maanantai 20. tammikuuta 2014

Tunnilla Vaavin kanssa

Saila oli sopinut maanantaiksi (20.1.) Siru Vänskän pitämään tuntia hänelle ja Rialle ja kysynyt Piaa mukaan Vaavin kanssa. Pia ei kuitenkaan ehtinyt, joten vinkkasi mulle. Niimpä me päästiin Vaavin kanssa valvovan silmän alle.

Juoksuttelin ensin Vaavilta ylimääräiset höyryt pois ja niitähän riittikin, kun ensin huomion vei Saila ja Ria, jotka tuli kentälle ja kun siitä malttoi rauhoittua, tuli Siru pimeydestä ja Vaavi keräsi paineet siitä. Lopulta se kuitenkin rauhoittui ja pääsin nousemaan selkään.

Aloitettiin menemällä käynnissä kenttää ympäri. Keskityttiin löytämään sopiva tahti ja houkuteltua asetus ja taivutus kulmissa. Vaavia pelotti kauheasti porttikulma ja ensimmäisellä kierroksella se meinasi istua järkytyksestä varjonsa nähdessään. Pian sieltä kuitenkin löytyi rento ja riittävän reipas tahtinen käynti ja saatiin tehtäväksi tulla kulman jälkeen pitkällä sivulla vähän uran sisäpuolelle ja väistää pari askelta uralle. Vaavi meni tosi hienosti, porttikulmassa piti vähän kyttäillä ja sain ohjeeksi vähän leikkiä sisäohjalla niin, että kuolaimeen tulee vähän liikettä ja huomio siirtyy takaisin muhun.

Kun oltiin menty käyntiä molempiin suuntiin, otettiin vähän ravia. Tavoitteena oli mennä rauhallista ja tasapainoista ravia suoraan uraa pitkin. Sain ohjeeksi varoa, ettei ravi pääse reipastumaan lyhyillä sivuilla ylä- tai alamäessä. Ts ylämäkeen ei saa komentaa liian reippaasti ja alamäkeen pitää muistaa tehdä vähän pidätteitä, että tasapaino säilyy. Ja edelleen pitää muistaa vaatia se asetus kulmissa.

Kun oltiin tehty ravia muutama kierros molempiin suuntiin, siirryttiin takaisin käyntiin. Tehtävänä oli tehdä pientä serpentiiniä pitkille sivuille, jotta hevoset oppivat, ettei aina mennä suoraan uraa pitkin. Vaavi oli tässä oikein tosi hyvä, asetukset ja taivutukset meni kaikki tosi hienosti läpi ja Vaavi teki mielellään.

Seuraavaksi ruvettiin tekemään aina ennen pitkää sivua olevaan kulmaan voltti käynnissä. Sain ohjeeksi nostaa vähän sisäkättä ja vahtia sisäpohkeella, että asetus ja taivutus menevät kunnolla läpi ennen volttia. Saatiin vielä tehtäväksi tehdä voltin jälkeen vähän "vauva-avotaivutusta", että asetus pysyy vielä kulman läpi. Hienosti Vaavi teki, vasempaan paremmin, oikeaan oli avot vähän hankalia ja sitten piti alkaa viskomaan päätä ja pompahtelemaan protestipukkeja tai vain jumittamaan paikalle. Loppuun saatiin kuitenkin oikeallekin onnistunut voltti, jätettiin avot välistä, kun Vaavia alkoi niin kiukuttamaan.

Seuraavaksi otettiin taas vähän ravia, samalla kuviolla, että ihan vain uraa pitkin tasapainoista ja rentoa ravia. Kun saatiin asetukset ja tasapainottavat puolipidätteet kohdilleen, piti tulla muutama pääty-ympyrä. Ensin Vaavia vähän ihmetytti, kun piti mennä samalla ympyrällä Rian kanssa, mutta pian sujui hyvin ja saatiin siirtyä käyntiin.

Käveltiin hetki, kun Saila ja Ria treenailivat raviympyrällä. Sitten oli tehtävänä nostaa parit laukat molempiin suuntiin. Ekasta laukannostosta tuli aika huono ja sain ohjeeksi kerätä hevonen vähän lyhyemmäksi. Tuumasta toimeen ja kas vain, sieltähän nousi niin siististi laukka. Käveltiin hetki ja vaihdettiin suuntaa. Sitten otettiin toiseen suuntaan laukka. Vaavia alkoi vissiin kiukuttamaan, kun joutui menemään vielä vain, koska sieltä tuli aika mojova pukki, joka heitti mut ihan kunnolla ilmaan. Yhtään jos Vaavi olis Sirimäisesti syöksähtänyt johonkin suuntaan pukin jälkeen, olisin varmasti tippunut. Nyt kun se vain pomppasi ilmaan ja pukitti perään, niin lensin itse irti satulasta ja samantien takaisin. Noh, eikun jatkettiin ja yritettiin uudestaan. Edelleen sama tulos, tosin hieman pienemmällä pukilla ja ehkä kahdella laukka-askeleella. Saatiin tehtäväksi rauhoittaa tilanne ja kävellä hetki. Sitten yritettiin uudestaan. Jälleen tuli protestipukkia, joten jäätiin pääty-ympyrälle. Nyt alkoi protestointi jo ympyrälläkin, kun piti alkaa pomppimaan keskihalkaisijalla, kun ei olisi haluttanut mennä mörkökulmaan. Yhdessä vaiheessa meinasi meidän opettajakin saada kaviosta, kun Vaavia vähän kiukutti kun Siru kehtasi tulla maiskuttamaan sen taakse :D Päätettiin jälleen rauhoittaa tilanne ja mentiin toiseen päähän nostamaan laukat. Ja kummasti siitä oli apua, kun ei oltu pelottavassa porttipäädyssä. Hyvin nousi parit laukat toisella ympyrällä ja saatiin lopetella siihen.

Vaavi 2012, linssilude jo silloin <3

Kotiläksyksi saatiin harjoitella tunnilla harjoiteltuja asioita. Oli kyllä tosi antoisa tunti, hirveästi sai uusia vinkkejä, mitä kannattaa treenailla ja miten saa omalla ratsastuksellaan Vaavin toimimaan vielä paremmin. Hintakaan ei ollut paha ja kyllä ehdottomasti mennään Vaavin kanssa uudestaankin Sirun tunnille, jos vielä päästään :) Vaavi käyttäytyi oikein mallikkaasti, vaikka jossain vaiheessa alkoi vissiin kyllästyttämään, kun ei yleensä mennä ihan noin kauan. Mutta hienosti jaksoi, vaikka vähän alkoi kiukuttamaan ja päätä viskottamaan.

Omasta ratsastuksestani tuli kommenttia, että pitää vahtia, ettei paino luiskahda ympyrällä/voltilla ulos. Kyynärpää pitää muistaa pitää kyljessä ja ohja hieman tottumaani lyhyempänä. Sisäkädellä pitää muistaa vähän "ravistella" sormia, että tulee kuolaimeen vähän liikettä, joka houkuttelee hevosta asettumaan. Kantapää tuppasi paikoitellen vähän nousemaan ja jalka jännittymään, eli siihen pitää muistaa kiinnittää huomiota. Käsi oli välillä turhan jännittynyt ja huomasi selvästi Vaavistakin, kun osasin rentouttaa käden.

Tosi kiva tunti oli kyllä, olisi kiva mennä joskus Sirilläkin, tällä hetkellä Siri on kuitenkin vielä vähän turhan puolikuntoinen revähdyksensä kanssa, joten täytyy odotella keväämmälle ja toivoa, että Siri parantuu :)


P.S. Pahoittelut kuvattomasta postauksesta, yksi vanha kuva oli pakko laittaa kuvitukseksi, mulla ei ole Vaavista niin paljoa kuvia, niin joudutte nyt tyytymään tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti