Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ermitash. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ermitash. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. toukokuuta 2012

Kiireinen valokuvaaja (taas :D )

Oivoi, kun on taas hurahtanut pitkä aika viime postauksesta. Keskiviikkona ja torstaina päästiin vihdoin tekemään muutakin kuin tallia hevostapahtumien järjestämisen merkeissä, nimittäin varustettiin ratsastuskokeiden hevoset. Oli kyllä aika monentasoista porukkaa hakenut ohjureiksi, mutta ei sen puoleen, hainhan mäkin ohjuriksi, kun en tiennyt että loppukokeissa pitää mennä heA:ta ja 110 cm (jos olisin, en olisi kyllä koskaan hakenut ohjuriksi). Keskiviikkona oltiin alkuun koko ajan jäljessä aikatauluista ja saikin pitää melkoista kiirettä koko päivän. Torstaina alkoi jo sujua ja sitten oltiinkin aina vähintään kymmenen minuuttia etuajassa, mutta eipähän tullut valituksia :D

Keskiviikkona kävin kuvailemassa ratsutallin hevosia tarhoissa, onpahan sitten tuoreempia kuvia tuleviin postauksiin ;) Illalla lähdin Ilkeä kuvailemaan, kuvista tuli tosi kivoja, vaikka jälleen oli aika paljon säätöä valotusten kanssa. Tiia ja Ilke menivät ensin kentällä ja lähtivät sitten lopuksi vähän pellolle laukkailemaan. (Lisää kuvia Ilken blogissa)

Shet-r Ilke

Torstainakin kävin illalla kuvailemassa Ilkeä, menivät tällä kertaa koivukujalla. Kuvista tuli ihan kivoja, tosin tuli kyllä kuvailtua harvinaisen vähän. Jotenkin ei ollut inspistä kuvailla, joten lähinnä tuli vain räpsittyä kuvia. Silti tuli ihan kivoja, ja olipahan läpikäyntikin helpompaa kun kuvia oli vain parisataa :D (Lisää kuvia Ilken blogissa)

Shet-r Ilke

Perjantaina meillä oli tutustumispäivä Virolahden lukiossa. Puolet luokasta oli päättänyt, ettei ole tarpeellista tutustua lukioon, joten meitä oli vain viisi lukiolla. Aluksi rehtori ja opo kertoilivat jotain lukiosta ja sitten ryhmänohjaajakin kertoi jotain asioita. Sitten lähdettiin kiertelemään. Aika simppeli koulu, mutta mieluummin jäisin kyllä Harjuun opiskelemaan ensi vuodeksikin.
Kun lukiolta päästiin, käytiin Harjussa syömässä ja sitten lähdettiin kotia kohti.
Siri ja lampaantalja :D

Menin suoraan tallille, jossa päätin vähän tuuppailla Siriä. Siri oli kuitenkin hangannut selkänsä rikki, joten ajattelin vähän säästää sen selkää ja keventää ja olla kevyessä istunnassa mahdollisimman paljon. Meinasin, että oltaisiin harjoiteltu K.N.:ää, mutta siitä ei oikein tullut mitään kun Siri vähän innostui kevyessä istunnassa laukkaamisesta. Molemmilla oli sitten loppupeleissä vähän keskittyminen hukassa, joten loppuun laukkailtiin vain kevyessä istunnassa ympäri kenttää ja lopeteltiin siihen. Syöttelin vielä Sirille vihreää ja lähdin sitten bussille. Oli kyllä todella rasittavaa taas mennä bussilla, se oli vielä kaiken lisäksi myöhässä (vain muutaman minuutin, mutta silti...).





Lauantaina Nana herätti mut kahdeksan aikoihin, joten päätin herätä ja alkaa valmistautua tallille lähtöön. Olin jo reippaasti ennen puoltapäivää tallilla, ensimmäinen skopo reissu tänä keväänä (ja alkoi tosi hyvin kun ensimmäisissä liikennevaloissa meinasin ajaa päin punasia kun en muistanut että niitäkin pitäisi katsella :D ).
Hieno pomppuponi <3 (videolaatu)
Päätin hypätä Sirillä, kun edellisenä päivänä löytyi niin paljon energiaa. Eikä ollut yhtään huono idea: Siri oli ihan super <3 Kyllä siitä on tullut niin esteponi että! Hypättiin yksittäistä estettä ristikkona ja pystynä ja innaria ensin pelkän maapuomin ja pystyn sekä lopussa kavaletin ja okserin kanssa. Ja Siri teki niin hienoja hyppyjä <3 Pyysin Ainon ottamaan pari videota ja kyllähän se Sirin hyppääminen näyttikin tosi kivalta (ainakin kun ottaa huomioon millaisia meidän hyppelöt ovat joskus olleet). Mutta erittäin tyytyväinen olin hyppelöihin ja Siri saikin paljon leipää palkaksi kun oli niin hieno <3

Kiitokset videosta Aino Ristolainen :)

Vein Sirin tarhaan ja hain Kasteen sille seuraksi. Kaste oli päättänyt poistua tarhasta omin avuin sillä aikaa, kun Siriä varustin. Kentälle mennessä rupesin ihmettelemään, kun tarha näytti niin tyhjältä ja siellähän se Kaste mussutti vihreää tien reunassa. Eikun Kaste toiseen käteen ja Siri toiseen ja Kaste talliin Sirin ratsastuksen ajaksi.
Äitin äitienpäivälahja :D

Tallilta lähdin ajelemaan robinhoodille ja ostin äitille äitienpäivälahjan. Löysin hauskan tervetuloa-kyltin, joka oli puinen porsas :D Se oli tosi söpö ja alkuperäisestä hinnasta sai alennusta yli 20 €! Robbarin pihasta lähtiessä joku ukkeli rupes kyselemään mun skoposta, joten koitin lähteä melko äkkiä, kun ei huvittanut jäädä jonkun ihan tuntemattoman kanssa puhumaan pitemmäksi aikaa.





Illalla kävin kuvailemassa Tassun pentuja, otettiin kaikista rakenne- ja pääkuvat. Eipä ollut helppo tehtävä, kun suurin osa kuvattavista oli vähän eri mieltä ja poistuivat kuvauspaikalta :D Kivat kuvat kuitenkin sain, etenkin Lyytin kuviin olin erittäin tyytyväinen, se osaa tosiaan poseerata :)

Tappitaivalen Astrid for Valhalla "Astrid"

Tappitaivalen Akaasia "Kaisa"

Tappitaivalen Arizona "Lotta"

Tappitaivalen Amaryllis "Lyyti"

Tappitaivalen Ametisti "Tiltu"

Tappitaivalen Arn Thor "Turre"

Sunnuntaina heräsin taas niinkin aikaisin, kuin yhdeksältä, jälleen Nanan herättämänä :) Lähdettiin päivällä ukille grillaamaan. Kuvailin Nanaa, Dinaa ja Sepeä valkovuokkojen keskellä, Nanan ja Dinan kuvat onnistuivat ihan hyvin ja yhteiskuva vielä paremmin, mutta Sepen kuvat eivät oikein onnistuneet, kun sitä ei oikein kiinnostanut poseeraaminen. Mutta etenkin Nanan ja Dinan yhteiskuva onnistui tosi hyvin :)
Cadinan Oili "Dina" ja Cadinan Nadja "Nana"
Pääsin Harjuun Rimman kyydillä ja vaikka lähdettiin vähän myöhemmin kuin bussi Porvoosta, oltiin Harjussa ensin.

Maanantaina meillä oli eka tunti fysiikkaa, kerrankin joku aihe, josta oli edes pieni haisu. Mutta en kyllä silti tiedä, miten tuun selviimään siitä fysiikan kokeesta...
Seuraavaksi oli opinnäytetyötä Tuunasen kanssa, järjestetään siis elokuussa ne kansalliset koulukisat ja käytiin nyt vähän läpi asioita, mitä pitäis selvitellä.
Viimeiset tunnit oli varustehuoltoa, korjailin rikkinäistä turpahihnaa koko tunnin.
Puoli kuudelta oli valjaskerho ja pääsin taas jatkamaan suitsiani. Sain tehtyä poskihihnatkin valmiiksi ja nyt olisi siis enää otsapanta ja koko suitsien viimeistely! Otin suitset nyt mukaanikin, pitää käydä Sirille sovittamassa ;)
Valjaskerhon jälkeen lähdin vielä Ilkeä kuvailemaan. Kuvista tuli ihan kivoja, vaikkakin vähän tummia, kun kello oli kuitenkin jo yli kahdeksan.

Shet-r Ilke

Tiistaina oli aamulla taas opinnäytetyötä, jossa käytiin vähän tarkemmin läpi mitä kukakin tekee ja kuinka paljon tarvitaan muita mukaan järjestäjiin.
Til-r Ermitash 08/2011
Seuraavaksi oli ratsastusta ja sain ratsukseni Ekin. Me ratsastettiin ohjausharjoituksessa ja harjoiteltiin K.N.:n asioita. Eki oli ihan yllättävän kiva, laukassakin sai tehdä reippaasti pidätteitä kun meinasi vähän kuumua (kyllä!). Ravissa oli kyllä tietenkin tavallinen lahna, mutta kyllä sen sai ihan kivasti liikkumaan kun tarpeeksi yritti. Laukassa olisin voinut olla hieman topakampi pidätteiden kanssa, koska etenkin käyntiinsiirtymistä harjoitellessa ei ihan pidätteet riittäneet käyntiin asti. Mutta olin kyllä ihan tyytyväinen tuntiin, mitä kyllä aika harvoin tapahtuu Ekillä ratsastaessa :D
Ruuan jälkeen oli varustehuoltoa, jossa ensin esiteltiin muille kuolaintehtävät (jokainen sai kolme kuolainta, josta piti tehdä esitelmä). Sen jälkeen lähdettiin talliin harjoittelemaan tamppivaljastusta (työvaljastusta). Suht simppeliltä vaikutti, mutta kyllä ne valjaat painoi aika paljon. Saatiin valjastaa sekä suomalaisilla että ruotsalaisilla valjailla, joiden erona on se, että ruotsalaisissa länkien pehmusteet muotoutuvat automaattisesti hevosen mukaan, suomalaisissa länget on valmistettu sopimaan tietyn malliselle hevoselle. Ruotsalaiset oli ehkä hieman helpommat valjastaa, koska vaikka ne olivat painavammat, ne oli myös jäykemmät ja siten helpompi "heittää" hevosen selkään.
Vahun jälkeen olikin sitten aika lähteä valmistautumaan kisoihin, mutta itse kisoista lisää seuraavassa postauksessa :)
Illalla lähdin vielä Tiian mukaan kävelylle Ilken kanssa ja räpsin jokusen kuvankin :)

Shet-r Ilke

Keskiviikkona meillä oli vikat varustehuolto-tunnit ja korjailin siellä rikkinäistä raviohjaa. Ihanaa kun vahu on nyt lopussa, sinänsä tykkään siitä, mutta kun sitä on nyt ollut joka päivä vähintään kaksi tuntia, niin alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään :D
Sitten odottelemaan kotiin pääsyä. Muu luokka jää ensi viikonloppuna järjestämään sh-laatuarvostelukarsintoja (munki pitäs, mut meen Kasteen hoitajaks näyttelyihin), joten muiden piti mennä sopimaan tehtävistä. Kun muut pääsivät tunnilta, Rimma soitti ja sitten lähdettiin kotia kohti. Kotona istutettiin äitin kanssa perunat maahan ja ruvettiin rakentamaan kehikkoa meidän etupihan terassin alle. Rakentaminen jäi kuitenkin kesken kun meillä ei ollut sopivia nauloja (+ äiti hakkasi vasaralla sormeen ja sai riehuttua selkänsä siihen kuntoon, että ei päässyt edes kyykystä ylös...). Illalla kävin vielä koirien kanssa lenkillä, riehuttiin pellolla ja hauskaa oli :D

Siri 04/2012
© Arja Wallin
Kaste 04/2012
© Arja Wallin

Tänään torstaina lähdettiin Ellun kanssa päivällä tallille. Ellu ratsasti Sirillä ja me Matin kanssa ajettiin Kasteella. Molemmat hepsut käyttäytyivät oikein asiallisesti ja oli tosi kiva lenkki. Kasteella oli takajaloissa vähän mutarupea, joten pestiin ne hexocilillä. Siriä kävin vielä syöttelemässä ja sovitin suitsia. Ne oli liian pienet... Masentavaa :( Pitää nyt katsoa mitä niihin keksii, Kasteelle ne kyllä olisi ihan sopivat, mutta kun ne Sirille oli tarkoitettu, niin kai ne pitäisi yrittää tehdä sopiviksi...



Huomenna suunnittelin hyppääväni taas Sirillä, saas nähdä vieläkö Siri on sitä mieltä, että on hieno esteponi :D

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Koeviikkoa, valokuvaajan anelua ja koiranpentujen kuvailua

Kaipa se täytyy välissä ihan kuulumisiakin kirjoittaa :)

Maanantaina oli siis ensimmäinen tunti fysiikkaa. Mitään en kyllä taaskaan tajunnut, mikälie mahtoi aihekaan olla...

Til-r Ermitash "Eki" 08/2011
Seuraavaksi oli ratsastusta ja sain ratsukseni Ekin. En hirveän innoissani ollut sen kuullessani, mutta yllättäen Eki olikin tosi kiva tunnilla. Opettaja kielsi ratsastamasta koko ajan eteen ja tyytyvän vähän laiskempaan vauhtiin, kunhan heppa liikkuu omalla moottorilla. Niimpä yllättäen se ratsastuskin helpottui ja kyllä se Eki sitten lopussa ihan hyvääkin vauhtia kulki. Tunnilla mentiin ratapoikkisuuntaanleikkaata ja keskityttiin suoraan ratsastukseen. Keskelle tuli sitten vaihtelevasti pysähdystä, käyntiin siirtymistä ja laukannostoa. Olin kyllä tosi tyytyväinen  tuntiin, vaikka vähän turhan paljon joutui odotella kun tunnilla tosiaan 9 ratsukkoa.


Viimeiset tunnit oli varustehuoltoa ja viimein oli Toronenkin paikalla. Tehtiin tunnilla omat työt (siis ne alaturpikset) loppuun ja sen jälkeen sain korjailla rikkinäisen rintaremmin.
Olin pitkään ollut kahden vaiheilla, menenkö valjaskerhoon vai kuvaamaan Tolmun valmennusta (kuitenkin aika paljon kallistuen ensimmäiseen vaihtoehtoon), ja ennen kerhoon lähtöä olikin facebookissa viesti, että valmennus onkin peruttu liian vähäisen osallistujamäärän takia. Niimpä ei tarvinnut potea huonoa omatuntoa siitä ja voi hyvillä mielin mennä valjaskerhoon :D Sain suitsista jo leukahihnan valmiiksi ja täytyy vain sanoa, että kyllä niistä tulee hienot! ;)

Tiistaina meillä oli psykan koe, en nyt tiedä miten meni, kaipa siitä läpi pääsee... Mutta sinänsä ärsytti, koska paljon paremminhan tuo olisi mennyt, kun olisi vain jaksanut lukea enemmän, kerrankin oli suht yksinkertaiset asiat koealueessa, mutta ei vaan yhtään inspannut tarttua siihen kirjaan... -.-'
Til-t Adelheid "Ade" 05/2011
Kokeen jälkeen menin iltapäivällä korvaamaan yhtien juoksutustuntien poissaolot. Juoksutettiin chamboneilla ja mulla oli juoksutettavana Ade. Ade toimi ihan kivasti, ainoa mikä ärsytti, oli se kun opettaja toisessa päässä kenttää rauhoitteli riehuvaa Dalicea, oli Ade tietenkin sitä mieltä, että hänen täytyy nyt siirtyä käyntiin kun opettaja kerran käskee. -.- Aika tiukkana siis sai olla, ettei siirtynyt itsekseen, vaan kuunteli juoksuttajaa.
Illalla piti sitä Tiitua ja Samua mennä kuvailemaan, mutta heillä olikin ollut tunti, joten siirrettiin taas kuvauskeikkaa seuraavalle viikolle. Niimpä ilta meni dataillessa.

Keskiviikkona oli äikän koe, joka meni ihan ok. Eipä siihenkään tullut hirveästi luettua, mutta meni kuitenkin ihan hyvin.
Iltapäivällä menin Tiian luokan mukana vahu-tunnille suitsia tekemään, poskihihnoja väkersin, mutten saanut ihan valmiiksi asti.

Illalla lähdin vielä Tiiaa ja Ilkeä kuvailemaan, ensin kuuden aikoihin Tiia harjaili ponin ja otettiin vähän rakennekuvia tallin edessä. Tuli kyllä tosi hienoja, kun nurmikko pikkuhiljaa esillä ja poni punaista tallinseinää vasten.




Kahdeksan aikoihin lähdettiin sitten uudemman kerran tallille ja Tiia ajoi vanhassa maneesissa tarkkuusajoa. Kuvista tuli ihan kivoja, muttei jotenkin kuitenkaan yhtä kivoja kun mitä viime viikolla uudessa maneesissa. Mutta tyytyväinen olen kuitenkin.



Torstaina oli sitten enkun koe, joka meni tosi hyvin. Tuntui sinänsä tosi helpolta, ainakin kun ottaa huomioon, että luin vain kappaleiden sanastoa pariin kertaan (ja ensimmäisellä kerralla heräsin tunnin päästä siihen, kun Tiia soitti :D ) ja nopeasti silmäilin kieliopin.
Siri sai porkkanaa <3
Sirin pepsodentti-hymy <3


Pääsin Sofian kyydillä taas tallille ja siellä tulikin sitten vietettyä ihan kiitettävästi aikaa. Ensimmäisenä soitin Jennille ja rupesin anelemaan, että tulisi kuvailemaan kun ratsastan Sirillä. Alkuun yritti kieltäytyä, mutta lopulta sitten suostui. Niimpä pikaharjaus ja satula selkään, kun Jennillä oli mukamas niin kiire. Sitten se ilmestyikin itse Sirin luo ja halusi tehdä Sirille verkkoletin. Tuli kyllä ihan kivan näköinen, se Sirin harja on vaan sieltä puolesta välistä eteenpäin niin paljon lyhyempää ja ohuempaa, että ei meinannut yltää verkkoon.




Siri Jennin ratsastettavana :)

Kentällä Jenni halusi ensin ratsastaa, joten räpsäisin muutaman kuvan Jennistä ja Siristä, samalla kun pidin Jennille vähän istunta tuntia. Huomasi kyllä, ettei meidän poniravikuski harrasta ratsastusta mitenkään säännöllisesti, sen verran löytyi kuitenkin istuntavirheitä. Mutta positiivista oli se, että Jenni ylipäätään kuunteli mun neuvoja, kun yleensä jos yritän sille jotain tuntia pitää, tulee vain valitusta, eikä mitään tapahdu. Ja kyllähän se Siri meni pätkittäin tosi hienosti, kun Jenni sai istuntaa vähän kuntoon.



© Jenni Wallin

Sitten oli mun vuoro kiivetä selkään ja reenailtiin Sirin kanssa ihan vain ympyröitä ja vähän koiteltiin sitä keskiravia lävistäjällä. Kyllä se askel vähän venyi siinä lävistäjällä, mutta niin hienoja lisäyksiä ei saatu, kuin mitä viime viikon lauantaina. Laukatkaan ei mennyt ihan yhtä hienosti, mutta ok kuitenkin. Ravityöskentely oli kuitenkin tosi hyvää ja se näkyi kuvissakin. Etenkin lopussa Siri meni niin hienosti, etten olisi millään malttanut lopettaa kun oli niin hyvä fiilis kun hevonen oikeasti kulki tosi pitkän pätkän muodossa. Hieno Siri!


© Jenni Wallin


Keskityin aika paljon siihen jäkittävään oikeaan jalkaan ja siihen keskittyessä ilmeisesti kädet vähän unohtui (kuvia jälkikäteen katsoessa huomasin). Mutta se jalka oli oikeasta paljon paremman näköinen kuvista katsottuna, kun mitä kuvittelin. En mä siihen kuitenkaan ihan täyspainosesti keskittynyt ja silti se näytti ihan normaalilta joka kuvassa. Mutta sehän on vain positiivista :)





"Nyt voitas vaik lopettaa, hyppääs alas sieltä!" <3
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin


Shet-r Titus


Sirin ratsastuksen jälkeen lähdin Jennin mukaan kuvailemaan Titusta. Oli tosi kiva juosta siellä ponin perässä maastossa, mutta kivoja kuvia tuli. Ensimmäisen ravipätkän kun ottivat, meinasin purskahtaa nauruun. Oli jotenkin ihan sika hassun näköistä kun se pieni lihapulla lähti ravaamaan :D






Til-t Goldy II "Mummo"
Shet-r Hemil "Heppu"
Tallilla autoin sitten Jenniä laittamaan Tiitun pois ja lähdin kentälle kuvailemaan Pinjaa ja Mummoa ja Heppua. Ellu lähti samaan aikaan Matin kanssa ajamaan Sirillä, Kaste perähevosena, ja huikkasi mun pääsevän kyllä kyydillä kotiin, jos vain viihdyn tallilla vielä ylimääräisen tunnin. Jenni halusi jo lähteä bussilla kotiin, mutta mä jäin mielelläni odottelemaan autokyytiä, niin paljoa en kuitenkaan sitä bussilla matkustamista rakasta :D Mummosta ja Hepusta tuli ihan kivoja kuvia, Mummoa oon aina tykännyt kuvailla ja Heppukin näytti niin suloiselta pikkuratsastajansa kanssa :)
Kun Mummo ja Heppu lähti kentältä, päätin odotellessa laittaa Sirin jalustimiin vähän lisää reikiä, kun Jennillekin piti kiepit laittaa ja estejalkkareissa ei mullakaan meinaa reiät riittää. Mutta nyt on reikiä, eli enää ei tarvitse sitä tuskailla :D Harjasin myös Sirin suojat, jotka on likasina olleet kuivumassa satulatelineessä siitä asti, kun viimeksi mentiin puomeja. Ehdinpä vielä kaappiakin järjestellä, ennen kun menin auttamaan Ellua Sirin pois hoitamisessa. Sitten lähdettiinkin kotiin ja illalla olikin mukava ~1300 kuvan läpikäyminen...

Perjantaina eli eilen, oli tarkoitus lähteä vasta illasta tallille. Ellu ei kuitenkaan sitten ehtinytkään tallille, joten tuli sitten vapaapäivä. Käytiin iltapäivällä äitin, koirien ja Jukan kanssa lenkillä, mentiin vain 4 km lenkki, kun äiti oli edellisenä päivänä lenkkeillyt 12 km. Ja illalla lähdin Tassun pentuja kuvaamaan. Taas olivat kasvaneet hurjasti ja silmät oli auenneet :) Tosi sulosia kyllä ovat :>

Pennut 06.04.2012

Tänään käytiin kaupungilla ja talli jäikin taas välistä. Oltiin Ellun kanssa suunniteltu menevämme illasta tallille, mutta Ellu lähtikin jo iltapäivällä, kun ei voinut lapsia illalla keskenään jättää kotiin. Kaupungilla käytiin ensin K-raudassa katsomassa mulle turvakenkiä, mutta harmillisesti kaikkia muita kokoja löytyi, paitsi 39... Noh, tilattiin sitten 39 ja ystävällinen myyjä ehdotti kuullessaan vanhoista kengistä vain vetskarin hajonneen, että kysyisi valmistajalta, josko suostuisivat vetskarin vaihtamaan. Mehän oltais suutarille viety se kenkä, mutta Porvoon ainoa suutari on allerginen hevosille, eikä pysty mitään hevosten kanssa tekemisissä ollutta korjaamaan.
K-raudan jälkeen käytiin Peten koiratarvikkeessa ja sieltä tarttui mukaan savustetut luut koirille ja Dinalle kaksi erilaista palloa. Iso oli kyllä valikoima, mutta muuta ei nyt ostettu.
Käytiin Askossa ja Sotkassa katsomassa mattoja, mutta ei löytynyt mitään, minkä äiti olisi kelpuuttanut :D Hong Kongissakin käytiin, mutta sieltäkään ei mitään tarttunut mukaan.
Ennen kotiin lähtöä käytiin vielä Raxissa syömässä ja S-marketissa kaupassa. Kotona lähdettiin koirien kanssa lenkille ja sieltä kun tultiin, kävin vielä kuvailemassa Tassun pentuja. Huomenna Ellu lupasi kuskata mut tallille, kävi miten kävi :D Iltaan menee kuitenkin, mutta toivottavasti tosiaan pääsee sitten tallille, koska maanantaina on taas tallivapaa päivä kun on Harjuun lähtö. Ja seuraava viikonloppu onkin sitten Harjussa, joten olisi kyllä kiva päästä Siriä vielä moikkaamaan ennen sitä :)

Pennut 07.04.2012

torstai 26. tammikuuta 2012

Paparazzille mieluinen viikko

Maanantaina meillä alkoi koulu heti kahdeksalta ruokinnan suunnittelulla. Laskeskeltiin käsin hevosten ruokinnoista saako hevonen tarpeeksi energiaa, valkuaista ja kivennäisiä. Vaikkei mulla ollut tiedossa kivennäisiä tai rehuanalyysejä heinästä, laskeskelin noin suunnilleen Sirin ja Kasteen ruokinnat. Laskujen mukaan Sirin ruokinta oli aika lailla kohdillaan, mutta Kasteella meni valkuaiset aika reippaasti suositusten yli.
Sitten oli ympäristölainsäädäntöä, jossa käytiin läpi hevosen lantaan liittyviä lakipykäliä. Naureskeltiin, että on tääki ku tunti kaupalla pitää puhuu hevosen lannasta :D
FWB-r Pee-Peen White Waltz "Pepe" 08/2011
Sitten oli ratsastusta ja mulla oli ratsuna Pepe. Tällä kertaa selvisin sormet ehjänä :) Treenailtiin kiemurauria, alkuverkoissa mentiin loivia kiemurauria ja päätehtävänä kolmikaarista. Kolmikaarisella tehtiin ensimmäisen ja toisen kaaren välissä käyntiin siirtyminen ja toisen ja kolmannen välissä laukannosto. Pepe oli tosi kiva, vaikka vähän tahmea, kuten nyt yleensäkin. Mutta jossain vaiheessa huomasin ihmeekseni, että täähä kuskaa mua iha mielensä mukaa tääl. Ei se mitenkään liian kovaa mennyt tai mitään, huomasin vain, ettei pidätteet menneet läpi. Mutta kuskailukin loppui, kun keskityin tekemään vähän isompia pidätteitä ja vaadin reaktiota. Ekat laukannostotkin menivät vähän pieleen Pepen kuskaillessa, mutta etenkin toiseen suuntaan saatiin muutama tosi hyvä nosto, joita Seppänenkin kehui. Ratsastin niillä saappailla nyt ekaa kertaa ja ihan hyviltä tuntuivat, tosin hiersivät vähän ja varresta sain kommenttia, että on vähän turhan leveä. Päätin kuitenkin testata vielä torstain tunnilla niitä, ennen kun päätän ostanko ne vai en.
Viimeinen tunti meillä oli tanssiharkat. Opettaja oli ottanut Virojoelta muutaman pojan mukaansa harjoituksiin, että edes osa saa harjoitella parinsa kanssa. Harjoiteltiin kolme tanssia lisää ja edelleen olen vakaasti sitä mieltä, että onneksi ei tarvitse tanssia noita tansseja muuta kuin harkoissa.
Westf-t Fabienne
Ensin meinasin, että olisin mennyt valjaskerhoon, mutta kun kuulin, että Rimma testaa Fannia, niin sitä tapahtumaa ei vain voinut jättää välistä, joten päätinkin lähteä kuvaamaan. Rimma meni Fannilla aika hyvin, yhden pukin Fanni vain teki eikä sekään tullut edes kameralle... Mutta positiivista oli se, että uudessa maneesissa, jossa Rimma ratsasti, on niin huono valaistus, että oli pakko ruveta väkertämään manuaali asetuksia ja yllättäen sainkin ne toimimaan yllättävän hyvin. Aika keltaisia niistä kuvista tuli, mutta automaattiasetuksilla niistä tuli ihan oransseja, joten olin kyllä tosi tyytyväinen.
Kuvauskeikan jälkeen pohdin, että valjaskerhoonkin vielä ehtisi, mutta koska ulkona tuiskusi lunta ja olin vähän jäässä jo, niin päätin olla laiska ja jättää välistä. Ja onneksi sitten jätin, koska kuulin myöhemmin illalla Tiialta, että valjaskerho oli siirretty tiistaille. Siellähän olisin pohtinut jäätyneenä valjasverstaan ovella miksei siellä ole ketään. Kerrankin oli laiskuudesta hyötyä :D

Til-r Ermitash "Eki" 08/2011
Tiistaina oli aamulla juoksutustunti ja mulla, Rimmalla, Neealla ja Niinalla oli juoksutettavana Eki. Niina juoksutti ekana ja Eki veti vähän pulttia kun Pekko toisessa päässä maneesia vähän riehui, mutta mun juoksuttaessa ei Eki temppuillut ollenkaan. Se vaan on sellainen lahna, ettei sitä oikein saanut liikkumaan reippaasti eteenpäin. Ja lisäksi se oikoi ympyrää aika paljon, että aika paljon sai korjailla, että sai sen pysymään isolla ympyrän kaarella. Harjoiteltiin chambonin käyttöä, kun ennen me ollaan käytetty vain sivuohjia. Suht yksinkertainen se oli käyttää, vaikka aluksi se näytti ihan kummalliselta kun en ole ennen siihen törmännyt (joustochamboniin kylläkin, mutta en tähän juoksutuksessa käytettävään versioon).
Seuraava tunti oli työsuojelua, mutta koska meillä ei oikein ollut mitään päivällä kuvattavaa, katseltiin luokassa meidän videopätkiä läpi ja Jasmina aloitteli pätkien leikkaamista itse videota varten. Oikeastaan siellä tunnilla ei kyllä tullut tehtyä oikein mitään, kun Jasminakin lähti etuajassa vastaanottamaan eläinlääkärin. Muutkin lähinnä vain selvittelivät vanhojen tanssien päivän kampaajan tilausta opettajan kanssa.
Sitten oli vielä fysiikkaa ja tunnilla en kyllä ymmärtänyt yhtikäs mitään. Luojan kiitos fysiikka tulee sentää Harjun puolelt, jos sitä pitäs opiskella lukion aineena ni ei varmasti riittäs ymmärrys senkää vertaa.
Loppupäivä olikin sitten vapaata. Niina ja Rimma tuli vierailulle meidän kämppään, kun eivät ennen olleet käyneet. Siitä sitten lähdettiin varastolle, jossa Rimmalla on kevari. Se on nyt menossa myyntiin ja Rimma pyysi mua ottamaan kuvia myynti-ilmoitusta varten. Se ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen juttu, kun varastolle menevää tietä ei ollut aurattu ja jouduttiin odottelemaan yhtä tilan miestä, joka tuli kauha kuormaajalla tekemään meille tien varaston ovelle. Kun reitti oli tehty, avattiin varaston ovi ja Rimma työnsi kevarin ulos. Napsin kuvat ja sitten kevari takaisin varastoon. Sitten todettiin, että tässähän on vain ~20 min, että pääsee syömään ja laiskoja kun oltiin, ei jaksettu kämpille lähteä. Niimpä odoteltiin se 20 min Auralla, että ruoka valmistui ja päästiin syömään.
Illalla oli sitten valjaskerho, jossa sain riimun ommeltua loppuun. Kerho jouduttiin lopettamaan jo seitsemältä (yleensä se lopetetaan aikaisintaan puoli kasilta) opettajien kokouksen takia, joten Toronen sanoi, että kannattaa tehdä riimun viimeistelytyöt sitten seuraavalla kerralla, eikä ruveta hätiköiden tekemään 15 minuutissa. Toronen laittoi toimistoon menemään laskun, jotta seuraavana päivänä voisin käydä maksamassa riimun ja kuittia vastaan saan sitten samantien riimun kotiin sen valmistuttua :)
Shet-r Allgunnens Åman
Valjaskerhon jälkeen lähdin vielä kuvailemaan kun Tiia ajoi Åmannilla. Aluksi tosin luulin, että Tiia ajaa Ilkellä ja tyhmänä odottelin Hukkasella ja ihmettelin kun Tiiaa ei näy. Tiia sitten soitteli ja ihmetteli missä mä oon ja sanoi olevansa Åmannin luona Kaisan tallissa. Hups :D Eikun kipitin sitten alas tiilitalliin ja sitten lähdettiin Åmannin kanssa uudelle maneesille. Ihan kivoja kuvia sain näpsittyä, edelleen aika keltaisia, mutta se on vain se uuden maneesin valaistus, joka sen tekee. Oli muuten ulkona tosi kylmä, en tiedä asteita, mutta maneesissa nyt vielä tarkeni, mutta heti kun tultiin sieltä ulos niin samantien oli umpijäässä. Hrrrr!

Me = Muuntokelpoinen energia
Srv = Sulavaraakavalkuainen
Ca = Kalsium, P = Fosfori
Keskiviikkona oli aamulla taas ruokinnan suunnittelua. Oltiin atk-luokassa ja laskettiin samat rehulaskut kuin viime kerralla, mutta tällä kertaa käytettiin Hopt-ohjelmaa, joka laskee ihan tarkasti energiat, kivennäiset ja valkuaiset. Eipä noi mun käsin laskemat laskut kovin paljoa poikennut Hoptin laskemista, edelleen oli lopputuloksena, että Sirillä oli ruokinta melko kunnossa (vähän meni valkuaiset ja fosforit suositusten yli, muttei kovin pahasti) ja Kasteella erityisesti valkuaiset meni aika reipaastikin yli, myös energiaa ja fosforia tuli vähän suositusten yli, mutta edelleenkään kun ei ole käytössä rehuanalyysia heinästä, niin ei voi täysin 100%:sesti luottaa noihin laskuihin.








Seuraava tunti oli juoksutusta, mutta koska meille oli merkattu paikaksi ratsastuskenttä, eikä missään muualla ollut tilaa, harjoiteltiin letittämistä. Aluksi olin Niinan ja Rimman kanssa letittämässä Frazaa, mutta koska kaikille annettiin määräykseksi tehdä viisi sykeröä ja lähteä sitten katsomaan näyttöjä ja Niina ja Rimma letittivät ensin, pääsin loppujen lopuksi letittämään Lumia, jonka Kirsi sai jo letitettyä. Sain mun leteistä kehuja siitä, kun itse letit olivat tiukkoja ja hyviä, mutta sykeröt olisi kaivanneet vielä vähän säätöä, kun eivät olleet kaikki ihan linjassa. Kun päästiin maneesiin, missä näytöt oli, siellä oli juuri tauko meneillään, joten päätettiin samantien lähteä syömään.
Ruokailun jälkeen oli fysiikkaa. Edelleen oli vähän sellainen fiilis, ettei tajua paljon mitään, mutta tällä kertaa oli edes pieni haisu lopputunnin tehtäviä tehdessä.
Viimeisenä oli vielä valjashuoltoa ja siellä aloitettiin tekemään kauhukahvaa. Tuntui hassulta harjoitella muiden mukana asioita, joita oli riimua tehdessä jo tehnyt moneen kertaan. Toronen vain sanoi, että ne jotka osaa jo ni voi myös kerrata. Jos olisin saanut tehdä ilman harjoittelua, olisin varmaan saanut kauhukahvan jo valmiiksi, mutta nyt toisen pään ompelu jäi vielä vähän kesken. Mutta oli ihan kiva alkaa tehdä vahu-tunnillakin tuollaista harjoitustyötä, vaikka onkin noin yksinkertainen :)
Conn-o Fieldhill Apollo "Apollo"
Illalla menin kuvaamaan Neeaa ja Apolloa. Oli jännä siirtyä valoisampaan vanhaan maneesiin uuden maneesin jälkeen, mutta osasin säätää manuaali asetukset myös sinne sopiviksi. Tuli tosi kivoja kuvia, varsinkin kun Apollo meni vielä niin hienosti aina pätkittäin. Neea tippuikin alussa, mutta harmillisesti juuri väärässä päädyssä, joten en ehtinyt kameran kanssa mukaan.
Jossain vaiheessa Sofia ja Jasmina tuli Sevven ja Sepon kanssa maneesiin ja Sofia pyysi nappaamaan pari kuvaa Sevvestä kun Malaska ratsasti sillä. Myös Seposta nappasin pari kuvaa, mutta jostain syystä niistä ei kovin kummoisia tullut.

Tänään torstaina oli aamulla eläinsuojelulakia, jossa meidän piti tehdä ryhmätöitä hevosten stereotypioista ja me tehtiin Niinan kanssa tehtiin suun alueen häiriökäyttäytymisestä. Eli imppaamisesta, puun puremisesta yms.
Seuraavaksi oli atk-luokassa opinnäytetyötä. Olin laiska enkä jaksanut edes tauolla kävellä kämpille, vaan jäin atk-luokkaan facebookiin. Päätettiin nyt, että tehdään opinnäytetyönä kansalliset koulukisat elokuussa, koska sitä meille oli suositeltu kun ollaan jo oltu siellä apulaisina viime vuonna, joten tiedämme mitä pitää vielä kehittää ja mitä siellä ylipäätään tehdään. Mun hommaks laitettiin alustavasti valokuvaus, mikä tietenkin sopii mulle paremmin kun hyvin :D
Til-t Adelheid "Ade" 05/2011
Ruokailun jälkeen oli ratsastusta ja ohjausharjoitus. Sain ratsukseni mammalomalta palanneen Aden. Joskus viime syksynä pääsin sillä muutaman kerran ratsastamaan ja muistin kyllä sen olevan tosi kiva, mutten tosiaan muistanut sen olevan ihan noin kiva. Tosi herkkä ja teki melkein automaattisesti kaiken ja riitti kun vähän korjasi sitä tekemään ihan oikein. Tunnin aiheena oli pohkeenväistö ja etenkin käynnissä se tuppasi jäämään vähän turhan paikoilleen, mutta heti kun vähän käytti ulkopohjetta eteenajavana apuna, se teki oikein. Ja etenkin ravissa oikein hämmästyin sen helppoudesta, ei tarvinnut kun näyttää Adelle, että tässä tehdään pohkeenväistö ja ohjata oikeaan suuntaan, niin se teki sen tosi hienosti. Kovin paljoa rakentavaa palautetta ei ohjaajalta tullut, lähinnä joka kerta kommentoi, että Ade menee tosi hyvin ja hienosti. Omaan ryhtiin kehotti kiinnittää huomiota. Tunnin lopussa ohjaaja kommentoi Aden olleen tosi tasainen ja että sain hyvin korjattua ilman opastusta, jos Ade meinasi jäädä liikaa paikalleen. Lisäksi kommentoitiin, että Ade sopi mulle tosi hyvin, että meidän menoa oli oikein ilo katsella :D

Ilke tulossa tarhassa portille vastaan
Loppupäivä olikin sitten vapaata, tosin joskus kolmen aikoihin Tiia soitti ja pyysi kuvaamaan Ilkeä. Kun oltiin menossa maneesille päin, tuli Seppänen vastaan ja valitti kun Tiialla ei ollut kypärää. Tiia sanoi Elfvingin sanoneen, ettei valjakkoajossa koulua ajaessa tarvitse olla kypärää, mutta Seppänen intti vastaan ja sanoi Harjun säännöissä olevan, että kaikessa muussa ajossa täytyy kypärä olla, paitsi reellä ajaessa, mitä sinänsä ei sitäkään ymmärrä, että miksi se olisi turvallisempaa kuin muukaan ajo.


Shet-r Ilke
Noh, eikun sitten Tiia ajoi Ilken Mattilalle ja kävi hakemassa kypärän sillä aikaa kun mä pidin Ilkeä. Sitten jatkettiin takaisin maneeseille, vanha maneesi oli tyhjä, joten mentiin sinne. Yritin taas säätää manuaali asetukset sopiviksi, mutta ilmeisesti mun kamera ei tykännyt mustasta Ilkestä ja kuvista tuli pelkkää mössöä. Lopulta meni hermot ja vaihdoin automaatille ja kappas vain, heti tuli kymmenen kertaa parempia kuvia. Noh, ehkä mä joskus opin sitä manuaalia ihan kunnollakin käyttämään. Tiia ei ajanut Ilkellä kovin kauaa, kun se on nyt ollut ~kuukauden saikulla ja oli tosi jäykkä. Kun Tuunanen ilmestyi hevosensa kanssa maneesiin, totesi Tiia, että me voitaisiin samalla oven avauksella lähteä tallille päin. Vanhalle raviradalle oli aurattu jonkunmoinen  reitti, jota pitkin Tiia päätti loppuverkata. Yritin napsia muutaman kuvan, mutta oli liian pimeää. Tiia meni vain puoli kierrosta, koska reittiä ei oltu aurattu ihan kunnolla, joten se oli Ilkelle aika raskas vetää kärryjä. Niimpä lähdettiin tallille, jossa purettiin Ilke valjaista ja vietiin käppäriin siksi aikaa kun Tiia teki sille ruuat ja vei tavarat paikoilleen.
Loppuilta tässä onkin sitten mennyt dataillessa, mun kuvien pienennys urakka on muuten jo aika hyvällä mallilla, heinäkuulle asti on kaikki kuvat pienennetty ja käyty läpi ja kovalevykin näkyy tykkäävän, kun on jo 22Gt vapaana :) Kuvia läpi käydessä huomasin, kuinka paljon kivoja kuvia on tullut näpsittyä. Pitää vissiin joskus tehdä ihan postaus, jossa esittelen suosikkiotoksiani mitä Nikonilla on tullut räpsittyä :)

Huomenna olis sitten juoksutustunnin ja ympäristölainsäädännön tunnin jälkeen lähtö kotiin. Tiia järkkäs mulle kyydin Porvooseen, Roosan kyydillä todennäköisesti pääsen :) Sitten oiskin edessä la, su ja ma heppailua ja sitten ti ja ke next step-messut. Ja keskiviikkona sitten vasta illaksi Harjuun.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Lyhyt viikko onnistumisineen ja epäonnistumisineen

Tiistaina oli aamusta fysiikan tunti. Meillä olisi oikeasti pitänyt olla kemian koe sillä tunnilla, mutta saatiin tosiaan edellisenä päivänä sovittua, että aloitellaan jo fysiikkaa ja pidetään koe vasta seuraavalla kerralla.
FWB-r Pee-Peen White Waltz "Pepe" 08/2011
Seuraavaksi oli ratsastusta ja ratsuna oli fwb-ruuna Pepe. Kun menin karsinaan riimun kanssa, päätti Pepe heti ensi töikseen tervehtiä ottamalla peukalosta kiinni. Jäin sitten ällistyneenä tuijottamaan sitä ja kun tajusin sen yhä vaan pitävän sormesta kiinni, huitaisin sitten sitä kohti riimulla ja sitten vasta päästi irti. Vähän aikaa oli sormi tunnoton ja alkoi sitten vähitellen turpoamaan, mutta eipä siinä ollut kauheasti aikaa yhtä sormea jäädä ajattelemaan. Eikun heppa kuntoon ja maneesille. Treenailtiin ravipysähdyksiä ja kyllä pysähtyi ihan hyvin, mutta oli liikkeelle lähdöissä vähän turhan hidas. Kyllä sieltä kuitenkin jokunen ihan onnistunutkin pysähdys saatiin aikaiseksi. Laukat otettiin taas kolmella ympyrällä ja pohdittiin missä paino oli laukatessa. Alkuun unohdin kokonaan kiinnittää painoon huomiota, mutta kyllä sen lopulta sain korjattua ihan keskelle. Oli kyllä ihan kiva tunti ja Pepekin on niin kiva ratsastaa, vaikka maastakäsin onkin vähän turhan sählä.
Ratsastuksen jälkeen oli sitten ruokinnan suunnittelua ja koska Iikku oli edellisenä iltana vastannut rehuanalyysistä (jota ei oltu tehty, mutta Iikku neuvoi laskemaan keskiverto heinän mukaan), päätin sitten kuitenkin tehdä laskut Sirin ja Kasteen ruuista. Enpä kuitenkaan niin fiksu ollut, että olisin väkirehuista älynnyt kysyä, joten se tunti meni lähinnä hevosten taustatietojen listauksessa. (Tänään tuli Ellulta tiedot rehuista ja rehumääristä, joten pääsin jo vähän laskeskelemaan niitä, vaikka kivennäiset vielä puuttuvat.)
Sitten oli vielä opinnäytetyön tunti, jossa pohdittiin tarkemmin millaista tapahtumaa haluaisimme järjestää ja mitä sen järjestämisessä pitäisi ottaa huomioon. Eipä kuitenkaan paljoa edistytty, kun lähinnä jutut meni pelleilyksi, kun ei opettajanakaan ollut meidän opinnäytetyötä ohjaava opettaja.
Sitten oli puoli viideltä taas autokoulu, jossa ei oikeastaan paljon uutta tullut taaskaan opittua, mutta onpahan kertausta.

Keskiviikkona oli aamulla eläinsuojelulain tunti, jossa jatkettiin eläimen lopettamista koskevia lakipykäliä ja taisi siellä jotain muutakin olla, en nyt muista kun olin koko tunnin puolinukuksissa :D
Sh-r Rantalan Severi "Sevve"
"Ei näin..."-kuva työsuojelun videoon
Sen jälkeen oli työsuojelua, jossa jatkettiin meidän videon tekoa, ja saatiin oikein yleisöksi koko muu luokka. Eipä siinä kuvattu kun yksi kohtaus, jossa Sevvelle oli laitettu kaiken maailman apuohjat ihan vinksin vonksin ja satula väärinpäin ja vähän kaikenlaisia lisävarusteita. Oli Sevve vähän ihmeissään, mutta kiltisti se seisoi kuvattavana kun siitä napsi kuvia myös mm. meidän opettaja joka sanoi laittavansa facebookiin esille, jotta hänen hevoskaverinsa näkevät kuinka harjussa toimitaan :D




Rp-r Night Magic GER "Nipsu" 08/2011
Ruokailun jälkeen oli sitten ratsastusta ja ohjausharjoitus. Meidät jaettiin kahteen ryhmään ja mä olin Niinan, Kirsin ja Tanjan kanssa jälkimmäisessä ryhmässä. Ensimmäisen tunnin aikana meidän tehtävänä oli seurata tuntia ja etsiä ohjaajan pitämästä tunnista tavoite, kuinka se onnistui, ohjaajan ohjauskeinot ym. Aika helposti niitä sieltä löytyi ja tuntui Sepi olevan ihan tyytyväinen kun lueteltiin havaintomme hänelle. Sitten lähdettiin omat hepat laittamaan kuntoon, mulla oli ratsuna risteytysponi-ruuna Nipsu. Tunnilla harjoiteltiin taivuttamista volteilla. En oikein saanut Nipsuun tuntumaa, vaan jotenkin koko tunti meni sähellykseksi - vaikka tällä kertaa pysyttiinkin vähän rauhallisemmissa tunnelmissa kuin viimeksi. Tunnin lopussa oli vähän sellainen fiilis, että "mitä mä täällä ratsupuolella oikeen ees teen, ois vissii pitäny sittenki vaa vaihtaa sinne ravipuolelle...", sen verran huonosti se tunti meni. Nipsu oli hirveän tahmea ja en oikein saanut sitä edes asettumaan. Lähinnä pohdin koko tunnin ajan mihin suuntaan istun vinossa kun satula on koko ajan toisella kyljellä. Ja lopputunnista totesin siinäkin varmaan olevan jotain vaikutusta huonoon tuntiin, kun on tottunut ratsastamaan tynnyrin mallisella suokkiputella ja sitten yhtäkkiä laitetaankin tollaisen luisevan ja kapean ponin selkään, niin kai siinä jotenkin häiriintyy tai jotain :D Ja kyllä mä varmaan osittain myös vähän jännitin, että koska se Nipsu ryntää johonkin säikähtäessään jotain.
Noh, mutta siitäkin tunnista selvittiin ja jälleen puoliviideltä alkoi autokoulu. Oltiin vissiin koko ryhmä tosi väsyneitä, koska puolessa välissä tuntia opettaja käski kaikki happihyppelylle, jotta piristyttäisiin. Mäkin meinasin melkein nukahtaa siellä tunnilla. Ostin sitten limukoneesta Pepsin ja seisoin hetken ovella raittiissa ilmassa ja kyllä siinä vähän piristyi. Loppu tunti meni ihan pirteänä ja koko loppuiltana ei enää tullut samanlaista "nukahdan just"-fiilistä :D
Sh-r Ajattaren Severi "Seppo"
Autokoulun jälkeen pääsin paparazzin hommiin, kun meidän luokkalaiset liikuttivat hevosiaan. Kaikkiaan maneesissa oli neljä ratsukkoa ja kaikki meidän luokkalaisten hevosia :D Ansku ratsasti Jasminan Seppo-suokilla ja Neea Apollo-ponillaan ja heitä lähinnä kuvailin. Lisäksi Sanni kävelytti Fannia ja Sofian Sevve oli Malaskalla ratsutettavana. Ihan kivoja kuvia siellä tuli räpsittyä, suht tyytyväinen olin kun olin osannut rajailla lähes kaikki kuvat sopivasti jo kuvatessa, niin ei tarvinnut kuin karsia huonot joukosta.


Conn-o Fieldhill Apollo "Apollo"
Kävin vielä jossain vaiheessa Hukkasen tallillakin kun Tiia soitteli jos tulisin katsomaan ontuuko Ilke. Eipä ontunut, ja jalan vekitkin näytti parantuneen tosi hyvin :)

Til-r Ermitash "Eki" 08/2011
Tänään torstaina oli aamusta heti estetunti. Meidät oli taas jaettu kahteen ryhmään ja ryhmät oli vielä samat kuin eilen. Me sitten päästiin kokoamaan esteet ja seuraamaan toisen ryhmän alkuverkkaa. Sitten lähdettiin laittamaan meidän hevosia kuntoon. Mun ratsuna oli tilasto-ruuna Eki, ja oli pienoista säätöä sen satulan kanssa. Ilmeisesti joku toinen ryhmä oli maastossa ja Ekin estesatula oli siellä käytössä ja jäljelle jääneistä kolmesta satulasta mikään ei ollut Ekille sopiva. Niimpä lopulta mun piti sitten hypätä koulusatulalla. Alkuverkat oli aika tuskaa kun Eki on sellainen lahna, ettei sitä meinannut millään jaksaa potkia tarpeeksi reippaaseen vauhtiin. Laukoissa se kuitenkin yhtäkkiä heräsi ja olin oikein yllättynyt kun yhtäkkiä sieltä tulikin ihan reipasta laukkaa ilman jatkuvaa potkimista. Hypätessäkin se oli yllättävän kiva, tosin aika paljon sai tehdä töitä sen eteenpäinpyrkimyksen eteen, mutta kun sen sai potkittua vauhtiin, se tuntui ihan kivan reippaalta ja innokkaalta. Oli tosi positiivinen yllätys ja vaikka toi tunti nyt kävikin vähän kuntoilusta, niin olin kyllä tosi tyytyväinen.
Ruokailun jälkeen oli opinnäytetyötä ja vihdoin siitä vastaava opettaja oli paikalla. Kekkonen sitten kertoi meille ihan juurta jaksaen mikä siinä on ideana, mitä on vaihtoehtoja ja mitä kannattaa tehdä. Asiat selkeni tosi hyvin ja näillä näkymin meidän opinnäytetyö on sitten alue-estekisat, jotka järjestetään sitten ensi syksynä. Ihan kiva päästä itse ideoimaan ja suunnittelemaan ihan alusta asti nuo kisat, kun tähän mennessä tuo kisojen järjestäminen on ollut kuitenkin lähinnä sitä, että opettaja on vain määrännyt, että "sä teet sitä ja sä tota". Että ihan jännityksellä odotan.
Sitten oli kemian koe. Eipä siihen kauhean paljoa tullut luettua, mutta ilmeisesti kuitenkin riittävästi, koska koe tuntui melko helpolta ja viimeisenä koetta tekemään jääneet kertoivat kaikkien päässeen läpi ja saaneen yli kakkosen.
Sitten oli vuorossa autokoulun viimeinen teoriatunti. Jälleen oli melko tuttua juttua koko tunti, eipä noilla teoriatunneilla nyt hirveän paljoa uutta tullut opittua. Vaikka opettajan tunnin lopussa käskiessä kertoa viisi asiaa, jota ollaan opittu tulikin syvä hiljaisuus luokkaan :D Mutta nyt on sitten teoriatunnit käyty, saas nähdä koska ne ajotunnit sitten alkavat, niitä innolla odotellessa ;)
Sitten olikin lähtö kotiin, koska huomenna on vapaata. Päästiin Rimman kanssa Niinan äidin kyydillä Haminaan, jossa käytiin kaupassa ostamassa irtokarkkeja bussia odotellessa :P Sitten hypättiin bussiin ja lähdettiin kotia kohti. Matka kesti kyllä tosi pitkään kun bussi kiersi Kotkassa ja Pyhtäällä normireitin lisäksi. Mutta viimein oltiin Porvoossa ja ei kyllä yhtään käy Rimmaa kateeksi, joka jatkoi bussilla Helsinkiin ja sieltä junalla Keravalle. Mä jatkoin Porvoosta bussilla kotiin, koska Helsingintietä pitkin ei näköjään mene 21.15 jälkeen enää yhtään bussia ennen yhtä. No, eipä tarvinnut kävellä kilsaa kotiin kun pääsi ihan kotiovelle asti ;)
Huomenna ois sitten koirien kanssa ajanviettämistä, kun äitikin menee huomenna töihin. Ja iltapäivällä tallille, saa nähdä mitä Ellu on kehittänyt ohjelmaa huomiseksi :)

P.S. Sori noista Harjun hevosten kuvista, jotka on jo jossain postauksissa käytössä, mutta oon nyt kotona mun siskon koneella, eikä siis täällä ole kuvia Harjun hevosista. Niimpä joudutte nyt tuijottelemaan käytettyjä kuvia.