maanantai 18. tammikuuta 2016

Pulkkaratsastusta

Viime viikolla kiertelin Tokmannissa ja silmiini osui tarjouksessa oleva ahkio. "Toihan vois olla kätsy pulkkaratsastuksessa" pohdiskelin ja nappasin ahkion kainalooni. Laura innostui lähtemään koekaniiniksi perjantaina (15.1.), joten eikun virittelemään tee-se-itse pulkanvetovaljaat Toolle. Toohan ei itse pulkasta välittänyt lainkaan, joten eikun Laura pulkkaan ja menoksi. Kamerakin oli tarkoitus ottaa mukaan, mutta lähtötohinoissa se unohtui kotiin. Äiti sentään nappasi pienen videopätkän meidän menosta:



Viikonlopulle oltiin sovittu Jennin kanssa pidettäväksi kuvaspäivät ja kun sain lauantaina (16.1.) ylipuhuttua Leean pulkkapilotiksi, niin ei kun tuumasta toimeen ja jälleen pulkanvetovaljaat päälle ja menoksi. En tiedä oliko pellon pohja yhdessä yössä muuttunut pulkalle huonommaksi, vai eikö Leea vain hallinnut pulkkaa yhtä hyvin, kuin Laura, mutta jokaisella käyntiä reippaammalla pätkällä Leea ja pulkka päätyivät pöpelikköön. Too keräsi hieman painetta, kun liina osui jalkoihin, kun odoteltiin Leean palaamista takaisin asemiin. Loppuun otettiinkin pieni spurtti ilman pulkkaa, jotta Too sai purkaa turhat energiat pois. Annoin Leean vielä ratsastaa kotimatkan pellolta pois, että sai vähän korvausta useista lumipesuista pulkan kanssa :D Ainakin selästä käsin tosi hauskaa touhua, pitäisi joskus kokeilla itsekin pulkassa, kuinka kivaa se siellä lumipöllyssä on istuskella :D

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

"OMG, OMG, OMG! Joku hiplaa mun jalkoja!?!"
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

"Mennään mennään mennään!!!"
© Jenni Wallin

"Siis mä en kestä tätä oottelua, ja joku edellee hiplaa mun jalkoja!"
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

"Jes, saatiin karkotettua se jalkojen hiplaaja, nyt voi huokasta helpotuksesta"
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti