tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulukalenteri - 18. luukku!

Tavoitteita ensi vuodelle

1. Selvitä kirjoituksista ja mieluiten hyvin. Tähän liittyen pitää myös lukea ahkerasti, ainakaan vielä en ole paljoa asian eteen tehnyt, joten itseä pitäisi ottaa niskasta kiinni ja kaivaa edes niitä vanhoja kirjoja esiin :D

2. Aloittaa työssäoppiminen, olla sielä oma-aloitteinen, ahkera ja tunnollinen. Näytöistä olisi hyvä selvitä hengissä ja mahdollisimman hyvin :)

3. Keväällä johonkin kisoihin Sirin kanssa, ainakin koulua HeC tai K.N. Ehkä mahdollisesti esteitä joku maahan kaivettu luokka. Eikä sekään olisi hassumpaa, jos mut päätettäisiin törkätä Kasteen kärryille harjoituslähtöön ;)




4. Huhti-, touko- tai kesäkuun aikana etsiä ja ostaa oma auto.

5. Hevostapahtumissa voisi kierrellä kuvailemassa mahdollisuuksien mukaan, ehdottomasti on päästävä ainakin Helsinki Horse Fairiin, Porvoon raveihin ja laukkakisoihin. Lisäksi olisi kiva käydä Vermon poninäyttelyissä, raveissa Vermossa tai Loviisassa, ehkä jossain kenttäkisoissa ja myös jossain ihan perus koulu- ja/tai estekisoissa.



6. Ehkä mahdollisesti ottaa ihan ikioma koiruli Dinan pennuista :)

7. Valmistua Harjusta ja päättää mihin jatkaa Harjun jälkeen.

8. Kehittyä valokuvaajana, ehkä mahdollisesti ostaa uutta valokuvauskalustoa ja opetella kuvankäsittely paremmin.


Ehkäpä siinä ne päällimmäiset tavoitteet, saapa nähdä mitkä toteutuvat ja mitkä eivät :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti