perjantai 13. huhtikuuta 2012

Se tunne kun tallijaksolla kielletään tekemästä tallitöitä...

Sunnuntaina käytiin päivällä äitin ja koirien kanssa lenkillä, käveltiin ~7 km lenkki.
Siri ja rokkitukka 04/2012
© Jenni Wallin
Illalla lähdettiin sitten tallille Ellun kanssa. Ellu teki Kasteen kanssa maastakäsin harjoituksia kentällä ja mä ratsastin Sirillä. Menin taas pitkästä aikaa kuolaimettomilla suitsilla ja jossain vaiheessa meinasi kyllä haba loppua, kun piti taas kannatella sitä Sirin päätä. Ellu sitten neuvoi ratsastamaan paaljon enemmän pohkeella, jolloin sainkin Sirin paljon kevyemmäksi edestä. Ei kauhean monimutkaisia juttuja treenailtu, lähinnä pyörittiin toisessa päädyssä ympyrällä, poissa Ellun ja Kasteen tieltä. Alkuun tosiaan Sirillä oli vähän keskittyminen hukassa, mutta lopussa olin kyllä tosi tyytyväinen, kun saatiin laukatkin toimimaan tosi kivasti ympyryrällä.
Oikea jalka ei edelleenkään oikein pysynyt rentona, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, kun keskittyessäni sain senkin pysymään oikeassa asennossa. Käsiin on pakko keskittyä kuolaimettomien kanssa, muuten sitä Sirin päätä ei millään saa kannettua. Niimpä käsien asento oli ihan ok (lukuunottamatta ranteita, jotka painuu liian alas nimenomaan sen pään painamisen takia).
Kaste 03/2012
© Jenni Wallin





Kaste oli Ellun harjoituksista vähän eri mieltä ja esitteli aika tyylikkäitä pukkiloikka-sarjoja. Maapuomeja se ei oikein kunnioittanut, vaan juoksi mieluummin vaikka koko matkan puomin päällä. Kaste menetti hermonsa aika moneenkin otteeseen ja sehän ärsyyntyessään rupeaa hyppimään pystyyn ja pukittelemaan. Pohdittiinkin Ellun kanssa, että mitähän siitä tulee, kun ruvetaan Kastetta ratsuksi kouluttamaan, jos se aina ärsyyntyessään päättää heittää tollaisen pukin. Sieltä tulee kyllä alkuvaiheessa sitten ratsastaja maastoutumaan varmaankin aika usein...
Kun oltiin molempiin heppoihin tyytyväisiä, vietiin ne talliin ja hoidettiin pois. Ja sitten eikun kotiin.




Dina 04/2012
Maanantaina juututtiin aamusta tv:n ääreen aika pitkäksi aikaa katselemaan jotain leffoja. Iltapäivästä lähdettiin sitten äitin ja koirien kanssa lenkille, mentiin tällä kertaa neljän kilsan lenkki. Sitten lähdin Ellulle, jossa tilattiin mun koneelle Mikrosoft Office -paketti, koska valittelin Ellulle, kun en voi suoraan copy-pasteta tekstejä Tappitaivalen sivuille, kun kokeilu versio ei anna. Vähän oli sählinkiä ja meinas aika loppua, mutta lopulta sain illalla sitten asennettua sen ja hyvin toimii :) 17.45 oli lähtö bussilla Harjuun, oli vaihteeksi tosi tyhjä bussi. Tuli torkuttua suurin osa matkasta, ja matka menikin yllättävän nopeasti.


Tiistaina oli aamulla matikan koe. Meni kyllä niin huonosti, mutta täytyy nyt toivoa, että siitä edes läpi pääsisi. Neljä ekaa tehtävää oli vielä ihan ok, mutta sen jälkeen meni hermot, enkä loppujen lopuksi edes tehnyt kaikkia seitsemää tehtävää, mitä piti.
Meillä piti alkaa talli, mutta kun joku soitti Satsalle (tallimestari), sopivat, että meidän luokka hoitaa aamu- ja iltatallit, niin ei tarvitse neljän talliin mennä. Niimpä mulla ja Jasminalla oli iltatalli ravitallissa, mutta muuten loppupäivä vapaa.
Saatiin toimistosta ruotsin kokeet, 7 ½, oli ilmeisesti aika ankara arvostelu sen luvallisen lunttilapun takia. Tosin oli siellä aika paljon turhia virheitä, joissa oli vain tullut joku ajatuskatkos :D
Kokeen jälkeen menin taas vapaaehtoisena vahu-tunnille tekemään mun suitsia. Jatkoin poskihihnojen tekoa ja tunnin lopussa onnistuin sitten ohentamaan toista hihnaa liikaa -> piti tehdä koko hihna uusiksi. Ei toki ärsyttänyt, kun ilman sähellystä olisi ollut ihan sama, vaikken olisi edes käynyt siellä...
Pv-r Sacho

Iltapäivällä lähdin viimein kuvailemaan Tiitua ja Samua. Menivät kentällä, jossa haastetta toi puoliksi varjossa, puoliksi auringossa oleva kenttä. Mutta kuvista tuli kyllä ihan kivoja, vaikkakin osassa valotus hieman pielessä. Oli kyllä hassua, kun Tiitu oli ihan ihmeissään kuullessaan, etten ole käynyt mitään valokuvauskursseja, ja on vasta reilu vuoden ollut järkkäri. Otan kuulemma niin hyviä kuvia, että ei uskoisi :)


Pv-r Sacho
 
Pv-r Sacho

Illalla oli vielä se iltatalli, tallivuoro oli ilmeisesti unohtanut tiputtaa heinää vintiltä, joten jouduttiin sekin tekemään ennen lähtöä. Täytyy sanoa, että kun on tottunut noihin Harjun pyöröpaaleihin, niin noi kanttipaalit tuntu jotenki tosi hassuilta :D Mut on se kyllä vaan helpompaa kun ei tarvitse pohtia onko antanut tarpeeksi kun heittää vain kaksi siivua karsinaan :)

Keskiviikkona pitikin sitten herätä puoli tuntia aiemmin, koska tallissa pitää olla 7.30 (jolloin lukio- ja amisjaksolla normisti herään). Siellä todettiin, että meitä on sielä neljä luokkaa samaan aikaan tallissa. Noh, loimiteltiin hevoset ja vietiin ulos ja sitten jäätiin odottamaan, että meille kerrotaan mitä tehdä (kaikille ei mitenkään riittänyt kottikärryjä). Meille sitten kerrottiin, että meitä oli noin iso porukka otettu samaan aikaan talliin sen takia, että oltaisiin voitu tehdä ulkotöitä, mutta koska kevät ei oikein ole edennyt, niin on tallissa liikaa porukkaa. Meitä sitten kiellettiin tekemästä tallihommia, jotta ykköset oppivat hommien rutiinin. Niimpä aamupäivä meni ruoka- ja vesikuppeja, sekä suolakiviä pesten ja sen jälkeen suojia harjaten (en voi kyllä ymmärtää kuinka hankalaa on ratsastuksen jälkeen harjata ne suojat, taisi jopa kahdet olla siinä kunnossa, että sai laittaa kaappiin ilman harjausta, muut ihan hiekkaisia... -.-' ). Ruuan jälkeen tehtiin sitten pihatöitä miten pystyttiin, lähinnä siivoiltiin heinän jäämiä ja lantakasoja ratsutallin ja maneesien + kentän lähettyviltä. Jossain vaiheessa jäätiin vain ottamaan aurinkoa vammaisratsastajien selkäännousu rampin päälle, kun kaksi kiersi gatorilla ravirataa siivoamassa. Akkanenkin meni ohi ja ihmetteli, että mikäs tunti se tällainen auringonotto tunti on, johon vastattiin: "tää on tää tallijakso, et sä nää kuin rankkaa tää on!" :D


Pv-r Sacho
Illalla lähdin seitsemän aikaan Tiitun kanssa rakentamaan irtohypytyskujaa, piti mennä uuteen maneesiin kun vanhassa oli joku rata. Kujan rakennuksen jälkeen odottelin tallissa, kun Tiitu harjaili Samun ja Tiia siinä kyseli, josko tulisin Samun jälkeen kuvailemaan kun Ilkeä ja Vanessaakin irtohypytetään. Niimpä kuvailin eka Samua ja sen jälkeen Ilken ja Vanessan. Samun kuviin en ollut ihan kauhean tyytyväinen, se on niin musta väriltään, että näkyi tosi huonosti uuden maneesin huonossa valossa. Ilkestäkään ei kovin kummoisia kuvia tullut, mutta Vanessan kuvista yllätyin positiivisesti. Se on väriltään sopivan vaalea ja kovin montaa hyppykuvaakaan ei tarvinnut poistaa, kun oli selkeä melkein kaikissa kuvissa. Ilta meni kyllä vähän pitkäksi, kun Ilken ja Vanessan kanssa lähdettiin maneesilta vasta yhdentoista aikoihin ja siitä meninki sitten suoraan nukkumaan, koska aamulla herätys 6.40.

Pv-r Sacho

Pv-r Sacho

Pv-t Vanessa III ja shet-r Ilke

Pv-t Vanessa III ja shet-r Ilke

Shet-r Ilke

Pv-t Vanessa III

Torstaina jälleen puoli kasiksi talliin, jossa odoteltiin, että tallimestari antaa hommia. Mä ja Niina lähettiinkin sitten pihatolle varsoja ruokkimaan ja harjaamaan, pesemään niitten vesikupit ja laittamaan vähän lisää olkea.  Sen jälkeen mentiin ravitalliin ja raaputeltiin Alma-varsalta talvikarvaa. Sen jälkeen piti lähteä Almaa kävelyttämään ja treenailemaan näyttelyä varten. Siitä ei tullut yhtään mitään... Varsa vaan jyräs meiän yli, eikä kunnioittanu ihmistä ollenkaan. Lopussa alkoi vähän rauhoittumaan ja väistämään painettakin, mutta kun tultiin takaisin ravitallin pihaan, alkoi taas jyrääminen, etenkin, kun ohi meni joku yksityinen varsa ohjasajettuna. Harjoiteltiin vielä mittaamista Alman kanssa ja sitten päästiin syömään.
Ruuan jälkeen odottikin se kaikkein kivoin homma: jouduttiin siivoamaan Kiessi-museota. Imuroitiin ja pyyhittiin pölyjä kärryjen päältä. Ja se oli suoraan sanottuna ihan perseestä! 20 vaille kaks ei enää suostuttu tekee mitää, vaa istuttiin loppuaika ovella ottamassa aurinkoo. Juu, en ollut koskaan ennen siellä Kiessi-museossa käynyt, mutta enpä sinne enää uudestaan haluukaan!
Kolmelta lähdin kuvailemaan Tiiaa ja Ilkeä, jotka meni kouluajoa ensin parikyt minsaa kentällä, sitten mentiin koivukujalle vartiksi ja käveltiin loppukäynnit maastossa. Kuvista tuli ihan kivoja, mutta lumiset taustat aiheutti vähän vaikeutta valotuksien kanssa. Mutta olen kyllä tyytyväinen kuviin :)
Shet-r Ilke
Shet-r Ilke














Shet-r Ilke


Ilken jälkeen kävin vielä kuvailemassa kun Neea irtohypytti Apolloa. Apollo oli hyppäämisestä hieman eri mieltä, eikä tainnut loppujen lopuksi ottaa kuin 5-6 hyppyä :D Mutta hienoja irtojuoksutuskuvia kyllä tuli, eikä ne hyppykuvatkaan mitenkään epäonnistuneet :)

Conn-o Fieldhill Apollo

Conn-o Fieldhill Apollo

Conn-o Fieldhill Apollo

Conn-o Fieldhill Apollo

Conn-o Fieldhill Apollo

Illalla oli vielä iltatalli, jossa mun piti tosin olla vaan kattomassa, että ykköset osaa tehä sen. Ravitalliin mennessäni oli jo melkein kaikki heinät jo jaettu, joten viisi minuuttia taisin tallissa olla, nostelin pari paalia kottikärryihin ja sammutin valot, hirmu rankka iltatalli :D

Perjantaina, elikkä tänään lähdettiin taas Niinan kanssa pihatolle ruokkimaan ja harjailemaan varsoja. Toinen lämppärivarsa on kyllä tosi hidas syömään, joten saatiin vielä harjauksen jälkeenkin odotella vähän aikaa, ennen kun oli syönyt edes suurimman osan. Sitten ajeltiin gatorilla ravitallille, jossa meille annettiin tehtäväksi pestä kaikki koppa- ja hiittikärryt. Mikäs siinä, eikun pesemään. Kivasti siinä kastui, kun paloletkusta sitä vettä tuli kuitenkin aika paineella -> roiskui aika paljon. Kärryjen pesun jälkeen saatiin lähteä tauolle - vaikka kello oli vasta 9.30!
Til-r Kipper 08/2011
11.45 mentiin sitten talliin viemään hepat ulos (vkl-vuoro = vihdoin tallitöitä!). Vähän kumma kun pitää noi ratsutallin hevoset loimittaa, vaikka ulkona varmaan +10 astetta. Oltiin just odottelemassa Rimmaa (kun vei viimeisen hevosen ulos), kun yhtäkkiä Kipper ryysää karsinasta ja ryntää ulos. Ei kun kauraa mukaan ja hevosta metsästämään. Kipper vaan on siitä idiootti, että se ei kyllä anna kiinni. Juoksi tarhoille, jossa sitten saatiin se ahdistettua toiseen päähän tarhakujaa, mutta eikös se keksi lähteä kahlaamaan lumihankeen ojan yli. Tuli sitten onneksi pienen houkuttelun jälkeen kauraämpärille ja sain sen siitä kiinni. Harmi vain, että naisen, jonka Kipperillä piti ratsastaa, käsi liiskaantui Kipperin ja oven väliin sen ryysiessä ulos, joten Kipper jäikin sitten ilmeisesti sisään häpeämään. Mutta ei voi sanoa, kuin että ärsyttävä elukka!
Tänään olisi sitten vuorossa vielä neljän talli, iltatallista en vielä tiedä, kun ei olla puhuttu mitään. Huomenna ajateltiin kysellä, josko saataisiin liikutella heppoja. Todennäköisesti saadaan, kun Mikko on tallimestarina ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti