällä ja siirrettiin käyntiin aidan kohdalla ennen uudelle lävistäjälle kääntämistä. Oli kivan haastava tehtävä ja onnistui ihan ok. Sitä en sitten tiedä miten onnistuu radalla ilman seinän apua...

Ratsastuksen jälkeen oli fysiikkaa ja jälleen meni kyllä suurin osa tunnista yli ymmärryksen. Jotain siellä oli (en enää muista mitä :D ) josta oli joku pieni haisu, mutta muuten koko tunti oli lähinnä lauseiden kopioimista taululta sana kerrallaan.
Ilke päiväheiniä mussuttamassa perjantaina iltapäivällä :)
Sitten loppuikin koulu ja olisi päässyt kotiin, mutta meikäpä jäikin viikonlopuksi järjestämään estekisoja. Tiia kävi tuomassa Ilken kaapin avaimen ja pyysi liikuttelemaan Ilkeä. Joskus puoli kolmen aikaan sitten lähdin talliin ja hain Ilken harjattavaksi. Poni ei ollut kovin innoissaan ja vaikutti kyllä vähän hämmentyneeltä kun rupesin sitä valjastamaan, mutta käyttäytyi hyvin. Ajeltiin suurkorven lenkki (~8km), hölkkäiltiin aika paljon, muutama laukannostokin otettiin, mutta Ilke löysi aina jotain tosi jännää tien reunalta laukan aikana, jonka takia oli pakko tiputtaa aina raviin. Niimpä laukattiin vain juuri niin kauan, että saatiin yksi onnistunut nosto ja sen jälkeen siirtyminen kuskin pyynnöstä. Sen jälkeen tyydyttiin hölkkäilemään ja kävelemään. Ilke meni kyllä tosi kivasti, vähän piti kyttäillä pelottavia ojia ja tukkipinoja, mutta ei mitään pahempaa :) Tallissa riisuin ponin valjaista, pesin hiet pois ja kävin syöttelemässä vihreää ~10 min.
Sitten kämpille syömään ja kuudeksi kentälle rakentamaan rataa. Pari tuntia siinä vierähti ja sitten kämpille lagailemaan loppuillaksi :)

Lauantaina oli pitkä päivä. Yhdeksäksi menin kisapaikalle, jossa mut ohjattiin auttamaan sämpylöiden pakkauksessa. Puoli kymmeneltä piti mennä verryttelyalueelle, jossa mua neuvottas seuraavaan hommaan. Ketään ei kuitenkaan tullut kertomaan seuraavaa hommaa ja portilla (johon olin ajatellut meneväni) oli jo useampi henkilö päästämässä hevosia sisään ja ulos, joten jäin sitten vain kentän reunalle kameran kanssa. Siinä sitten seisoin koko päivän (selkä tykkäs kauheesti) ja kävin aina luokkien välissä auttamassa radan muuttamisessa. Muuten mun päivän työ oli valokuvausta. Mutta sehän sopi mulle ;) Sää ei ollut kaikkein paras kuvaamiseen, mutta kuvista tuli kuitenkin ihan kivoja.

FWB-r Broby Chaplin
Pv-t Romance III
 











Hann-t Waleska
Trak-r Welaskes
 












Pitkän kisapäivän jälkeen raahauduin vielä talliin juoksuttamaan Ilken. Käytiin koivukujan kentällä ja Ilke käyttäytyi tosi hyvin, tosin laukkojen kanssa oli taas ongelmia. Enpä taaskaan jaksanut (etenkään pitkän päivän jälkeen) jäädä tappelemaan asiasta vaan tyydyin yhteen onnistuneeseen nostoon ja siirtymiseen per suunta. Juoksutin ~20 min ja sitten käveltiin Kaisan talliin, jossa Ilke seisoi hetken käytävällä kun kävin viemässä Fannin kävelytyskoneeseen. Sitten Ilke talliin, juoksutuskamat pois ja vähäksi aikaa syömään vihreää. Sitten rehut Ilkelle ja takaisin Kaisan talliin. Fanni käppäristä ja karsinaan harjattavaksi. Sitten pääsikin vihdoin kämpille ja ai että sitä tunnetta kun 11 tunnin seisomisen jälkeen pääsi viimein istumaan! Kuvia en jaksanut kauheasti läpi käydä, vaan lähinnä jäin lagailemaan koneelle ja katsomaan tv:tä, kunnes piti mennä nukkumaan.

Sunnuntaina taas yhdeksäksi kisapaikalle, jossa oli vielä vähän hienosäätöä radan suhteen. Kymmeneltä alkoi eka luokka ja tällä kertaa mä pääsin kun pääsinkin portille päästämään ratsukoita ulos radalta. Se oli oikeastaan tosi hyvä kuvauspaikkakin ja hieno aurinkoinen sää takasi todella hienot kuvat!

Pv-t Bay Canto
Torinh-r Lunastus
 












Pv-t Olivia II
Til-r Ultima Thule
 












Oli kyllä tosi kivat kisat, tykkäsin tunnelmasta ja kuvista tuli tosi kivoja. Moni tuli kyselemään kuvia, jos ei vielä kisapaikalla, niin vähintään sitten facebookissa tai sähköpostilla. Pitäisi varmaan hommata joku huppari tai takki, johon brodeeraisi tuon kuvagallerian osoitteen :D Mutta moni kyllä kehui kuvia ja täytyyhän se myöntää, että niistä tuli kyllä tosi hienoja :) Täältä pääsee katsomaan kaikki kuvat ;)

Illalla lähdin vielä Tiiaa ja Ilkeä kuvailemaan, kun menivät vanhassa maneesissa tarkkuutta. En kyllä yhtään ollut mielissäni maneesissa kuvauksesta, etenkin kun en taas meinannut millään saada asetuksia säädettyä, mutta tulihan sieltä jokunen kivakin kuva :)

Shet-r Ilke


Tämä viikko meillä onkin maanantaista torstaihin hevostapahtumien järjestämistä, ollaan apulaisina soveltuvuuskokeissa. Sitä vaan en ymmärrä, että miten tallin tekeminen liittyy hevostapahtumiin, koska maanantai ja tiistai ollaan oltu tallia tekemässä. Noh, mikäs siinä jos saa opintoviikon hevostapahtumien järjestämiseen tekemällä neljä päivää tallia...

Eilen maanantaina kävin illalla kuvailemassa Sofian ja Neean tuntia, kuvista tuli ihan kivoja (maneesi, murr), vaikka alkuun oli taas kauhea sähläys asetusten kanssa :D (en nyt saa tähän kuvia näytille, koska olen mennyt poistamaan ne Sevven ja Dalen kuvat koneelta, hups :S )

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Se tunne kun tallijaksolla kielletään tekemästä tallitöitä...

Sunnuntaina käytiin päivällä äitin ja koirien kanssa lenkillä, käveltiin ~7 km lenkki.
Siri ja rokkitukka 04/2012
© Jenni Wallin
Illalla lähdettiin sitten tallille Ellun kanssa. Ellu teki Kasteen kanssa maastakäsin harjoituksia kentällä ja mä ratsastin Sirillä. Menin taas pitkästä aikaa kuolaimettomilla suitsilla ja jossain vaiheessa meinasi kyllä haba loppua, kun piti taas kannatella sitä Sirin päätä. Ellu sitten neuvoi ratsastamaan paaljon enemmän pohkeella, jolloin sainkin Sirin paljon kevyemmäksi edestä. Ei kauhean monimutkaisia juttuja treenailtu, lähinnä pyörittiin toisessa päädyssä ympyrällä, poissa Ellun ja Kasteen tieltä. Alkuun tosiaan Sirillä oli vähän keskittyminen hukassa, mutta lopussa olin kyllä tosi tyytyväinen, kun saatiin laukatkin toimimaan tosi kivasti ympyryrällä.
Oikea jalka ei edelleenkään oikein pysynyt rentona, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, kun keskittyessäni sain senkin pysymään oikeassa asennossa. Käsiin on pakko keskittyä kuolaimettomien kanssa, muuten sitä Sirin päätä ei millään saa kannettua. Niimpä käsien asento oli ihan ok (lukuunottamatta ranteita, jotka painuu liian alas nimenomaan sen pään painamisen takia).
Kaste 03/2012
© Jenni Wallin





Kaste oli Ellun harjoituksista vähän eri mieltä ja esitteli aika tyylikkäitä pukkiloikka-sarjoja. Maapuomeja se ei oikein kunnioittanut, vaan juoksi mieluummin vaikka koko matkan puomin päällä. Kaste menetti hermonsa aika moneenkin otteeseen ja sehän ärsyyntyessään rupeaa hyppimään pystyyn ja pukittelemaan. Pohdittiinkin Ellun kanssa, että mitähän siitä tulee, kun ruvetaan Kastetta ratsuksi kouluttamaan, jos se aina ärsyyntyessään päättää heittää tollaisen pukin. Sieltä tulee kyllä alkuvaiheessa sitten ratsastaja maastoutumaan varmaankin aika usein...
Kun oltiin molempiin heppoihin tyytyväisiä, vietiin ne talliin ja hoidettiin pois. Ja sitten eikun kotiin.




Dina 04/2012
Maanantaina juututtiin aamusta tv:n ääreen aika pitkäksi aikaa katselemaan jotain leffoja. Iltapäivästä lähdettiin sitten äitin ja koirien kanssa lenkille, mentiin tällä kertaa neljän kilsan lenkki. Sitten lähdin Ellulle, jossa tilattiin mun koneelle Mikrosoft Office -paketti, koska valittelin Ellulle, kun en voi suoraan copy-pasteta tekstejä Tappitaivalen sivuille, kun kokeilu versio ei anna. Vähän oli sählinkiä ja meinas aika loppua, mutta lopulta sain illalla sitten asennettua sen ja hyvin toimii :) 17.45 oli lähtö bussilla Harjuun, oli vaihteeksi tosi tyhjä bussi. Tuli torkuttua suurin osa matkasta, ja matka menikin yllättävän nopeasti.


Tiistaina oli aamulla matikan koe. Meni kyllä niin huonosti, mutta täytyy nyt toivoa, että siitä edes läpi pääsisi. Neljä ekaa tehtävää oli vielä ihan ok, mutta sen jälkeen meni hermot, enkä loppujen lopuksi edes tehnyt kaikkia seitsemää tehtävää, mitä piti.
Meillä piti alkaa talli, mutta kun joku soitti Satsalle (tallimestari), sopivat, että meidän luokka hoitaa aamu- ja iltatallit, niin ei tarvitse neljän talliin mennä. Niimpä mulla ja Jasminalla oli iltatalli ravitallissa, mutta muuten loppupäivä vapaa.
Saatiin toimistosta ruotsin kokeet, 7 ½, oli ilmeisesti aika ankara arvostelu sen luvallisen lunttilapun takia. Tosin oli siellä aika paljon turhia virheitä, joissa oli vain tullut joku ajatuskatkos :D
Kokeen jälkeen menin taas vapaaehtoisena vahu-tunnille tekemään mun suitsia. Jatkoin poskihihnojen tekoa ja tunnin lopussa onnistuin sitten ohentamaan toista hihnaa liikaa -> piti tehdä koko hihna uusiksi. Ei toki ärsyttänyt, kun ilman sähellystä olisi ollut ihan sama, vaikken olisi edes käynyt siellä...
Pv-r Sacho

Iltapäivällä lähdin viimein kuvailemaan Tiitua ja Samua. Menivät kentällä, jossa haastetta toi puoliksi varjossa, puoliksi auringossa oleva kenttä. Mutta kuvista tuli kyllä ihan kivoja, vaikkakin osassa valotus hieman pielessä. Oli kyllä hassua, kun Tiitu oli ihan ihmeissään kuullessaan, etten ole käynyt mitään valokuvauskursseja, ja on vasta reilu vuoden ollut järkkäri. Otan kuulemma niin hyviä kuvia, että ei uskoisi :)


Pv-r Sacho
 
Pv-r Sacho

Illalla oli vielä se iltatalli, tallivuoro oli ilmeisesti unohtanut tiputtaa heinää vintiltä, joten jouduttiin sekin tekemään ennen lähtöä. Täytyy sanoa, että kun on tottunut noihin Harjun pyöröpaaleihin, niin noi kanttipaalit tuntu jotenki tosi hassuilta :D Mut on se kyllä vaan helpompaa kun ei tarvitse pohtia onko antanut tarpeeksi kun heittää vain kaksi siivua karsinaan :)

Keskiviikkona pitikin sitten herätä puoli tuntia aiemmin, koska tallissa pitää olla 7.30 (jolloin lukio- ja amisjaksolla normisti herään). Siellä todettiin, että meitä on sielä neljä luokkaa samaan aikaan tallissa. Noh, loimiteltiin hevoset ja vietiin ulos ja sitten jäätiin odottamaan, että meille kerrotaan mitä tehdä (kaikille ei mitenkään riittänyt kottikärryjä). Meille sitten kerrottiin, että meitä oli noin iso porukka otettu samaan aikaan talliin sen takia, että oltaisiin voitu tehdä ulkotöitä, mutta koska kevät ei oikein ole edennyt, niin on tallissa liikaa porukkaa. Meitä sitten kiellettiin tekemästä tallihommia, jotta ykköset oppivat hommien rutiinin. Niimpä aamupäivä meni ruoka- ja vesikuppeja, sekä suolakiviä pesten ja sen jälkeen suojia harjaten (en voi kyllä ymmärtää kuinka hankalaa on ratsastuksen jälkeen harjata ne suojat, taisi jopa kahdet olla siinä kunnossa, että sai laittaa kaappiin ilman harjausta, muut ihan hiekkaisia... -.-' ). Ruuan jälkeen tehtiin sitten pihatöitä miten pystyttiin, lähinnä siivoiltiin heinän jäämiä ja lantakasoja ratsutallin ja maneesien + kentän lähettyviltä. Jossain vaiheessa jäätiin vain ottamaan aurinkoa vammaisratsastajien selkäännousu rampin päälle, kun kaksi kiersi gatorilla ravirataa siivoamassa. Akkanenkin meni ohi ja ihmetteli, että mikäs tunti se tällainen auringonotto tunti on, johon vastattiin: "tää on tää tallijakso, et sä nää kuin rankkaa tää on!" :D


Pv-r Sacho
Illalla lähdin seitsemän aikaan Tiitun kanssa rakentamaan irtohypytyskujaa, piti mennä uuteen maneesiin kun vanhassa oli joku rata. Kujan rakennuksen jälkeen odottelin tallissa, kun Tiitu harjaili Samun ja Tiia siinä kyseli, josko tulisin Samun jälkeen kuvailemaan kun Ilkeä ja Vanessaakin irtohypytetään. Niimpä kuvailin eka Samua ja sen jälkeen Ilken ja Vanessan. Samun kuviin en ollut ihan kauhean tyytyväinen, se on niin musta väriltään, että näkyi tosi huonosti uuden maneesin huonossa valossa. Ilkestäkään ei kovin kummoisia kuvia tullut, mutta Vanessan kuvista yllätyin positiivisesti. Se on väriltään sopivan vaalea ja kovin montaa hyppykuvaakaan ei tarvinnut poistaa, kun oli selkeä melkein kaikissa kuvissa. Ilta meni kyllä vähän pitkäksi, kun Ilken ja Vanessan kanssa lähdettiin maneesilta vasta yhdentoista aikoihin ja siitä meninki sitten suoraan nukkumaan, koska aamulla herätys 6.40.

Pv-r Sacho

Pv-r Sacho

Pv-t Vanessa III ja shet-r Ilke

Pv-t Vanessa III ja shet-r Ilke

Shet-r Ilke

Pv-t Vanessa III

Torstaina jälleen puoli kasiksi talliin, jossa odoteltiin, että tallimestari antaa hommia. Mä ja Niina lähettiinkin sitten pihatolle varsoja ruokkimaan ja harjaamaan, pesemään niitten vesikupit ja laittamaan vähän lisää olkea.  Sen jälkeen mentiin ravitalliin ja raaputeltiin Alma-varsalta talvikarvaa. Sen jälkeen piti lähteä Almaa kävelyttämään ja treenailemaan näyttelyä varten. Siitä ei tullut yhtään mitään... Varsa vaan jyräs meiän yli, eikä kunnioittanu ihmistä ollenkaan. Lopussa alkoi vähän rauhoittumaan ja väistämään painettakin, mutta kun tultiin takaisin ravitallin pihaan, alkoi taas jyrääminen, etenkin, kun ohi meni joku yksityinen varsa ohjasajettuna. Harjoiteltiin vielä mittaamista Alman kanssa ja sitten päästiin syömään.
Ruuan jälkeen odottikin se kaikkein kivoin homma: jouduttiin siivoamaan Kiessi-museota. Imuroitiin ja pyyhittiin pölyjä kärryjen päältä. Ja se oli suoraan sanottuna ihan perseestä! 20 vaille kaks ei enää suostuttu tekee mitää, vaa istuttiin loppuaika ovella ottamassa aurinkoo. Juu, en ollut koskaan ennen siellä Kiessi-museossa käynyt, mutta enpä sinne enää uudestaan haluukaan!
Kolmelta lähdin kuvailemaan Tiiaa ja Ilkeä, jotka meni kouluajoa ensin parikyt minsaa kentällä, sitten mentiin koivukujalle vartiksi ja käveltiin loppukäynnit maastossa. Kuvista tuli ihan kivoja, mutta lumiset taustat aiheutti vähän vaikeutta valotuksien kanssa. Mutta olen kyllä tyytyväinen kuviin :)
Shet-r Ilke
Shet-r Ilke














Shet-r Ilke


Ilken jälkeen kävin vielä kuvailemassa kun Neea irtohypytti Apolloa. Apollo oli hyppäämisestä hieman eri mieltä, eikä tainnut loppujen lopuksi ottaa kuin 5-6 hyppyä :D Mutta hienoja irtojuoksutuskuvia kyllä tuli, eikä ne hyppykuvatkaan mitenkään epäonnistuneet :)

Conn-o Fieldhill Apollo

Conn-o Fieldhill Apollo

Conn-o Fieldhill Apollo

Conn-o Fieldhill Apollo

Conn-o Fieldhill Apollo

Illalla oli vielä iltatalli, jossa mun piti tosin olla vaan kattomassa, että ykköset osaa tehä sen. Ravitalliin mennessäni oli jo melkein kaikki heinät jo jaettu, joten viisi minuuttia taisin tallissa olla, nostelin pari paalia kottikärryihin ja sammutin valot, hirmu rankka iltatalli :D

Perjantaina, elikkä tänään lähdettiin taas Niinan kanssa pihatolle ruokkimaan ja harjailemaan varsoja. Toinen lämppärivarsa on kyllä tosi hidas syömään, joten saatiin vielä harjauksen jälkeenkin odotella vähän aikaa, ennen kun oli syönyt edes suurimman osan. Sitten ajeltiin gatorilla ravitallille, jossa meille annettiin tehtäväksi pestä kaikki koppa- ja hiittikärryt. Mikäs siinä, eikun pesemään. Kivasti siinä kastui, kun paloletkusta sitä vettä tuli kuitenkin aika paineella -> roiskui aika paljon. Kärryjen pesun jälkeen saatiin lähteä tauolle - vaikka kello oli vasta 9.30!
Til-r Kipper 08/2011
11.45 mentiin sitten talliin viemään hepat ulos (vkl-vuoro = vihdoin tallitöitä!). Vähän kumma kun pitää noi ratsutallin hevoset loimittaa, vaikka ulkona varmaan +10 astetta. Oltiin just odottelemassa Rimmaa (kun vei viimeisen hevosen ulos), kun yhtäkkiä Kipper ryysää karsinasta ja ryntää ulos. Ei kun kauraa mukaan ja hevosta metsästämään. Kipper vaan on siitä idiootti, että se ei kyllä anna kiinni. Juoksi tarhoille, jossa sitten saatiin se ahdistettua toiseen päähän tarhakujaa, mutta eikös se keksi lähteä kahlaamaan lumihankeen ojan yli. Tuli sitten onneksi pienen houkuttelun jälkeen kauraämpärille ja sain sen siitä kiinni. Harmi vain, että naisen, jonka Kipperillä piti ratsastaa, käsi liiskaantui Kipperin ja oven väliin sen ryysiessä ulos, joten Kipper jäikin sitten ilmeisesti sisään häpeämään. Mutta ei voi sanoa, kuin että ärsyttävä elukka!
Tänään olisi sitten vuorossa vielä neljän talli, iltatallista en vielä tiedä, kun ei olla puhuttu mitään. Huomenna ajateltiin kysellä, josko saataisiin liikutella heppoja. Todennäköisesti saadaan, kun Mikko on tallimestarina ;D