sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukalenteri - 2. luukku!

Toisen luukun takaa paljastuu 9 satunnaista faktaa minusta. Yritän keksiä vähän erikoisempia faktoja, mikä saattaa hyvinkin onnistua, etenkin kun kello lähentelee jo yhtä ja mä täällä vaan datailen :D

1. Ajattelen usein englanniksi ja käyn usein keskusteluja päässäni englanniksi. Englannin kieli on mielestäni jollakin tavalla kiehtovaa ja lueskelenkin usein englannin kielisiä nettisivuja, mm. 9gag.com, jos on tylsää enkä keksi muuta tekemistä. Kiroan usein elokuvien suomentajia, jos elokuvan nimi tai jotain repliikkejä on suomennettu täysin väärin.

© Google

2. Yksi suurimmista syistä, miksi halusin perustaa blogin, oli se, kun tykkäsin lueskella muiden blogeja ja erityisesti haaste postaukset ovat mielestäni mielenkiintoisia. Päätin sitten perustaa oman blogin, jos vaikka joku joskus haastaisi itsenikin. En ole kuitenkaan yhtään haastetta vielä saanut, mutta blogi on silti ollut pystyssä yli vuoden, joten kaipa tässä matkan varrella on löytynyt muitakin syitä pitää blogia :D

3. Mielestäni on todella hankala päättää blogiin kirjoittaessa, että käytänkö sanaa minä vai mä. Minä kuulostaa aina jotenkin liian muodolliselta ja mä taas aivan liian puhekieleltä. Yleensä pyrinkin välttämään kummankaan sanan käyttöä, jos vain pystyn, kierrän vain ilmaisun jotenkin, ettei tarvitse ajatella kumman laittaisi.

4. Olen erittäin nirso lukemieni blogien suhteen. Löydän vain harvoin uutta lukemista, koska vaikka kävisin läpi parikymmentä blogia, en välttämättä kelpuuta yhtäkään. Jos ulkoasu ei miellytä, jään harvemmin edes tutkimaan blogia pidemmäksi ajaksi. Jos kelpuutan ulkoasun, mutta en tykkää kirjoittajan kirjoitustyylistä, ei sekään pääse listalle. Mutta vaikka kirjoitustyylikin olisi ihan ok, saatan silti jonkin aikaa pohdittuani sulkea välilehden, koska blogissa täytyy olla myös jotain, joka herättää mielenkiinnon ja pakottaa liittymään lukijaksi. Siispä lukulistani pysyy melko suppeana, mutta ainakin voin olla varma, että luen jokaisen postauksen, joka lukemiini blogeihin tulee.

Pitkän pitkä lukemieni blogien lista :D

5. Olen joissain asioissa/tilanteissa todella perfektionisti. Toisissa asioissa/tilanteissa taas olen vähän puolihuolimaton. Esimerkiksi koulussa muistiinpanoja tehdessä olen hyvin tarkka, että käsiala on siistiä ja selvää sekä muistiinpanojen täytyy muodoltaan miellyttää silmääni (esim. inhoan käsitekarttoja, koska ne ovat omaan silmääni kamalan epäsiistejä). Kuitenkin esim. kokeisiin lukiessa en välttämättä edes katso muistiinpanojani, vaan kertaan vain kirjasta pikaisesti tärkeimmät asiat. Huono tapa, mutta tunneilla hereillä olemisen ansiosta saan kuitenkin ihan ok arvosanoja, huonoin numeroni kokeesta on muistaakseni 6-, joka tuli psykologian kokeesta, jossa pisteitä taisi olla peräti 5...

6. Harjussa minulla on iltaisin miltei pakkomielle valvoa huonekaveriani pidempään. Usein roikun koneella tekemättä mitään järkevää ihan vain sen vuoksi, etten jaksa mennä nukkumaan, koska Sanni valvoo vielä. Kovin montaa kertaa en olekaan ollut ekana nukkumaan menevä.

7. Käytän mielestäni aivan liikaa hymiöitä. Blogitekstejäkin kirjoittaessani saan poistella turhia hymiöitä melko usein. Useimmiten äidinkielen esseitäkin kirjoittaessa tekisi mieli laittaa johonkin väliin hymiö ja usein pohdin facebookin chatissa jonkun kanssa jutellessa, että jokohan menee hymiöt yli, kun joka väliin laitan ihan huomaamattani jonkun hymiön. Pahimmassa tapauksessa ainoa vastauksenikin voi olla joku hymiö, huono tapa, josta pitäisi ehkä opetella pääsemään pois.

© Google

8. Olen haaveillut ajokortista jo seiskaluokalta asti. Ala-asteelle kun kuljettiin aina erillisellä koulubussilla ja matkakin oli vain 6 km, mutta ylä-asteelle mennessä piti alkaa käyttää julkisia busseja ja matka piteni 12 km:iin. Eniten ärsytti, kun bussi tuli koululle aina puoli tuntia liian aikaisin ja koulun jälkeen sai bussia odotella toiset puoli tuntia. Ja harjuun mennessä bussimatka piteni 100 km:iin, jolloin aloin ihan vihata bussilla kulkemista. Nyt, kun viimein sain ajokortin, en kyllä aio ihan heti bussiin astua, jos vain mitenkään voin sen välttää.

© Google
9. Olen aina inhonnut hammaslääkärissä käyntiä ja sen vuoksi huolehdinkin hampaistani todella huolellisesti. En sinänsä pelkää hammaslääkärissä käyntiä, mutta inhoan sitä sen verran, että se motivoi huolehtimaan hampaista erityisen huolellisesti. Hammaslääkäri inhosta huolimatta käyn kerran vuodessa hammaslääkärissä, mikä on hyvä hampaiden hoidon kannalta. Ylä-asteen jälkeen tuli vähän pidempi tauko hammaslääkärissä käynnistä, jolloin hampaiden hoito jäi vähän vähemmälle ja jouduin kahden viikon aikana käymään hammaslääkärissä kolmeen kertaan, kun ensin oli pelkkä tarkastus, sitten reiän paikkaus ja vielä kolmannella kerralla hammaskiven poisto. Sen jälkeen olen kyllä jynssännyt hampaita extra-huolellisesti, ettei enää toista kertaa tarvitsisi kokea samaa.



Huh, johan oli hankala keksiä... Ensin meinasin tehdä 24 faktaa, mutta aika pian vähensin kymmeneen. Lopulta en sitten puolen tunnin miettimisen jälkeen keksinyt kymmenettä, joten 9 on ihan hyvä, eikös? :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti